Ja tässä nyt ei ole kyse lehmistä.
Siis Kalevan puistotie kuuluu keskustaan uutisen mukaan. Onneksi olivat humalassa, olisivat muutoin voineet vaikka osua.
Siis Kalevan puistotie kuuluu keskustaan uutisen mukaan. Onneksi olivat humalassa, olisivat muutoin voineet vaikka osua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onneksi olivat humalassa, olisivat muutoin voineet vaikka osua. !!!!
jos eivät olisi eivät olisi alkaneet ammuskeleenkaan!!!
Oliko tuo vitsi?
Mun mielestä tollasen anpuma vehkeet vois olla tollasten kahjojen ulottamattomissa.
Mutta kaiken laisia ihmisiä täälläkin hiihtelee....
mihin aikaan tapahtui tämä välikohtaus?
Asun kalevassa ja lievästi sanottuna nyt alkoi pelottamaan ulkona liikkuminen.
kapakin kohdalla illalla klo 9-10 välillä?
Mutta eikös nuo yleensä ammuskele toisiaan? Niin kuin Hervannassakin.
Minä en ollenkaan ymmärrä, miksi sinä olet nyt alkanut pelkäämään. Ei kai se turvallisuustaso ole siellä miksikään muuttunut.
Eli suurimmat vaarat ovat edelleen liikenne ja ne kesäiset katuryöstöt? Ja kumpikin ovat yhtä vaarallisia kuin ennenkin. Jollet ole aikaisemmin huomannut pelätä niitä, niin miksi aloittaa nyt?