Lynyrd Skynyrd !!!

heebo

Hulluna bändiin , jostain syystä -70-luvulla jäi väliin , nyt maistuu.. myös Queen silti.

7

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sammy who was low

      ...oli Queenin lämppärinä Göteborgissa 1974. Jännä juttu, sillä jotenkin olisin kuvitellut heidän tuolloin olleen Queenia kovempi nimi.

      • Poro Tallinnasta

        oli vielä 70-luvun alkupuolella Euroopassa suhteellisen tuntematon käsite. Ainoa todella tunnettu bändi lienee ollut Allman Brothers Band, joka sekin nousi todella tunnetuksi vasta Brothers & Sisters -albumin myötä vuonna 1973. Soundin edeltäjä Musa teki juuri vuonna 1974 pioneerityötä julkaisemalla artikkelin, jossa esiteltiin muita Etelän bändejä, etunenässä Lynyrd Skynyrd. Muita jutussa esiteltyjä bändejä olivat ainakin Marshall Tucker Band, Atlanta Rhythm Section ja Wet Willie (tsekatkaa viimeksimainitun Drippin' Wet, jos jostain löydätte. Huikeaa menoa!).

      • heebo

        luulen , että olivat suunnilleen yhtä tunnettuja Suomessa siihen aikaan , siis 70-luvulla . Eri tyypit diggasi kumpaakin. Queen oli minullekkin ensin tuttu. Lynnärit joskus -76 lähtien.

      • heebo
        Poro Tallinnasta kirjoitti:

        oli vielä 70-luvun alkupuolella Euroopassa suhteellisen tuntematon käsite. Ainoa todella tunnettu bändi lienee ollut Allman Brothers Band, joka sekin nousi todella tunnetuksi vasta Brothers & Sisters -albumin myötä vuonna 1973. Soundin edeltäjä Musa teki juuri vuonna 1974 pioneerityötä julkaisemalla artikkelin, jossa esiteltiin muita Etelän bändejä, etunenässä Lynyrd Skynyrd. Muita jutussa esiteltyjä bändejä olivat ainakin Marshall Tucker Band, Atlanta Rhythm Section ja Wet Willie (tsekatkaa viimeksimainitun Drippin' Wet, jos jostain löydätte. Huikeaa menoa!).

        Lynyrd Skynyrd - southern rock , unohdin mainita.

      • long hard ride
        Poro Tallinnasta kirjoitti:

        oli vielä 70-luvun alkupuolella Euroopassa suhteellisen tuntematon käsite. Ainoa todella tunnettu bändi lienee ollut Allman Brothers Band, joka sekin nousi todella tunnetuksi vasta Brothers & Sisters -albumin myötä vuonna 1973. Soundin edeltäjä Musa teki juuri vuonna 1974 pioneerityötä julkaisemalla artikkelin, jossa esiteltiin muita Etelän bändejä, etunenässä Lynyrd Skynyrd. Muita jutussa esiteltyjä bändejä olivat ainakin Marshall Tucker Band, Atlanta Rhythm Section ja Wet Willie (tsekatkaa viimeksimainitun Drippin' Wet, jos jostain löydätte. Huikeaa menoa!).

        The Marshall Tucker Band erottuu muista sen ajan bandeistä etupäässä heidän käyttämästään huilusta.Toy Caldwell:in kitaran soittotyyli oli myös omaperäistä.Tunnetuimmat kappaleet ovat, Can't you see, Fire on the mountain,Heard it in a love song,Take the highway.Live esiintyminen ja pitkähköt jamittelut ovat myös bandin tavaramerkki.Yhtye tekee edelleen levyjä ja keikkailee ahkerasti,kannattaa tutustua.Älä myöskään unohda The Charlie Daniels Bandia,Southern-countryn iso-isäksi nimetty herra tekee edelleen keikkoja ja levyjä ja tunnetuimmat kappaleet ovat, The south gonna do it again,The devil went down the Georgia ( top-100 hitti!!)Long haired country boy,Still in Saigon,Simple man. Molempien musiikki tyyliin kuuluu niin southern rock,country rock,gospel ja blues.Laitan myös mukaan bandien kotisivut: http://www.charliedaniels.com/,http://www.marshalltucker.com/

      • heebo
        long hard ride kirjoitti:

        Pitänee tutustua.

      • Soul Brother

        Roger kertoi vuosia sitten haastattelussa, että bändit eivät oikein tulleet keskenään toimeen. Etelän homofobiset punaniska-rokkarit eivät oikein sulattaneet Queenin poikia koreissa lavahepeneissä, eikä ihme. Aika eri maailmoistahan nämä kaksi bändiä tyylillisesti ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      56
      5735
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      75
      2902
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      21
      2137
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1925
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1829
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1818
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1548
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1172
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1171
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      69
      996
    Aihe