Näky junan ikkunasta!!

Parrun pätkiä, pitkiä junia ja betonilaudan kappaleita näkee usein Toijalan ja Riihimäen asemilla. Jätepuu menee paperitehtaille. Sitä sanotaan tehtävän paperimassaa. Epäilyttää, että voiko tuollaista puuta siihen käyttää.

Puu on tuontipuuta. Metsiimme lahoaa samaan aikaan käyttämätöntä puuta. Moni metsuri nostaa työttömyyskorvausta. Lehdet kertoivat, että tuonitipuuta yritetään saada vielä lisääkin. Puhuttiin jopa sahausjätteen ja lastujen tuonnista.

Viljelijäystäväni keskustelevat toisinaan traktoriaukoista. Laskevat, montako hehtaaria piti metsää pistää laakeaksi, jotta traktorin sai irti. Vertailivat kehitystä. Toteamus oli, että aukot ovat suurentuneet ja propsipinot pienentyneet vuosi vuodelta. ----Rahat viedään Suomesta ulkomaille!!
0232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Etelään matkaava kirjoitti:

Parrun pätkiä, pitkiä junia ja betonilaudan kappaleita näkee usein Toijalan ja Riihimäen asemilla. Jätepuu menee paperitehtaille. Sitä sanotaan tehtävän paperimassaa. Epäilyttää, että voiko tuollaista puuta siihen käyttää.

Puu on tuontipuuta. Metsiimme lahoaa samaan aikaan käyttämätöntä puuta. Moni metsuri nostaa työttömyyskorvausta. Lehdet kertoivat, että tuonitipuuta yritetään saada vielä lisääkin. Puhuttiin jopa sahausjätteen ja lastujen tuonnista.

Viljelijäystäväni keskustelevat toisinaan traktoriaukoista. Laskevat, montako hehtaaria piti metsää pistää laakeaksi, jotta traktorin sai irti. Vertailivat kehitystä. Toteamus oli, että aukot ovat suurentuneet ja propsipinot pienentyneet vuosi vuodelta. ----Rahat viedään Suomesta ulkomaille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu