Niinhän siinä kävi, ettei inssi onnistunut toisellakaan yrittämällä. :-/
Ensimmäisellä kerralla meni homma _aivan_ päin prinkkalaa, koska jännityksen vuoksi en edes pystynyt ajamaan. Kytkin nousi aivan liian nopeasti, sillä jalkani tärisi ja samoin oikea käsi. Hylätty.
Eilen köröttelin koko inssin, mutta melkein kolautin toisen auton kylkeen lähtiessäni parkkikselta (oman havainnointini mukaan ei olisi osunut siihen..). Sitten ajolinjat olivat vähän hukassa (kävin ilmeisesti keskiviivan väärällä puolella). Kiihdytyskaistalla kiilasin toisen auton eteen, siis siirryttäessä 4-tielle. Olisi kannattanut pysähtyä odottamaan parempaa väliä - en vain itse tajunnut sitä. Kysyinkin sitten inssiltä, mitä olisi pitänyt tehdä.
Onko teillä kokemuksia ajolinjamokista ja niiden vaikutuksesta inssin päätökseen?
Mulle jäi vähän paha maku suuhun, vaikka toki vika oli täysin minun - en osannut ajaa. :-/
Jospa ensi kerralla menisi edes vähän paremmin.
Perfektionisti olisi vain NIIN kovasti halunnut sen hitsin kortin.
Tsemppiä inssiin
13
2124
Vastaukset
- Kiki
Jopa minä pääsin inssin ekalla läpi, vaikka olen tällainen pölhö liikenteessä, ja opettajallani ei ollut opettajajntutkintoa, ja ei ollut ainuttakaan teoriatuntia, lisäksi autoni oli ikivanha, jossa ainut hienous oli jarrutehostin.
Sulla oli kaikki asiat toisin, tommoset pois kokonaan liikenteestä!- inssimiehen
rynkyttää rööriä kun on päässyt läpi inssistä.. no arvelisin että se meni jotakuinkin näin: kiki ajoi inssissä päin prinkkalaa ja inssimies oli jo varmasti antamassa hylsyä kunnes kiki kysyi inssiltä että olisiko mitään mahdollisuutta päästä läpi ja inssi kertoi tähän hänen kiinnostuksestaan nuoria poikia kohtaan ja loput olikin kikin käsissä
- tsemppii
Älä Kikistä välitä! Ota ens kerralla rauhallisemmin ja alenna nopeutta jos se auttais.
Jos ajolinjat on ihan hukassa, voidaan inssi hylätä!
Keskity! Tsemppii
Jopa minä sain kortin.... 54 ajotuntiasiihenmeni.....ja koulussa ajoin....mutta tein sen!!!!! - idiootti.
Tänään kävin kanssa ekaa kertaa tuola inssissä sähläämässä. Kävin sitten kaikki virheet läpi ja 10 ajokertaa napsahti lisää.
Lähdin ilman turvavyötä, olisin parkkeerannut toisen auton kylkeen jollei tutkinnonvastaava olis jarruttanut ja ajoin 2 kertaa saman auton ohi, joka oli alle viiden metrin päästä suojatieltä. Se kytkimen nostaminenkaan ei kauheen kätevästi luonnistunu ku jalka veti sellasta showta että kytkinki nous täristen.
Hitto että hävettää. Kaverit nauroivat mut ihan pystyyn. Seuraavaan inssiin sitten tuplasti pahemmin paineita. Vähän jo harmittaa että lähin alunperinkään mukaan tähän. Rupee sitä jo vähän miettimään että onko se ajokortti kaiken tän kyynelten ja rahanmenon arvosta.
Tai mitä sitä rahaa niin miettimään, kun onhan toi kuitenkin luultavasti elinikänen sijoitus.
Itseluottamusta noi epäonnistumiset kyllä syö. - ......
Minullakin oli ajolinjat ekalla kerralla hukassa, ja tokalla kerralla olin niin hermostunut, etten -voitteko kuvitella- saanut sitä kirottua autoa ETUPERIN ruutuun! Se meni kauheaksi korjailuksi ja peruutteluksi, kunnes inssimies sitten sanoi että antaa olla. Se oli aivan kauheaa. Auto myös sammui tokalla kerralla, enkä meinannut saada sitä mäessä uudelleen liikkeelle, vaikka tunnilla olin osannut mäkilähdöt.
Kolmas kerta kuitenkin minun kohdallani sen toden sanoi, vaikka ajattelin että en saa ikinä korttia. Tsemppiä sinulle seuraavaan yritykseen!!! Jos ei mene vielä silloinkaan läpi, niin sitten vaikka neljännellä. Ei se maailmaa kaada.- kolms kerta
edessä. Älyttömiä virheitä en kummallakaan kerralla tehnyt ja ensimmäisen ajon virheet korjasin toisessa. Ilmeisesti sitten väsymyksestä johtuen kuitenkin mokasin sen osa-alueen, missä ensimmäisellä olin saanut hyvä maininnan. Nyt olen käynyt läpi virheitäni ja uskon parempaan suoristukseen. Molemmat inssit olleet hyvin asiallisia ja suurempaa stressiä en tuosta tulevasta ajosta ota. Ainoa harmittava asia on tietenkin ylimääräinen rahanmeno. Ei kannata masentua ja jännittää liikaa, koska silloin se suoritus ainakin menee metsään.
- kolmas kerta
kolms kerta kirjoitti:

Nyt se sitten meni läpi ja kehujen kera. Piru että on hyvä tunne.
- minä vaan
kolmas kerta kirjoitti:
Nyt se sitten meni läpi ja kehujen kera. Piru että on hyvä tunne.
Missä ajoit inssin (kaupungissa)?
- harmi_n
kolms kerta kirjoitti:
edessä. Älyttömiä virheitä en kummallakaan kerralla tehnyt ja ensimmäisen ajon virheet korjasin toisessa. Ilmeisesti sitten väsymyksestä johtuen kuitenkin mokasin sen osa-alueen, missä ensimmäisellä olin saanut hyvä maininnan. Nyt olen käynyt läpi virheitäni ja uskon parempaan suoristukseen. Molemmat inssit olleet hyvin asiallisia ja suurempaa stressiä en tuosta tulevasta ajosta ota. Ainoa harmittava asia on tietenkin ylimääräinen rahanmeno. Ei kannata masentua ja jännittää liikaa, koska silloin se suoritus ainakin menee metsään.
Kiitos kaikille tsemppauksesta! :o)
Mahassa lentelee edelleen perhosia ties kuinka paljon.
Silloin toisella kerralla oli autokoulun ope takapenkillä. Tarkoitukseni oli siis, että hän juttelee inssin kanssa, jolloin minulle tulisi rennompi olo. Näin jälkeenpäin ajateltuna ratkaisu oli kenties kuitenkin vähän pöhlö, koska keskityin ehkä enemmän kuuntelemaan inssin ja open autokeskustelua. Seuraavalla kerralla menen kahdestaan inssin kanssa ajelemaan, jotta keskityn paremmin. - ajokokeen aikana?
harmi_n kirjoitti:
Kiitos kaikille tsemppauksesta! :o)
Mahassa lentelee edelleen perhosia ties kuinka paljon.
Silloin toisella kerralla oli autokoulun ope takapenkillä. Tarkoitukseni oli siis, että hän juttelee inssin kanssa, jolloin minulle tulisi rennompi olo. Näin jälkeenpäin ajateltuna ratkaisu oli kenties kuitenkin vähän pöhlö, koska keskityin ehkä enemmän kuuntelemaan inssin ja open autokeskustelua. Seuraavalla kerralla menen kahdestaan inssin kanssa ajelemaan, jotta keskityn paremmin.Luin AKE:n sivuilta että opettajan mukanaoloa suositellaan ja että se istuu hiljaa autossa.
Mutta eikö se olekaan niin? Saako opettaja puhua??
Sehän on oivallista - opettajan kanssa voi sopia vaikka että aina kun se risteyksessä aloittaa lauseen sanalla niin - se on merkki että olet väistämisvelvollinen tai kun se sanoo - tota noin - sun pitää vaihtaa kaistaa...
Tai jos ei toi onnistu, niin se voi ainakin heittää parhaat herjat tutvolle mokien yhteydessä niin ehkä tutvo vain nauraa hekottelee eikä ole tarkkana. - harmi_n
ajokokeen aikana? kirjoitti:
Luin AKE:n sivuilta että opettajan mukanaoloa suositellaan ja että se istuu hiljaa autossa.
Mutta eikö se olekaan niin? Saako opettaja puhua??
Sehän on oivallista - opettajan kanssa voi sopia vaikka että aina kun se risteyksessä aloittaa lauseen sanalla niin - se on merkki että olet väistämisvelvollinen tai kun se sanoo - tota noin - sun pitää vaihtaa kaistaa...
Tai jos ei toi onnistu, niin se voi ainakin heittää parhaat herjat tutvolle mokien yhteydessä niin ehkä tutvo vain nauraa hekottelee eikä ole tarkkana.Kaipa se ope saa puhua, koska oma openi ainakin puhui - tosin vain inssin kanssa.
- harmi_n
ajokokeen aikana? kirjoitti:
Luin AKE:n sivuilta että opettajan mukanaoloa suositellaan ja että se istuu hiljaa autossa.
Mutta eikö se olekaan niin? Saako opettaja puhua??
Sehän on oivallista - opettajan kanssa voi sopia vaikka että aina kun se risteyksessä aloittaa lauseen sanalla niin - se on merkki että olet väistämisvelvollinen tai kun se sanoo - tota noin - sun pitää vaihtaa kaistaa...
Tai jos ei toi onnistu, niin se voi ainakin heittää parhaat herjat tutvolle mokien yhteydessä niin ehkä tutvo vain nauraa hekottelee eikä ole tarkkana.Kortti tuli!
Hyvin meni inssi: risteysajo oli teemana.
Peruuttaminen vähän takkusi, mutta muut osa-alueet pelastivat. ;-)
Ensimmäiset 30 km takana omalla bensa-autolla.
Kylläpä se sammuu helposti autokoulun kunnon dieseliin verrattuna. Harjoitus tekee varmaan mestarin. ;-) - ONNEA!
harmi_n kirjoitti:
Kortti tuli!
Hyvin meni inssi: risteysajo oli teemana.
Peruuttaminen vähän takkusi, mutta muut osa-alueet pelastivat. ;-)
Ensimmäiset 30 km takana omalla bensa-autolla.
Kylläpä se sammuu helposti autokoulun kunnon dieseliin verrattuna. Harjoitus tekee varmaan mestarin. ;-)Aja järki päässä niin harjottelu aika hujahtaa hetkessä. Niin minullakin,kolmas kerta läpi. Ekalla liukkaalla ojaan(talvi yllättu autoilijan) ja yks kiveen peruutus.Kaikki ekan viikon aikana, sitten vaihtui auto ja renkaat. Olisimpa heti tajunnut.. siihen loppui sähläys kun kaikki toimi kulkupelissä, eikä sinne päin. Ajamisen iloa :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763