Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää lestaadiolaisuus. ( olen itse lestadiolainen)
Sanotaan aina että usko on kaikilla jumalanlapsilla samanlainen. Sen ymmärrän.
Mutta miksi ulkoiset seikat mitkä Suomessa katsotaan synniksi, ei päde esim naapurissa venäjällä? (tv- korvakorut ym...)
On myös eroja suomen sisälläkin. Muutin opiskelemaan etelä-suomeen vuosi sitten. Alkuun oli vaikea kulkea ja tuntui monesti väärältä ja pahalta uusien uskovaisten ystävien kanssa. Se minkä pohjoisessa oli tottunut luokittelemaan synniksi ja pyytämään asioista anteeksi, oli siellä ihan normaalia.
..Muta ehkä tätä ei tarvi muiden miettiä...
olkoon omaa kipuilua asian kanssa....
Mietintää aiheesta
7
527
Vastaukset
Pelastava usko pitää olla kaikilla pelastuvilla samanlainen: Pelastumme sulasta armosta Kristuksen tähden.
Sitten on paljon lihallista luulottelua, että näitä ja näitä pitää sen lisäksi noudattaa.
Älä ystäväni käy omantuntosi yli, vaikka joku niin näyttäisi tekevänkin. Jokaisella on henkilökohtainen tilinteko, siinä ei kollektiivi auta.- ei tilinteon
hetkellä ole mitään omasta takaa annettavana; tunnen vain itseni suureksi syntiseksi.
Ainakin hoitokokousvääryyksiä vastaan palstoilla vuosia kiivailleilla on jotakin omasta takaa annettavana. Hehän ovat taistelleet ja olleet monessa kohdassa oikeassakin. Mutta eipä taida tuomarille kelvata? Yksi kiivailun alullepanijoista ja SRK:n vuosikirjassakin mainittu (PaulaK) mainitsi jopa olevansa puhujan tytär. Niin sitä pitää! Kun isä on puhuja niin se on tae tyttären ylivertaisuudesta. - PaulaK
ei tilinteon kirjoitti:
hetkellä ole mitään omasta takaa annettavana; tunnen vain itseni suureksi syntiseksi.
Ainakin hoitokokousvääryyksiä vastaan palstoilla vuosia kiivailleilla on jotakin omasta takaa annettavana. Hehän ovat taistelleet ja olleet monessa kohdassa oikeassakin. Mutta eipä taida tuomarille kelvata? Yksi kiivailun alullepanijoista ja SRK:n vuosikirjassakin mainittu (PaulaK) mainitsi jopa olevansa puhujan tytär. Niin sitä pitää! Kun isä on puhuja niin se on tae tyttären ylivertaisuudesta.Harmittaa.
- alpomurberger
Se ei vastannut uskooni.
Kerro siis tarkemmin, mihin uskot?
Terveisin Alpo. alpomurberger kirjoitti:
Se ei vastannut uskooni.
Kerro siis tarkemmin, mihin uskot?
Terveisin Alpo.Uskoon sen ei tarvitsekkaan vastata, pääasia, että vastaa henkeen.
Tuosta paikkakuntien eroavaisuudesta tarkoitin Paavalin opetusta, ettei kukaan kävisi omantuntonsa yli, vaikka toinen jotain sellaista tekisikin. Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
- ämmä
on oman kohtansa valvominen . Ei toisten viat ja heikkoudet. Rakkaus peittää paljon vikoja. Meissä on jokaisessa omat vikamme. Kun elävän uskon käsittää omalle kohdalleen , niin turhat asiat haluaa jättää pois . Haluaa talostella Jumalan valtakunnassa samalla tavalla kuin muutkin , ettei aiheuta pahennusta. Silti sydämen tila on oleellisin ja se , että iloitsee uskosta Jumalan sanan mukaisesti.
- se on.
Oma kohtahan se on valvottavana, mutta koko ajan täytyy pitää mielessä, ettei anna aihetta toisten pahentumiselle. Pahentuahan saa mistä vain, vaikka väärällä tavalla nokan niistosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951202Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad42794- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617