Moi!
Haluaisin kuulla muiden tarinoita, miten psori puhkesi, miten se diagnosoitiin, missä iässä, mikä auttanut, mikä psori kyseessä.
Eli ihan tälläisia perusjuttuja tykkäisin lueskella.
Itselläni psori todettiin 2vuotiaana. Sitä luultiin aluksi ruoka-aineallergiaksi, mutta koepalan oton jälkeen saatiin selville mikä tauti tuo on.
Pahin vaihe oli ala-asteella, jolloin päänahkani oli aivan täydellisesti psorin peitossa, sekä sääret ja kyynärpäät, ja selkä. Sekä pakaravako ja nivuset. Tuo aika vaikutti itsetuntooni, josta tuli vuosien aikana aika heikko. Luokkakaverit kiusasivat ja pilkkasivat. Inhosin, kun äiti rasvasi selkääni ja päänahkaani iltaisin. Huusin ja itkin, sekä rukoilin, että tuo tauti menisi ohi. Ajattelin, etten ikinä saa poikaystävää tuon taudin takia, koska kaikki tuntemani pojat pilkkasivat koko ajan minua.
Yläasteella huono itsetunto ajoi sitten pukeutumaan mustiin ja näyttelin vuoden tosi kovista. Kuitenkin sisälläni pelkäsin koko ajan, että joku sanoo taas jotain hilseestä olkapäillä ym.
Ammattikoulun aikoihin n. 16v -> alkoi psori häipyä muualta, paitsi päänahasta. Tuolla koulussa kaikki tuli toimeen kaikkien kanssa, ja se näkyi psorissani. Nimittäin se hävisi pikkuhiljaa, ja nyt minulla on läiskiä päänahassa, joissa on vain pieni hopeinen hilsekuori päällä.
Tuntuu jotenkin todella todella oudolta, että kaiken sen kokeman vääryyden ja pelon ja häpeän jälkeen, psori onkin yhtäkkiä melkein hävinnyt. En enää edes muista sitä silloin, kun se ei vihoittele. Ja avomieskin löytyy, joten eipä tuo tauti sitäkään edes estänyt. ;)
Haluaisin kuulla muiden tarinoita, miten psori puhkesi, miten se diagnosoitiin, missä iässä, mikä auttanut, mikä psori kyseessä.
Eli ihan tälläisia perusjuttuja tykkäisin lueskella.
Itselläni psori todettiin 2vuotiaana. Sitä luultiin aluksi ruoka-aineallergiaksi, mutta koepalan oton jälkeen saatiin selville mikä tauti tuo on.
Pahin vaihe oli ala-asteella, jolloin päänahkani oli aivan täydellisesti psorin peitossa, sekä sääret ja kyynärpäät, ja selkä. Sekä pakaravako ja nivuset. Tuo aika vaikutti itsetuntooni, josta tuli vuosien aikana aika heikko. Luokkakaverit kiusasivat ja pilkkasivat. Inhosin, kun äiti rasvasi selkääni ja päänahkaani iltaisin. Huusin ja itkin, sekä rukoilin, että tuo tauti menisi ohi. Ajattelin, etten ikinä saa poikaystävää tuon taudin takia, koska kaikki tuntemani pojat pilkkasivat koko ajan minua.
Yläasteella huono itsetunto ajoi sitten pukeutumaan mustiin ja näyttelin vuoden tosi kovista. Kuitenkin sisälläni pelkäsin koko ajan, että joku sanoo taas jotain hilseestä olkapäillä ym.
Ammattikoulun aikoihin n. 16v -> alkoi psori häipyä muualta, paitsi päänahasta. Tuolla koulussa kaikki tuli toimeen kaikkien kanssa, ja se näkyi psorissani. Nimittäin se hävisi pikkuhiljaa, ja nyt minulla on läiskiä päänahassa, joissa on vain pieni hopeinen hilsekuori päällä.
Tuntuu jotenkin todella todella oudolta, että kaiken sen kokeman vääryyden ja pelon ja häpeän jälkeen, psori onkin yhtäkkiä melkein hävinnyt. En enää edes muista sitä silloin, kun se ei vihoittele. Ja avomieskin löytyy, joten eipä tuo tauti sitäkään edes estänyt. ;)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle ilmeistyi kummallista hilseilevää ihottumaa selkään ja päänahkaan ala-asteen kolmannella luokalla.
Kävin näyttämässä sitä koulun terveydenhoitajalle ja hän sanoi että minulla on hiivasienitulehdus(?!). Sitten kävin arvauskeskusessa jossa minulle sanottiin, jotta minulla on hilsettä ja antoivat reseptin hilsesaippuaan. Ei auttanut.
Kävin toisen kerran arvauskeskuksessa ja sanoivat jotta laita tervaa päänahkaan, se auttaa. Eipä auttanut sekään.
Sitten kävin jossain lääkärikeskuksessa jossa lääkäri taas oli sitä mieltä, että minula on jokin suurempi vaiva ja raaputti ihottumastani palan ja lähetti sen labraan. Tuloksista ei saatu selvää.
Äitini alkoi hermostua ja kävimme yksityisellä lääkärillä jota muut olivat suositellee. Hän katsoi parin sekunnin ajan ihoani ja sanoi, että minulla on psoriasis.
Sain kaiken maailman tököttejä ja liuoksia, ne helpottivat hieman, mutta eivät tarpeeksi. Psori alkoi levitä jalkoihin, käsiin, kasvoihin, korviin, pakaroihin ja päänahan psori pahentui.
Valohoidot ja ulkomaanmatkat helpottivat huimasti.
Välillä iho oli paremmassa kunnossa, mutta sitten kun täytin 14v minulla puhkesi epilepsia, joka aiheutti stressiä ja masennusta lääkkeiden vaihtelun takia. Tämä tietenkin taas pahensi ihottumaani.
Kun sitten sain peruskoulun päätettyä aloin opiskelemaan ravintola-alaa ja suoritinkin sen loppuun, mutta töitä en pysty tekemään nivelvaivojen takia. Epäilen nivelpsoria, mutta lääkärit selvittelevät vielä asiaa.
16-vuotiaana minulta kuoli todella läheinen ihminen ja ihottuma karkasi tämän jälkeen kokonaan käsistä, samoin kuin mielenterveys.
Nyt on asiat melko hyvällä mallilla, olen 20-vuotias ja elän onnellisesti avoliitossa ja aloitan uudet opinnot syksyllä. Psoria on vielä päänahassa, kulmakarvoissa ja korvissa. Hiuksia pidän useimmiten auki jotta ne vähän peittäisivät korvien ihottumaa. Päänahasta irtoileva karsta tosin näkyy hieman ikävästi tummanruskeissa hiuksissa.
Nivelvaivoja alettiin selvittään tänä syksynä uudelleen sillä ne ovat vain pahentuneet. Eikä se taida ihan normaalia olla jos on 4 vuotta nivelet olleet koko ajan kipeät.
Psori on ollut osa minua jo 10-vuotta ja se on tullut huomattua, että ei se ainakaan valittamalla parane. :) Puuh, tätä ei kyllä varmaan kukaan jaksanut lukea. :)
Oma Ps. inversani puhkesi kun olin 27 v. Isälläni on diagnosoimaton, mutta ilmiselvä ps. vulgaris erittäin paksuksi kerrostuneilla laikuilla. Olin uudessa työpaikassa, jossa en päässyt mukaan tiimiin ja koin, että minut pidettiin työasioista ulkona enkä päässyt tositoimiin missään vaiheessa. Stressaannuin, itkeskelin paljon ja mietin pakokeinoa työpaikasta, johon olin kalliilla rahalla sitoutunut. Samassa rakennuksessa oli paha homeongelma, joka mahdollisesti heikensi tilaani muutenkin ja psori pääsi kukkimaan. Aiemmin mitään ongelmia ei ollut ihon kanssa ollut, päinvastoin. Ihoni oli keskimääräistä parempikuntoinen ja tasapainoinen. Pääsin myöhemmin muuttamaan toiseen toimipisteeseen ja pahin kukintakausi meni ohi, mutta elinikäinen vahinko oli jos syntynyt.
Tällä hetkellä ihoni reagoi erittäin nopealla syklillä kaikkeen rutiinien rikkoontumiseen ja Silkis, Bucort sekä Decubal on pidettävä kaikkialla mukana. Aurinko ei ole auttanut, vaikka kuljin kesän pihamailla kintut paljaana. Pahin ongelma-alue on hiuspohja joka kutisee lakkaamatta ja häpeän hilsettä tummansinisellä virka-asullani.
Jos joskus saan lapsia, yritän huolehtia heille asiat valmiiksi pureskelluiksi ja kerron stressin ja elämäntapojen vaikutuksesta psorilta "suojautumiseen". Muuta ei voine tehdä kuin odottaa ja pelätä pahinta mahdollsten lasten puolesta.