Heippa! Tämä rouva pisti iltapäiväksi netin kiinni ja lähdin mieheni ja tyttäreni (9 kk) kanssa Ateneumiin. En ole itse kovin suuntautunut kuvataiteellisesti, vaikka itse nautinkin taiteesta ja tykkään katsella sitä tuntikausia. Kaiketi kuvataiteellisten virikkeiden antamisessa olen aika surkea ainakin opettajana.
Joka tapauksessa, minua yllätti, kuinka tyttäreni selvästi katseli tauluja kiinnostuneena vaunuistaan. Olimme kolmannessa kerroksessa, jossa oli suuria ja selkeitä (värit) maalauksia. Kaikkein yllättävin juttu sattui erään hyvin mustansävyisen ja tumman taulun edessä, kun tyttäreni purskahti itkuun. Voihan olla, että häntä alkoi raivostuttaa muuten vaan juuri sen taulun kohdalla. Toisaalta mietin, että aika jännää, jos hän abstraktia maalausta noin säikähti. Itku alkoi siis sellaisella säikähdyskirkaisulla... Muutamien kivojen taulujen edessä tyttö jutteli kovastikin. En tietystikään tiedä, oliko hän taas muuten vaan juttutuulella vai selittikö hän jotakin näkemäänsä.
Kokemus oli kuitenkin hyvin mukava ja palkitseva, ja ajattelimme tehdä tämän toistekin. Tuli vaan mieleen, että minkähän ikäisenä lapselle voisi ostaa ihan omatkin värikynät, sormivärit tms.
Atskissa on keskiviikkoisin ilmaisillat ja Kiasmaan pääsee ilmaiseksi muistaakseni perjantaina. Tiistait ovat taas Kansallismuseon ilmaisiltoja. Tervemenoa!
Taidenäyttelyssä lapsen kanssa
9
917
Vastaukset
- sammakkoprinsessa06
mua alkoi nauratta tuo sun tapa kuvailla lapsesi säikähdystä. Tosin mulla taitaa olla myös aika hyvä mielikuvitus, joten kuvittelin tuon tilanteen mielessäni ja se siis nauratti. Mä oon jo ostanut tytölle (kohta 8kk) sormivärit ja aattelinkin, että heti kun saadaan tuo saunaremppa valmiiks (muuten ei oo suihkua)niin laitan sanomalehteä ja paperia lattialle vähän maalikasoja sinne tänne ja annan tytön tehdä taidetta!
- Tristar
Lasten kanssa maalattiin viimeksi sukulaiselle lahjaksi "oikea" taulu :D ostettiin puukehykset ja taulupohja, mamma valkkasi värit (itseoikeutetusti) ja antoi pikkuhirmujen toteuttaa visioitaan. Sopivassa kohdassa nappasin pohjan pois (kun näytti hyvältä omaan silmään), kuivasin ja kehystin, ai vot miten näytti hyvältä.
Eipä juuri jostakin abstraktista taiteesta erota... :D
*** - annette27
Tristar kirjoitti:

***Minkä ikäiselle sinä olet uskaltanut antaa värit käteen? Lukeeko purkkien kyljessä, ovatko värit myrkyllisiä tms. Kannattaako aloittaa puuväreistä, liiduista, sormiväreistä vai mistä?
Meillä kun on nyt se vaihe, että pitää kaikki laittaa suuhun. Tosin isänpäiväkortin askartelimme jo silloin, kun tyttö oli pariviikkoinen. Laitoin jotakin pulloväriä hänen jalkapohjaansa, ja iskimme tassunkuvan isin ja ukin korttiin. Valitsin hyvät värit ja lopputulos oli nätti.
Olen itse aivan tolkuttoman huono piirtäjä. Vasta joskus lukioikäisenä opin nauttimaan käsillä teosta, kun pidän väreistä ym. Kaikesta huolimatta olisi kiva antaa lapsille virikkeitä. - Tristar
annette27 kirjoitti:
Minkä ikäiselle sinä olet uskaltanut antaa värit käteen? Lukeeko purkkien kyljessä, ovatko värit myrkyllisiä tms. Kannattaako aloittaa puuväreistä, liiduista, sormiväreistä vai mistä?
Meillä kun on nyt se vaihe, että pitää kaikki laittaa suuhun. Tosin isänpäiväkortin askartelimme jo silloin, kun tyttö oli pariviikkoinen. Laitoin jotakin pulloväriä hänen jalkapohjaansa, ja iskimme tassunkuvan isin ja ukin korttiin. Valitsin hyvät värit ja lopputulos oli nätti.
Olen itse aivan tolkuttoman huono piirtäjä. Vasta joskus lukioikäisenä opin nauttimaan käsillä teosta, kun pidän väreistä ym. Kaikesta huolimatta olisi kiva antaa lapsille virikkeitä.Pah, sanon minä. Kukaan ei ole huono piirtäjä, joillakin on vain oma tyylinsä jolla onnistuu luomaan mitä haluaa, realismi on yliarvostettua.
Meillä aloitettiin myrkyttömistä vahaliiduista, sellaisista halpiksista jotka tuntuvat olevan pelkkää muovia. Vähiten sotkua. reilun 2 vuoden paikkeilla on tulleet kuvaan vesivärit, kun sillä pensselillä sotketaan satunnaisesti jopa paperia. 3-vuotiaan tekemä akvarellimuotokuva "äiti" on olohuoneen seinällä :D
Puuväreillä ei vielä oikein ole toivottua vaikutusta, ainakin parivuotias vain hakkaa niillä paperia eikä väriä juuri jää. Vahaliidulla hakkaaminen taas tuottaa kuvia, mikä neitiä innostaa.
Ostettiin juuri kauppareissulla uudet sormivärit, kiitos innoituksesta. Kohta sotketaan.
*** - Tristar
annette27 kirjoitti:
Minkä ikäiselle sinä olet uskaltanut antaa värit käteen? Lukeeko purkkien kyljessä, ovatko värit myrkyllisiä tms. Kannattaako aloittaa puuväreistä, liiduista, sormiväreistä vai mistä?
Meillä kun on nyt se vaihe, että pitää kaikki laittaa suuhun. Tosin isänpäiväkortin askartelimme jo silloin, kun tyttö oli pariviikkoinen. Laitoin jotakin pulloväriä hänen jalkapohjaansa, ja iskimme tassunkuvan isin ja ukin korttiin. Valitsin hyvät värit ja lopputulos oli nätti.
Olen itse aivan tolkuttoman huono piirtäjä. Vasta joskus lukioikäisenä opin nauttimaan käsillä teosta, kun pidän väreistä ym. Kaikesta huolimatta olisi kiva antaa lapsille virikkeitä.tuohon lahjatauluun käytettiin akryylivärejä, myös turvallisia (vaikkea syötäväksi tarkoitettukaan) ja ihoystävällisiä, ja helppo pestä vääristä paikoista pois. Itse käytän paljon akryyleja, niitä siksi lojuu täällä melkomoisesti... soveltuu puupinnalle kun taas vesiväri ei.
*** - luomukki
annette27 kirjoitti:
Minkä ikäiselle sinä olet uskaltanut antaa värit käteen? Lukeeko purkkien kyljessä, ovatko värit myrkyllisiä tms. Kannattaako aloittaa puuväreistä, liiduista, sormiväreistä vai mistä?
Meillä kun on nyt se vaihe, että pitää kaikki laittaa suuhun. Tosin isänpäiväkortin askartelimme jo silloin, kun tyttö oli pariviikkoinen. Laitoin jotakin pulloväriä hänen jalkapohjaansa, ja iskimme tassunkuvan isin ja ukin korttiin. Valitsin hyvät värit ja lopputulos oli nätti.
Olen itse aivan tolkuttoman huono piirtäjä. Vasta joskus lukioikäisenä opin nauttimaan käsillä teosta, kun pidän väreistä ym. Kaikesta huolimatta olisi kiva antaa lapsille virikkeitä.murskaa mustikoita, mansikoita, puolukoita, mitä vaan marjoja, marjamehuja ja kaikenlaista "sottaavaa". Niillä voi maalata ihan minkä ikäinen vaan, eikä haittaa vaikka söisi loput :)
- Tristar
luomukki kirjoitti:
murskaa mustikoita, mansikoita, puolukoita, mitä vaan marjoja, marjamehuja ja kaikenlaista "sottaavaa". Niillä voi maalata ihan minkä ikäinen vaan, eikä haittaa vaikka söisi loput :)
Tahraavat kämppää enemmän kuin maalit mutta hitto, ulkotouhuna tuota pitää tasan kokeilla. Niin loistokas viinimarjasato on puskissa... hyötykäyttöön vähän tavallisen ulkopuolelle!
***
- Tristar
sanoisin että taiteilija on onnistunut rakoituksessaan, jos taulu välittää selkeän tunnetilan jo nuorelle lapselle :D pystyisinpä samaan!
En siis lapsia pelottelemaan, vaan luomaan noin selkeän tunnelman teokseen, lapsen reaktio on se rehellisin.
*** - satu40
vasemmalle "hevonv:nkuusesta* eli taidenäyttelyihin on matkaa.
Olen kuitenkin Kiasma-addikti ja sinne tulee pyhiinvaellettua (useimmiten yhden tai muutaman alpsen kanssa) useita kertoja vuodessa.
Kadehdin vilpittömästi teitä joilla on mahdollisuus osallistua myös niihin lasten kuvataidekerhoihin siellä.
Täällä meillä päin on sitten puolestaan Kuntsin modernin taiteen museo Vaasassa. Hiano paikka sekin. Kausikortti kirvelee hankittaessa (etenkin jos sne hankkii monelle) mutta osoittautuu kyllä ajan myötä kannattavaksi.
http://www.kuntsi.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117