En usko, että poden varsinaista vakavaa masennusta tai muuta vastaavaa, mutta haluaisin tietää, mikä minua vaivaa ja mistä voisin saada apua!
Eli mielialani heittelevät hurjasti. Välillä olen iloinen tai tasapainoinen, ja sitten toisinaan taas todella alakuloinen, tunnen itseni riittämättömäksi, tuntuu ettei mikään onnistu eikä minusta ole mihinkään... Tällöin suutun helposti pikkuasioista poikakaverille, itken todella herkästi... Vähän ajan päästä sitten rauhoitun ja kaikki on hyvin, ihan nolottaa jälkeenpäin. En haluaisi räyhätä rakkaalleni..
Olen aina kai ollut hieman "vaikea" parisuhteissani.. Hieman omistushaluinen, enkä osaa ottaa toista huomioon, ja itsetunto on välillä vähän huono. Mulla on ollut aika haasteellinen lapsuus, isä alkoholisti ja äiti paljon pois kotoa... ym. aika ikävää. Lisäksi ex-poikaystäväni joi ja kohteli mua kaltoin.
Voi olla että mua tällä hetkellä stressaa sekin, että olen jäänyt työttömäksi, vaikka etsinkin töitä koko ajan, pelkään kovasti että en saa mistään hommia. Sen lisäksi mulla on pian muutto edessä, sehän voi stressata myös.
Lisäksi yhdistelmäehkäisypillerit ovat aiheuttaneet mulle mielialanvaihteluita, vaihdoin ne minipilleireihin mutta vieläkin välillä on alakuloisuutta havaittavissa. En usko, että voin kaiken laittaa noiden pillereiden syyksi.
Miten käytännössä pitäisi toimia, jos haluaisi juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa asioista, olisko psykiatri, psykoterapeutti vai joku muu hyvä? Mihin mun pitää ensin mennä? Asun pääkaupunkiseudulla, eli vaihtoehtoja varmasti on, kun tietäsi, missä.
Eli mielialani heittelevät hurjasti. Välillä olen iloinen tai tasapainoinen, ja sitten toisinaan taas todella alakuloinen, tunnen itseni riittämättömäksi, tuntuu ettei mikään onnistu eikä minusta ole mihinkään... Tällöin suutun helposti pikkuasioista poikakaverille, itken todella herkästi... Vähän ajan päästä sitten rauhoitun ja kaikki on hyvin, ihan nolottaa jälkeenpäin. En haluaisi räyhätä rakkaalleni..
Olen aina kai ollut hieman "vaikea" parisuhteissani.. Hieman omistushaluinen, enkä osaa ottaa toista huomioon, ja itsetunto on välillä vähän huono. Mulla on ollut aika haasteellinen lapsuus, isä alkoholisti ja äiti paljon pois kotoa... ym. aika ikävää. Lisäksi ex-poikaystäväni joi ja kohteli mua kaltoin.
Voi olla että mua tällä hetkellä stressaa sekin, että olen jäänyt työttömäksi, vaikka etsinkin töitä koko ajan, pelkään kovasti että en saa mistään hommia. Sen lisäksi mulla on pian muutto edessä, sehän voi stressata myös.
Lisäksi yhdistelmäehkäisypillerit ovat aiheuttaneet mulle mielialanvaihteluita, vaihdoin ne minipilleireihin mutta vieläkin välillä on alakuloisuutta havaittavissa. En usko, että voin kaiken laittaa noiden pillereiden syyksi.
Miten käytännössä pitäisi toimia, jos haluaisi juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa asioista, olisko psykiatri, psykoterapeutti vai joku muu hyvä? Mihin mun pitää ensin mennä? Asun pääkaupunkiseudulla, eli vaihtoehtoja varmasti on, kun tietäsi, missä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pystyt analysoimaan niitä !
Ei sinulla vielä ole hätäpäivää, olet fiksu, jatka omaa tietäsi, luota itseesi, tee itsenäisiä päätöksiä - ole onnellinen !
Elämä on sekä paistetta että sadetta - ihan jokaiselle !
Ketäpä ei olisi kalltoin kohdeltu jne.
Ne on normaalijuttuja, joista pääset yli niinkuin muutkin!
moi!
Minulla oli samankaltaisia "oireita". Lisäksi oli vielä sellaisia ettei oikein kyennyt olemaan paikoillaan rauhassa etenkään yksin! Eli jatkuvasti sellainen olo, että jotain pitäisi tehdä. Ja inhoittava epävarma olo parisuhteesta. Söin silloin minipillereitä ja eri merkkisiä "normaaleja" e-pillereitä. Erosimme kun eihän suhteesta tullut mitään, kun olin niin epävarma ja ailahteleva. Olin kuitenkin koko ajan tietoinen typerästä käytöksestäni ja myös siitä ettei se ihan normaalia ollut.
Vuoden päästä eromme jälkeen lopetin e-pillerit, kun "mitäs niitä syön kun ei niillä mitään käyttöäkään ole"...sen vuoden kun e-pillereitä söin sinkkuna ollessani olin jollakin asteella masentunut ja mielialat vaihtelivat todella voimakkaasti (tähän liittyi myös todennäköisesti ero ja suru, ainakin jonkin aikaa). Muttei kuitenkaan silleen karkeesti arvioituna kuin joku puolisen vuotta.
Lopetin siis e-pillerit ihan yhtäkkiä, kun kerran olin unohtanut hakea niitä apteekista.(Ja huomaa, että siinä vaiheessa kun ne lopetin, niin en enään ollut vähään aikaan kärsinyt eroahdistuksesta).
Ensimmäinen ero, minkä huomas, oli että "syöpöttelykohtaukset" katosivat.
Toinen oli turvotus(nilkat,jalat,sormet), josta en edes ollu tietoinen, koska olin syönyt pillereitä niin kauan (yli 10 vuotta).
Kolmas oli mielialan vaihtelut,yhtäkkiä tiesin mitä haluan, yhtäkkiä viihdyinkin työssäni, yhtäkkiä huomasinkin että ystäviltä saa tukea (aiemmin tuntui siltä kuin ne eivät ymmärtäisi tai ettei heille asioita kertomalla saanut minkäänlaista mielenrauhaa).
Olen siis yhtäkkiä paljon tasapainoisempi ihminen!
Ja tässä ei siis oikeastaan ole muuta muutosta elämässäni tapahtunut puolen vuoden sisään kuin, että lopetin e-pillerit.
Siinä on siis mennyt noin puolisen vuotta, että elimistöni on alkanut palautua, siitä kun söi e-pillereitä!
Lisäksi ihmeellinen ainainen pieni väsymys on kadonnut ja on sellainen paljon pirteämpi ja välkympi olo, vaikken siis ole millään lailla elintapojani muuttanut (ruokavaliota, liikuntaa tms).
Että kyllä ne pillerit vaikuttaa.
Minulle lääkäri lykkäs e-pillerit ollessani n. 15 vuotias. Mielestäni sen ikäiselle ei saisi e-pillerireseptiä edes harkita kirjoittavansa. 15 vuotiaana olin erittäin epätasapainoinen ja monesti olin masentunut ja kerran jopa yritin itsemurhaa, väittäisin, että ilman e-pillereitä, tämmöiset "oireet" eivät olisi olleet niin voimakkaita.
Minun isäni oli myös alkoholisti jne, eli aika paljon samanlainen tausta kuin sinulla. Ja oli myös se teiniiän aikainen poikakaveri sellainen joka kohteli huonosti.
Tietenkin noi kaikki asiat vaikuttivat, mutta väittäisin, ettei e-pillerit ainakaan yhtään oloa helpottanut :o(
Itse totesinkin etten enää ikinä syö e-pillereitä. Niin valtavat on erot mielialassa. Useasti mietin miten joku voi olla niin innoissaan jostain asiasta, nyt huomaan itsekin olevani välillä todella innoissani jostain ja yllätän jatkuvasti itseni tällä uudella ominaisuudellani :o)
Tsemppiä.