Kenpä tietäis sen

kärsimätönkö

Toivon apuanne. Minua vaivaa tilanteeni, vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin, eikä minulta varsinaisesti mitään puutu. Mutta kuitenkin sisimmässäni kaipaan ja tiedän uupuvan. Olen eronnut viisi vuotta sitten. Mielestäni olen ollut kärsivällinen, kasvanut ja edistynyt hyvän matkaa näiden vuosien aikana. Uskon, että tiedän jo paremmin siitä, mikä on minulle hyvää ja minkälaisista asioista syntyy hyvä parisuhde. Mutta, mutta... Milloin on se tuleva elämääni. Toivon, että voisitte katsoa tulevaisuuteeni ja antaa vahvistusta. Kiitos.

2

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämän energiaa

      Olet sopusoinnussa itsesi kanssa ja samalla maailman kanssa. Olet henkisesti tasapainossa tai sinulla on kyky siihen, jos päätät. Sinun ei tarvitse olla huolissasi mistään. Nauti kaikesta osaksesi tulevasta hyvästä. Asiasi ovat taloudellisesti ja henkisesti melko hyvin ja paikallansa. Voit siis olla kiitollinen tästä kaikesta. Tuntuu siltä, että elämässä on aina jokin ongelmakohta, joka hankaa vastaan, vaikka asiat periaatteessa olisivatkin hyvin. Muuten emme ehkä osaisi arvostaa osaksemme tulevaa onnea. Sinua hieman varoitellaan, ettet liiaksi hakisi turvallisuutta tunteidesi kautta. Eli jos sinulla on taipumus turvata selustasi elämässä taloudellisesti, niin sama vaikutus voi ulottua ihmissuhteeseen ja ajattelet ehkä, että olet turvassa vasta sitten, kun olet jonkun kanssa katselemassa yhdessä tätä elämää. Tiedä, että olet turvassa jo nyt. Olet Jumalan kämmenellä. Sinulle ehdotetaan, että pitäisit hyvää huolta terveydestäsi ja kehostasi. Joskus saatat syödä liikaa eli painon kanssa voi olla pientä pohdintaa, mutta ei niin, että pitäisi alkaa laihduttaa vaan niin, että et hae turvaa ruoasta. Tämä vain, jos se sopii sinuun. Sisäinen rauha ja tasapaino ovat arvokas asia. Niin arvokas, että ne tajuaa vasta menetettyään. Itseasiassa elämässä ei ole suurempaa saavutusta kuin rauha itsen, maailman ja Jumalan kanssa. Sinulla voi olla se jo tänään. Pidä huolta itsestäsi kokonaisvaltaisesti: mieli, keho ja sielu ovat kaikki yhtä tärkeitä. Sinulla on jo kaikki, mitä tarvitset ollaksesi onnellinen. Tämä aika kehittää sinua, jotta osaisit jatkossakin säilyttää henkisen ja fyysisen tasapainosi. Näin olet valmiimpi myös tulevaan suhteeseen ja siinä väistämättömästi tapahtuviin heilahteluihin (kaikissa ihmissuhteissa on hyviä ja huonoja kausia eli vaihteluita/heilahteluita). Ole siis valpas oman itsesi suhteen, jotta voisit hyväksyä tämänhetkisen olotilasi. Kaikki on oikein hyvin elämässäsi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Arvosta sitä, mitä sinulla jo on, ja enemmän seuraa. Huolehdi riittävästi kehostasi. Onni ja eheys ovat jo sinussa. Tulee tunne, kuin sinua vihittäisiin tähän korkeampaan olemisen tilaan. Ikään kuin olisit vihitty/valittu.

      • kiitollinen.

        Voi kiitos kauniista sanoistasi. Puhuit viisaasti. Kyllä, olen oppinut tunnistamaan viisauden. Saan viisaan, aidon ja jumalallisen tiedon (ydintotuuden) kohdatessani fyysisen tuntemuksen. Niin kävi nytkin :)

        Yksi asia ei tällä hetkellä sopinut olemukseeni: syön kyllä hyvin (melko puhdasta ruokaa), mutta olen hento ja siro. Se luontainen olemukseni, johon ei ruuan määrä ole ainakaan vielä suuremmin vaikuttanut.

        Olen kiitollinen. Joskus koen rakkauden hipaisun; oivallan, että sekin kuuluu jo nyt elämääni. Lapset (sekä omat että työn kautta) tuovat sitä elämääni; juuri sen ainoan, oikean, vilpittömän ja puhtaan - ehdottoman. Luotan, että tulevaisuudessa ilmenee elämässäni muutenkin. Kaikki rakkaushan on samaa alkuperää.

        Kyllä, olen onnellinenkin. Se onkin mielentila, pysyvä olosuhde. Yleensä ihmiset oivaltavat onnellisuutensa katsomalla elämässään taaksepäin. Silti se on jatkuvasti läsnä. Sekin tulee huomioida päivittää.

        Suuret kiitokset sinulle. Vastauksesi rauhoitti ja vahvisti. Jatkan edelleen onnellisena valitsemallani, oikealla tiellä.

        Iloa ja valoa, kaikkea hyvää elämääsi :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe