nokkonen

Nokkonen
Urtica dioica
Urticaceae-heimo (Nokkoskasvit)
Mukkonen, nokilainen, nokkeinen, nokkoskaali, nokolvainen, nokulainen, notkonen, nukulainen, nukuljainen, nupulainen, nupulkainen, polttarainen, polttiainen, riikolais-viholainen, siila, tsiila, vehreä kaali, viherkaali, vihalainen, vihantakaali, viholainen, vihulainen, ämmänkieli

Yleiskuvaus
Nokkonen on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisenä koko Suomessa aivan pohjoisempia osia lukuunottamatta. Sitä voi löytää asumusten ympäristöstä, teiden varsilta, lehdoista ja muilta runsasravinteisilta paikoilta. Nokkosesta tunnetaan Suomessa kaksi erillistä lajia: nokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin yleisempi lajitoverinsa. Se on melko harvinainen vanhan asutuksen seuralainen ja eroaa tavallisesta nokkosesta lyhyempien ja tylpempien lehtiensä perusteella. Pohjois- ja Sisä-Suomen lehdoissa kasvaa nokkosen alalaji pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii), jossa on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Poltinkarvat ovat kuin pieniä injektioruiskuja: karvan muodostaa pii- ja kalkkiseinäinen pitkä solu, joka päättyy pallomaiseen nystyrään. Nystyrän alapuolelta poltinkarva katkeaa pienestäkin kosketuksesta, ja katkennut kärki tunkeutuu ihoon ja solun myrkkyaine vapautuu. Nokkosen nimi juontunee nokka -sanan johdoksista, erityisesti sanasta nokata, joka merkitsee käärmeen tai hyönteisen pistämistä. Nokkonen on varmasti luonnonkasveistamme monikäyttöisin. Alunperin nokkonen on ollut kuitukasvi, jota on viljelty paikoitellen Euroopassa 1800-luvulle saakka, jolloin puuvilla syrjäytti sen. Siitä on hyödynnetty varren pitkät ja sileät kuidut, joista on tehty mm. alus- ja liinavaatteita sekä säkkejä. Verkkojen solmimiseen nokkoskuituja on käytetty jo kivikaudella. Nokkosen käyttö ravinto- ja rohtokasvina on myös ollut erittäin monipuolista.
Näköislajit
Nokkosen matkijaksi luetaan valkopeippi (Lamium album). Se on monivuotinen huulikukkaisten heimoon kuuluva ruoho, joka kasvaa hyvinkin samanlaisilla paikoilla kuin nokkonen. Valkopeippi on pehmeäkarvainen kasvi, mutta poltinkarvoja sillä ei ole (englanniksi sen nimi onkin "dead nettle", kuollut nokkonen). Lehdiltään kasvi on melkoisesti nokkosen näköinen, mutta kukkivaa valkopeippiä ei nokkoseen voi sekoittaa. Valkopeipin suuret valkoiset huulimaiset kukat sijaitsevat kiehkuramaisina rykelminä ylemmissä lehtihangoissa. Myös lehtopähkämö (Stachys sylvatica) muistuttaa lehdiltään nokkosta. Senkään lehdet eivät kuitenkaan polta, mutta niistä jää käsiin epämiellyttävä hiirenpissaa muistuttava haju. Lehtopähkämöllä on huulimaiset punaiset kukat, ja sitä kasvaa paikoitellen Etelä-Suomessa.
Käyttö ravintona
Nokkonen on ollut pitkään yleinen hyötykasvi, jota on syöty ravitsevana vihanneksena. Keittiökasvina nokkonen tunnetaan jo Rooman valtakunnan ajoilta. Pinaatti ja sen viljely on sittemmin syrjäyttänyt nokkosen. Nokkonen sisältää erittäin paljon piitä, rautaa ja C-vitamiinia (n. 100 mg/100g); vihreissä osissa on korkea klorofyllipitoisuus. Kasvi sisältää myös tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Nokkosessa on mm. pinaattiin verrattuna seitsenkertaisesti rautaa. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Mikään kasvi Suomessa ei sisällä yhtä paljon mineraalisuoloja kuin nokkonen. Nokkonen on yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä luonnonkasveista, sillä sato on runsas ja sitä saadaan jo varhain keväällä. Nokkonen on lisäksi hyvänmakuinenkin ja sopii hyvin esim. keitoksi, munakkaaseen, kalakeittoon, täytteeksi uunikalan vatsaan, leipiin ja sämpylöihin, lettuihin, teeksi ja lehtivihreäjauheisiin. Ruuaksi tarkoitettu nokkonen kerätään ennen kukintaa aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin sen nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan. Keruu voidaan aloittaa heti kun versot ovat 10-15 cm ja jatkaa myöhäiseen syksyyn. Ennen käyttöä tuore nokkonen ryöpätään. Keitto ja kuivaus tuhoavat poltinkarvojen myrkyn. Säilöminen talven varalle onnistuu joko kuivaamalla tai pakastamalla ryöpätyt nokkoset käyttöön sopivissa erissä. Runsastyppisiltä paikoilta nokkosta ei kannata kerätä sen sisältämien nitraattien vuoksi. Nokkonen kuuluu kauppayrtteihimme. Nokkosta on käytetty myös karjanrehuna parantamaan maidon laatua ja määrää. Nokkosen siemenet puolestaan lisäävät kanojen munintaa.


Käyttö rohtona

Rohdokseksi kerättävä nokkonen on parhaimmillaan kukkivana. Nokkosen juuret kerätään aikaisin kesällä tai myöhään syksyllä. Ennen nokkonen kelpuutettiin rohdoksi lähes joka vaivaan. Ikivanha tapa on nokkospiiskaus: ärsytyshoito, jonka avulla saadaan haitalliset aineet poistumaan ihon kautta. Sitä on käytetty mm. kihdissä, ihottumissa, halvauksissa ja tulehdussairauksissa. Suomessa on tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpulla. Tätä on käytetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskaus synnytti rakkuloita, jotka voideltiin vaseliinilla ja kiedottiin villahuiviin.
Nokkonen sopii hyvin anemian hoitoon, lisäämään virtsaneritystä, stimuloimaan munuaisten toimintaa ja poistamaan virtsahappoja. Nokkosta on käytetty tukihoitona virtsateiden tulehdusten yhteydessä lisäämään virtsateiden huuhtelua. Sillä on myös edullinen vaikutus eturauhasen liikakasvussa. Reumaattisiin sairauksiin nokkosta on käytetty hoitona sekä sisäisesti että ulkoisesti mm. nokkospiiskauksen muodossa. Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta ja edistää suoliston toimintaa. Se myös lisää imettävien äitien maidoneritystä. Nokkosta pidetään kaikin tavoin terveellisenä, vahvistavana ja vastustuskykyä lisäävänä kasvina. Nokkosen siemeniä on käytetty potenssirohtona.
Ulkoisesti käytettynä nokkonen lisää ihon pintaverenkiertoa. Lehdistä puserrettua mehua tai juurista keitettyä teetä on käytetty ulkoisesti erilaisiin ihovaivoihin ja peräpukamiin. Nokkostee ja -kylvyt sopivat ihottuman ja ihon hilseilyn hoitoon. Pumpuliin imeytettyä nokkosen puristemehua on käytetty tyrehdyttämään nenäverenvuotoa.
Muu käyttö
Hiuksille ja hilsehtivälle päänahalle huuhtelu nokkosuutteella tai -vedellä tekee hyvää estäen myös hiustenlähtöä. Nokkosen avulla saadaan hiukset ja hevosen karvatkin kiiltäviksi. Nokkonen on tärkeä luonnonmukaisen viljelyn lannoite- ja torjunta-aine sekä biodynaamisen viljelyn preparaattikasvi. Nokkoskäyte ja nokkosvesi ovat tunnettuja ja tehokaita lannoite- ja torjunta-aineita puutarhakasveille


ROHTOKÄYTTÖ:
Puserrettu mehu hyvää keripukkiin, keuhkotautiin, verijuoksuihin ym. annostukseksi suositellaan 1-2 ruokalusikallista päivässä. Samoihin vaivoihin voi käyttää myös keitevettä juurista ja sitä juodaan pari lasillista päivässä. Siemenistä saadaan hyvää matolääkettä. Nokkosenpolttamiin auttoi Lönnrotin mukaan päälle sivelty öljy tai kerma.
Rautanokkosen keiteveden sanottiin auttavan lennähtelevään luuvaloon. Luu- ja nivelkipuja haudottiin nokkosilla.
Nokkosteetä on käytetty keuhkotaudin lääkkeenä sekä nokkoskuumeessa, tuhkarokossa sekä virtsataudissa. Vilu-ja vesitaudissa käytettiin nokkosia "heinähauteessa", johon oli kerätty yhdeksää lajia yrttejä. Halvauksen sattuessa ja reumatismissa käytettiin nuoria nokkosia jäsenten piiskaamiseen.
Naantalin luostarin keskiaikaisessa yrttikirjassa nokkosesta todettiin seuraavaa: "Urtica, nokkonen, on hyvin kuuma, ja se on hyvä keltatautiin, jos sitä muserretaan viiniin ja juodaan. Samoin on nokkosensiemen hunajassa kieriteltynä hyvää kivesvammoihin, ja se parantaa vanhaa yskää, jos sitä juodaan usein, ja poistaa keuhkoista kylmettymisvauriot, ja se on hyvää paisuneeseen vatsaan. Kaikkeen tähän nokkosen siemen hyvää hunajassa tai viinissä kieriteltynä, jos sitä usein juodaan tällä tavoin keitettynä. Sama vaikutus on tuoreella nokkoskeitteellä, jos sitä juodaan lämpimänä. Samoin, jos nokkosenlehdille muserretaan suolaa, se on hyvää paiseisiin ja pahoihin haavoihin ja hyvää hampaille, se on hyvää myös koiranpuremaan. Tämä lääke saa myös rusto- tai luuvamman kasvamaan kiinni, ja se kuivaa pahaa nestettä. Samoin, jos nokkosen juurta muserretaan etikkaan, se on hyvää perna- ja jalkapaiseille. Samoin pannaan nokkosen lehtiä nenään, jos se vuotaa verta. Samoin, jos voidellaan kasvoja verenvuotoa vastaan valmistetulla nokkoskeitteellä, se tyrehtyy. Samoin on nokkosensiemen hunajaan muserrettuna ja iholle siveltynä hyvää kylkiluupaiseisiin, kylkikipuun ja keuhkopaisisiin. Samoin kaali tuoreitten nokkosten kanssa keitettynä pehmittää vatsaa. Samoin, jos nokkoskeitteellä huuhdellaan suuta kauan, se on hyväksi kitakielekkeelle. Samoin voitelu edistää hikoamista."
Antiikin ainana nokkosen siemenistä tiedetään tehdyn viiniin sekoitettuna lemmenlääkettä ja hunajaan sekoitettuna yskänlääkettä.
Kansanlääkinnässä nokkonen on ollut apu kaikkiin vaivoihin. Nokkosen silputtuja lehtiä on käytetty kääreenä märkivissä haavoissa ja kuolioissa.
Ikivanha tapa on nokkospiiskaus, ärsytyshoito, jonka avulla saadaan haitalliset aineet poistumaan ihon kautta. Suomessa on tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpuulla. Tätä on käyttetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskauksen synnyttämät rakkulat piti voidella vaseliinilla ja kietoa villahuiviin.
Nokkoskylpyä on käytetty reumatismin oireiden lievittämiseen. Nokkosen lisäksi veteen haudutettiin suopursua, kanervaa, marunaa männyn ja katajan oksia ennen kuin potilas päästettiin veteen.
Nokkoskeitettä on juotu munuaistautiin. Sen nauttiminen lisäsi myös äidinmaidon tuloa.
Kutiavaan ihottumaan nokkoskeittoa juotiin illalla, jotta uni olisi ollut rauhallisempaa.
Nokkosen kerrotaan parantavan kaljuuntumista. Tarina kertoo ruotsalaismiehestä, joka oli kulkenut koko kesän nokkosia hatussaan ja saanut siten hiuksensa kasvamaan. Myös suomalainen kaljupää oli kokeillut keinoa ja väitti sen tuoneen hienoa haituvaa tulokseksi.
Epävarmana hoitokeinona voidaan pitää sukupuolitautia sairastaneen vaatteiden käsittelyä, jossa ne pantiin yöksi nokkospuskaan tai vastaavasti voitiin vaatteita pitää muutama päivä muurahaispesässä.
MUU KÄYTTÖ:
Nokkonen on ollut tärkeä kuitukasvi. "Varret taidetaan hoitaa kuin pellava kehräyksiin." totesi Lönnrot. Nykyisin tiedetään kivikauden naisten kutoneen kalaverkkoja nokkosen kuiduista ja nokkospalttinaa on tavattu pronssikautisten hautalöytöjen yhteydessä Tanskassa. Nokkossäkki on tarkoittanut puolestaan karkeasta nokkoslangasta kudottua säkkiä, jota voitiin kutsua myös viholaissäkiksi.
Nokkosesta saatava kangas oli pehmeää. Nokkosesta valmistetut kankaat olivat arvokkaita, yleensä vain säätyläisten yksinoikeutta. Norjalainen Annemärta Borgen kertoo kirjassaan "Minun yrttini", kuinka nokkospellavasta tehtiin kaikkein hienoimmat alusvaatteet, koska nokkosesta tehty kangas oli ihoa vasten paljon pellavaa pehmeämpää. Saksassa nokkosen käyttö tekstiilin raaka-aineena saavutti teolliset mittasuhteet 1. maailman sodan aikana. Etelä ja Itä-Euroopassa nokkosta viljellään yhä kehruu tarkoituksiin.
Nokkoskuidun muokkaaminen
Nokkosen kuidut ovat vahan peitossa olevassa kuorikerroksessa yksittäisinä varren ympärillä, ei kimppuna kuten pellavassa. Nokkosen sisäkerros on puumainen ja ydin on ontto.
Nokkoskuitu voidaan irroittaa varresta eri menetelmin. Kuidut voidaan käsitellä samaan tapaan kuin pellava: liotetaan kuivataan, loukutetaan, lihdataan häkilöidään ja harjataan. Nokkosen kuitupitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin pellavan, mutta siitä saadut kuidut ovat pidempiä. Nokkosen kuidut ovat valkoisia, silkkimäisiä, hyvin hienoja ja lujia kuituja. Niiden lujuus paranee kastuessa.
Helpoin tapa irroittaa nokkosen kuidut on heti keräämisen jälkeen, ennen kuin varret ehtivät puutua. Nokkoset kerätään juhannuksen jälkeen ennen heinäkuun puoliväliä. Nokkosen juuri katkaistaan, lehdet ja latva karsitaan. Ontto varsi halkaistaan. Kuoriosa irroitetaan päistäreistä vetämällä se irti tyvestä latveen. Kuorisuikaleet asetetaan kuivumaan tai niitä liotettaan lämpimässä vedessä. Kuoririhmoissa on vielä liima- ja vaha-aineita. Kuoririhmoja voidaan loukuttaa ja hangata laudan reunaa vasten useamman rihman nipuissa. Sileän ja päistäreettömän kuidun aikaansaamiseksi joutuu tekemmään paljon työtä, mutta lopputuloksena saa arvokasta kuitua.
Lähteenä: Luontoäidin lähikauppa. Toimittaneet Marjaana Liukko ja Tiina Rinne. Suomen 4H-liion julkaisuja. Hki 1996.


Luontaiskaupasta saa mm. nokkosteetä. Maksaa n. 3 euroa paketti