Seuraavaksi pressaksi Halosen jälkeen, tuolla Kepupalstalla ystävämme Sonnimies, joka on tällä Demaripalstallakin joskus vierailut, esitti Esko Ahoa Pressaksi, naurettavaa tosi naurettavaa.
Kyllä kai Ahteen Matillakin on yhtäsuuret mahdollisuudet kuin Ahon Eskolla, joka ei koskaan tule pyrkimään mihinkään Valtiolliseen virkaan, omien sanojensa mukaan.
Oli kuitenkin pakko ottaa valtion virka, kun sitä tarjottiin, mies olisi konsulttivirmansa kanssa muuten kuollut nälkään. Ja tällaisesta meille muka Presidentti, voi istu ja pala näitä yksinkertaisia Kepulaisia, että ne kehtaavatkin tuommoisia esittää.
Kumpi Esko Aho vai Matti Ahde
20
1022
Vastaukset
- esittää
Matti Ahdetta presidentiksi, no annettakoon se sinulle anteeksi sillä korkean ikäsi vuoksi on tuo järjen valo jo sammunut.
- Uusi-Ukki
Matti Ahde on Kultivoitunut herrasmies kiireestä kantapäähän, sopisi hyvin tuohon seremoniamestarin virkaan joksi Presitentinvirka Suomessa muotoontuu.
Myöskin Hikka rouva edustaa hyvin Suomalaista naiskauneutta, yhdessä Matin kanssa he veisivät vierailevat valtionpäämiehet Oopperan saloihin tutustumaan, ja olisivat niin kulturellejä, niin kulturellejä, joten sitäkin kautta auttaisivat Suomen pääsyä sivistyskansojen joukkoon.
Sanooko sinun järkesi valo joka loistaa niin pirusti, mitään tähän ehdotukseeni. - pikku-ukki
Uusi-Ukki kirjoitti:
Matti Ahde on Kultivoitunut herrasmies kiireestä kantapäähän, sopisi hyvin tuohon seremoniamestarin virkaan joksi Presitentinvirka Suomessa muotoontuu.
Myöskin Hikka rouva edustaa hyvin Suomalaista naiskauneutta, yhdessä Matin kanssa he veisivät vierailevat valtionpäämiehet Oopperan saloihin tutustumaan, ja olisivat niin kulturellejä, niin kulturellejä, joten sitäkin kautta auttaisivat Suomen pääsyä sivistyskansojen joukkoon.
Sanooko sinun järkesi valo joka loistaa niin pirusti, mitään tähän ehdotukseeni.kuulu olla hyvämaineinen ja lainkuuliainen.
Että se Matti Ahteesta. - Katsotaan nyt loppuun
saakka se se selvitys ensin. Ei taida olla kummastakaan.. Kahmimisen aika on nyt ohi
- Sonnimies
Uusi-Ukki kirjoitti:
Matti Ahde on Kultivoitunut herrasmies kiireestä kantapäähän, sopisi hyvin tuohon seremoniamestarin virkaan joksi Presitentinvirka Suomessa muotoontuu.
Myöskin Hikka rouva edustaa hyvin Suomalaista naiskauneutta, yhdessä Matin kanssa he veisivät vierailevat valtionpäämiehet Oopperan saloihin tutustumaan, ja olisivat niin kulturellejä, niin kulturellejä, joten sitäkin kautta auttaisivat Suomen pääsyä sivistyskansojen joukkoon.
Sanooko sinun järkesi valo joka loistaa niin pirusti, mitään tähän ehdotukseeni.eikä mikään "nikotus", niin kuin sinä Ukkeli kirjoitit.
Muuten Ahteri-Masa on viimeisin poliitikko, josta pressa leivotaan. Ne on kuule Ukkeli pieniä silahkat joulukaloiuksi. - Ojuke
Sonnimies kirjoitti:
eikä mikään "nikotus", niin kuin sinä Ukkeli kirjoitit.
Muuten Ahteri-Masa on viimeisin poliitikko, josta pressa leivotaan. Ne on kuule Ukkeli pieniä silahkat joulukaloiuksi.Mitä paskaa Sinä vihjaat?
Typeryys ja yksinkertainen, toisia huomioimaton retoriikka ovat aina olleet demarien ominaisuuksia.
Suomalainen virkamiestyperyys on lajissaan ainutlaatuista, Sinä edustat sitä.
Todellisuus ihmisille on täyttä paskaa.
Milloin te äänestäjätyperykset tajuatte sen?
- Oletko pelle?
Vain demarin suusta voi tulla tällaista sontaa.
- oma lehmä
aina ojassa.Nytkin se toivoo ahnetta pressaksi että voisi kehuskella tuntevansa hänet.
Alkaa ukillakin olla noita narssistin piirteitä.
Onkohan tuo idolinsa lajike sittenkin tarttuvaa laatua? - passé
Onneksi demarista ei tule enää koskaan presidenttiä Halosen jälkeen. Pääsemme oikeille urille vähitellen.
- TUON UKIN
Muisti alkanut pettämään ,vai onko se sitä valikoivaa laatua?
Mitenkäs sille Ahteitten firmalle kävi?
Eikös se loppunut joihinkin epäselvyyksiin.
Ei taida olla demareista yrittäjiksi sen enempää kuin presidenteiksikään.
Nyt muuten olet oikealla palstalla,jodata se sokea idolisikin kotiin.- Uusi-Ukki
Sille kävi kuten tuhansille muillekin yrityksille, joita lama tappoi Esko Ahon aikana kuin lutikoita. Mitä Ahteen Mattiin muuten tulee, älkää jauhako paskaa te vainoharhaiset Kepulit ja kateelliset Demaritkin. Matti on lähtenyt olosuhteista joista teistä yksikään ei olisi noinkin hyvin elämässään menestynyt.
Torpanpojasta Ministeriksi ja Eduskunnan puhemieheksi, kyllä pitää silloin miehessä olla pikkuisen tätä pohjalaista uutterutta ja järkeäkin.
Minua on aina vaivannut se hokema vain sähkömiehestä, ettekö te piruparat käsitä, ilman sähkömiehiä ihmiset kavelisivät pimeässä päin seiniä. Se on näitten Matin solvaajien taholta tullut toteennäytetyksi.
Mattihan joutui ajojahdin kohteeksi, juuri kateellisten työkaverien takia, tälläkin saitilla yksinomaan kateus innostaa näitä paskanheittäjiä Mattia solvaamaan. Kyllä hävettää tämänkin muka työväensaitin kirjoittajien puolestä, haukutaan ja solvataan ilman pikkuistakaan tietoa koko Ahteen Matista.
On se vain kumma kun mies on politiikasta sivussa reilut 25-vuotta, kun hän palaa politiikkaan ja menee suurella äänimäärällä heti läpi, sellaista urotekoa ei Suomessa ole yksikään politiikko tehnyt ennen Mattia, että repikää paskanjauhajat ja solvaajat siitä, ja hävetkää jos osaatte. - tuota syömäjätettä
Uusi-Ukki kirjoitti:
Sille kävi kuten tuhansille muillekin yrityksille, joita lama tappoi Esko Ahon aikana kuin lutikoita. Mitä Ahteen Mattiin muuten tulee, älkää jauhako paskaa te vainoharhaiset Kepulit ja kateelliset Demaritkin. Matti on lähtenyt olosuhteista joista teistä yksikään ei olisi noinkin hyvin elämässään menestynyt.
Torpanpojasta Ministeriksi ja Eduskunnan puhemieheksi, kyllä pitää silloin miehessä olla pikkuisen tätä pohjalaista uutterutta ja järkeäkin.
Minua on aina vaivannut se hokema vain sähkömiehestä, ettekö te piruparat käsitä, ilman sähkömiehiä ihmiset kavelisivät pimeässä päin seiniä. Se on näitten Matin solvaajien taholta tullut toteennäytetyksi.
Mattihan joutui ajojahdin kohteeksi, juuri kateellisten työkaverien takia, tälläkin saitilla yksinomaan kateus innostaa näitä paskanheittäjiä Mattia solvaamaan. Kyllä hävettää tämänkin muka työväensaitin kirjoittajien puolestä, haukutaan ja solvataan ilman pikkuistakaan tietoa koko Ahteen Matista.
On se vain kumma kun mies on politiikasta sivussa reilut 25-vuotta, kun hän palaa politiikkaan ja menee suurella äänimäärällä heti läpi, sellaista urotekoa ei Suomessa ole yksikään politiikko tehnyt ennen Mattia, että repikää paskanjauhajat ja solvaajat siitä, ja hävetkää jos osaatte.tulee vähän väärästä päästä.
Vai Esko Ahon vika sekin on kun ei ihmisiä saatu houkuteltua humpuukin pariin ja sitten tais jäädä esiintyjät ilman korvauksia...
Kyllähän ne on lapsensakin kasvattanut niin pirunhyvin,että ihan ulkomaille asti pantu haittaamasta vanhempien uraputkea.
Hirveällä haloolla oltiin lehteäkin perustamassa,muuta saatiinko yhtä numeroa enempää ulos?Tuliko edes sitäkään. Joku sutkaus sekin oli.
Kyllä se Ukki vain niin on ,että jos tuollainen porvaripyrkyriperhe meidän demareiden mandaatilla voi ratsastaa ,niin se vain osoittaa meidän demareiden tyhmyyden tai vahvistaa sitä.
Mietihän Ukki asioita ennenkuin tulet tänne kunnon demarien pariin tuommoisia ehdotuksia tekemään.
Meidän demarien maine on muutenkin kärsinyt niin kovia että ei kannattais enää heittää lisää bensaa liekkeihin.
Taidan jättää demarit ja mennä persujen kannattajaksi.Niinpä teenkin. Heippa. - meni läpi
Uusi-Ukki kirjoitti:
Sille kävi kuten tuhansille muillekin yrityksille, joita lama tappoi Esko Ahon aikana kuin lutikoita. Mitä Ahteen Mattiin muuten tulee, älkää jauhako paskaa te vainoharhaiset Kepulit ja kateelliset Demaritkin. Matti on lähtenyt olosuhteista joista teistä yksikään ei olisi noinkin hyvin elämässään menestynyt.
Torpanpojasta Ministeriksi ja Eduskunnan puhemieheksi, kyllä pitää silloin miehessä olla pikkuisen tätä pohjalaista uutterutta ja järkeäkin.
Minua on aina vaivannut se hokema vain sähkömiehestä, ettekö te piruparat käsitä, ilman sähkömiehiä ihmiset kavelisivät pimeässä päin seiniä. Se on näitten Matin solvaajien taholta tullut toteennäytetyksi.
Mattihan joutui ajojahdin kohteeksi, juuri kateellisten työkaverien takia, tälläkin saitilla yksinomaan kateus innostaa näitä paskanheittäjiä Mattia solvaamaan. Kyllä hävettää tämänkin muka työväensaitin kirjoittajien puolestä, haukutaan ja solvataan ilman pikkuistakaan tietoa koko Ahteen Matista.
On se vain kumma kun mies on politiikasta sivussa reilut 25-vuotta, kun hän palaa politiikkaan ja menee suurella äänimäärällä heti läpi, sellaista urotekoa ei Suomessa ole yksikään politiikko tehnyt ennen Mattia, että repikää paskanjauhajat ja solvaajat siitä, ja hävetkää jos osaatte.parempi kun ei olisi mennyt. Surkeaa vaalikarjaasiellä Oulun seudulla.
- Ahde
On todella erikoista kun Suomen Pankin johtaja kaikin voimin yrittää estää oman Moskovan yhteytensä tutkimisen.
Säälittävä paskiainen, tyhmät suomalaiset eivät vain ole tajuissaan.
Tosi kovan luokan huijari, Liikanen itsekkyydessään ja kansalaisten harhauttamisessa on.
Kyllä te ihmiset olette tavattoman typeriä! - Erkki Liikanen
Olisi Urho Kekkosen veroinen umpiväärä.
- Uusi-Ukki
Toinen höpöttää Moskovan korteista, ja toinen hakee Liikasen Ekiä solvatakseen Demarileiriä eihän vain omaa pesäänsä.?? Kyllä pitäisi löytyä edes himpunverran ryhtiä miehessä joka on joskus Demaria äänestänyt.
On aina muistettava että me itse olemme etuusmiehemme sinne valinneet, pitää vaihtaa miestä eikä alkaa haukkumaan oman puolueen väkeä, se meidän pitäisi aina muistaa.
- Tarkkalija.
Lehdestä luettua:
Lahden viinijuhlat aiheuttivat katastrofin Hilkka ja Matti Ahteen perheelle. Heidän perheyhtiönsä teki konkurssin, kun Lahdessa satoi, eikä yleisöä käynyt tarpeeksi. Kylmäkin oli.
Nyt perheen tilanne on niin huono, että ei edes autoa jää. Se on Saab Wagon.
Kolmesta kännykästäkin joutuu yhdestä luopumaan.
Kun Ilta-Sanomat kertoi perheen kurimuksesta, en oikein keksinyt muuta ajatusta kuin että järjestettäisiin kansalaiskeräys tai jotkin arpajaiset tai veikkaukset, joiden tuloilla perhe pelastettaisiin, koska eihän ihmisille näin saa käydä. Ei ihmisiä tieten tahtoen saa tässä hyvinvointiyhteiskunnassa jakaa A- ja B-kansalaisiin.
Matti Ahteen tulot vuoden 2001 verotustietojen mukaan olivat 161 800 euroa.
Nyt Ahteet ovat kuitenkin aivan pohjalla. Voiko kukaan edes kuvitella, miltä tuntuu, kun ihmisille näin tapahtuu?
Hilkka Ahde sanoi, että hänellä on 20 000 euroa omaa lainaa, minkä hän nyt joutuu maksamaan pankille takaisin. (IS 3.10.)
"Joudutteko kiristämään vyötä ja tinkimään jostakin", kysyi Ilta-Sanomien toimittaja.
"Tottakai joudumme. Jos 20 000 euroa joutuu maksamaan takaisin, niin se on helkutin iso raha", vastasi Hilkka Ahde.
On se. Vaikka miten yrittää suhteuttaa asioita, niin jos Matti Ahteen vuosipalkka ei vuonna 2001 ollut kuin 161 800 euroa, niin sehän ei kuukautta kohden tehnyt kuin 13 483 euroa. On kai kohtuutonta, että nyt joutuu maksamaan pankille takaisin enemmän kuin kuukauden tienestit.
Nyt Hilkka ja Matti Ahdetta uhkaa joutuminen syrjäytymiskierteeseen.
Näin voi käydä vain kapitalistisessa markkinataloudessa. Eikä tässä edes ole kaikki. Jos Ahteet eivät selviä kurimuksestaan, voi käydä niinkin, että Paula Koivuniemeltä jää saamatta viinijuhlien keikkapalkkio 5500 euroa, Ile Kalliolta 3500 euroa ja Marion Rungilta 3000 euroa.
Ei toimi länsimainen järjestelmä. Ei ihmisiä sentään saisi kohdella ihan miten tahansa.
Kaiken lisäksi tämä on iso kolaus kansanedustuslaitokselle. Että kansanedustajien palkat ovat edelleen niin alimitoitetut, että tällaista pääsee perheelle sattumaan. Eikö kansanedustajien työtä arvosteta? Mitä siitäkin nyt tulee, että kansanedustaja joutuu vaikka linja-autolla menemään johonkin tilaisuuteen, kun Saab Wagon menee alta?- loppui ukilta
vastieet
- Uusi-Ukki
loppui ukilta kirjoitti:
vastieet
ja uskokaa joulupukkiin, kyllä saatte itsellenne tyydytyksen, on se pirunmoinen kierre johon Ahteet ovat joutuneet, kun luottaa ihmisiin niin tuollatavalla maailma palkitsee.
Uskon kuitenkin Ahteiden nousevan vilä Suomen eliittiin niin taloudellisesti kuin henkisesatikin. Ja eihän sitä tiedä vaikka se presitenti tuolikin siellä vilä Mattia odottaa. - T Urpo
Uusi-Ukki kirjoitti:
ja uskokaa joulupukkiin, kyllä saatte itsellenne tyydytyksen, on se pirunmoinen kierre johon Ahteet ovat joutuneet, kun luottaa ihmisiin niin tuollatavalla maailma palkitsee.
Uskon kuitenkin Ahteiden nousevan vilä Suomen eliittiin niin taloudellisesti kuin henkisesatikin. Ja eihän sitä tiedä vaikka se presitenti tuolikin siellä vilä Mattia odottaa.Yrittämiseen kuuluu yrittämisen riski.
Sitä ei sosialisoi edes punainen sähkömies!
Vai jätti musiikkityöläisille palkat maksamatta!
Ja ihan kaksikymppiä jäi velkaa!
Voi ristuksen ristus. Talousmieheksi ei voi ni-
mittää jos on 70 luvulta ollut rahassa mitattuna
vihreällä oksalla, eikä mitään ole saanut kasaan.
Nouseehan se sosiaalidementikko aina eliittiin.
Sulle mulle politiikan tuella joka ei jätä
toveria pulaan.
Sosiaalidementtinen resitenttikin on kohta
vuosikymmeniksi kadonnut luonnonvara.
Ei ketään varteen otettavaa ehdokasta!!!!!
Mies saa potkut duunista ahdistelun seurauksena
ja Ukko dementikko vaan taputtaa käsiään
miehen hyvyydelle!
Ei teillä sosdemmoilla ole kyllä mitään häpyä!!!
Missään suhteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858