Juolahtipa mieleen, että kuinkakohan moni uskovainen palvoo jumalansa sijasta lohtua, jonka uskottelee saavansa jumalaltaan?
Mielestäni uskovaisista on lohtuun uskovia suurin osa. Järkeviä uskonnollisia uskomuksia omaavia ihmisiä varmasti on, esimerkiksi sellaisia joiden mielestä jumala saattaa sittenkin piileskellä jossakin tieteen aukossa tai alkuräjähdyksen tuolla puolen. Ennen nykyaikaa tällaisia järkiuskovaisia oli takuulla vielä enemmän, vai oliko? Nimittäin lohtuakin tarvittiin alkeellisen lääketieteen ja ankean, raskaan työn täyttämän elämän keskellä enempi.
Lohtu ei ole ongelmanratkaisukeino. Henkilö joka yrittää käyttää lohtua ongelmiensa ratkaisuun päätyy pelkäämään kaikkea "kamalaa" ja oikeasti kamalaa mitä lohtu ei kykene kumoamaan. Hän jättää ongelmat ratkaisematta ja tyytyy tunteelliseen ongelmien "ratkaisuun" todellisuudessa kääntää niille selkänsä.
Eräs huono puoli tässä lohtuun uskomisessa on, että lohdusta jää riippuvaiseksi aivan kuten huumeesta. Ryhdytään palvomaan lohtua, etsimään lohtua, elämään lohdussa. Kun voitaisiin palvoa kaikkea mikä maistuu elämältä, etsiä elämää, elää elämän keskellä.
Mielestäni uskovaisista on lohtuun uskovia suurin osa. Järkeviä uskonnollisia uskomuksia omaavia ihmisiä varmasti on, esimerkiksi sellaisia joiden mielestä jumala saattaa sittenkin piileskellä jossakin tieteen aukossa tai alkuräjähdyksen tuolla puolen. Ennen nykyaikaa tällaisia järkiuskovaisia oli takuulla vielä enemmän, vai oliko? Nimittäin lohtuakin tarvittiin alkeellisen lääketieteen ja ankean, raskaan työn täyttämän elämän keskellä enempi.
Lohtu ei ole ongelmanratkaisukeino. Henkilö joka yrittää käyttää lohtua ongelmiensa ratkaisuun päätyy pelkäämään kaikkea "kamalaa" ja oikeasti kamalaa mitä lohtu ei kykene kumoamaan. Hän jättää ongelmat ratkaisematta ja tyytyy tunteelliseen ongelmien "ratkaisuun" todellisuudessa kääntää niille selkänsä.
Eräs huono puoli tässä lohtuun uskomisessa on, että lohdusta jää riippuvaiseksi aivan kuten huumeesta. Ryhdytään palvomaan lohtua, etsimään lohtua, elämään lohdussa. Kun voitaisiin palvoa kaikkea mikä maistuu elämältä, etsiä elämää, elää elämän keskellä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Nimittäin lohtuakin tarvittiin alkeellisen lääketieteen ja ankean, raskaan työn täyttämän elämän keskellä enempi."
Ja mistäpä suomalainen on lohtua useimmiten hakenut? Pullosta. Nykyään toki alkoholinkäyttö selitetään hauskanpidolla (mikä varmaan suurelta osin pitää paikkansa), mutta jotain "lohtua" ihmiset perjantaisin hakevat marsiessaan Alkoon tai ostaessaan mäyräkoiran tai siideriä.
On myös totta, että uskovista osa on elämyshakuisia, eli usko perustuu uskonnollisten kokemusten perässä kulkemiseen. Ihminen hakee lohtua tunteesta ja sen tuomasta kokemuksesta. Näin tekee myös moni extremelajin harrastaja. Adrenaliinikoukkuun jäänyt metsästää jatkuvasti uusia elämämyksiä jne. Olisi kuiten väärin sanoa, että kaikki retkeilyä, kiipeilyä, melomista jne. harrastava hakisi lohtua arjem harmauteen, vaan useimmille se on elämäntapa.
Näin on myös uskossa elämisen kanssa. Suurin osa uskovista on taviksia, jotka käyvät ehkä kerran viikossa kirkossa tai kokouksissa kuulemassa Jumalan sanaa, eivät hae mitään huippukokemuksia, usko on heille elämäntapa, elämän peruskallio, joka ei muodostu tunteellisista kokemuksista. He saattavat lukea kotona Raamattua, rukoilla jne., mutta eivät ole kokeneet mitään suuria tunnekokemuksia välttämättä koskaan. Näitä uskovia on paljon.
Sitten on niitä uskovia, jotka ovat kokeneet, mutta eivät silti juokse tilaisuuksissa kokemassa lisää, vaan usko on tasaantunut myöskin peruskallioksi. Joskus saattaa tulla Raamattua lukiessa Jumalan armo niin vahvana kokemuksena, että joku voi itkeä tirauttaa ilosta tai laulaa ilosta, saman voi aiheuttaa hengellinen laulu. Kyseinen uskova ei siltikään juokse näiden kokemusten perässä, niitä vain tulee silloin tällöin.
Useimmalle usko on jokapäiväinen varmuus pelastuksesta, siitä että Jumala pitää huolen uskovan elämästä ja eräänä päivänä hän pääsee Taivaan kotiin.
Lohdun tarpeesta olen hieman eri mieltä kanssasi, sillä ennen yhteisöllisyys oli jo aika vahva lohdun tuoja. Nykyään avioerot, parisuhteiden särkyminen, työttömyys ja yksinäisyys ovat lohduttomuutta tuovia asioita länsimaisessa yhteiskunnassa, kun mikään ei ole pysyvää. Sotien uhka, ilmastonmuutos ja työelämän paineet aiheuttavat myös lohduttomuutta ja turvattomuutta, eikä ole enää yhteisöä, joka toisi sitä lohtua ja turvaa. Internetin vertaissivustot ovatkin hyvin suosittuja ja samoin myös auttavat puhelimet. Näkisinkin, ettei lohdun tarve ole mihinkään kadonnut, vaan se on muuttanut muotoaan ja johtuu eri syistä kuin ennen.
"Ryhdytään palvomaan lohtua, etsimään lohtua, elämään lohdussa. Kun voitaisiin palvoa kaikkea mikä maistuu elämältä, etsiä elämää, elää elämän keskellä. "
Elämän palvominen (riippuu siitä, mitä sillä tarkoitat, mikä maistuu elämältä) voi myös olla merkki siitä, että hakee lohtua harmaaseen arkeen. Iloa elämään! Osta ja nauti elämästä! Bailaa ja iloitse! Elä täysillä!
Kuten Eput aikoinaan lauloivat:"Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus.". Menikö se niin?
Sitä voidaan myös kutsua lohdun hakemiseksi ikävään ja tylsyyteen....;).
Lohdun hakemisessa ei kyllä ole kyse elämysten hakemisesta, vaan enemmänkin hukassa olevan mielen rauhoittamisesta.
Myös uskonnolliset suomalaiset ovat hakeneet lohtua pullosta jo kauan, ne eivät sulje toisiaan pois. Jumalan armon kokeminen taas on täysin ihmisen pään sisäinen kokemus, joka ei millään tavalla todista mitään yksilön ulkopuolisesta maailmasta - muidenkin uskontojen edustajat saavat täsmälleen samanlaisia elämyksiä, mutta he ajattelevat kokemuksen tulleen omilta jumaliltaan.
Tuo elämysten kokeminen, mukaan lukien armon tunteminen Raamattua lukiessa, on puhtaasti plaseboa. Olen itse aikoinaan tuntenut vahvasti Jumalan läsnäolon ylistyslaulujen aikaansaamassa joukkohurmoksessa, mutta myöhemmin saatuani täysin vastaavia kokemuksia "maallisista" asioista, tajunnut ettei voimakas fiilis todista mistään muusta kuin ihmismielen uskomattomasta kyvystä luoda haluttuja tunnetiloja.
Lohdun tarve ei varmasti ole kadonnut mihinkään, eikä netti tms. ole pystynyt korvaamaan jumalan kaipuuta ihmisissä. Kaikilla tätä kaipuuta ei ole, itsestäni sen tunnistan - olen kuitenkin ONNEKSI oppinut suuntaamaan tuon tarpeen ihan todelliseen maailmaan. Siinä missä pienenä hain lohtua kuolemanpelkoon taivaskuvitelmista, en nykyisin oikeastaan edes tarvitse aktiivista lohdutusta; olen oikeasti ymmärtänyt ettei kuolema ole elämän vastakohta tai millään tavoin paha asia, se on neutraali ja luonnollinen tapahtuma joka kohtaa jokaista. Tässä pitää huomata että jonkin asian tietäminen on eri juttu kuin sen ymmärtäminen ;)
Moni uskova on perustellut käsityksiään juuri sillä lohtulogiikalla. "Minusta on mukava ajatus että Jumala on, elämä tuntuu pelottavalta ilman Jumalan olemassaoloa ja kuoleminen vielä pelottavammalta. Jumalan on siis oltava olemassa." Kuitenkaan väitteestä "X on kivaa" ei seuraa "X on tosi". Vastaavasti "kännissä on kivaa" ei tarkoita että "kännääminen on toivottavaa ja terveellistä", tai "netin vertaistukipalstalla sanottiin Y" ei tarkoita että Y olisi tosi. Ymmärrän kyllä miten pelottavaa on edes ajatella elämää ilman uskomista, mutta kun siihen pääsee, voi huomata ettei se olekaan lainkaan sellaista kuin on kuvitellut. Elämä ilman teististä uskoa ei ole mitenkään automaattisesti sisällötöntä, masentavaa tai turhaa - eikä usko automaattisesti poista edellä mainittuja.
Elämän palvomisesta vielä: en tiedä mitä tarkalleen tarkoitat lohdun hakemisella harmaaseen arkeen (vaikka oletan ymmärtäväni), mutta on totta että moni on niin hukassa itsensä kanssa että yrittää täyttää tarkoituksettomuuden aukkoa jatkuvalla biletyksellä, shoppailulla ja elämysten hakemisella. Itse olen päässyt sellaiseen onnelliseen tilaan, jossa harmaata arkea ei yksinkertaisesti ole: jokainen näkymä on taideteos ja jokainen hetki on olemassaolon juhlaa. Siihen ei yliluonnollisia olentoja tarvita.
todellakin. Niin,pistää mietteliääksi..
Itse sairastan kovasti ja olen ollut kipukroonikko jo vuosia. Silti voin sanoa olevani onnellinen ja rakastavani elämää sen yksinkertaisine asioineen.
Jos tänään sattuu ja mieli on apea minua lohduttaa ajatus,että huominen voi olla jo erilainen. Oma suhtautuminen ja asennoituminen merkitsee paljon siihen miten valoisana ja hyvänä elämänsä kokee.
Ikävistäkin asioista pitäisi koittaa löytää jokin valopilkku ja kääntää ne itselle hyviksi kokemuksiksi..Nii ei se aina ihan niin helppoa ole,mutta itse olen oppinut kestämään niitä enemmän huonolta tuntuvia päiviä kiinnittämällä huomioni vaikka kauniiseen luontoon,vastaantulevien hymyyn,kohteliaaseen sanaan ja uskomalla et huomena on taas mukavemmin. =)
Asun luonnonhelmassa ja täällä koen olevani elementissäni. On peltoja,järviä,jokia,eläimiä,ihana tuulen tuiverrus tai tuulen henkäys ennen sadetta.
Vaikeuksista huolimatta on ihanaa herätä uuteen huomiseen ja havaita ympäröivä maailma kaikilla aisteilla. Ja kun kuoleman aika on,niin sen aika on. En sitä pelkää,ei se pelko sitä estäisi tulemasta,miksi siis tuhlaisin päiviäni kuoleman pelkoon. Keskityn mieluummin rakastamaan elämistä sen kaikkinen mausteineen..