Folkting haluaa bussien ulkokylkiin ruotsinkielisen logon koko Suomessa - kielilakiin vedoten.
Ruotsin kansankäräjät (folkting) sai vaatimuksensa läpi jo Helsingin Bussiliikenne -yhtiössä (Helsingfors Busstrafik Ab). Sen paikallisbussien kylkiin on yhtiön suomenkielisten logojen viereen lisätty nytt ruotsinkielinen logo.
Perusteluna esitettiin aikanaan, että osa ruotsinkielisistä matkustajista olisi mennyt folkting'in epäilyjen vuoksi väärään bussiin, koska ruotsinkielisten lukumäärä oli Helsingissä tuolloin nopeasti vähentynyt.
Folkting viittaa perusteluissan bussiyhtiöistä kertoviin lehtijuttuihin. Perustelujen mukaan bussien ulkokyljissä yhtiön nimi ja logo esiintyvät vain suomen kielellä. Se ei riitä fokting'in mukaan, että molemmat nimet esim. Helsingissä; Helsingin Bussiliikenne ja Helsingfors Busstrafik, esiintyvät bussien sisällä, missä on enemmän tilaa.
Folkting on lähettänyt asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle sekä bussiyhtiöille, jossa se vaatii, että yksi bussien ulkokyljissä olevista logoista olisi aina ruotsinkielinen.
Vaatimus on mennyt läpi jo Helsingissä, missä HKL-Bussiliikenne ja Suomen Turistiauto Oy yhdistyivät tammikuun alussa Helsingin Bussiliikenne Oy:ksi. Helsingin kaupungin omistama yhtiö harjoittaa paikallisbussiliikennettä Helsingin seudulla.
http://www.kuntalehti.fi/default.asp?sc=3034&sa=69039
Folkting VAATII busseihin ruotsinkielisen logon
49
3040
Vastaukset
- suomenkielinen
Concordia Bus Finlandin nimi pitää sitten lukea myös suomeksi eli Concordia Bussi Suomi tai Concordia Linja-auto Suomi.
- hoksottimet kunnossa
näin asia todella on, että eihän siinä ole lainkaan suomea, mutta toisaalta kielilaki ei vaadikaan suomen kieltä keneltäkään. Vain ruotsia täytyy osata Hangosta Utsjoelle ja Vaasasta Ilomantsiin.
Ehkä suomenkielisillä on sen verran parempi kielipää tai hoksottimet kuin ruotsinkielisillä, että suomea ei tarvitse vaatia.
Hauska ykstyiskohta ovat POLIISIautot, kun niiden toisella puolella lukee POLIS. Eikö ruotsinkielinen todella tajua, mitä "poliisi" tarkoittaa? - hgflhgf
hoksottimet kunnossa kirjoitti:
näin asia todella on, että eihän siinä ole lainkaan suomea, mutta toisaalta kielilaki ei vaadikaan suomen kieltä keneltäkään. Vain ruotsia täytyy osata Hangosta Utsjoelle ja Vaasasta Ilomantsiin.
Ehkä suomenkielisillä on sen verran parempi kielipää tai hoksottimet kuin ruotsinkielisillä, että suomea ei tarvitse vaatia.
Hauska ykstyiskohta ovat POLIISIautot, kun niiden toisella puolella lukee POLIS. Eikö ruotsinkielinen todella tajua, mitä "poliisi" tarkoittaa?onnex on sitten vielä se cånnex?
- Larry The Chef
Eikös "Concordia" ole latinaa.
EN YMMÄRRÄ SITÄ!
Pelottaa, Ahdistaa, Illalla kotona ei saa unta, Aamulla ei tule kakka.
- logiikkaa!
>>Perusteluna esitettiin aikanaan, että osa ruotsinkielisistä matkustajista olisi mennyt folkting'in epäilyjen vuoksi väärään bussiin,>>
eikös nuo bussit ole tapana tunnistaa linjanumerosta, eikä bussiyhtiön nimestä?
sovitaan vaikka, että ne numerot on ruotsiksi niin ei tule kenellekään paha mieli.- niin luulis
mutta hurrikansa on sellasta että ne vaatii sitä pakkoruotsia jokapaikkaan!
Ja miten se logo (eli kuva eli liikemerkki) käännetään ruotsiksi? Sehän on @-merkkiä muistuttava H-logo, eikös se ole sama ruotsiksi kuin suomeksikin elikkä yksi ainoa kirjain.. - cable..
niin luulis kirjoitti:
mutta hurrikansa on sellasta että ne vaatii sitä pakkoruotsia jokapaikkaan!
Ja miten se logo (eli kuva eli liikemerkki) käännetään ruotsiksi? Sehän on @-merkkiä muistuttava H-logo, eikös se ole sama ruotsiksi kuin suomeksikin elikkä yksi ainoa kirjain..Todella. Hurrikansa on herrakansa, joka saa, mitä kummallisempia vaatimuksiaan läpi.
Ei tämä ylläoleva kaikkein hulluin ollut, vielä parempi oli se, kun tuo sama porukka vaati, että rannoilla oleviin varoituskilpiin:
KAAPELI
CABLE
pitää lisätä varoitus myös ruotsiksi.
- logiikkaa
> Folkting haluaa bussien ulkokylkiin ruotsinkielisen
> logon koko Suomessa - kielilakiin vedoten.
Naurettavaa. Käsittääkseni mikään laki ei velvoita kenenkään logojen edustavan jotakin tiettyä kieltä.
Tämän logiikan mukaan esimerkiksi suomalaisen lentoyhtiön lentokoneen kyljessä ei saisi lukea esim. Finncomm Airlines, vaan jotakin vastaavaa suomeksi ja ruotsiksi...
Nyt näyttää kyllä pahasti siltä, että maamme kielivähemmistön aktiivien hattuun on noussut jotakin muutakin, kuin rapukesteillä nautittua valkkaria - Maalari
ajaa folkting. Totta kai logon pitää olla ruotsiksi, ehkä sitten ruotsinkielisetkin alkaisivat käyttää busseja.
Toisaalta ruotsinkielisten mersuihin, bemareihin, volvoihin ja jaguaareihin pitäisi saada vastaavasti suomenkieliset tekstit niiden ajajista. - tutkisi kuinka monta
kolaria pääkaupunkiseudun kylttisekamelska on aiheuttanut? Kahdella kielellä samaan paikkaan niin luulisi siinä päitten sekoavan.
- Finland...
Tuo on tehty vain ulkomaalaisia varten, jotta tajuaisivat, kuinka "kaksikielinen" Suomi onkaan.
- Mummeli..
Kielilakiin vedoten Helsinkiin perustettiin vain ruotsin kielellä palvelevia terveyskeskuksia. Se mihin ei osattu kiinnittää huomiota: kaikkien muidenkin terveyskeskusten pitää kielilain mukaan pystyä palvelemaan ruotsiksi Helsingissä.
Helsingin kokoisessa kaupungissa ei ole yhtään sen monisatatuhantista suomenkielistä väestöä palvelevaa suomenkielistä terveyskeskusta, vaan kaikki terveyskeskukset ovat joko ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä!
Tämä tällä kertaa tasapuolisuudesta ja tasa-arvosta!- hyvin
entisen Neuvostoliiton alueella, missä puolueen jäsenillä oli omat terveyskeskuksensa ja sairaalansa, miksei tuo sama toimisi yhtä hyvin täälläkin.
- suomea suomessa
Jos joku haluaa ruotsiksi jotain, menköön ruotsiin tai opetelkoon suomea.
- poikkeusta
Olet tainnut unohtaa, että Suomi on täysin "kaksikielinen" Hangosta Utsjoelle ja Vaasasta Ilomantsiin - poikkeuksena ovat ainoastaan Ahvenanmaa ja Närpiö.
- syytä päästä
poikkeusta kirjoitti:
Olet tainnut unohtaa, että Suomi on täysin "kaksikielinen" Hangosta Utsjoelle ja Vaasasta Ilomantsiin - poikkeuksena ovat ainoastaan Ahvenanmaa ja Närpiö.
eroon ja vähän liukkaasti. Keinotekoisesti edelleen pidetään kiinni jostain joka on joskus toistasataa vuotta sitten sovittu. Maailma on muuttunut ja monia asioita Suomessakin muutettu mutta miksi helkkarissa TUOSTA asiasta pidetään kiinni viimeiseen tiimaan???
- poikkeusta
syytä päästä kirjoitti:
eroon ja vähän liukkaasti. Keinotekoisesti edelleen pidetään kiinni jostain joka on joskus toistasataa vuotta sitten sovittu. Maailma on muuttunut ja monia asioita Suomessakin muutettu mutta miksi helkkarissa TUOSTA asiasta pidetään kiinni viimeiseen tiimaan???
Kuka muu sitten yhteiskunnassa haluaisi luopua jo saavutetuista eduista - ja vielä vapaaehtoisesti???
Eivät ainakaan ruotsalaiset. Jopa Suomen uutta kielilakia laatineessa komiteassa oli mukana vuonna 2003 Riikinruotsin ministeri Mona Sahlin. - yksi iso suomi
poikkeusta kirjoitti:
Kuka muu sitten yhteiskunnassa haluaisi luopua jo saavutetuista eduista - ja vielä vapaaehtoisesti???
Eivät ainakaan ruotsalaiset. Jopa Suomen uutta kielilakia laatineessa komiteassa oli mukana vuonna 2003 Riikinruotsin ministeri Mona Sahlin.Jos kerran Suomi on kakskielinen maa, miksei ruotsi sitten ole, onhan siellä tuhansia suomalaisia.
Miksei samantien poisteta rajoa ja Ruotsia liitetä Suomeen...olisi yksi iso Suomi, pääkaupunkina Helsinki. - Åland..
yksi iso suomi kirjoitti:
Jos kerran Suomi on kakskielinen maa, miksei ruotsi sitten ole, onhan siellä tuhansia suomalaisia.
Miksei samantien poisteta rajoa ja Ruotsia liitetä Suomeen...olisi yksi iso Suomi, pääkaupunkina Helsinki.Ahvenanmaasta, joka on täysin yksikielinen, jopa niin, että suomenkielisiä on kielletty puhumasta työpaikallaan (keskussaiaraala) keskenään äidinkieltään.
Ahvenanmaalla on 6,7 % suomenkielisiä ja Maarianhaminassa 10,2%.
Joku yrittäjä oli laittamassa suomenkielistä nimikylttiä yrityksensä seinään, turisteja varten, kun pian poliisit kiikuttivat miehen kilpineen poliisilaitokselle.
Ahvenanmaalla ovat tehneet hirmuisen määrän asetuksia ja lakeja nimenomaan suomenkieltä ja sitä puhuvia vastaan. - eduista muiden
poikkeusta kirjoitti:
Kuka muu sitten yhteiskunnassa haluaisi luopua jo saavutetuista eduista - ja vielä vapaaehtoisesti???
Eivät ainakaan ruotsalaiset. Jopa Suomen uutta kielilakia laatineessa komiteassa oli mukana vuonna 2003 Riikinruotsin ministeri Mona Sahlin.on pakko luopua, kiitos hallituksemme, mutta ainoat jotka saavat pitää saavutetut etunsa, ovat rikkaat, maanviljelijät ja ruotsinkieliset!
Tavallisilta suomenkielisiltä kansalaisilta, ja varsinkin pienituloisilta etuja karsitaan jatkuvasti!!!
- tärkeää
Vaikka olenkin supisuomalainen ilomantsilainen, niin katson lähes pelkästään FST:n ohjelmia. Niin fiinejä ja kylttyyrellisiä ne ovat.
Samalla tunnen selvästi olevani vähintään pari laatuluokkaa ylempää kastia kuin naapurit, jotka eivät sen vuoksi halua katsoa FST:n ohjelmia, kun niiden kieli on jotakin outoa mongerrusta - siis heidän mielestään. Minun mielestäni tuo kieli on sulosointuista ja kovin ylevää.
Minua ei häiritse lainkaan YLE:nkään ruotsalaisuus. Miksi häiritsisi? Katson jopa Booklubbenia todella mielelläni. Olenkin oppinut jo kolme sanaa tätä herraskaista kieltä esim. "kutaa" ja "söörvis", no sitä kolmatta sanaa en nyt juuri muista.
Kun vielä opin vähän enemmän niin voin lähteä matkustelemaan vaikka kaukomatkoille aina Närpiöön tai vaikka Ahvenanmaalle asti - kait ne Pohjanlahden länsipuolellakin puhuvat tuota kieltä, joten siten koko maailma on minulle avoin.
Olen näin voinut ilmaiseksi oppia yhtä germaanista kieltä, josta minulle on paljon hyötyä mahdollisissa muissa kieliopinnoissani esim. jos rupean opiskelemaan työväenopiston eläkeläisryhmässä espanjaa tai vaikka kiinaa.
Myös pohjoismaisen kaupan kannalta on tärkeää osata tätä kieltä, koska täälläkin Mantan puodissa myydään Arlan (siis sen TV:stä tutun meijerin: "Jokaisessa meissä on pieni lehmä") edam –juustoa ja Inkmannin jäätelöä.- Kalllekustaa
Kirjoittaja on hyvin kerännyt yhteen perusteet pakkoruotsin säilyttämiseen.
- muuttaa Ahvenanmaalle
ja PYSYÄ SIELLÄ LOPUNIKÄSI!
- Uusia ehdotuksia
Eikö samantien voisi vaatia omia busseja ruotsinkielisille. Johan heille on omat vessat ja terveyskeskukset.
- oikein luxusbussit
sellaiset joissa on kahvi- ja konjakkitarjoilu ja tv josta tulee hurriohjelmaa jne. plyyshipäällysteiset penkit jne.
- Hans
oikein luxusbussit kirjoitti:
sellaiset joissa on kahvi- ja konjakkitarjoilu ja tv josta tulee hurriohjelmaa jne. plyyshipäällysteiset penkit jne.
vaatii "luxusta".
Ruotsinkieliset ovat sentään luoneet koko Suomen joten ei kannata lähteä heittää turhaa herjaa. - perustele väitteesi
Hans kirjoitti:
vaatii "luxusta".
Ruotsinkieliset ovat sentään luoneet koko Suomen joten ei kannata lähteä heittää turhaa herjaa.Eivät kai ole luoneet muuta kuin pakkoruotsin ja orjuutuksen.
- Anna .
perustele väitteesi kirjoitti:
Eivät kai ole luoneet muuta kuin pakkoruotsin ja orjuutuksen.
Kait se on pakkoruotsi parempi kuin kielitaidottomuus?
Toisaalta opettihan Ruotsi suomalaisia sotimaan ympäri Eurooppaa 600 vuoden ajan joten siinä esim. yksi syy Suomen säilymiseen itsenäisenä II maailmasodan aikana, ja nyt siitä on apua Afganistanissa ja Afrikan maissa. - Tärkeä historia
Anna . kirjoitti:
Kait se on pakkoruotsi parempi kuin kielitaidottomuus?
Toisaalta opettihan Ruotsi suomalaisia sotimaan ympäri Eurooppaa 600 vuoden ajan joten siinä esim. yksi syy Suomen säilymiseen itsenäisenä II maailmasodan aikana, ja nyt siitä on apua Afganistanissa ja Afrikan maissa.Ruotsi tapatti ulkomaisissa sodissaan lähes 30% suomalaisista miehistä esim. 1600-luvulla.
- jälleen kerran
Olen lukenut täältä teidän suomenruotsalaisia kohtaan vihaa tihkuvia viestejänne, sekä haluja poistaa ruotsin kielen opetus kouluista pakollisena. Kerron minkä takia meillä on tuollaisia lakeja, jotka pistävät teidät lukemaan ruotsia ja esim. miksi ruotsalaisille tulee tarjota etuoikeuksia asioissa kuten koulutus, palkka jne.
Jos ruotsi poistuisi kouluista, niin sitä voisi kutsua taantumiseksi ja erittäin rasistiseksi toiminnaksi suomenruotsalaisia kohtaan. Miksi ruotsin kieli sitten on niin tärkeä? Koska se on osa suomalaista kulttuuria, tärkein osa sitä ja ilman sitä Suomi ei olisi mitään nykyaikana.
Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori Freudenthal osasi tiivistää asian täydellisesti:
**"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria", "Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku."_ tai vaikkapa tämä _"Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille."**- suomalaisesta
Milloinkas tämä ruotsinkielen professori Freudenthal on elänyt ja vaikuttanut - mies tuntuu kovin kansallissosialistille?
- sanoin noin
onhan hän yksi "heistä"!
Ruotsinkieliset on AINA pilkanneet ja haukkuneet suomenkielistä enemmistöä. Nyt on aika antaa takaisin ja maksaa potut pottuina! - ei pidä paikkaansa
sanoin noin kirjoitti:
onhan hän yksi "heistä"!
Ruotsinkieliset on AINA pilkanneet ja haukkuneet suomenkielistä enemmistöä. Nyt on aika antaa takaisin ja maksaa potut pottuina!Eikö se pidä Freudenthalin yhteenveto erittäin hyvin paikkansa?
- vaikka näin
ei pidä paikkaansa kirjoitti:
Eikö se pidä Freudenthalin yhteenveto erittäin hyvin paikkansa?
että se Freudenthalin lausunto on rasistinen ja lähes herjaava suomenkielisiä kohtaan!
- siis .
vaikka näin kirjoitti:
että se Freudenthalin lausunto on rasistinen ja lähes herjaava suomenkielisiä kohtaan!
täysin paikkansa pitävä?
- en sanonut
siis . kirjoitti:
täysin paikkansa pitävä?
että se pitäisi paikkansa. Sanoin että se on rasistinen ja melkeinpä herjaava, päättele siitä. Tai okei, sanotaan sitten suoraan että ei pidä paikkaansa. En nimittäin usko että osaat vihjeistä lukea joten pakko sanoa sitten ihan suoraan.
- toisin
Ruotsin Norrbottenissa jalkapalloon sovelletaan myös muita kuin pelin omia sääntöjä. Sääntöjen vastaista on paitsi taklata väärin tai pelata kädellä - puhua suomea.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=113434- Hans
keskenään, sillä Suomessa sekä suomi että ruotsi ovat kansalliskieliä, Ruotsissa vain ruotsia.
Tuomari luuli ehkä heidän puhuvan pas*kaa hänestä, ja sen takia hermostui niille. Tai sitten oli kyseessä ruotsalaisesta rasista. No big deal. - ongelmallinen
Hans kirjoitti:
keskenään, sillä Suomessa sekä suomi että ruotsi ovat kansalliskieliä, Ruotsissa vain ruotsia.
Tuomari luuli ehkä heidän puhuvan pas*kaa hänestä, ja sen takia hermostui niille. Tai sitten oli kyseessä ruotsalaisesta rasista. No big deal.Valtiovallan pitäisi vakavasti pohtia mikä on ei-ruotsinkielisten asema Manner-Suomessa.
Tilanteessa, jossa ruotsin kieli on valtion koko alueella ainoa virallinen kieli: Ahvenanmaalla suomen kieli ei ole virallinen kieli eikä sen käyttöä siksi suvaita edes työpaikoilla tai kouluissa.
Ei-ruotsinkielisillä ei ole mm. omia kiintiöitä yliopistoissa, joita suojeltaisiin erillisillä kielikokeilla. Ei-ruotsinkieliset eivät myöskään pääse valtion virkaan Suomessa ilman todistusta ruotsin kielen taidosta.
Kuntatason esimerkkinä mainittakoon, että ei-ruotsinkielisillä ei ole myöskään omia terveyskeskuksia, kuten Helsingissä on ruotsinkielisille.
Ei-ruotsinkieliset eivät myöskään pääse edustamaan Suomea pohjoismaisiin järjestöihin. Käytäntö on syrjivä ja siihen tulisi puuttua tiukasti. - Marko.J
Hans kirjoitti:
keskenään, sillä Suomessa sekä suomi että ruotsi ovat kansalliskieliä, Ruotsissa vain ruotsia.
Tuomari luuli ehkä heidän puhuvan pas*kaa hänestä, ja sen takia hermostui niille. Tai sitten oli kyseessä ruotsalaisesta rasista. No big deal.Ja kuinkas tärkeätä tuon ruotsin kielen osaaminen sitten oikeasti olisi globaalissa maailmassa? Itse olen pärjännyt hyvin englannilla niin Ruåtsissa kuin Ahvenanmaallakin. Eli olisiko sittenkin fiksumpaa käyttää ainakin osa ruotsinkieleen hukatuista oppitunneista jonkun laajemmin puhutun kielen (englanti, saksa, ranska, espanja, venäjä, kiina...) opettamiseen?
- FINANCIAL TIMES
Marko.J kirjoitti:
Ja kuinkas tärkeätä tuon ruotsin kielen osaaminen sitten oikeasti olisi globaalissa maailmassa? Itse olen pärjännyt hyvin englannilla niin Ruåtsissa kuin Ahvenanmaallakin. Eli olisiko sittenkin fiksumpaa käyttää ainakin osa ruotsinkieleen hukatuista oppitunneista jonkun laajemmin puhutun kielen (englanti, saksa, ranska, espanja, venäjä, kiina...) opettamiseen?
FINANCIAL TIMES, yksi maailman arvostetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, kertoo 12 sivuisessa erikoisraportissaan Suomesta:
"All is not as it appears in frozen land."
Lehti ihmettelee kummallista kielipolitiikkaa ja epäilee sen vuoksi Suomen mahdollisuuksia houkutella ulkomaista työvoimaa kylmään ja pimeään maahan, missä pitäisi osta kahta lilliputtikieltä, ja missä ostovoima eurooppalaisittain on huono.
- jos ei
Suomi24/joukkoliikenne palsta tulisi sulkea kunnes se kunnioittaa Suomen lakeja ja asetuksia. Kiihotus kansanryhmää kohtaan ei ole sallittua Suomessa.
Suomi24/joukkoliikenne palstaa vaivaa aina vaan sama asia, eli voimakas puolueellisuus joka purkautuu pettymyksen kautta painokelvottomien mielipiteiden ilmaisuihin. Asiat olisi helppo korjata johtoa tai valvojia vaihtamalla. Nykymuodossaan palsta olisi syytä lopettaa.
Suomessa on demokratia joka toimii hitaasti. Tästä johtuen en voi yksin lakkauttaa ko. perusteettoman vihan kanavia, vaan joudun kuten kaikki muutkin yksittäiset kansalaiset odottamaan oikeuden tapahtumista.
Suomi24/joukkoliikenne palstaa odottanee sulkeminen jos nykymeno saa jatkua tähänastisella linjattomuudellaan kasvavista valitusmääristä huolimatta. Puolueellisuus ei sovi palstalle ja keskustelu tästä asiasta kiihtynee ansaitusti.- on olemassa
Sitäpaitsi entäs tuo ruotsinkielisten oma rasismi suomenkielisiä kohtaan, onko se mielestäsi hyvä asia?
Asioista, vaikeistakin, pitää voida keskustella. Siksi tätä kanavaa EI SAA SULKEA!
- Lilllemor
Te suomalaiset rasistit ja mielisairaat, miksi vihaatte meitä? Miksi ette halua, että me saisimme asua tässä maassa ja puhua omaa kaunista äidinkieltä?
Onko teillä mielenterveyshäiriöitä, koska käytte meidän kimppuumme? Hankkikaa oma elämä. Näin te näytätte olevan sivistymättömät, hankkikaa tietoa ja olkaa hiljaa.
Teidän juttujanne ei kannata edes kommentoida, parempi vaieta tuollaiset vähä-älyiset kuoliaaksi.- oletko muka
meitä suomenkielisiä parempi kun käyt jo herjaamana mielenterveyshäiriöisiksi ja rasisteiksi? Et ole yhtään parempi, päinvastoin. Olet pohjasakkaa. tuossa näkyykin juuri se tyypillinen asenne mikä ruotsinkielisillä on suomenkielisiä kohtaan. Aina panettelemassa, vaatimassa erioikeuksia ja sitten kehtaatte vielä herjata ja alentaa toisia!
- Bussikuski ...
oletko muka kirjoitti:
meitä suomenkielisiä parempi kun käyt jo herjaamana mielenterveyshäiriöisiksi ja rasisteiksi? Et ole yhtään parempi, päinvastoin. Olet pohjasakkaa. tuossa näkyykin juuri se tyypillinen asenne mikä ruotsinkielisillä on suomenkielisiä kohtaan. Aina panettelemassa, vaatimassa erioikeuksia ja sitten kehtaatte vielä herjata ja alentaa toisia!
Gunvor Kronman, Hanasaaren ruotsittajajohtaja kertoo samalla tyylillä kuin "lillemor" Suomen erosta Ruotsista, joka siis tapahtui vuonna 1809:
Hän mainostaa Iltalehden kirjoituksessaan Hanasaaren projektia nimeltä "1809-uusi Suomi,uusi Ruotsi", jonka tarkoitus on ruotsalaisen kulttuuri-imperialismin hetkellinen voimistaminen "muistelemalla" Ruotsin ja Suomen "pirstoutumista".
Kronman ottaa tuttuun tyyliin opettajan roolin, kutsuu Isokalliota "pojaksi" ja läksyttää niin Isokallion kuin muutkin pakkoruotsia vastustavat.
Hän kirjoittaa, että Isokallio eivätkä muutkaan pystyisi Suomessa kirjoittamaan mitään, ellei "Ruotsin ajan lainsäädäntö, hallinto ja kulttuuri" olisi luoneet pohjaa, jonka turvin siis Isokalliokin nyt voi julkaista "yksilön" (huom, Kronman tähdentää, että Isokallion esittämät mielipiteet ovat vain joidenkin yksilöiden, eivät laajemmin kansan mielipiteitä) mielipiteitään. Lopuksi Kronman sanoo suoraan, että Isokallio on harhainen, eikä tunne itseään eikä menneisyyttään.
Näin Kronman siis jatkaa uskollisesti Hanasaaresta suomalaisten mitätöimistä, leimaamista hulluiksi ja sivistymättömiksi, joiden tuleekin oppia ruotsia, vaikka pakolla, että sivistyisivät, pääsisivät harhoistaan ja oppisivat olemaan kiitollisia Ruotsin valtiolle ja ruotsinkielisille, että yleensä ovat olemassa, osaavat kirjoittaa ja lukea ja saavat palvella ruotsinkielisiä maksamalla lupamaksuja FST:lle.
Vähä-Ruotsin ja RKP:n tarkoitus on merkkivuotena korostaa valheellisesti, että "Ruotsi ja Suomi olivat yhdenvertainen valtioliitto, eikä mistään miehityksestä olleenkaan tietenkään ollut kysymys".
Onkohan muuten Venäjä tulossa juhlimaan Suomeen vuoden 1809 "pirstoutumista"?
- meille vihdoin
Miksi te ette halua antaa meille, mitä me vaadimme, esim. omat siistit bussimme, onko se liikaa vaadittu?
Miksi pidätte kiinni niin kovasti kukkaronne nyöreistä? Miksi olette niin kateellisia meille? Miksi ette halua opetella meidän kieltämme? Miksi ette halua päästää meitä ohitsenne jonoissa? Miksi ette halua palvella meitä meidän äidinkielellämme? Ja aivan erityisesti: Miksi ette halua vaihtaa meidän vanhustemme vaippoja meidän äidinkielellämme? Ja miksi ette halua antaa meille meidän äidinkielisiä poliisipiirejä? Mikä vittu teitä oikein vaivaa, kun ette te tajua meidän kohtuuttoman pieniä vaatimuksiamme?
Tähän vaatimusten vyöryyn on vaan jotenkin jouduttu, ja aina annetaan periksi.- bussit
onhan Suomessa on erillinen ruotsinkielinen varuskuntakin, mutta Ruotsissa ei suomenkielisiä varusmiehiä tarvita. Miksi tarvittaisiinkaan, onhan Suomessa keinotekoinen kaksikielisyys Vähä-Ruotsin aikaansaamana.
Sisuradion uutinen:
"11.9.2007 15:05:00
(Ruotsin) Armeija ei kaipaa suomenkielisiä
Ann ElgemarkPuolustusvoimien muutosprosessi on edennyt nyt myös kutsuntoihin. Tänä vuonna 17 vuotta täyttävät pojat ovat saaneet täyttää netissä soveltuvuustutkimuksen, jonka perusteella ratkeaa, ketkä kutsutaan varsinaisiin kutsuntoihin. Soveltuvuustutkimuksessa kysytään muun muassa kielitaitoa. Kuuden nimeltämainitun kielen joukossa ei ole suomea. Tämä johtuu Puolustusvoimien tarpeista kertoo Velvollisuusviraston tiedotuspäällikkö Ann Elgemark.
Joukkojen toimintamaiden kielet ovat tärkeitä
Puolustusvoimat on valinnut kuusi kieltä, joiden osaajia se katsoo tarvitsevansa. Soveltuvuustutkimuksessa kysytyt kielet ovat arabia, persia, serbia, bosnia, kroatia ja uzbekki.
Että juuri näitä kieliä kysytään, johtuu siitä että niitä puhutaan maissa, joissa Ruotsi osallistuu erilaisten ulkomaanjoukkojen toimintaan.
Soveltuvuustutkimukseen on saanut vastata 58 000 nuorta miestä, jotka täyttävät tänä vuonna 17 vuotta. Heistä vajaat 2500 osasi jotakin kysytyistä kuudesta kielestä, kertoo Velvollisuusviraston Christer Nilsson. Reilusti kaksi kertaa suurempi on se joukko, joka on vastannut osaavansa jotakin muuta kieltä kuin mainitut kuusi. Eli muita kuin kysyttyjä kuutta kieltä osasi runsaat 5100 nuorukaista.
SR Sisuradio/Marjaana Kytö" Suomessa
- ongelmista
Volkting'in sisälläkin on omat ongelmansa:
http://www.folktinget.fi/fi/Lehdistotiedote_istunto07.pdf
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839