YLITUOTANTOMAATALOUS - mitä keskusta TEKEE asian korjaamiseksi?
Syy Itämeren saastumisen
29
1274
Vastaukset
- Demagogi
Eilisessä A-spurgiossa näytettiin, miten puhiseva ympäristökeskuksen tutkija otti näytettä joesta. Ympärillä oli kuusimetsää. Kuusimetsä on tunnetusti hapanta ja liuottaa maaperästä ravinteita.
Jos tuollaisiin näytteisiin perustuu ympäristökeskusten raportit ja tutkimukset peltojen ravinnepäästöistä, niin tuollaista näytteenottotoimintaa voisi arvioida virkavirheenä.
Ei joessa, missä on muutakin valumia kuin maatalouden valumia, voida sanoa mitään maatalouden päästöistä.
Hirvittävää, kuinka heikosti Suomessa tilastoidaan ravinnepäästöjä!
Esimerkiksi Helsinki ei julkaise ihmisten päästöjä Itämereen, vaikka EU:n komissio on tehnyt Suomelle kantelun kaupunkien jätevesien päästämisestä suoraan mereen.
Keskustan tehtävä on puuttua Helsingin saastuttamiseen. Vihreät ja Kokoomus sekä SDP ei tietenkään omia äänestäjiään hauku saastuttajiksi. Keskusta voisi nostaa kissan pöydälle, kun muut ovat sellaisia salailijoita.
Mihin katoaa se helsinkiläisten jätevedestä osittain puhdistettu fosfori ja typpi? Entä liikenteen typpi? Se menee jokiin hajapäästöiksi, joista sitten syytetään maataloutta!
Suomessa jäte- ja ravinnepäästöjen tilastointi on poliittisesti vääristynyttä.- ja lukekaa:
http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/terveys-ja-tiede/ymparisto/meri-hadassa.aspx
MAATALOUS! - Sandra.s
tuota ohjelmaa, mutta oikeassa olet. Aika hullua ottaa näytettä kuusimetsän keskellä virtaavasta joesta.
Eipähän oikeastaan kuulu mulle, mutta taidat olla aika pahalla tuulella? Hui. - TV-ohjelmaan, vaan
Sandra.s kirjoitti:
tuota ohjelmaa, mutta oikeassa olet. Aika hullua ottaa näytettä kuusimetsän keskellä virtaavasta joesta.
Eipähän oikeastaan kuulu mulle, mutta taidat olla aika pahalla tuulella? Hui.artikkeliin Suomen Kuvalehdessä.
LUKEKAA LEHTI.
TODELLA MASENTAVAA! - Tilausjournalismin tunkio
TV-ohjelmaan, vaan kirjoitti:
artikkeliin Suomen Kuvalehdessä.
LUKEKAA LEHTI.
TODELLA MASENTAVAA!EN MINÄ AINAKAA SELLAISTA PASKALEHTEÄ VIITSI LUKEA!
Sen painaminen ja jakelu ja toimittaminen saastuttaa enemmän luontoa kuin saman verran henkilöstöä työllistävä maatalous. - se se vasta
Tilausjournalismin tunkio kirjoitti:
EN MINÄ AINAKAA SELLAISTA PASKALEHTEÄ VIITSI LUKEA!
Sen painaminen ja jakelu ja toimittaminen saastuttaa enemmän luontoa kuin saman verran henkilöstöä työllistävä maatalous.puuta kaataa ja sotkee luontoa!
- HS saastuttaa
se se vasta kirjoitti:
puuta kaataa ja sotkee luontoa!
Maaseudun tulevaisuus tietenkin saastuttaa Itämeren ja Suomen luonnon, mutta puhdas Helsingin Sanomat ja sen muut paskalehdet suorastaan puhdistavat luontoa ja Itämerta.
Helsinkiläinen kuvittelee tekevänsä luonnonsuojeluteon, kun lukee luonnonsuojeluaiheisen jutun Hesarista.
Kyllä te helsinkiläiset olette tyhmiä kuin puunuijat! - internetti+
HS saastuttaa kirjoitti:
Maaseudun tulevaisuus tietenkin saastuttaa Itämeren ja Suomen luonnon, mutta puhdas Helsingin Sanomat ja sen muut paskalehdet suorastaan puhdistavat luontoa ja Itämerta.
Helsinkiläinen kuvittelee tekevänsä luonnonsuojeluteon, kun lukee luonnonsuojeluaiheisen jutun Hesarista.
Kyllä te helsinkiläiset olette tyhmiä kuin puunuijat!kirjapainotaito lukutaito nannaa - se on paskajussien keksintöä kautta linjan.
:D - huomautus
internetti+ kirjoitti:
kirjapainotaito lukutaito nannaa - se on paskajussien keksintöä kautta linjan.
:DKulttuuri (=viljellä) alkoi kehittyä, kun ihminen asettui keräilemästä ja kuljeksimasta viljemään peltoa. Siinä oli sitten aikaa kehitellä kirjoittamista, lukutaitoa ja vaikka elämistä helpottavia vimpaimia kuten veitsiä ja kirveitä ja lopulta tietokoneita.
- toisenlainen käsitys
Tietääkseni Helsingin jätevedet puhdistetaan ensin ja johdetaan vasta sen jälkeen mereen, jonnekin Harmajan majakan tuolle puolen. Tätä on tehty jo 60-luvun lopulta lähtien, mikä on parantanut Helsingin lähivesien laatua, palauttanut kalakannat, mm kuhan ja lohikalat Vantaanjokeen.
Maataloudessa taas on epäkohtia vesistöihin rajoittuvilla tiloilla, joissa ei ole pidetty huolta suojavyöhykkeiden toiminnmasta, vaan lannoitevalumat pääsevät edelleen vesistöihin; eivät ehkä enää täysimääräisinä, mutta pääsevät kuitenkin.
Muistelen, että maataloustuottajia yritettäisi uudelleen motivoida huolehtimaan siitä, etteivät lannoitteet valu vesistöihin palkitsemalla heitä rahallisesti siitä, että asiat on kunnossa.
Se, että tv-ohjelmassa otetaan kuvaa näytteenotosta kauniissa ympäristössä, saattaa olla ohjaajan ja/tai kuvaajan toivomus, josta ei ehkä ole syytä tuomita ohjelmaan haastateltavaksi pyydettyä ympäristövirkamiestä. - Typpeä etenkään
toisenlainen käsitys kirjoitti:
Tietääkseni Helsingin jätevedet puhdistetaan ensin ja johdetaan vasta sen jälkeen mereen, jonnekin Harmajan majakan tuolle puolen. Tätä on tehty jo 60-luvun lopulta lähtien, mikä on parantanut Helsingin lähivesien laatua, palauttanut kalakannat, mm kuhan ja lohikalat Vantaanjokeen.
Maataloudessa taas on epäkohtia vesistöihin rajoittuvilla tiloilla, joissa ei ole pidetty huolta suojavyöhykkeiden toiminnmasta, vaan lannoitevalumat pääsevät edelleen vesistöihin; eivät ehkä enää täysimääräisinä, mutta pääsevät kuitenkin.
Muistelen, että maataloustuottajia yritettäisi uudelleen motivoida huolehtimaan siitä, etteivät lannoitteet valu vesistöihin palkitsemalla heitä rahallisesti siitä, että asiat on kunnossa.
Se, että tv-ohjelmassa otetaan kuvaa näytteenotosta kauniissa ympäristössä, saattaa olla ohjaajan ja/tai kuvaajan toivomus, josta ei ehkä ole syytä tuomita ohjelmaan haastateltavaksi pyydettyä ympäristövirkamiestä.Käsityksiä voi olla, mutta Helsinki ei todellakaan puhdista jätevesiään vaan ainoastaa osittain tekee sitä. Kaupunkilaisille tietenkin tiedotetaan hieman neuvostoliittomaisesti jota nämä uskovat.
Typestä puhdistetaan vain noin 2/3 osaa, joten lähes joka kolmas kakka menee sellaisenaan Itämereen. En usko, ettei halua olisi puhdistaa kokonaan, mutta kun sitä ei tehdä.
EU:n komissio on nostanut tästä typen "vapaasta" laskemisesta vesistöihin kaupungeissa kantelun Suomelle. Tämä piilotetaan ja syytellään maataloutta päästöistä.
Ravinteiden valuminen vesistöihin ei sekään johdu ylilannoittamisesta vaan maanmuokkauksesta.
Kun katsoo pääkaupunkiseudun rakentamista, niin ei voi välttyä välinpitämättömyydeltä ravinnevalumien kontrolloinnin suhteen.
Esimerkisi teiden rakentamisessa salaojat ja sadatuhannet rekkakuormalliset maa-ainesta irrottavat ravinteita, jotka sitten kätevästi häviää maatalouden päästöiksi.
Helsinkiläisten ja muiden kaupunkilaisten tulisi vaatia asioiden nostamista esille rehellisesti eikä aina vain syytellä vähäväkistä maaseutua jäteongelmistaan!
Se oman mökkirannan sinileväkin syntyy helposti parin viikon jätevesien huolettomasta käsittelystä. Syy ei olekaan se kilometrien päässä oleva navetta vaan ihan se oma takapuoli ja kulutetut kesäherkut. - keskittymisen tulos
Typpeä etenkään kirjoitti:
Käsityksiä voi olla, mutta Helsinki ei todellakaan puhdista jätevesiään vaan ainoastaa osittain tekee sitä. Kaupunkilaisille tietenkin tiedotetaan hieman neuvostoliittomaisesti jota nämä uskovat.
Typestä puhdistetaan vain noin 2/3 osaa, joten lähes joka kolmas kakka menee sellaisenaan Itämereen. En usko, ettei halua olisi puhdistaa kokonaan, mutta kun sitä ei tehdä.
EU:n komissio on nostanut tästä typen "vapaasta" laskemisesta vesistöihin kaupungeissa kantelun Suomelle. Tämä piilotetaan ja syytellään maataloutta päästöistä.
Ravinteiden valuminen vesistöihin ei sekään johdu ylilannoittamisesta vaan maanmuokkauksesta.
Kun katsoo pääkaupunkiseudun rakentamista, niin ei voi välttyä välinpitämättömyydeltä ravinnevalumien kontrolloinnin suhteen.
Esimerkisi teiden rakentamisessa salaojat ja sadatuhannet rekkakuormalliset maa-ainesta irrottavat ravinteita, jotka sitten kätevästi häviää maatalouden päästöiksi.
Helsinkiläisten ja muiden kaupunkilaisten tulisi vaatia asioiden nostamista esille rehellisesti eikä aina vain syytellä vähäväkistä maaseutua jäteongelmistaan!
Se oman mökkirannan sinileväkin syntyy helposti parin viikon jätevesien huolettomasta käsittelystä. Syy ei olekaan se kilometrien päässä oleva navetta vaan ihan se oma takapuoli ja kulutetut kesäherkut.Aiemmin kalakannat kuolivat Vantaan joesta, kun teollisuus ja kunnat laskivat jätevedet suoraan Vantaanjokeen. Jopa niin, että asuntoalueilla ei ollut jätevesiputkia muualle kuin suoraan jokeen. Nykyisin tuo jätevesi kerätään keskitettyyn käsittelyyn, mutta silti se ajetaan merelle, kuten sinua edellinen kirjoittaja kirjoitti. Ongelma on vain siirtynyt.
- lukee histoariansa
huomautus kirjoitti:
Kulttuuri (=viljellä) alkoi kehittyä, kun ihminen asettui keräilemästä ja kuljeksimasta viljemään peltoa. Siinä oli sitten aikaa kehitellä kirjoittamista, lukutaitoa ja vaikka elämistä helpottavia vimpaimia kuten veitsiä ja kirveitä ja lopulta tietokoneita.
uudestaan KULTTUURI on KYNTÄMISTÄ!
- ehkä unohtaa
Typpeä etenkään kirjoitti:
Käsityksiä voi olla, mutta Helsinki ei todellakaan puhdista jätevesiään vaan ainoastaa osittain tekee sitä. Kaupunkilaisille tietenkin tiedotetaan hieman neuvostoliittomaisesti jota nämä uskovat.
Typestä puhdistetaan vain noin 2/3 osaa, joten lähes joka kolmas kakka menee sellaisenaan Itämereen. En usko, ettei halua olisi puhdistaa kokonaan, mutta kun sitä ei tehdä.
EU:n komissio on nostanut tästä typen "vapaasta" laskemisesta vesistöihin kaupungeissa kantelun Suomelle. Tämä piilotetaan ja syytellään maataloutta päästöistä.
Ravinteiden valuminen vesistöihin ei sekään johdu ylilannoittamisesta vaan maanmuokkauksesta.
Kun katsoo pääkaupunkiseudun rakentamista, niin ei voi välttyä välinpitämättömyydeltä ravinnevalumien kontrolloinnin suhteen.
Esimerkisi teiden rakentamisessa salaojat ja sadatuhannet rekkakuormalliset maa-ainesta irrottavat ravinteita, jotka sitten kätevästi häviää maatalouden päästöiksi.
Helsinkiläisten ja muiden kaupunkilaisten tulisi vaatia asioiden nostamista esille rehellisesti eikä aina vain syytellä vähäväkistä maaseutua jäteongelmistaan!
Se oman mökkirannan sinileväkin syntyy helposti parin viikon jätevesien huolettomasta käsittelystä. Syy ei olekaan se kilometrien päässä oleva navetta vaan ihan se oma takapuoli ja kulutetut kesäherkut.Kaupunkilaisten ja maataloustuottajien napit vastakkainasettelu ei puhdista vesitöjä eikä pelasta Itämerta, joka on jo melko kuolleessa tilassa.
Helsingin ja muidenkin kaupunkien on tehostettava puhdistustoimiaan. Kesämökkiläiset on myös saatava huolehtimaan omasta osuudestaan. myös sadevesijärjestelmät on saatava sellaisiksi, että liikenteen päästöistä liukenevat aineet voidaan puhdistaa ennen kuin sadevesi palaa vesistöihin.
Myös maatalouden on levennettävä suojavyöhykkeitään, koska syy lienee suojavyöhykkeiden toimimattomuus mieluummin muin ylilannoitus.
Ihmiskunta on ollut päästöjensä suhteen hyvin huolimaton kautta koko maapallon. Toimiin olisi nyt ryhdyttävä kaikilla rintamilla ja käyttää energia siihen, että jätevedet ja muutkin valumat puhdistetaan mieluummin kuin keskinäiseen syyttelyyn.
Syyllisten sormella osoittelu ei puhdista vesistöjä. - meuhkaa napit auki
ehkä unohtaa kirjoitti:
Kaupunkilaisten ja maataloustuottajien napit vastakkainasettelu ei puhdista vesitöjä eikä pelasta Itämerta, joka on jo melko kuolleessa tilassa.
Helsingin ja muidenkin kaupunkien on tehostettava puhdistustoimiaan. Kesämökkiläiset on myös saatava huolehtimaan omasta osuudestaan. myös sadevesijärjestelmät on saatava sellaisiksi, että liikenteen päästöistä liukenevat aineet voidaan puhdistaa ennen kuin sadevesi palaa vesistöihin.
Myös maatalouden on levennettävä suojavyöhykkeitään, koska syy lienee suojavyöhykkeiden toimimattomuus mieluummin muin ylilannoitus.
Ihmiskunta on ollut päästöjensä suhteen hyvin huolimaton kautta koko maapallon. Toimiin olisi nyt ryhdyttävä kaikilla rintamilla ja käyttää energia siihen, että jätevedet ja muutkin valumat puhdistetaan mieluummin kuin keskinäiseen syyttelyyn.
Syyllisten sormella osoittelu ei puhdista vesistöjä.on PASKAJUSSI!
Teollisuus ja muu yhteiskuntajätepäästöt on LAILLA ohjailtua - RANGAIISTUKSEN UHALLA!
Mitä tekee paskajussi - sepalukset auki ja kusee muitten kintuille!
Aloitetaan maatalouden YLITUOTANNON poistamisella. - lisätietoa niistä
keskittymisen tulos kirjoitti:
Aiemmin kalakannat kuolivat Vantaan joesta, kun teollisuus ja kunnat laskivat jätevedet suoraan Vantaanjokeen. Jopa niin, että asuntoalueilla ei ollut jätevesiputkia muualle kuin suoraan jokeen. Nykyisin tuo jätevesi kerätään keskitettyyn käsittelyyn, mutta silti se ajetaan merelle, kuten sinua edellinen kirjoittaja kirjoitti. Ongelma on vain siirtynyt.
Vantaanjoki monine haaroineen kattaa aika ison alueen Uuttamaata. Joen varrella on toki ollut teollisuutta ja asutustakin, mutta myös hyvin paljon viljelymaata ja aikanaan isoja karjalaitumiakin, mm. nykyisen Oulunkylän K-raudan paikkeilla.
Vantaanjoelle tyypillistä olivat myös hyvin ankarat kevättulvat, joiden mukana jokeen (ja mereen) huuhtoutui valtaisat määrät ravinteita nimenomaan pelloilta ja laitunmilta. - tämä kohta
ja lukekaa: kirjoitti:
http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/terveys-ja-tiede/ymparisto/meri-hadassa.aspx
MAATALOUS!"Miksi Perämeri voi paremmin?
Jos maatalous on niin suuri rehevöittäjä, miksi Selkämeri ja Perämeri eivät kuki kuten Suomenlahti ja Saaristomeri, kysyvät viljelijät. Lakeuksillahan jos jossain viljellään ja joet tulvivat pelloille.
”Pohjanlahden ravinnekuorma on merialueen kokoon nähden huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Suomenlahdella, jota myös Pietari ja Neva kuormittavat”, johtava tutkija Heikki Pitkänen Suomen ympäristökeskuksesta selittää."
Niin maataloutta syyllistetään mutta sitten selitetään että Pohjanlahti pysyy siksi puhtaana kun sen rannoilla ei ole suuria kaupunkeja vaan näitten sijaan erittäin voimaperäistä maataloutta! - mutta tärkeä
tämä kohta kirjoitti:
"Miksi Perämeri voi paremmin?
Jos maatalous on niin suuri rehevöittäjä, miksi Selkämeri ja Perämeri eivät kuki kuten Suomenlahti ja Saaristomeri, kysyvät viljelijät. Lakeuksillahan jos jossain viljellään ja joet tulvivat pelloille.
”Pohjanlahden ravinnekuorma on merialueen kokoon nähden huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Suomenlahdella, jota myös Pietari ja Neva kuormittavat”, johtava tutkija Heikki Pitkänen Suomen ympäristökeskuksesta selittää."
Niin maataloutta syyllistetään mutta sitten selitetään että Pohjanlahti pysyy siksi puhtaana kun sen rannoilla ei ole suuria kaupunkeja vaan näitten sijaan erittäin voimaperäistä maataloutta!Syyllisten osoittelusta kannattaisi siirtyä miettimään, miten ongelmaa voisi aloittaa korjaamaan.
Mitä esim. keskusta voisi välittömästi tehdä?
Vai onko väärin vaatia maataloudelta suojavyöhykkeistä huolehtimista sillä perusteella, että kaupungitkin saastuttavat Itämerta?
- tietenkin maajussi on paha
Demarille.
- se on joka
maksumieheksi kelpaa.
POISTETAAN Y L I T U O T A N T O! - ihmeen...
se on joka kirjoitti:
maksumieheksi kelpaa.
POISTETAAN Y L I T U O T A N T O!ylituotanto!?
- 500 miljoonaa kiloa
ihmeen... kirjoitti:
ylituotanto!?
kauraa myydään ulos vuosittain?
- näkemys sinulla
500 miljoonaa kiloa kirjoitti:
kauraa myydään ulos vuosittain?
Sinun logiikallasi meidän pitäisi lopettaa myös paperin, metallin, huonekalujen, elektroniikan ja kaikkien muidenkin vientiin menevien tuotteiden "ylituotanto".
- jotka viedään
näkemys sinulla kirjoitti:
Sinun logiikallasi meidän pitäisi lopettaa myös paperin, metallin, huonekalujen, elektroniikan ja kaikkien muidenkin vientiin menevien tuotteiden "ylituotanto".
maasta ulos poistetaan KAIKKI maataloustuki ja mm. alkoholin ja oluen ja lemmikkieläin ja turkiseläin rehulta poistetaan KAIKKI tuki jäi ne sitten kotii tai viedään ulos.
Right?
- maksavat paskajussille
vastikkeetonta YMPÄRISTÖTUKEA ja paskajussi kusee 'demarin' kintuille.
Paskajussi leikkii PORVARIA ja YRITTÄJÄÄ ja TYÖNTEKIJÄÄ, olematta silti muuta kuin YMPÄRISTÖÄ SURUTTA TUHOAVA LOISELÄIN.- äläkä ihmisiä hauku
Menisit sinäkin vaan töihin, etkä haukkuisi ihmisiä, mihin joukkoon sinä ilmeisesti et kuulu.
- paskajussikin?
- eli ei maataloudesta
Graafi on propagandistinen, sillä hajakuormituksessa on kaupunkien paskavedestä poistettu fosfori, maanrakentamisen valumat (soranajot tietyömaat, rakennustyömaat yms), kesämökkiläiset, sadevesien valumat, kaukokulkeumat kaupungeista, kaupungeista poisajetun jätteen valumat, jne....
Pääosin maataloudesta on naurettava tilastointivalhe.
- kenen kakkaa ja pisua
Onko lehmän vai ihmisen aiheuttamaa?
Daitaapi olla ihmisen streptokokit kysees.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vantaanjoen uimarantojen veden laatu huono/1135229224345
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839