Olen aina (20v) asunut omakotitalossa jossa auton joutuu jättämään mäkeen. Auto merkkejä ja autoja on ollut kymmeniä mutta nyt tuntuu että C3:n kanssa tää mäkilähtö on hankalampaa kuin minkään muun kanssa. Ongelmana on että kun peruutan tai pistän auton parkkiin pitää sen lähteä siitä laakista koska takana on oja.
Kun nostan kytkintä niin kaasu ei vastaa eli on täysin ilman voimaa ja siihen se auto sitten sammuukin. Lähtö onnistuu yleensä kolmannella ja silloinkin pitää konetta jo huudattaa..
Johtuuko tämä mäkilähdöstä sillä aluksi auto lähti ihan hyvin mutta viimeiset 2 vko ollut ongelmia. Auto ollut meillä nyt 2kk..
Kale
C3:n
6
969
Vastaukset
- vaimolleni
toukokuussa samanlaisen ja totta tosiaan niin olen huomannut saman, eli liikkeelle lähdössä moottori ei oikein vastaa kaasuun ja tuntuu tehottomalta. Meillä on vielä hänen vanha Saxo myymättä ja se tuntuikin raketilta C3:een verrattuna. Myös kun kiihdyttää niin varsinkin 2:s ja 4:s vaihteilla tuntuu moottori noin 3500 rpm kohdalla ryytyvän hetkellisesti. Eli voimat tuntuu sekunniksi katoavan.En tosin ole vielä päättänyt viedäänkö se nyt tarkistukseen.Mutta viimeistään huollon yhteydessä otetaan asia esille.Muutenhan auto on mainio ajaa vaikka vaimo sitä enimmäkseen käyttää.
- SeeKolmonen kanssa
pari vuotta. Huomasin saman 3500prm ryytymisen, mutta siis esim. moottoritien rampille kiihdytyksessä, ei auttanut softapäivitys vaikka maahantuojalta luvattiin että tällä pääsee eroon. En käytä ihan noin korkeita kierroksia lähdössä.. :D
Nyt auto on jo vaihdettu. - tässä ole
SeeKolmonen kanssa kirjoitti:
pari vuotta. Huomasin saman 3500prm ryytymisen, mutta siis esim. moottoritien rampille kiihdytyksessä, ei auttanut softapäivitys vaikka maahantuojalta luvattiin että tällä pääsee eroon. En käytä ihan noin korkeita kierroksia lähdössä.. :D
Nyt auto on jo vaihdettu.lähdössä lähetä niillä kierroksilla,muuta kuin ohitustilaanteissa ja moottoriteiden ramppien kiihdytystilanteissa. Vaimoni ei tosin huomaa itse sitä ryytymistä.Vaihtaa jo ennen seuraavalle. Tuntuukin sitten olevan muillakin sama kokemus.
Työkseni kun fiksaan vaihtoautoja myyntikuntoon, on tullut vastaan näitä jotka eivät tunnu kulkevan mihinkään ja toisissa taas löytyy sitikalle tuttua alavääntöä. En tiedä mistä tuo ero johtuu tosin ...
Mutta neuvoksi ongelmaasi: harjoittele mäkilähtö kässärin kanssa, niin saat haettua kytkimen kiinniottokohdan ja sopivat kierrokset. Ja vältyt siirtelemästä jalkaa jarrulta kaasulle. Kyllä sen tuntee kun perä alkaa painua alaspäin, silloin riittää puhti jyrkempäänkin mäkeen.- kokemusta täälläkin
Muuten kohtuullinen kulkemaan ja pienellä kulutuksellakin (ka 5,9 l/100km), mutta matalilla kierroksilla ei vääntöä joten helposti sammuu ainakin ylämäkeen lähdettäessä. Uskoisin, ettei väännön puute alarekisterissä ole vika vaan ominaisuus jonka kanssa opittava elämään.
- ******
Eipä moisia ongelmia 1,6 moottorilla varustetussa C3:ssa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan
Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat331289Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan
Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar691085- 104936
41000 kavallettu rahaa
uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.35868Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö56729- 42716
- 48693
Fantasioista
Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai94672Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi
Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks302656- 29635