Miten erotan vl:n "taviksista"?

Ulkoisillako merkeillä?

Minua on ihmetyttänyt suuresti se, että olen elämän varrella erottanut lestikset ulkoisten juttujen perusteella. Vaikka olen kovasti jutellutkin ja ollut kanssakäymisissä niin on saanut lypsämällä lypsää että ovatko lestadiolaisia. Eivät mielellään kerro sitä ja varsinkaan itse uskostaan eivät kukaan ole keskustelleet. Miten mahdollista että jos ovat löytäneet elämän tarkoituksen niin eivät muille siitä kerro, eivät vaikka mahdollisuuksia on ollut vaikka kuinka???!!!

Ainoa mistä olen päätellyt että ovat lestadiolaisia on ulkoiset seikat: paljon lapsia, ei tv:tä, rouva ei meikkaa, ei ole korviksia ja polttavat tupakkaa mutta eivät käytä alkoholia!! Ja sitten vuosien jälkeen selviää että kyllä, ovat lestadiolaisia. Siis juuri niinkuin olin arvellut. Mistä tulisi erottaa Jumalan lapset muista? Siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus ja että haluavat seurata Jeesuksen esimerkkiä elämisessä. Näin Raamattu opettaa. Jos seuraavat Jeesuksen esimerkkiä, niin taatusti se näkyy ja kuuluu kauas. Mutta kun ei. Vain nuo em ulkoiset seikat. Tätä olen ihmetellyt ja edelleen ihmettelen. Miksi näin?

Otan esimerkiksi helluntailaiset. Yleensä he kertovat todella halukkaasti uskostaan, joskus liiankin. Heistä ei tarvitse kuitenkaan arvella että mitä ovat miehiään. He eivät yleensä tupakoi, mutteivat käytä myöskään alkoholia. Meikkaavat kyllä ja korviksia löytyy jne. Eli ulkoisista asioista ei yleensä tiedä mitä ovat, mutta se heidän intonsa on se, mikä heidät "paljastaa". Hyvin ovat erilaisia vl:ien kanssa siinä. Ja vl:t ovat kuin helluntailaiset n. 30 vuotta sitten säännöissään. Tosin ehkäisy ei ole ollut koskaan kielletty. Mutta muut ulkoiset seikat samat.

Tähän asiaan liittyy vielä se, että minusta on suuri ristiriita esim siinä että suuren perheen rouvakin voi sauhutella vaikka pienin on vielä imeväinen. Ja kuitenkaan ei saa koskeakaan esim viiniin? Ja Jeesus muutti häissä veden viiniksi!!!! Ja se, että sanotaan että ehkäisyä ei käytetä koska Jumala päättää elämästä ja kuolemasta mutta miksi ei itse varjella ja hoideta hyvin sitä elämää joka itsellä on (esim ettei hanki itsellensä terveysongelmia tupakasta) ja joka lapsillaan on eli synnyttää aina vaan enemmän lapsia vaikka jo olemassaolevissa on tarpeeksi hoidettavaa. Kukaan ei voi väittää että jos on esim 15 lasta tullut n.vuoden välein että pystyisi ne kaikki huomioimaan erikseen ja saavuttamaan sellaisen läheisyyden lastensa kanssa että he olisivat tunnetasolla "äidistä kyllänsä saaneina". Ikävä on pakko niillä pienillä ja isommilla olla kun on niin monta huomion jakajaa.. Silti olen sitä mieltä että ne, joille suuret perheet sopivat on tosi hieno asia!! Koska lapset ovat todella lahja. Mutta lahja, jota tulee vaalia taidolla ja siten, että itse on parhaassa mahdollisessa kunnossa henkisesti ja fyysisesti. Liian tiheä synnyttäminen ei ole monissakaan tapauksissa hyvä näitä resursseja ajatellen.. Mutta kukin taaplaa tyylillään ja kiva että meitä on moneksi. Ihmiset minua ei ole ikinä hairinneet itsessään vaan ne OPIT ja SÄÄNNÖT tuntuvat niin kahjoilta. Niissä ei ole logiikkaa eikä niitä voida edes Raamatulla perustella. Mihin siis vl:ien usko perustuu??? Mihin te uskotte??? Raamattuun ylinpänä auktoriteettina? Jos, niin miksi silti seuraatte ihmisten keksimiä sääntöjä jos Raamattu ylin auktoriteetti? Voisiko joku valaista koska tuntemieni lestisten kanssa ei näistä voi jutella. . Kiitos etukäteen!

8

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alpomurberger

      ...jo nukkumaan.

      Onhan viestisi todella sekavaa - ei ainakaan "elävää oppia siitä löydy".

      Siis - hyvää yötä ja makeita unia:

      Toivottaa Alpo.

      • ämmä

        valavoa nuin myöhään. Tai oikeastaan aikaisinhan te ootta liikkeellä aamutuimaan. Meilläkin pojat kuppaa öisin kalalla.Eikä monastikaan sintin sinttiä. On ollu niin vedet korkealla. Nyt ehkä paremmin on alkanut kalaa tulemaan. Etupäässä haukia ja ahvenia. Pikkupuroista tammukoita joskus.


      • valvomaan
        ämmä kirjoitti:

        valavoa nuin myöhään. Tai oikeastaan aikaisinhan te ootta liikkeellä aamutuimaan. Meilläkin pojat kuppaa öisin kalalla.Eikä monastikaan sintin sinttiä. On ollu niin vedet korkealla. Nyt ehkä paremmin on alkanut kalaa tulemaan. Etupäässä haukia ja ahvenia. Pikkupuroista tammukoita joskus.

        pitkälle aamuyöhön kun oli pakko. Jos lähti yöllä nukkumaan kesken hoitokokouksen, heitettiin kyselemättä saatanalle. Nyt valvotaan siis tottumuksesta vaikka olemmekin saatanalle heitettyjä. Vain te "oman onnenne sepät", kuten itse sanot, saitte jäädä sisälle SRK.laisuuteen..


    • ämmä

      sitten ihmisiä noin tarkkaan syynätä , onko se lestis, helluntailainen , körtti.... Kaikki ollaan ihmisiä , joitten kanssa voi asustaa kuin tavallisten kuolevaisten kanssa ylleensä.Eikö ihmisen sisin ole kuitenkin tärkeämpi kuin ulkoinen olemus.

      • Jeesus velvoittaa

        Joka uskonsa salaa ei sitä Jeesuskaan tunnusta.

        Jeesus käski kertoa uskosta, salailematta, häpeilemättä. Helluntailaiset rohkeasti kertovat uskostaan. Vl salaa uskonsa. Olen huomannut saman eron kuin aloittaja. Helluntailainen tekee sitä mitä Jeesus käski tehdä eli levittää Jumalan sanaa. Vl salailee uskoaan ja pitää kynttilää vakan alla ettei vaan paljastuisi tai ettei vahingossakaan kertoisi toiselle uskonasioista.


      • Akseli Kampi
        Jeesus velvoittaa kirjoitti:

        Joka uskonsa salaa ei sitä Jeesuskaan tunnusta.

        Jeesus käski kertoa uskosta, salailematta, häpeilemättä. Helluntailaiset rohkeasti kertovat uskostaan. Vl salaa uskonsa. Olen huomannut saman eron kuin aloittaja. Helluntailainen tekee sitä mitä Jeesus käski tehdä eli levittää Jumalan sanaa. Vl salailee uskoaan ja pitää kynttilää vakan alla ettei vaan paljastuisi tai ettei vahingossakaan kertoisi toiselle uskonasioista.

        Vl:t häpeävät uskoaan eli Jeesusta. Johtuuko tämä siitä, ettei Jeesus todella asu heidän sydämessään ja siksi he pelkääävät leimautumista "hihhuleiksi". Jos ihminen vaikenee uskostaan ja häpeää sitä, ei Jeesus voi tällaisen ihmisen sydämessä asua. Eli tällainen ihminen on Jumalaton ja hänen "uskonsa" on ulkokultaista.

        Jos Jumala asuu ihmisessä, ei hän tosiaankaan sitä häpeä, vaan iloisena ja ylpeänä tahtoo sen koko maailmalle kertoa. Uskova ei muiden mielipiteistä tai pilkasta välitä.

        Vl:n käytöksestä hämillään, Veljenne AKSELI KAMPI


    • Asiaa tutkinut

      VL:LLä on:
      - pienet sarvet päässä
      - häntä
      - torahampaat
      - yleensä on hiilihanko mukana
      - punainen kalsaripuku on pyhävaatteena
      - kieli on kaksihaarainen

      Näistä on pienet vl:t tehty

    • olmen

      Pointti on siinä että jos elää siinä uskossa
      että täytyy tunnustautua lestadiolaiseksi,
      on paljon suurempi kynnys tehdä omaa
      uskontunnustustaa, kuin että jos uskoo
      (ihan tutusti luterilaisen tunnustuksen
      mukaan) Kristittynä ja tekee uskontunnustustaan
      siltä pohjalta.

      On aivan eri asia tunnustautua ensin Kristityksi -
      niin kuin sen pitäisikin olla - ja vasta
      sen jälkeen tilanteen selviydyttyä voi ottaa
      esille taustojensa "pienet" yksityiskohdat,
      kuten lestadiolaisen taustansa.

      Niinhän sen pitää olla että lestadiolaisuus
      on meidän (lestadiolaistaustaisten) Kristtyjen
      rikkaus, eikä niin että Kristittynä olo
      on meidän lestadiolaisten rikkaus... -eli
      ikäänkuin lestadiolaisuus olisi se kaikkein
      tärkein aarre ja muut vasta sen jälkeen.

      No toki nämä on lestaidolaisuudella kyllästetylle
      mielelle vaikeita asioita, mutta on kyllä
      itse kunkin hyvä miettiä että
      "mikä on minun uskontunnustukseni".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4225
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3455
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1803
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1673
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1433
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      933
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      861
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      842
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      809
    Aihe