Sanokaapas noin kustannuksia mitä tulee kun väliaikainen ajokorttini, eli se joka on inssin jälkeen puolitoista vuotta voimassa, on mennyt vanhaksi.
Itse ajattelin että ajokorttilupa kokeet auto olisi ne kustannukset? Kyseessä oli jo toinen väliaikainen kortti ja autokoulun olen käynyt joskus 5 vuotta sitten. Poden jonkunlaista autopelkoa, joten kaikki 2-vaiheet ja muut on jäänyt suorittamatta kun ajattelin, että ei minusta ole kuskiksi kuitenkaan. Arvatkaapa vaan kaduttaako. Olisihan siellä kakkosvaiheessa voinut käydä vaikka väkisin, ei olisi tarvinnut tätä pohtia.
Onko tässä nyt se vaara olemassa, että joudun autokouluun uudelleen? Jos näin käy niin, saa olla koko homma.
Jos joku osaisi neuvoa ja tukea, niin kiitokset. Yritän olla viranomaisiin yhteydessä.
Joudunko uusiksi autokouluun?
3
1161
Vastaukset
- lyhytaikainen
on voimassa 2 vee, ei 1,5vee. Ja jos sille olet jo kerran jatkoa hakenut, saattaapi sitä olla vaikea saada toistamisiin muutakuin painavin perustein.
Kakkosvaiheen hinta on koulukohtainen ja siihen ratamaksu päälle. Lisäksi pimeä, ja senkin hinta koulusta riippuen.
Et sä itse autokouluun uudestaan joudu.- ihmeessä
olet alunperinkään ajanut kortin, jos et kerran uskalla ajaa??!! En vain ymmärrä logiikkaa tuossa, mutta. . . jokainen tyylillään.
- joutuu
suorittamaan haettaessa KOLMATTA lyhytaikaista korttia. Pääsääntöisesti. Kysy paikalliselta poliisilaitokselta tarkemmat ohjeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804