Onko Suomen liikenne mennyt ihan pelleilyksi, kun jatkuvasti on henkilöautoja ajautumassa vastaan tulevien kaistoille. Siis tuo tilasto on kasvanut aivan räjähdysmäisesti. Tuossa aiemmassa viestissä oli maininta ohittamisesta vastaantulevista piittaamatta. Ei hyvältä näytä tämä touhu. Täytyy kai ostaa pian panssarivaunu kulkuneuvoksi, että säilyy kauppareisut hengissä.
Mikä vaivaa
nokkakolari
6743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
työntämiseksi.
vaunua. Ajaudut kuitenkin kauppareissulla vastaantulijoiden kaistalle sillä vaunulla räjähdysmäisesti.
Osta polkupyöä. Tilastojen mukaan kevyen liikenteen väylille ei ajaudu autoja räjähdysmäisesti.
Suomen liikenne on mennyt pelleilyksi.
Kerron yhden esimerkin. Tapahtumapaikka sijaitsee jossain Mikkelistä n. 50km pohjoiseen ja osallisena oli rekka ja 4 paikallista pölkkypäätä.
Olin ajanut rekan ja neljän ha:n perässä n. 10km rajoitus sata ja nopeus vaihteleva 70-85km/h. Ohituspaikkoja oli lähes koko ajan vaan letka junnaa rekan perässä "turvallisesti" käytännössä ilman minkäänlaista turvaväliä.
Mulle rupes leikki riittä, joten ohitin neljä autoa ja päätin jatkaa rekan ohi, koska suoraa riitti, eikä ketään näköpiirissä.
Olin päässyt jonkin matkaa rekan rinnalle, kun huomasin suoran päässä tulevan auton ja päätin palata rekan taakse, välttääkseni "kaahauksen" tai läheltäpiti tilanteen.
Sitten päästiinkin vasta asiaan. Neljä autoa ajaa rekan perässä, alle auton mentävän välein, torvi pohjassa. Olivat sitä mieltä ettei takas ole asiaa. Valitse siitä sitten mihin "ajautua". No mähän "ajauduin" väkisin siihen rekan kantaan ja vastaantulijan jälkeen ajauduin kaahausnopeudella tämän rekan ohi.
Voi jeesus mitä porukaa. Ei oo ihme, että niitä autoja ajautuu milloin minnekin. Nykyään tehoja autossani niin paljon, että pystyy väistämään ainoaan turvalliseen suuntaan. ETEENPÄIN.
niitä käytettyjä panssarivaunuja saa ostaa huutokaupasta puolustusvoimilta...
Usein ajetaan rekan keulaan suoralla tiellä, ja syynä on lähes aina itsemurha, mutta jos ei ole jättänyt kirjettä tai kertonut kellekkään mitä aikoo tehdä, onnettomuuden syy menee tuntemattoman tekijän piikkiin.
Näin toimii liikenneturva.