1. Ian Astbury
2. Glenn Danzig
3. Jyrki 69
Kovimmat Jim-imitaattorit top 3
8
1225
Vastaukset
- seurassa
onpi Jyrki69, hän imitoi Elvistä, tarkoituksellisen tai tarkoituksettoman huonosti.
Noista muista en osaa sanoa, koska vaikka Doorsista pidänkin, Jimin ääni ei kuulosta meikäläisen korvassa mitenkään erityisen omintakeiselta ja tällä siis en tarkoita että Jim olisi huono laulaja tai hänellä olisi huono lauluääni. nämä muistuttavat "hämmästyttävän" paljon myös: Michael Hutchence ja Ville Valo.
- Mörrisön
1. Iggy Pop (The Stooges)
2. Ian Curtis (Joy Division)
3. Nick Cave (The Birthday Party) - B76
Ian Astbury voi olla ulkoisesti jotakuinkin lähellä Jimiä, mutta inhoan sen ääntä. Se ei ole kovinkaan samankaltainen - ainakaan minun korvissani ja voihan niissä toki olla jotain vikaakin...
Brett Scallions taas kuulosti minusta oikein hyvältä, kun taas jossain oli kritisoitu että sen ääni poikkeaa kovastikin Morrisonin äänestä. Minä kuitenkin siis pidin siitä, vaikka ulkoisestihan Scallions on valovuosien päässä Jimistä.
Jotenkin minusta on tuntunut ja tuntuu yhä että parhain kaikista on kuitenkin Val Kilmer, elokuvassa The Doors. Olin nimittäin monta vuotta lukuisienkin katselukertojen jälkeen vakuuttunut että leffan livelaulut tulee playbackina, mutta kuinka ollakaan; joitakin vuosia myöhemmin kuulin että kyllä ne kaikki livebiisit esitti Val Kilmer ihan itse... Leffan ja Valin pisteet nousivat silloin minun silmissäni taivaisiin. (Vaikkakin leffa on osaltaan puhdasta skeidaa, if I may say... Mutta Kilmerin suoritus on ihan HUIPPU.)
Tässä on myös aika hyvä imitaatio:
http://youtube.com/watch?v=CncXErz7YL4
ja pidin myöskin Cliff Morrisonista johon joku linkkasikin aiemmin keskustelussa "Morrisonin poika?". Cliffhän nyt toki jonkin verran eroaa ulkoisesti (isästään?) Jimistä, on vaalea ja jotenkin tanakampi ja rähjäisempi(?), mutta Wild Child -yhtyeen laulaja (nimeä en valitettavasti tiedä!) on aikalailla Jimin näköiseksikin saatu.
Ville Valo on myös minusta, ainakin joskus ollut, kuin ilmetty Morrison ja siksi olen siitä pitänytkin :) - Mutta on se ihana ihan itsenäänkin, ja kyllähän Himin musiikkiakin kelpaa joskus kuunnella :)- B76
ja yhdyn Flutteriin Ville Valon lisäksi myös tuossa Michael Hutchensessa!
Joitakin vuosia sitten näin sen jossain vanhassa musavideossa, valkoisessa paitapuserossa ja mustissa housuissa ja jäin nalkkiin, ihan totaalisesti tv:n ääreen, tuijottamaan miten joku voikin olla noin samankaltainen! Ja tarkoituksellako? Ja ihana! :D
- sekä
sisters of mercyn andrew eldritch ulkoiselta olemukseltaan muistuttavat aika paljon jimiä, mutta laulajina taas david bowieta
- ältzyx&jonzyx
tykännyt Doors-leffasta ja Val Kilmer tekee siinä mahtavan roolityön ja jos se vielä laulaakin itse,niin...WOW !!!!
Respect ;D - näin on
ältzyx&jonzyx kirjoitti:
tykännyt Doors-leffasta ja Val Kilmer tekee siinä mahtavan roolityön ja jos se vielä laulaakin itse,niin...WOW !!!!
Respect ;Dnäreet. Val Kilmer itse laulaa kaikki liveosuudet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194605Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu283346- 203235
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1212806Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 82022