Kaljoittelevat nuoret

minä se vaan.

Asun Tampereen Hervannassa ja täällä näkee päivittäin kaljoittelevia nuorisojoukkoja, iältään n.12-18 vuotiaita.

Tuntuu hullulta ettei asiaan ole kukaan puuttunut, vaan he aivan pokkana ryyppäävät julkisilla paikoilla, eivätkä edes koita piilottaa pullojaan.

Jonkun kerran olen soittanut poliisit paikalle ja he ainoastaan ovat kaataneet alkoholijuomat maahan, mutta tuskin ovat edes yhteyttä ottaneet nuorten kotiväkiin. Nuoret menevät ja hankkivat lisää juotavaa poliisien lähdettyä...

Tuntuu, että monet aikuiset hyväksyisivät kaljan juonnin ja jopa itse ostavat nuorilleen sitä kuin myös tupakka.

Nämä samaiset nuorisojoukot varastelevat vanhemmilta ihmisiltä ja muilta "avuttomilta" rahaa, luultavammin rahoittaakseen juomisensa tai muiden päihteiden käyttönsä.

Tässä kuukausi sitten näin, kun n.13.vuotiaat pojat pummasivat huikkaa isosta viinapullosta eräältä laitapuolenkulkijalta ja tämä mies antoi, mutta pojat lähtivätkin juoksemaan pullo kädessä pois ja mies jäi kiroamaan heidän peräänsä.

Vastaavaa varmasti tapahtuu muuallakin suomessa ja syytä olisi tehdä asialle jotakin ja pian!

Hyvät vanhemmat seuratkaa mitä nuorenne tekevät vapaa-aikanaan.

5

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinikään

      Liikkuu se pullo usein nyssessäkin. Etenkin perjantai illan vuoroissa nautitaan pohjia bussin perällä, ja pullot/tölkit matkustajien jalkoihin.

      Tuo porukka tosin taitaa olla monesti jo 18 vuotta täyttäneitäkin, eikä linja-autoissa liene juomista erikseen kielletty plus valvonta hankalaa. Kuljettajalle asia ei kuulu, koska on kaikkien etu että hän keskittyy ajamiseen.

    • tremic

      Samanlaista menoa se on joka paikassa. On sitten Pori, Lahti, Oulu, Kuopio tai Vihti, niin ei mitään eroa.

    • Mutta kuten

      Asiaa puhut ja totta joka sentti. Mutta kuten todettu vaikeasti valvottavaa. Lauman vanhimmat, jo täysikäiset, tai, sitten väärennetyn henkkarin omaavat, nuoret hakevat kaljat ja sitten mennään TIETOISESTI juomaan näitä kaljoja NÄKYVÄLLE paikalle.

      Se on nuorison normaalia KAPINAIKÄÄN kuuluvaa protestointia. Ehkä jokin toimitamahdollisuuden antaminen hillitsisi juuri tuota juomiskäyttäytymistä, etenkin kun, hyvin tiedetään että osa näistäkin nuorista jää koukkuun kaljaan, alkoholiin.

      Tietysti asia kuuluisi ensisijaisesti alaikäisten vanhemmille ja heidän pitäisi todellakin tehdä nuorilleen selväksi alkoholin vaarallisuus.

      Mutta koskee se meitä kaikkiakin sikäli, että hyvin tiedämme protestin aiheen ja syyn, mutta silti haluamme ummistaa silmämme ja syytellä vanhempia. Että jotain vaihtoehtoo kaivataan. Olisko ideoita?

      • leirit?

        No eikös Neuvostoliitossa järjestetty kersoille pioneerileirejä, ettei niiden kasvatus olisi jäänyt vanhempien vastuulle. Noilla kersoilla tosin taitaa kotona usein olla vaan se yksinhuoltajaäiti, joka ei haistatellessaan ex-miestään tajunnut, ettei tule tulemaan toimeen murrosikäisen kersan kasvattajana yksin.

        Myös USAssa ovat nuo pioneerileirit suosittuja kersojen säilöntäpaikkoja, tosin ne ovat maksullista liiketoimintaa.

        Tosin tuolla pääkaupunkiseudulla nuorisossa on ollut merkkejä itsekontrollista tuon juomisen suhteen. Tuttavaperheen poika joi itsensä tolkuttomaan humalaan festareilla ja yritti tappaa itsensä urheilemalla. Hän sai siitä sitten palautetta koko seuraavan viikon kavereiltaan.

        Minä muistan omilta ajoiltani, että koko alkoholin käyttöproblematiikan opettaminen kierrettiin saarnaamalla kohtalaisen epärealistista pidättyväisyyslinjaa, joka oli varmaan lainattu katoliselta kirkolta.


      • vastuunotto?
        leirit? kirjoitti:

        No eikös Neuvostoliitossa järjestetty kersoille pioneerileirejä, ettei niiden kasvatus olisi jäänyt vanhempien vastuulle. Noilla kersoilla tosin taitaa kotona usein olla vaan se yksinhuoltajaäiti, joka ei haistatellessaan ex-miestään tajunnut, ettei tule tulemaan toimeen murrosikäisen kersan kasvattajana yksin.

        Myös USAssa ovat nuo pioneerileirit suosittuja kersojen säilöntäpaikkoja, tosin ne ovat maksullista liiketoimintaa.

        Tosin tuolla pääkaupunkiseudulla nuorisossa on ollut merkkejä itsekontrollista tuon juomisen suhteen. Tuttavaperheen poika joi itsensä tolkuttomaan humalaan festareilla ja yritti tappaa itsensä urheilemalla. Hän sai siitä sitten palautetta koko seuraavan viikon kavereiltaan.

        Minä muistan omilta ajoiltani, että koko alkoholin käyttöproblematiikan opettaminen kierrettiin saarnaamalla kohtalaisen epärealistista pidättyväisyyslinjaa, joka oli varmaan lainattu katoliselta kirkolta.

        " Noilla kersoilla tosin taitaa kotona usein olla vaan se yksinhuoltajaäiti, joka ei haistatellessaan ex-miestään tajunnut, ettei tule tulemaan toimeen murrosikäisen kersan kasvattajana yksin."

        Outoa kyllä omassa tuttavapiirissäni en tunne yhtään sellaista yh-äippää, jonka mukelo olis ryypiskellyt pihalla, liene johtuvan siitä, että nuo yh-äipät ovat niin köyhiä, että eivät anna kovalla työllä ja vaivalla tienaamiaan rahojaan mursujen kaljoitteluun.

        Sen sijaa tunnen useampiakin ns. perusperheen lapsosta jotka viikosta viikkoon kittaavat kaljojaan tarhan pihalla tai jossain muussa nuorison valtaamassa paikassa.

        Olen jopa omin silmin nähnyt, kuinka tuo perheenpää eli, isi, on hakenu niin omille muksuille, kuin naapurinkin tyttösille kaljaa ja siideriä kaupasta!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      3545
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3330
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2781
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      45
      2527
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1963
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1609
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    9. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      20
      1268
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1241
    Aihe