Ihana, ihana

armo!

Mitään ei siihen lahjaan voi verrata, ei ole mitään sen arvoista ja kaikesta armon saaja luopuu sen lahjan saatuaan.
Hän luopuu mielellään itsekkyydestä ja ahmii sitä ruokaa jonka Jumalan Sana armahdetulle antaa ja muuttuu iloiten sen Sanan mukaiseksi.

Vaikka ei aina ole helppoa hyljätä omaa itseään ja itsekkyyttään Jumalan ohjeiden tieltä, mutta aina se tuo ilon, kun sen on kyennyt tekemään, eli kun on taipunut Jumalan tahtoon.

Ilman apua sitä ei kukaan kykene tekemään ja siksi meille annettiin Pyhä Henki sisimpäämme ja tässä Hengessä on voima meidän muuttua, eli tulla terveeksi. Jumalan Sana tervehdyttää, synti tuo vain sairautta ja onnettomuutta, siksi jokainen uskovainen tahtoo enemmän ja enemmän tulla Jumalan opettamaksi ja hänen kaltaisekseen.

Armosta seuraa uudesti syntyminen, eli sydämen ympärileikkaus ja siinä ihminen totisesti muuttuu.

Usko on lahja ja sitä ei ihminen voi omin keinoin saada. On Jumalan valinta kenelle hän uskon lahjoittaa ja on yksin Jumalan työ synnyttää armahdettu uudeksi.
Meidän työksemme jää tahto syntyä Jumalan kaltaiseksi.

Yksikään uudesti syntynyt ei jää enää lihallisuuden uhriksi, sillä hän saa Jumalan Hengen sisimpäänsä ja siksi aivan väkisinkin muuttuu Jumalan kuvaksi, eli paremmaksi ja lopulta hyväksi.

Syntiin täällä kyllä voi uskovainenkin langeta. Voi havaita itsessään huonoja ajatuksia, mutta uskovaisella on valtava armo siinä, että hän saa heti tehdä parannusta ja näin ajatukset eivät muutu teoiksi. Jumalan on suuri ja hän todella kykenee auttamaan omiaan ja johdattamaan omiaan Jeesuksen ristin työllä ansaitsemaan voittoon.

Jos oksa ei kanna hedelmää se karsitaan poissa ja hyviä hedelmiä ovat kaikki hyvät asiat ihmisessä. Ihminen ei ole itsessään hyvä, mutta Jumalan Hengen vaikutuksesta hän muuttuu paremmaksi ja paremmaksi.
On valtavaa armoa elää joka hetkisessä parannuksessa.

28

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa mieltä

      ja ajattelen samalla lailla. Miten ihana asia meille on että on sydämmellä Jumalan rakkaus ja halu uskoa, katsomatta siihen oletko ev.luterilainen, vl tai helluntalainen... Tärkeintä on rakkaus Jumalaan.

      • kun tapaa

        saman lahjan saaneita.
        Tänäänkin on kiitosmieli virrannut kauttani koko päivän. Usein olen tavannut henkeni kiittämästä Jumalaa, niin valtava on se kiitollisuus, että Jumala valitsi juuri minut ja todisti juuri minulle itsestään.
        Tätä kiitollisuutta on jatkunut vuodesta toiseen todella kauan.
        Ennen, kuin Jeesus astui elämääni ja ilmaisi minulle itsensä, elin aivan erilaista elämää. Olin kuin kuka tahansa pelkoineni, suruineni, iloineni ja itsekkyyksineni, mutta Jeesus muutti aivan kaiken, sain todellisen tarkoituksen elämään.
        Jeesus on usein parantanut minut alkaneista sairauksista ja aina kahden keskisessä tilanteessa, ei koskaan missään kokouksissa ja hän on muuttanut luonteeni rakastavaksi ja siitä iloitsen, kun saan havaita, että yhä enemmän ja enemmän saan nähdä itsessäni epäitsekkyyttä.

        On valtavaa olla vapaa ajatuksia myöden, sillä koska olen valmis elämään jokahetkisessä parannuksessa, ei synti pääse pesimään minussa.
        On valtavaa olla vapaa ja tämän kaiken Jeesus on saanut aikaan.

        HÄN ELÄÄ.

      • mä vaan
        kun tapaa kirjoitti:

        ilmassa, ja toivottavasti poksahdat sieltä ajoissa ajas ennen kuin on liian myöhästä.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja ennen kaikkea sitä Parasta toivoen!

      • satakielinen

        "Synti ei enää pesi minussa".
        Olemme kaikki syntisiä, tosin uskomme kautta armoitettuja. Kirjoituksesi haiskahtaa omavanhurskaalta. Kyllä uskovissakin synti tahtoo pesiä. Siksi juuri tarvitsemme jatkuvaa armoa ja anteeksiantamusta. Taidat olla hellari. Tämä taas on keskustelupalsta vl-uskosta, ei hellareiden todistuspalsta.

      • ole hellari
        satakielinen kirjoitti:

        jos en lestadiolainenkaan, vaan kuulun siihen seurakuntaan, joka on hajallaan maapallolla ja joka on Jeesuksen oma.

        Synti kyllä pesisi mielellään minuunkin, mutta koska elän joka hetkisessä parannuksessa ei se saa siihen mahdollisuutta.
        Ajatuksista lähtee pahat teot ja siksi Jeesus on opettanut, että jo paha ajatus tulee tunnustaa ja tehdä siitä parannus ja hän on luvannut olla voimana ja vapauttajana heille, joilla on nöyrä henki.
        Voin vain todistaa, että hän todella pitää vapaana meidät, sillä ajatuksistamme ei pääse kehittymään katkeria, kovia, ylpeitä, ilkeitä, koska tunnustamme sellaiset tuntemukset ja ajatukset heti niiden ilmennettyä.

        Tunnetko laisinkaan uudesti syntymistä ja jos et tunne, niin tiedätkö, että silloin sinulla ei ole mahdollisuutta nähdä Jumalan valtakuntaa.

        Jeesus todella elää ja todella synnyttää jokaisen omansa uudeksi. Lue Johannes kolme ja pyydä, että saat oikeuden uudesti syntymiseen.

        Jokin aika sitten henkeeni tuli sanat:
        Mies ei voi uudesti syntyä, ellei hän ole valmis jokahetkiseen parannukseen.

      • hyvin
        mä vaan kirjoitti:

        ilmassa, ja toivottavasti poksahdat sieltä ajoissa ajas ennen kuin on liian myöhästä.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja ennen kaikkea sitä Parasta toivoen!

        sanojasi käyttäen "leijunut" pitkästi yli kaksikymmentä vuotta ja siksi varmasti sinäkin voit käsittää, että en tule koskaan "poksahtamaan."

        Silloin tällöin, vaikkakin harvakseen ilmestyn tällekin palstalle kirjoittelemaan, mutta vain silloin, kun Jeesus antaa minulle lähetyskäskynsä.

        Itse Jumala on kouluttanut minut tähän tehtävään ja olen saanut kokea niin paljon ihmeitä, että monet ovat hämmästyen niitä seuranneet ja kertoneet, miten ne minulle tapahtuneet ihmeet ovat vahvistaneet heitä, jopa muuttaen heidän elämänsä, sillä usko muuttaa aina elämän.

        Usko, joka ei muuta ihmistä ja hänen elämäänsä, ei ole todellista uskoa.

      • satakielinen
        ole hellari kirjoitti:

        jos en lestadiolainenkaan, vaan kuulun siihen seurakuntaan, joka on hajallaan maapallolla ja joka on Jeesuksen oma.

        Synti kyllä pesisi mielellään minuunkin, mutta koska elän joka hetkisessä parannuksessa ei se saa siihen mahdollisuutta.
        Ajatuksista lähtee pahat teot ja siksi Jeesus on opettanut, että jo paha ajatus tulee tunnustaa ja tehdä siitä parannus ja hän on luvannut olla voimana ja vapauttajana heille, joilla on nöyrä henki.
        Voin vain todistaa, että hän todella pitää vapaana meidät, sillä ajatuksistamme ei pääse kehittymään katkeria, kovia, ylpeitä, ilkeitä, koska tunnustamme sellaiset tuntemukset ja ajatukset heti niiden ilmennettyä.

        Tunnetko laisinkaan uudesti syntymistä ja jos et tunne, niin tiedätkö, että silloin sinulla ei ole mahdollisuutta nähdä Jumalan valtakuntaa.

        Jeesus todella elää ja todella synnyttää jokaisen omansa uudeksi. Lue Johannes kolme ja pyydä, että saat oikeuden uudesti syntymiseen.

        Jokin aika sitten henkeeni tuli sanat:
        Mies ei voi uudesti syntyä, ellei hän ole valmis jokahetkiseen parannukseen.

        että olen vl. Sitä en ole. Kuulumme samaan verellä pestyjen maailmanlaajuiseen seurakuntaan. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että meistä ei voi tulla synnittömiä, ei, vaikka kehuskelet eläväsi "jatkuvassa parannuksessa".Siitä näyttää tulleen sinulle ansio. Muista, että armokin saadaan vain armosta, koska "synti aina tarttuu ja tekee hitaaksi".Lisäksi Saatana käy Jeesukseen uskovien ympärillä kuin karjuva leijona, ja meidän tulee aktiivisesti vastustaa häntä. Mutta synnittömiä meistä ei tule, saamme silti uskoa itsemme pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi. Ainoastaan Jeesuksen sovintotyöhön uskomalla. Jumalan rauhaa sinulle toivottelen, mutta lakkaa keräämästä ansioita itsellesi, ne ovat kuin saastainen vaate Jumalan edessä. Herra Jeesus olkoon ainoa kerskauksemme!!!!

      • saisin

        sinuun ymmärrystä ja tunnustan, että minulle se on mahdotonta, mutta on yksi, jolle mikään ei ole mahdotonta.
        Tiedäthän sen, että meidän on elettävä joka hetkisessä parannuksessa, eli synti todella tulisi mielellään pesän meihin tekemään, tulisi katkeruus, tulisi kateus tulisi mikä muu paha tahansa, jos emme eläisi joka hetkisessä parannuksessa.

        Olethan lukenut Raamatusta, miten Jeesus lupaa rauhan ja vapauden omilleen ja se tarkoittaa juuri sitä, että hän armossaan auttaa meidät jo ajatussynnin ilmennyttyä vapauteen, jos me tahdomme, eli tunnustamme syntimme.

        Vuosia minäkin tavallaan opettelin tätä Jumalan Sanaa, eli niitä lupauksia, jotka Jumalan on antanut, uskomaan ja niiden mukaan elämään.

        Muistan, kuinka Jeesus ei antanut minulle periksi, jos meinasin jäädä anteeksi antamattomuuteen, vaan kehoitti minua parannukseen ja muistan, miten hän ei antanut periksi, jos ajattelin lähimäisestäni pahaa, vaan kehoitti parannukseen.
        Ja niin minä, oksa aloin hiljalleen, joskus kovienkin itseni kieltämisien kautta tuottaa Jumalan hedelmää ja sain vapauden ja rauhan.

        Miten vaikeaa tänään ihmisten on uskoa kymmenen käskyn olevan voimassa ja miten vaikeaa heidän on taivuttaa tahtoaan näihin käskyihin. Käskyt antavat rajat meidän elää ja voin vain todistaa Jumalan Sanan elävyydest ja totuudesta, että kun pysyy näiden käskyjen rajojen sisäpuolella on turvassa. Kun ei valehtele, ei varasta, ei petä, kunnioittaa vanhempiaan jne, on rauha taattu.

        Jeesus kertoo jokaiselle, että hän ei tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään ne ja hän vahvistaa käskyt niin vahvoiksi, että jo ajatteleminen on tappamista, pettämistä jne, mutta hän lupaa apunsa heille, joilla on nöyrä henki ja siksi hän lähetti Pyhän Hengen sisimpäämme ja tässä Hengessä on voima meidän elää Jumalan valtakunnassa.
        Huom. se voima ei ole meissä, vaan Jumalan Hengessä.

      • satakielinen
        saisin kirjoitti:

        Uskon elämä on Hengessä elämistä, siitä olen samaa mieltä. Sanoit toimintaasi ohjaavan kymmenenkäskyn lain. Tiedätkö, että Jeesus täytti lain. Hän on myös lain loppu.Se ei kuulu kristitylle. Lue Galatalaiskirje ja mieti asiaa uudelleen. Kristitty on armon alla, ei lain. Meidän tulee täyttää Kristuksen laki, ei Mooseksen laki.Terveellinen ARMO ohjaa meitä hylkämään kaiken synnin.

        Tuossakin näkyy sinun suorituskeskeinen uskonkäsityksesi. Mieti mikä ero on uskonvanhurskaudella ja taas laista tulevalla vanhurskaudella. En halua loukata, mutta minun on vain kirjoitettava nämä sanat. Kun pääsee käsittämään uskonvanhurskauden oikein, ei tarvitse keskustelupalstoilla kehua parannuksenteoillaan ja käskyjen noudattamisella. Minulla ei siihen ole tarvetta.
        Hyvänä apuna olisi myös lukea Lutherin Galatalaisirjeen selitys. Hän oli kirkkaasti päässyt käsittämään lain vanhurskauden ja uskon vanhurskauden eron.

      • on se asia

        josta joudun kaikilla palstoilla todistelemaan. Joudun kertomaan, että galatalisille kirjoitettu kirje on täysin väärin ymmärretty. Siinä kirjeessä Paavali taistelee juutalaisille annettuja laintekoja vastaan, ei kymmentä käskyä vastaan, eikä Jumalan Hengen vaikuttamia hyviä tekoja vastaan.

        Minä en todella ole lain alla, sillä minä elän laissa, joka on täytetty, eli rakkaudessa. Rakkaus täyttää lain.
        Kymmenen käskyä sisältyvät rakkaudenlakiin, kuten Jeesus meille jokaiselle kertoo. Hän sanoo, että hän ei tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täytti ne.
        Oletko lukenut Raamatusta, miten siellä kerrotaan kahdesta suurimmasta käskystä lakien ja profeettojen riippuvan. Näistä: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Pienimmät käskyt, joita Jeesus yhtäkään kieltää meitä rikkomasta, sisältyvät näihin kahteen suurimpaan käskyyn. Miten voisi näihin kahteen käskyyn uskova valehdella, varastaa tai tehdä mitään käskyjen vastaista.

        Uskoni ei todella ole suorituskeskeistä, vaan täysin vapaata.
        En kehu täällä parannuksen teolla, enkä ota itselleni mitään kunniaa, vaan sen kunnian kaikesta, kyvystä elää joka hetkisessä parannuksessakin, anna Jeesukselle, sillä ilman häntä olisin kuollut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.
        Hän paransi minut sairaudesta hetkessä ja lääkärit olivat niin hämmästyneitä, että he eivät voineet lakata kummastelemasta ja kertoivat joka paikassa, missä kaksi tai useampi lääkäri kokoontuu puhuttavan vain tapauksestani.

        Jeesus elää ja hän odottaa omiltaan kuuliaisuutt ja totisesti se kuuliaisuus Jumalan tahdolle tekee täysin vapaaksi ja onnelliseksi.

        Sinun kannattaa nyt toistaiseksi panna Martti Lutherin ja muiden kirjoitukset poissa ja keskittyä Jumalan Sanaan.

        Lue ensin noista kahdesta suuresta käskystä, joista kaikki muut käskyt riippuu ja huomioi, miten Jeesus varoittaa rikkomasta käskyjä.

        Lue sitten vaikkapa Ilmestyskirjasta, miten Jumalan kertoo heidän voittavan, joilla on Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt.

        Jumalan käskyjen voimassa olo, ei ole lainalaisuuden voimassa oloa.

        Pahin eksytys on juuri siinä, että armoon uskotaan, mutta kaikki muu tehdään tyhjäksi.

      • satakielinen
        on se asia kirjoitti:

        seuraa elämänvanhurskaus.
        Kirjoituksessasi on tuputtamisen ja turhan ohjaamisen makua. Olen lukenut Raamattuni, ja tunnen sen hyvin. Kirjoitat luullen, että en ole koskaan moista kirjaa avannutkaan!
        Alä sinä tyttönen ala vanhaa kristittyä noin vain neuvomaan.
        Edelliseen kommenttiisi yhdyn kyllä 85%:sti.

        Kymmenen käskyä sisältyy Mooseksen lakiin. Sen Kristus täytti kokonaisuudessaan. Siitä puhuu Galatalaiskirje.Mooseksen laki ei millään tavalla kuulu kristitylle, tilalla on Kristuksen laki.

      • loukkaannu

        ja turhaa tytöttelet. En tahdo sinua tai ketään loukata, mutta elämäni olen Jeesukselle antanut ja hänen ohjeidensa mukaan TAHDON elää ja toimia.

        Kirjoituksissani ei ole tuputtamista, vaan totuuden esiin tuomista.

        Tiesitkö sinä, että armo riittää.
        Tiesitkö sinä, että armo on vain saatu pätemättömäski monissa lahkoissa. Tiedetään, että Jeesus meni ristille koko maailman puolesta ja jokainen, joka tahtoo, saa siitä ristintyöstä armahduksen, mutta armoa ei kuitenkaan käsitetä.

        Uskotaan, että armo on sitä, että vain uskotaan ja ollaan ja pidetään vaikka silmiä ummessa tai mennään tynniriin piiloon tai kätkeydytään lahkon sisälle ja kaikki muu saa olla.

        Armo ei ole sitä, että vain olemalla se saadaan ja siinä eletään, vaan armo on sitä, että herännyt henki etsii Jumalaa, tahtoo taipua hänen opetuksiinsa ja löytää hänet.

        Suurinta armoa on saada syntyä uudeksi, eli syntyä hengestä. Lihasta syntynyt on lihasta syntynyt ja mikään lihasta syntynyt ei peri Jumalan valtakuntaa ja siksipä on valtavaa ARMOA saada oikeus syntyä Hengestä.

        Armo on sitä, että saa voiman vastustaa syntiä ja saa voiman päästä voittoon lihantahdostaan, eli saa voiman naulata lihansa ristiin.

        Armo on sitä, että mieli ja tahto syntyy uudeksi ja tässä mielessä ja tahdossa on ihana osa ja suurin ilo saada tehdä lähimäisilleen hyvää.

        Armo on sitä, että Jumala ei jätä omiaan yksin, ei hetkeksikään, vaan antaa VOIMA ja kyvyn elää Jumalan lapsen elämää.

        Mieti mitä itse käsität armolla ja kerro se käsityksesi tuonne Jumalalle ja pyydä, että hän Pyhässä Hengessään ottaa väärät käsitykset poissa ja antaa totuuden tilalle.

        Täällä on valtavat joukot jotka hokevat armosta pelastumista, mutta hedelmää he eivät tee, sitä hedelmää, josta heidät Jumalan omiksi tunnetaan.

      • ilmoituksista ymmärryksesi
        satakielinen kirjoitti:

        Kymmenen käskyä sisältyy Mooseksen lakiin. Sen Kristus täytti kokonaisuudessaan. Siitä puhuu Galatalaiskirje.Mooseksen laki ei millään tavalla kuulu kristitylle, tilalla on Kristuksen laki.

        avautuvan. Pyydä Pyhää Henkeä mukaan lukiessasi näitä ilmoituksia.

        Matteus 22
        35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:
        36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
        37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
        38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
        39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
        40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

        Matteus 5
        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
        21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
        22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
        23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
        24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
        25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
        26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
        27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
        28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
        29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
        30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
        31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
        32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
        33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
        34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
        35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
        36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
        37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
        38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
        39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
        40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
        41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
        42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
        43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
        44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
        45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
        46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
        47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
        48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

      • satakielinen
        ilmoituksista ymmärryksesi kirjoitti:

        Näin nimenomaan.Miksi kirjoitat minulle lahkoon kuulumisesta. En kuulu mihinkään uskontokuntaan jäsenenä. Minulla kyllä on lestadiolaistausta, äitini kun oli vl. Mutta en ole minkään-"lainen", lähinnä "Jeesuslainen".:))

        Turhaa minulle paatoksella tänne kirjoitat pitkiä värssyjä Raamatusta. Näet turhaa vaivaa. Minulla on useitakin Raamattuja, ja osaan lukea niitä itsekin. Mietipä oletko nyt ihan tasapainoisessa mielentilassa.

      • olen

        mutta ihmettelen sitä, että et näe totuutta, vaikka Jumala itse Sanassaan sitä sinullekin puhuu. Väität, että kymmenen käskyä eivät meille kuulu ja sekoitat ne lain alaisuuteen ja sanot turhaksi sen, että sinulle tuodaan Sanaa, etkä edes anna kommentia siitä, vaan jatkat mollaamistani.
        Olen jo niin kauan toiminut Jeesuksen ystävänä ja työtoverina, että voit olla aivan varma, että nuo loukkaukset eivät minua satuta, mutta saattavat kääntyä satuttamaan itseäsi.

        Miksi et tahdo rauhassa keskustella, vaan ilkeilet?

        On aivan sama vaikka kuuluisit mihin lahkoon, sillä Jeesuskselle ei ole raja-aitoja ja hän totisesti löytää lahkojen sisältäkin omansa ja voin vakuutta sinulle, että niin lestadiolaisissa, helluntailaisissa ja missä tahansa lahkossa on Jeesuksen omia, jotka kuuluvat yhteen seurakuntaan ja Jumalan valtakuntaan, joka on sisäisesti jokaisessa joka uskoo.

        Luulenpa sinun lukeneen ahkerastikin Raamattua, mutta et ole lukenut sitä siinä hengessä, että olisit pyytänyt Jumalaa kirkastamaan Sanaansa ja näin olet vaarassa jäädä kirjanoppineeksi.
        Tämä vaara on jokaisella, jos ei ole niin nöyrä, että tunnustaa oman voimattomuutensa ja pyytää Jumalalaa apuun. Ihmisellä ei ole mitään muuta valtaa, kuin se, minkä Jumala antaa.

        Sinun kannattaa todella nyt paneutua Jumalan Sanaan ja lopettaa tuo vihanpito, vaikka emme olekaan asioista samanmielisiä, voimme yhdessä Jumalan armosta kasvaa Hänen mielisiksiin.

      • satakielinen
        olen kirjoitti:

        sanailu. Pyydän anteeksi, jos olen mielesi pahoittanut. Uskomme samaan Jeesukseen. Mutta se on sanottava, että minä itse päätän, mitkä henget minuun vaikuttavat. Sinun henkesi ei vastaa omaani. Olet hurmahenkinen. Syytät minua kirjanoppineeksi. Se olkoon sitten käsityksesi. Onneksi on yksi oikeudenmukainen tuomari, ja hän näkee sydämeen.Tähän Tuomariin turvaan.Piste.

      • tapauksessa

        ole hurmahenkinen ja ne asiat, jotka olen sinulle kertoneet vastaavat Raamattua, vaikka eivät vastaakkaan sinun henkeäsi.

        Kymmenen käskyä ovat voimassa ja meidän tulee elää ne kunnioituksessa ja niitä rakastaen.

        On harhaa luulla, että olisi työtä ja puurtamista käskyjen mukaan eläminen. Sitä se ei ole, sillä uudesti syntyminen muottaa luonteemme niin, että on ilo elää Jumalan tahdossa ja se tekee meistä vapaita ja onnellisia.

        Ihmettelen usein, miksi jotkut niin kamalasti suuttuvat, kun totuutta tuodaan esille. Varsinkin he suuttuvat, jotka tahtoisivat elää armossa, ilman, että armo on heitä muuttanut kykeneviksi Jumalan lapsiksi.

        Sinun kohdallasi tahdon uskoa, että olet Jeesuksen kasvatuksessa ja tulet vielä itsekin todistamaan, että Jumalan tahto ja sille kuuliaisuus vie ihmisen onneen ja vapauteen.

      • että olet periaatteessa
        tapauksessa kirjoitti:

        oikeassa, mutta olet vain rakentanut yksinkertaisesta asiasta itsellesi monimutkaisen teorian. Armo riittää. Se saa aikaan sen, että meillä on tarve armahtaa myös muita, koska olemme itse armahdettuja. Ja se saa aikaan sen, että meillä on halu kilvoitella uskon tiellä. Ei siinä sen kummallisempaa ole.

      • on tosi
        että olet periaatteessa kirjoitti:

        oikeassa, mutta olet vain rakentanut yksinkertaisesta asiasta itsellesi monimutkaisen teorian. Armo riittää. Se saa aikaan sen, että meillä on tarve armahtaa myös muita, koska olemme itse armahdettuja. Ja se saa aikaan sen, että meillä on halu kilvoitella uskon tiellä. Ei siinä sen kummallisempaa ole.

        ja se riittää ja muuttaa ja se on minullekin täysin yksinkertainen, eikä ollenkaan monimutkainen teoria. Jumalan lapselle on aivan luonnollista, että hän muuttuu ja elää Jumalan tahdossa, mutta nyt on valtava eksyneiden joukko, jotka ottavat oppia sieltä ja täältä ja jäävät nälkään ja omiin voimiin turvaaviksi.

        Käyn kaikilla näillä palstoilla kirjoittamassa ja tiedän, että joka palstalla on heitä, jotka mainostavat armoa, joka ei ole todellista.

        Jotkut tekevät armon niin halvaksi, että he kertovat, että elipä ihminen miten tahansa hän on armahdettu, sillä armo riittää. Jumala ei ole koskaan noin opettanut, vaan hän opettaa, että Jumala antaa omilleen voiman elää hänen tahdossaan.
        Eräskin itseään uskovaisena pitävä vakuuttaa, että Jumalan armo riittää, vaikka hän pettää vaimoaan ja on lapsilleen kova ja ilkeä.
        Mitä mieltä sinä olet, riittääkö heille armo, vai tulisiko heidän löytää armo, joka auttaa heitä parannukseen.

        Jumalan käskyt on hyljätty ja ajat muutettu, mutta Jumalalla on joukko täällä netissäkin, jotka muistuttavat käskyistä, eli palauttavat niitä kunniaan ja jokainen saa vapaasta tahdostaan, joko uskoa käskyjen voimassa oloon tai hyljätä ne. Jokaisen Jumalan lapsen tulee muistuttaa ja opettaa Jumalan käskyistä ja siitä, että niiden noudattaminen takaa turvallisen, rauhallisen ja onnellisen elämän. Voiman noudattamiseen saamme Jumalalta, sillä hän antoi Henkensä meihin.

      • oudolta,
        on tosi kirjoitti:

        että painotat niin käskyjen noudattamista. Omatuntohan se on, mikä kertoo ihmiselle, mikä on oikein ja mikä väärin. Se kertoo tuhansia asioita enemmän kuin nuo käskyt, mutta joskus se voi myös kehottaa rikkomaan niitä (esim. varastamaan nälkään nääntyvälle lapselle ruokaa). Et puhu mitään omantunnon äänestä.

      • opettaa!
        oudolta, kirjoitti:

        Jeesus käskee meitä opettamaan kaiken sen, minkä hän on meille opettanut ja hän on opettanut käskyjen pitämisen.
        Jumala tekee omilleen sydämen ympärileikkauksen ja siinä leikkauksessa ne käskyt, jotka hän on sisäämme kirjoittanut tulevat todelliseksi, eli omatunto syyttää tai puolustaa.

        Siitä huolimatta Jeesus opettaa koko maallisen vaelluksensa ajan meitä, neuvoen, nuhdellen, ohjaten ja tiedostaen kaikessa Jumalan tahtoa, eikä hän jätä ketään, joka opetusta kaipaa tai tarvitsee vain omantunnon varaan ja hän todella antaa käskyn, että meidän tulee opettaa samat asiat ketjuna eteenpäin, kunnes se työ on tuottanut sen hedelmän, että täysiluku tulee sisälle ja näin työ tulee tehdyksi.

        Oletko koskaan havainnut miten hekin, jotka tahtovat uskoa Jeesukseen, kuitenkin ovat tunteidensa ja omien ajatustensa vankeja ja siksi usein onnettomia.

        Usko Jeesukseen antaa voiman, rauhan ja ilon, mutta se, että ihmiset elävät ns. uskovaisinakin omien päätöstensä ja ajatustensa varassa, ei vapauta heitä todelliseen uskoon, jonka Jumala antaa.
        Ihmiset ovat kadottaneet yhä enemmän totuutta ja sitä tietoa, että Jumalan Sana on meille tärkeämpi, kuin mikään, sillä se Sana pitää meidät terveinä ja vapaina. Sanan uskominen ja sille kuuliaisuus vaatii meiltä itsemme kieltämistä, mutta on aivan varma, että se tuo rauhan ja vapauden.

        Ajattelepas vaikka sitä, että ihmisen lihanhenki saattaa vaatia ihmistä valehtelemaan, mutta koska uskvainen muistaa, että käsky kuuluu: älä valehtele, hän kieltäytyy valehtelemasta, vaikka lihallisuus kuinka valhetta puolustaisi.
        Näin uskovainen ihminen panee omat ajatukset ja tarpeet syrjään ja uskoo Jumalan opetuksen ja pelastuu pahalta.
        Tällä tarkoitan, että kaikki käskyt on annettu meitä suojaamaan, sillä vaikkapa juuri valehteleminen, voi hiljalleen viedä ihmisen verkkoon, josta on mahdoton nousta ja se tuo ahdistuken elämään.

        Entäpä se, että vaikka käsky käskee meidän kunnioittaa vanhempiamme, useat väittävät sitä käskyä vastaan ja sanovat, että he eivät pysty kunnioittamaan vanhempiaan, he siis väittävät Jumalan opetuksen vääräksi ja näin jatkavat sekamelska tunteissaan, vaikka saisivat rauhan, jos uskoisivat käskyyn ja noudattaisivat sitä JUMALAN VOIMALLA.
        Paavalikin muistuttaa tämän käskyn tärkeydestä ja kertoo sitä seuraavasta lupauksesta:
        Efesolaiskirje 6
        1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.
        2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
        3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

        Käskyistä me tiedostamme, onko omatuntomme valveilla, vai nukkuuko se. Jos omatuntomme on herkkä, ei se siedä yhdenkään käskyn rikkomista.

        Etsin googlella tietoa, miten Martti Luther suhtautuu käskyihin ja löysin ainakin tälläisen kirjoituksen:
        http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/index.html

        Viime vuosikymmeninä kaikki Jumalan opetus on pyritty hylkäämään, muuttamaan, tekemään ns. keveäksi jne.

        On kuviteltu, että kun ihmiselle luodaan ajatus, jossa hän saa kaikesta päättää ja määrätä, tälläisen ihmisen psyyke suojataan ja hän pysyy terveenä, mutta kuten kaikki tiedämme, siinä onkin käynyt päinvastoin. Nyt on enemmän psyykkisesti sairaita ja väsyneitä, kuin koskaan ennen ja näiden psyykkisesti kärsivien pitäisi päästä totuuden lähteille, joissa Jeesus Kristus luo rajat heidän ajatuksilleen ja näin ollen teoilleen.

        Synti tuo sairauden ja kaaoksen elämään, kuuliaisuus tuo rauhan ja aivan varmasti jokainen paranee kuuliaisuuden kautta Jumalaan ja tämä kuulaisuus lähtee omista ajatuskista samoin, kuin tervehtyminenkin lähtee omista ajatuksista.

        Jeesus tekee omilleen suoranaisen vallankumouksen ajatusmaailmaan, eli hän ottaa vallan ja me vähenemme ja se takaa rauhan.

      • tähän,
        on tosi kirjoitti:

        ja se riittää ja muuttaa ja se on minullekin täysin yksinkertainen, eikä ollenkaan monimutkainen teoria. Jumalan lapselle on aivan luonnollista, että hän muuttuu ja elää Jumalan tahdossa, mutta nyt on valtava eksyneiden joukko, jotka ottavat oppia sieltä ja täältä ja jäävät nälkään ja omiin voimiin turvaaviksi.

        Käyn kaikilla näillä palstoilla kirjoittamassa ja tiedän, että joka palstalla on heitä, jotka mainostavat armoa, joka ei ole todellista.

        Jotkut tekevät armon niin halvaksi, että he kertovat, että elipä ihminen miten tahansa hän on armahdettu, sillä armo riittää. Jumala ei ole koskaan noin opettanut, vaan hän opettaa, että Jumala antaa omilleen voiman elää hänen tahdossaan.
        Eräskin itseään uskovaisena pitävä vakuuttaa, että Jumalan armo riittää, vaikka hän pettää vaimoaan ja on lapsilleen kova ja ilkeä.
        Mitä mieltä sinä olet, riittääkö heille armo, vai tulisiko heidän löytää armo, joka auttaa heitä parannukseen.

        Jumalan käskyt on hyljätty ja ajat muutettu, mutta Jumalalla on joukko täällä netissäkin, jotka muistuttavat käskyistä, eli palauttavat niitä kunniaan ja jokainen saa vapaasta tahdostaan, joko uskoa käskyjen voimassa oloon tai hyljätä ne. Jokaisen Jumalan lapsen tulee muistuttaa ja opettaa Jumalan käskyistä ja siitä, että niiden noudattaminen takaa turvallisen, rauhallisen ja onnellisen elämän. Voiman noudattamiseen saamme Jumalalta, sillä hän antoi Henkensä meihin.

        koska ketjun hierarkia tuli täyteen. Vastaan siis tuohon "Jeesus käski".
        Kirjoitat pitkästi ja laveasti, mutta jotenkin se ei, anteeksi nyt, sano minulle mitään.
        Minulle usko on yksinkertainen asia: usko Jeesus syntiesi sovittajaksi ja pyri elämään omantuntosi mukaan (vaikka onnistut siinä kehnosti, mutta usko ei ole tulosvastuullista, Jumala ei kysy muuta kuin uskoa).

        Tuntuu jotenkin, ettet oikein ymmärrä, mitä omatunto tarkoittaa. Sekoitat sen ihmisen omiin itsekkäisiin haluihin, vaikka se on juuri niiden "poliisi".

      • vielä vähän
        tähän, kirjoitti:

        Minusta tuo näkemyksesi ei kuulosta oikein kristinuskolta. Se on jotakin omatekoista hyvyyttä. Kristinusko sanoo sen sijaan, ettei ihminen voi omilla ansioillaan itseään pelastaa, vaan itsessän hän on huono ja mahdoton.

        Sinä haluat rakentaa käskyjä noudattamalla itsestäsi niin hyvän, että olisit onnistunut lopulta tukahduttamaan itsessäsi koko inhimillisen ihmisen tunteiden ja halujen skaalan. Olisit pelkkää korkeampaa henkeä, ja sillä tavalla arvelet saavuttavasi rauhan. En tiedä, mitä tuo on, mutta kristinuskoa se ei ainakaan ole.

      • USKOSTA.
        tähän, kirjoitti:

        koska ketjun hierarkia tuli täyteen. Vastaan siis tuohon "Jeesus käski".
        Kirjoitat pitkästi ja laveasti, mutta jotenkin se ei, anteeksi nyt, sano minulle mitään.
        Minulle usko on yksinkertainen asia: usko Jeesus syntiesi sovittajaksi ja pyri elämään omantuntosi mukaan (vaikka onnistut siinä kehnosti, mutta usko ei ole tulosvastuullista, Jumala ei kysy muuta kuin uskoa).

        Tuntuu jotenkin, ettet oikein ymmärrä, mitä omatunto tarkoittaa. Sekoitat sen ihmisen omiin itsekkäisiin haluihin, vaikka se on juuri niiden "poliisi".

        Ei ole tulosvastuullisuudesta kyse, vaan siitä omaako ihminen todellisen uskon Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana. Jos omaa niin silloin ihminen tekee uskon hedelmiä.

        Siis kyse on siitä, uskooko ihminen elävään Jumalaan vai kuolleeseen kuvaan.

        Miten sinun on noin vaikea käsittää tätä asiaa.

        Anteeksi jos kysyn ja sinun ei tietenkään ole pakko vastata, kuulutko johonkin lahkoon ja jos kuulut, niin mihin.

    • "lisään vielä tähän"

      Helluntailaisuudessa on käsitteenä vain armo ja kaikki mikä vähänkään viittä tekemiseen saa siellä tuomion. Helluntailaisissa on myös heitä, jotka eivät ole menneet tuohon "armo uskontoon" mukaan, vaan ovat heränneet ja tekevät parannusta ja tahtovat elää Jumalan tahdossa.

      Oletko joskus saanut oppia heiltä?

      • vl-kodissa kasvanut

        ja tavallinen luterilainen kristitty. Helluntailaisuutta tai muitakaan uskonnollisia suuntauksia en tunne, vl-käsitykset vain ja luterilaisuuden.

        Etkö nyt millään käsitä, että eivät ihmisen teot häntä auta? Ne ovat farisealaisuutta, ja raamattu siitä varoittaa.

        Hyvät teot ovat uskon hedelmää, mutta niitä ei TEHDÄ, ne ovat luonnollista seurausta niinkuin hedelmät kasvavat puuhun.

        Jos rupeat varta vasten tekemään hyvää ansaitaksesi sillä autuutesi, olet omavanhurskas ja väärällä tiellä.

      • kuvittele...
        vl-kodissa kasvanut kirjoitti:

        minun puhuvan hyvistä teoista siksi, että kuvittelen niillä ansaittavan armon.

        Toivon sinun ymmärtävän, että puhun juuri siitä, miten usko muuttaa ihmisen ja miten ihminen uskoon tultuaan tahtoo tehdä Jumalan vaikuttamia hyviä tekoja ja tahtoo uskoa hänen käskyihinsä ja neuvoihinsa.
        He, jotka kuvittelevat uskovansa, mutta joissa ei synny armahtavaa ja auttavaa mieltä, uskovat johonkin muuhun kuin Jeesukseen. USKO SYNNYTTÄÄ HEDELMÄT.

        Eli usko elävään Jumalaan synnyttää hedelmiä, jotka näkyvät asenteissa ja teoissa.

        Älä nyt vain rupea inttämään, että olen lain alla ja teen "hyviä" tekoja ansaitakseni armon. Näin ei todella olo, vaan usko Jeesukseen antaa minulle hyvät teot ja teen niitä ilolla.

        Ehkäpä et ymmärrä mitä ne hyvät teot ovat. Ne ovat laupeuden ja armon osoittamista lähimäisille, ne ovat omasta tarvitsevalle lähimäiselle antamisia, ne ovat ahdistuneiden lohduttamista, ne ovat kieltäytymistä puhumasta tai juoruamasta lähimäisestä pahaa, ne ovat koko elämän asenteen kattavia tekoja ja Jumalan käskyjen kunniassa pitämistä. Hyvät teot eivät ole lihanpuurtamista, vaan Hengen vaikuttamia.

        Hengen hedelmiä ovat rakkaus, rauha, ilo, pitkämielisyys....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe