mokailin oikeen kunnolla viikko sitten. olin humalassa ja harrastin seksiä tuntemattoman miehen kanssa. otin siltä suihin kun en ajatellut tietenkään että suuseksissäkin voi taudit tarttua. ja se väitti käyneensä testeissä pari kuukautta sitten ja mä tietenkin uskoin koska en tajunnut mistään mitään. nyt aloin miettiä että jos sillä olikin joku hiv ja nyt se on tarttunut muhun. tosta on siis viikko aikaa ja tänään huomasin että mulla on kurkkukipua! ihan varmaan jotain hiv:n ensioireita. miten kauan täytyy odottaa että voin mennä testeihin ja saada varman tuloksen?
HIV??
idiootti
182852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuskin oli kumppanillasi HIViä, tosin uskon että hän puhui täyttä paskaa sanoessaan olleensa testissä pari kuukautta aikaisemmin. Kurkkukipu tulee todella äkkiä ihan mistä vaan, etenkin jos on paniikkivaihe päällä ja pelkäät saaneesi tartunnan. Se ei kerro hivistä mitään. Testi kertoo, aika hyvin jo 6-8 viikon kohdalla, mutta hyvin suurella varmuudella vasta 3 kk kohdalla.
Annoitko kumppanin laueta suuhusi, se voi nostaa riskiä hieman, mutta riski on kuitenkin pienempi kuin yhdynnässä. Ja siinäkin todennäkäisyys ei ole suuri vaikka kumppanillasi olisi ollut hiv. Tuskin oli.
todennäköisyys siihen että sillä oli hiv on suurempi koska tämä mies ei ollut suomalainen..no oma on mokani.....täytyy mennä testeihin sit joskus
On aika epätonnäköistä, että sillä hiv olisi ollut. Suomessa Hiv-potilaita on noin yli 300 kpl ja Suomessa asuu 5 miljoonaa ihmistä. Sillä on tosin voinu olla jokin muu helpommin tarttuva tauti.Toi sun kurkkukipu voi johtua ihan mistä vaan, mut klamydia voi myös tarttua suuseksissä.
mistä mies oli kotoisin? oliko liikematkalla, opiskelemassa täällä vai pakolainen. Ikähaarukka? Annoitko laueta suuhusi? Edelleen olen sitä mieltä (vastasin jo aiemmin) että hiv on pienempi riski, mutta jotain muuta on voinut tarttua kyllä. Klamydia tosin on sekin harvinainen suussa, mutta ei mahdoton.
Suomessa on hiv havaittu 1888 ihmisellä, heistä 399 kuollut. Osa ei kuitenkaan tiedä tartunnastaan, joten määrä on suurempi. Hiv havaitaan yleisimmin 30-34 -vuotiailla miehillä.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/hiv_ja_aids/todetut_tartunnat/
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/hiv_ja_aids/ajankohtaisesti_hivista_ja_aidsista/
Mielestäni on aiheellista käydä testeissä kolmen kuukauden kuluttua, jotta vältyttäisiin taudin mahdolliselta eteenpäin tarttumiselta. Samalla on hyvä otatuttaa myös nielusta klamydia ja virtsakokeella klamydia ja tippuri sekä verikokeella hepatiitit.
Hyvä idea on, että ei juo itseään niin humalaan, että ei tiedä, mitä tekee. Kavereita on myös hyvä pyytää muistuttamaan, kun oma juominen menee tämän rajan yli.
Hei,
En usko, että olet saanut HIV virusta
1. suuseksissä on selvästi pienempi mahdollisuus saada tartunta kun sukupuoliyhdynnässä.
2. HIV on vieläkin harvinainen tauti suomessa. Jos olisit sekoillut kunnolla ulkomailla, esim, Turkissa tai Aasian maissa olisin sinuna paljon enemmän peloissani.
3. HIV 1.asteen oireet näkyvät vasta about 6 viikon päästä tartunnasta (kaikilla ei edes ole 1.astetta) ja varsinaiset oireet vasta about 6 vuoden päästä.
4. HIV ei ole nuorten tauti.
Kurkkukipu saattaa olla ihan muusta syystä:) Itsekin olen tällä hetkellä hieman paranoid HIV tartunnasta mutta itse olen sekoillut PALJON pahemmin.
no se mies oli nigerialainen...se on ollut jo vuosia suomessa, mutta enpä tiedä mitä se on kotimaassaan touhuillut joten ihan varmana sillä oli joku tauti...nyt munsta tuntuu että mulla on kaulassa imusolmukkeet turvonnu...tää olis aika sopiva rangaistus mulle kaikista mun sekoiluista joten en yhtään ihmettelis jos olisin saanu kerralla kaikki mahdolliset taudit :D
"HIV ei ole nuorten tauti" Mikäs tämä nyt oli?
HIV-tartunta EI todellakaan katso ikää! Ja mitä ihmettä tähän pitää joitakin maita sekoittaa? Mies on ulkomaalainen, kuten ap.kertoo, tulee maasta jossa HIV on vähän joka toisella.
Sama se missä maassa sitä "sekoilee", jos kumppanilla on HIV, niin sittenhän on, oli sitten kiinalainen tahi kotkalainen!
Tämä ei ole mikään uskon asia;" En usko, että olet saanut HIV virusta"
Kukaan ei voi tietää onko ap. saanut mahd.tartunnan vai ei.
Ja muuten, kait olet tietoinen (kannattaisi muuten vähän noita "tietoja" laittaa ajantasalle....) että HIV-tartuntojen määrä on huikeassa nousussa maassamme!
Tuo maa-juttu oli todella outo..mistäs sinä tiedät esim. jos olet satunnaisen SUOMALAISEN kumppanin kanssa ilman suojaa, että onko tämä ihminen käynnyt vaikkapa lomamatkalla esim. mainitsemissasi maissa ja siellä harj. suojaamatonta seksiä ja saanut tartunnan? Outoa logiikkaa sinulla, tuonkin ikäiseksi (jos 24 on ikäsi).
tauti. Mites tuo sitten? Siellä on porukka kusisukassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=686&subcat=220
Naapurissamme Virossa on erittäin paha hiv-ongelma. Kyllähän sieltä tulee tauteja tännekin päin, kun suomalaiset miehet käyvät siellä. Suomikaan ei ole enää turvassa tältä hiv-epidemialta, joka meillä on rajan takana. Suomeen tulee myös prostituoituja, joilla on hiv.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2006/nro_4_2006/hiv-epidemiat_venajan_lahialueilla_ja_baltian_maissa/
Tekstissäsi on aika paljon pötyä. Hiv on Hi-virus ja Aids on tauti joka kehittyy tartunnan jälkeen. Hiv ei tosiaan katso ikää, vaan voi tulla ihan kenelle tahansa ikään katsomatta, jos ei osaa käyttää kondomia.
Luin äsken että hiv testin tulos on täysin luotettava vasta 4kk kuluttua tartuntahetkestä...ensin mä luin jostain että se olis 2kk ja sekin tuntu liian pitkältä ajalta.mä en tiedä miten mä kestän 4kk, kun ei pysty ajattelee mitään muuta.
käydä muissa sukupuolitautitesteissä varmuuden vuoksi? klamydiat ja muut käydä testaamassa niin saat mielenrauhan niiden osalta.
Miks et ota yhteyttä kyseiseen mieheen? Kerro, että asia askarruttaa sinua todella paljon ja pyydä kyseistä misetä käymään hiv-testissä ja tuomaan sulle vastauspaprun nenäsi eteen.
mutta mulla ei ole enää mitään tän miehen yhteystietoja...joten vähän vaikeeta..odottelen nyt vaan 3kk ja meen testiin, ei tässä muutakaan voi.
Voithan käydä yksityisellä lääkäriasemalla testissä joka näyttää onko hi-virusta elimistössäsi. Eli kyseessä ei ole vasta-ainetesti josta täällä puhutaan. Testin hinta on vaan hiem. arvokas n. 200-250 euroa.
nyt mulla on vähän lämpöä, ei varsinaisesti kuumetta kuitenkaan. kurkkukipu vaan jatkuu...kiva kun joutuu vaan odottamaan ja kokoajan tarkkailee näitä vitun oireita, mä tuun ihan kohta hulluksi.
Joo mä tiedän ton sun tunteen valitettavan hyvin. Itse kun olen luulosairas, niin tiedän mitä koet.
Mäkin alan yhdistelemään kaikkia oireita aina johonkin sairauteen ja tuun aivan hulluksi. Sitten etsin ja etisn lisää toietoa ja pää sekoaa entisestään. Ei uskalla jutella kenellekkään läheiselle pelkotiloista ja eristäytyy.
Koita jaksaa se 3kk. Voithan sä teitty mennä jo 8 viikon jälkeen ja sitten vielä 3,5 kk kohdalla uudestaan. Tsemppiä sulle!
En oikein usko etta noin viikon sisaan esim. HIV:in ensioireet pukkaisivat paalle noin voimakkaina. Muutenkin HIV:in tarttuminen ei ole niin arhakkaa kuin moni luulisi. Jopa hiv-verella saastutetusta neulastakin se tarttuu vain harvoin. Tietenkin kannattaa aina suojautua parhaimman mukaan, mutta jalkiviisastelu ei myoskaan kannata. Sinun tulee vain odottaa sen kolmisen kuukautta ennen testeihin menoa. Kurkkukipua ja sen sellaisia tuntemuksia on jokaisella vahan valia, ja varsinkin kun ajattelet ahkerasti kauhukuvia hiv:ista, niin taatusti imusolmukkeetkin tuntuvat suuremmilta (ja niiden raplaaminen voi muuten arsyttaa niita ja turvottaa:) ja kurkkua aristaa. On silti aika pieni mahdollisuus etta olisit saanut hiv:in. Toki moni muu tauti on mahdollinen mutta eivat ne muutkaan taudit tartu niin helposti. Yleensa tarttumiseen tarvitaan useampia ja jatkuvia kontakteja - vrt. pariskunnat joiden toinen osapuoli on esimerkiksi kaynyt siella virossa.