Kriisitietoisuuden oikea aste

George Gallup

Keskustelu puoluesihteerin kannanotoista on mielenkiintoinen ilmiö. Se kuvastaa asioiden päällä istuvien hätää siitä, että Keskustan perälauta on auki kuin 1970 ja Perussuomalaiset voittavat vaalit: suurimman puolueen asema menetetään ja kokoomus voittaa lisää.

Asiaan tarttuminen kuitenkin tuntuu olevan vaikeaa. Yksien mielestä puoluesihteerin tulisi tehdä jotain, kun taas toinen ajatus voisi olla se, että hän saisi muutkin tekemään.

Kriisitietoisuuden oikea taso ei ratkea muutoin kuin tietoisuutta levittämällä. Parhaiten tietoisuus leviää, kun aloitetaan on-line gallupilla, minkä pelästyttämänä aletaan tekemään oikeita tutkimuksia.

Tuskan hallittu lisääminen saa aikaan keskustelua ja tieto lisääntyy. Tuskan hallitsematon lisääminen vaalihuoneistojen tultua suljetuksi, on lamauttavaa, koska vaalitulokseen ei vaalilippuja käyttävissä maissa voi vaikuttaa vaalitoimitusten jälkeen - yleensä.

5

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valinta edessään

      Sellainen politiikka, joka lupaa kaikkea kaikille olemalla epämääräisesti "keskustalaista", ei enää tuo ääniä, koska keskusta ei voi luvata samaan aikaan eri asioita kaupunkiliberaaleille, maasedun syrjäytyneille ja ökyisännille.

      Siirtyminen oppositiosta hallitusvastuuseen ja Vanhasen maltillisen asiallinen asioiden hoito alkaa paljastaa, ettei kepu olekaan se puolue, minkä imagon se itsestään oppositioaikoinaan onnistui antamaan.

      Ökyisäntien etupuoluehan kepu on aina.

      Maaseudun syrjäytyneiden äänet kepu tarvitsee kipeästi, muuten tulee kunnallisvaalissa takkiin niin, että roikaa.

      Liberaaleja kaupunkilaisia kepu tarvitsisi pysyäkseen maan suurimpana, mutta siinä segmentissä kokoomus voittaa mennen tullen.

      Ei ole helppoa kepu-laivan ohjailu Korhosellakaan, kun vanhanen toimitusjohtaa maata kokoomuksen ohjelman mukaan.

      • Tuuliviirinen

        Pekkarinen on ollut ylivoimaisesti ahkerin ministeri ja Väyrynenkin on yrittänyt sen verran, että sai infarktin. Naiset ovat vain kiehnänneet Vanhasta valokuvissa, Mari Kiviniemi pääasiassa.

        Lipposen enkelit ovat korvautuneet Vanhasen enkeleillä.

        Keskustan tulikoe ovat Sirkka-Liisan Anttilan maatalousneuvottelut EU:n kanssa. 141 menee ja sitten menee 142.

        Keskustan puoluesihteeri on oikeassa, mutta maakuntien Keskustan laiskat toiminnanjohtajat eivät vain tunnusta tosiasioita.

        Toisekseen mielenkiintoista on 460 000 000 euron ruoan arvonlisäveron alentaminen. Sitä pitäisi kokeilla puolittain aluksi ja katsoa, vetävätkö Kesko ja SOK senkin liiveihinsä.

        Suomessa on liikaa rahaa ja kiinteistökupla. Myös väylähankkeissa on korkeasuhdanne. Verotusta PITÄISI KIRISTÄÄ eikä löysätä.

        Vanhasen hallitus on tyypillinen veronalennus ja voivotteluhallitus, joka lataa Harri Holkerin, Mauno Koiviston ja Erkki Liikasen tapaan vain vaikeuksia tulevaisuudelle.

      • kepun linja siis
        Tuuliviirinen kirjoitti:

        Oppositiossa kepun linja oli periaatteessa sama kuin demareiden linja nyt: kaikkea, mitä hallitus ehdotti, vastustettiin - ilman muuta sen kummempaa linjaa, kunhan vastustettiin.

        Kepun 1. hallituskausi antoi rankkaa osviittaa siitä, että maan asioiden järkevään hoitoon ei ole monia vaihtoenbtoja, jos budjetin tulopuoli aiotaan ansaita vapaan kaupan EU:ssa ja avoimen globaalissa mailmanmarkkinataloudessa.

        Onneksi suhdanteet kasvattivat taloutta ja palkkaverojen alennukset kasvattivat bverotuloja, niin kriisejä ei syntynyt. Nyt kasvu jatkuu, muttei yllä koko kepun 2. hallituskauden mittaiseksi, vaan alkaa taittua jo ensi vuonna.

        Niinpä kaikki veronalennukset pitää säästää hallituskauden lopulle lisäämään ostovoimaa sillojn, kun se muutoin alkaisi hiipua, jottei talouskasvun taittuminen iske liian rajusti työllisyyteen.

        Pahin kupla konsensus-Suomessa on se, että eletään edelleen suljetun talouden keskitetyissä rakenteissa eikä edes yritetä luoda kotimarkkinoille aitoa kilpailua, joka itäisi hinnat kurissa ja takaisi kuluttajan edun.

        Kaikki kartellit olisi purettava, mutta siihen ei riitä kilpailuasiamiehen eikä -viraston voima, kun poliittinen tahto lypsää vaalikampanjoittensa rahoituksen kaupan, teollisuuden ja rakennusalan kartelleilta.

        Vanhasen hallitus näyttää toistaiseksi aika hyvältä hallitukselta, vaikka se ymmärtämättömyydessään rajoittaakin valinnaista kulutusta (eli jarruttaa työllisyyden paranemista) korottamalla sellaisten välttämättömyyshyödykkeiden kuin viinan, bensan ja sähkön verotusta.

      • Lauri Leskenlehti
        kepun linja siis kirjoitti:

        "Niinpä kaikki veronalennukset pitää säästää hallituskauden lopulle lisäämään ostovoimaa sillojn, kun se muutoin alkaisi hiipua, jottei talouskasvun taittuminen iske liian rajusti työllisyyteen."

        Politiikassa ei ole tärkeintä täyttää vanhoja vaalilupauksia, koska ne eivät vaikuta paikkamääriin, vaan seuraavan vaalituloksen ostaminen, vaalibudjetti.

        Kokoomus haluaisi maksaa sairaanhoitajille seuraavan vaalituloksensa unohtamalla 460 000 000 euron ruoan arvonlisäveron vähennyksen.

        Keskusta tietää tämän ja haluaa rahansa ennen kuin kokoomus demariopposition kanssa räjäyttää pankin joskus 2009-2010.

      • pelkkää teatteria
        Lauri Leskenlehti kirjoitti:

        Ruoan alvin alentaminen on pelkkä kepun kestolupaus, jota on kierrätetty vaaleista vaaleihin samanlaisena, mutta koskaan toteuttamatta.

        Kepu tietää itsekin, ettei puolen miljardin veroeuron heittäminen kaupan keskusjärjestöille hyödytä tippakaan kuluttajaa.

        Niinpä nyt käydään ennalta käsikirjoitettua näytelmää budjettiriihen kulisseissa, etteivät kepun peruskannattajat lähde marssille Helsinkiin.

        Kepun kansanedustajat tietävät hyvin, ettei ruoan alvin alennus siirry kuluttajille ennen kuin vasta sitten, kun meillä olisi aito hintakilpailu elintarviketeollisuudessa ja -kaupassa.

        Siksi alvia ei nytkään alenneta; julkisen alan naisalojen matalat palkat on ensin korjattava. Muuten ei ikääntyvillä suurilla ikäluokilla ole yhtään hoitajaa, kun monien muiden palvelualojen samanaikainen työvoimapula houkuttelee hoitsut parempien palkkojen ääreen.

        Teatterin uusintaesitys on kuitenkin tarpeen, etteivät äänestäjät pääsisi sanomaan ääneen vanhaa totuutta: kepu pettää aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe