Urho Kekkonen kehui Leniniä vuolaasti tämän merkityksestä Suomen itsenäistymiseen. Lenin kuulemma "lahjoitti" Suomelle sen itsenäisyyden, koska "ylipäätään kannatti pienten valtioiden kansallista itsenäisyyttä". Lenin ja Kekkonen valehtelivat.
Tosiasiassa Leninin kommunistit olivat Suomen itsenäistymisen aikoihin tiukoilla kaikilla rintamilla. Venäjän Tsaarin Valkoiset kenraalit olivat pahin uhka. Lisäksi saksalaiset joukot, ja tietämättömyys Suomessa olevien venäläisten joukkojen, ja suomalaisten työläisten reaktioista länsirajalla vaikeuttivat vallankumouksen etenemisen arviointia. Lenin "mielellään ja hyväntahtoisesti antoi" suomalaisille heidän itsenäisyytensä. Yksi järjestäytynyt rintama vähemmän, yksi lietsottava kaaos enemmän. Noina aikoina Kekkonen oli pätemistarpeisena kloppina siirtämässä vakaumuksensa puolesta (Marxilais-Leniniläisen maailmankatsomuksen) taistelleita ihmisiä ajasta ikuisuuteen.
Kekkosen nuoruuden toimet eivät vieneet häntä kansainvälisiin sotaoikeuksiin. Myöhemmätkään vaiheet eivät tehneet hänestä merkittävää kansainvälistä valtiomiestä. Kekkosta halveksittiin, tai väheksyttiin lännessä. Idässä häntä pidettiin hyödyllisenä.
Kekkonen kehui Leniniä, koska tämä "antoi Suomelle ja pienille valtiolle näiden kansallisen itsenäisyyden". Hän oli siis juonikas, koska arvioi Suomen rajoitetun itsenäisyyden olevan suojatumman moisen virhearvion jälkeen. Noh, Kekkonen takasi Neuvostoliiton pysyvyyden lähes koko presidenttiytensä ajan.
Tosiasiassa Leninin kommunistit olivat Suomen itsenäistymisen aikoihin tiukoilla kaikilla rintamilla. Venäjän Tsaarin Valkoiset kenraalit olivat pahin uhka. Lisäksi saksalaiset joukot, ja tietämättömyys Suomessa olevien venäläisten joukkojen, ja suomalaisten työläisten reaktioista länsirajalla vaikeuttivat vallankumouksen etenemisen arviointia. Lenin "mielellään ja hyväntahtoisesti antoi" suomalaisille heidän itsenäisyytensä. Yksi järjestäytynyt rintama vähemmän, yksi lietsottava kaaos enemmän. Noina aikoina Kekkonen oli pätemistarpeisena kloppina siirtämässä vakaumuksensa puolesta (Marxilais-Leniniläisen maailmankatsomuksen) taistelleita ihmisiä ajasta ikuisuuteen.
Kekkosen nuoruuden toimet eivät vieneet häntä kansainvälisiin sotaoikeuksiin. Myöhemmätkään vaiheet eivät tehneet hänestä merkittävää kansainvälistä valtiomiestä. Kekkosta halveksittiin, tai väheksyttiin lännessä. Idässä häntä pidettiin hyödyllisenä.
Kekkonen kehui Leniniä, koska tämä "antoi Suomelle ja pienille valtiolle näiden kansallisen itsenäisyyden". Hän oli siis juonikas, koska arvioi Suomen rajoitetun itsenäisyyden olevan suojatumman moisen virhearvion jälkeen. Noh, Kekkonen takasi Neuvostoliiton pysyvyyden lähes koko presidenttiytensä ajan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ja tiedät asiat näin paremmin. Kysynkin sellaista juttua että ilmoitettiinko Leninin kuolemasta heti? Vai tehtiinkö silloisessa neukkulassa sitä, väittäen että hengissä on, mutta voi huonosti?
Kysyn tätä juttua siksi, kun muistui mieleeni työmatkoista joku tällainen "tässä Ylen uutiset" Plim Plom.. %0 vuotta sitten.... Riippuen tietysti vuodesta.
tarkoitan niitä vanhoja otteita , mitä oli tapahtunut about ....vuosia sitten?
Lenin elää edelleen, mutta ei enää osallistu politiikkaan aktiivisesti. Hänen kanssaan voi kuitenkin keskustella kaikenkattavista asioista, mutta hänen kehonkielensä on minimaalista. Lenin kehottaakin tulkitsemaan aiempia sanomisiaan parhain päin.
mutta vastauksesi oli niin typerä, hämmennyin.
Lenin sairasti ilmeisesti syfilistä. Hän erkaantui sairautensa vuoksi päivänpolitiikasta jo v. 1922 ja kuoli tammikuussa 1924 halvaannuttuaan aiemmin. Väitettiin myös, että Stalin olisi määrännyt Leninin myrkytettäväksi (tuostahan voisi saada jotain selkoa nykyisillä tutkimusmenetelillä?).
Neuvostoliitto ja Suomi eivät vielä tuolloin olleet bestiksiä, joten tiedotus tuli ajan kanssa.
ymmärtääkseni tuolloin Neuvostoliitto ei ilmoitellut erikoisemmin mihinkään maailman kolkkaan missä mennään?
En itse lähtisi syyttämään Kekkosta kaikesta pahasta. (Inhosin Kekkosta jo pienestä pitäen, en tiedä miksi?)
Kekkonen todennäiköisesti kuitenkin teki SUOMEN hyväksi parhaansa. Minä nuorenpana ihmisenä en tiedä, olisiko joku toinen voinut toimia vielä paremmin silloisissa oloissa? Tuskinpa?
Vaikka Leninin tarkoitusperien rehtiyttä Suomen itsenäisyyden tunnustamisen suhteen sopii epäillä, tuo tunnustaminen joka tapauksessa ratkaisi käytännössä Suomen itsenäisyyden. Länsimaatkin tunnustivat Suomen itsenäisyyden vasta, kun julistus Neuvosto-Venäjältä oli saatu ensin.
Leninin merkitys nousee, kun muistetaan, että Venäjän valkoiset kenraalit, joihin Suomesta pidettiin yhteyksiä, eivät puolestaan olleet halukkaita tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä siinäkään tapauksessa, että Suomi auttaisi heitä sisällissodassa bolsevikkeja vastaan Pietarin rintamalla. He oliva itsestään suuria kuvittelevia idiootteja vailla realismin häivääkään.
Vastaavasti suomalaisten punaisten johto oli valmis palaamaan bolsevistisen Venäjän yhteyteen, kunhan ovat voiton täällä saaneet. Leninille tällainen järjestely olisi tietenkin sopinut.
Onneksi oikea osapuoli voitti oman sisällissotamme ja vieläpä omin avuin.
Taisi olla niin, etteivät sen kummemmin Lenin kuin Suomenkaan valtaa pitäneet olleet ihan selvillä siitä, missä mennään.
Taisi olla niin, että Suomelle annettiin itsenäisyys, koska omaa vallankumoustaan viimeistelevä Lenin tarvitsi aseelliset resurssinsa ihan muilla rintamilla kuin asumattomalla Suomen itärajalla.
Venäjän valkoisten kenraaleiden Suomen itsenäisyysvastustuksen ymmärtää hyvin, koska hehän olivat puolustamassa ja säilyttämässä Venäjän vanhan tsaarinaikaisia asetelmia kumouksellisia bolshevikkejä vastaan.
Venäjän aristokraattikenraalit luulivat, että Länsi-Venäjän itsenäistyneiden maiden porvarit ja talonpojat ovat jotain velkaa heille.
Niin typerät joutivatkin bolshevikkiensa uhreiksi.
Kummasti se vaan Otto-Ville Kusipää sieltä Neuvostoliitosta käsin yritti 1939 sosialidemokraattista vallankumousta uudestaan Suomeen.
Turhaan lasselehtiset yrittävät pestä punahistoriaa valkoiseksi.
Sosialidemokraatit olivat ja ovata edelleen maanpettureita. Kekkonen oli isänmaallinen.
Paavo Lipponen ja Tarja Halonen ovat sosialisti-internationaalin sätkynukkeja. Heidät haudattakoon kaatopaikalle kun aika jättää.
Otto-Ville radikalisoitui sisällissodan johdosta ja siirtyi Venäjälle. Siellähän sitten perustettiin Suomen Kommunistinen puolue.
Suomeen jääneet sosialidemokraatit sen sijaan perustivat toimintansa parlamentarismiin ja ryhmittyivät Väinö Tannerin viitoittamalle tielle.
Sosialidemokraatit pelastivat Suomen Talvisodassa ja Jatkosodassa, joten sinunkin epäonnistunut elämäsi Suomessa on demareiden ansiota (tai siis heidän syynsä).
Paavo Lipposen ja Tarja Halosen tuhkan sijoituspaikkaa en tiedä. Hietaniemen hatausmaa on kyllä sopiva. Mieluiten kuitenkin enemmän Mechelininkadun puolelle.
Wäinö Tanner oli eräs vuoden 1918 punaisen vallankaappauksen sosiaalidemokraattisista taustavoimista. Vallankaappauksen alkupäivinä sosiaalidemokraatit mm. murtautuivat Suomen Pankkiin ja ryöstivät kultavarannon punakaadereiden aseistamista varten. Kansa ei taipunut punakomentoon ja sisällissotahan siitä seurasi.
Sosiaalidemokraattiset vallankaapparit kärsivät nöyryyttävän tappion. Helsingin vapauttaneissa valkoisissa joukoissa marssi myös eräs kansamme kohtaloihin suuresti vaikuttanut nuori mies. Hän oli Urho Kekkonen. Punakapinan johtohenkilöt pakenivat Neuvostoliitoon. Eräs heistä, sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Otto Wilhelm Kuusinen kohosi uuden kotimaansa Neuvostoliiton johtomiesten joukkoon. Hän onkin ylivoimaisesti merkittävin Suomen sosiaalidemokraattisesta liikkeestä noussut henkilö.
Kapinan jälkeen eräästä helsinkiläisestä kellarista piileksimästä löytynyt Wäinö Tanner istutettiin kovien madonlukujen saattelemana SDP:n johtoon. Tulenpalava sosialisti Tanner nöyrtyi ja lupautui kuohitsemaan sosialidemokraattisen puolueen. Toinen vaihtoehto - teloitustuomio, ei häntä houkutellut.
Takkinsa kääntänyt Tanner osoittautuikin valkoisille isännilleen kuuliaiseksi mieheksi ja muunsi puolueensa täydelliseksi kvasivasemmistolaiseksi liikkeeksi. Tannerin toimia valvottiin tarkasti koko hänen elämänsä ajan ja SDP pysyikin kurissa.
Näennäisestä suuruudestaan huolimatta SDP:llä ei ollut pääsyä todellisen vallan ytimeen. Vasta Urho Kekkosen otteen kirvottua SDP sai mahdollisuuden kaapata valta käsiinsä. Tannerin katkeroituneet perilliset olivat suunnitelmallisesti hivuttautuneet Kekkosen viereen odottamaan kuin korppikotkat autiomaassa. Luisen nokan kohtalokas isku tuli välittömästi kun saalis osoitti heikkouden merkkejä. Näin valta oli viimeinkin yli 60 vuoden kiihkeän odotuksen jälkeen vihdoinkin siirtynyt SDP:lle. Tästä vallastaan se ei tulisi hevin luopumaan.
Kekkosen jälkeisenä sosialistivallan aikana Keskusta onnistui ensimmäisenä iskemään särön SDP:n panssariin vaaleissa 2003. Kokoomus seurasi sen jälkeenkin varsin varovaisesti sivusta Keskustan urhoollista taistelua valloittamattomalta näyttänyttä punalinnaketta vastaan. Kärsimistään nais- ja miestappioista huolimatta, Keskusta on onnistui säilyttämään ja jopa vahvistamaan asemaansa johtavana hallituspuolueena.
Sitten muutamat rohkeimmat kokoomuslaiset uskaltautuivat antamaan varovaista tukea Keskustalle. SDP:n pelko oli Kokoomuksessa yhä suuri vaikka Keskustan onnistunut kamppailu olikin sitä hieman hälventänyt. Jyrki Katainen nousi muutamia kertoja oikeinkin rohkeasti Eero Heinäluoman härskeimpiä öykkäröintejä vastaan.
Oli kuitenkin vielä lukuisa joukko niitä kokoomuslaisia jotka pelkäsivät SDP:tä hirvittävästi ja kuiskuttelivat sinipunasta parhaana hallitusvaihtoehtona. He pitivät yhä Paavo Lipposta itseoikeutettuna pääministerinä.
Sitten tuuli kääntyi ja sen raikas henkäys puhalsi SDP:n pelon pois. Keskusta ja Kokoomus löivät veljenkättä ja SDP romahti kuin korttitalo. Porvariston menneet alennustilan vuodet tuntuvat nyt tätä kirjoitettaessa kuin pahalta unelta.