Hei,
Olen nyt kohta kaksi viikkoa tuntenut todella kummallisia kipuja alavatsassa aivan lonkkaluiden kohdalla. Kipu tuntui ensin viikon molemmin puolin viiltelyinä ja nyt se sitten viikonloppuna muuttui jatkuvaksi aaltoilevaksi kivuksi oikealle joka pahenee iltaa kohden. Ennen nukkumaanmenoa on jo niin paha, että kävely sattuu ja oikealla kyljellä nukkuminen ei onnistu (paineen tunne).
Illalla myös pissalla käydessä aina loppua kohden kipu tulee aaltoilevana ja todella kipeänä. Hedelmöittyminen on voinut tapahtua heinäkuussa viikolla 28. Olen tehnyt testin perjantaina 27.7., mutta negaa näyttää..
Voiko olla, että testin tekemiseen on kulunut liian vähän aikaa, että JOS olen raskaana niin se näkyy vasta muutaman päivän päästä?
Menkkojen myöhästymisestä en voi sanoa, koska olen ollut pillereillä joilla ei tule kk ollenkaan. Mutta nämä kivut ovat aivan uusia ja kummallisia...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei välttämättä raskausoireita. Myös psyykkinen vointi voi heijastua fyysisiksi oireiksi; eli esim. jos pelkäät ja jännität tai vaikkapa toivot kovasti mahdollista raskautta, saattaa tuntua kuin olisi raskausoireita. Myös sukupuolitauti saattaa oireilla kipuina. Tai sitten olet paksuna :)
En ole mielestäni kyllä mitään stressannu. Lasta emme ole "vakavassa" mielessä harkinneet, mutta jos on tullakseen niin rakkaudella otamme sen vastaan! :)
Olen lukenut lääkärikirjaa edestakaisin nyt ja käynyt läpi kaikki munasarjajutut ym, mutta mikään ei viittaa oireisiini. Nännit ovat todella kipeät kohta viikon verran. Ensin siis alkoi nänneistä ja nyt molemmat rinnat. Juosta ym voi tehdä jos on tukevat rintaliivit päällä.
Valkovuotoa on enemmän kuin ennen. Tai se oli viikko sitten kun alkoi ja nyt se on hieman kellertävää välillä...
No katsotaan... Mutta koska voisin tehdä "luotettavimman" testin? Eli jos yhdyntä on tapahtunut heinäkuun puolessa välissä...
ja sukupuolitautiin en usko. Elän vakituisessa parisuhteessa ja luotan 110% poikaystävääni..