Voinko lopettaa

terapian?

Olen ollut psykoterapiassa vuoden alusta saakka. Jo keväällä terapia (psykodynaaminen) tuntui turhauttavalta, kun koko ajan puhuttiin vain pettymyksistä ja syyllisyydestä, vaikka kyseiset tunteet eivät ole varsinainen ongelmani. Olin jo silloin lopettamassa terapiaa, mutta terapeutti puhui minut ympäri ajatuksella, että vaikuttavuus syntyy vasta ajan kanssa.

Olen saanut Kelan tukea ja maksanut omavastuuta 15 € per kerta. Kaksi kertaa viikossa se tekee n. 120 € kuussa.

Olen joutunut vaihtamaan työpaikkaa ja NETTOpalkkani on pudonnut n. 700€ kuussa. Taloudellinen tilanteeni alkaa olla kestämätön. Koko syksyn elän käytännössä nollatuloilla, kun kaikki palkkani menee laskuihin. Saan nytkin jatkuvasti karhukirjeitä, kun olen joutunut siirtelemään laskuja rahattomuuden vuoksi. En kuitenkaan saa sossusta mitään, koska periaatteessa tuloni ovat kohtuulliset.

Lisäksi joudun ajamaan terapiaani 60 km ylimääräistä, kun työpaikkani vaihtui myös sijainniltaan täysin päinvastaiseen suuntaan.

Haluaisin nyt lopettaa terapiani: minulla ei ole kerta kaikkiaan rahaa, matka on kohtuuton ja lisäksi koen terapian turhauttavana (en ole koko kesätaukona kaivannut istuntoja). Soitin terapeutilleni ja hän oli aika nihkeä ilmoituksestani. Sanoi, että hän on suunnitellut oman kalenterinsa vuoden loppuun. Pyysi myös, että menisin vielä ensi viikolla puhumaan asioista jo ennen kesätaukoa sovitulle ajalle.

Sovin meneväni ja menenkin, mutta voinko lopettaa terapian, kun haluan, vai onko siinä joku "irtisanomisaika"? Terapeuttihan menettää rahaa, kun lopetan ja jos ketään ei heti tule tilalle. En kuitenkaan missään tapauksessa pysty maksamaan käyntejä. Muutenkin, onko minulla oikeus lopettaa terapia halutessani?

2

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se kannattaa

      Kyllä voit lopettaa, ei ole mikään pakko jatkaa. Et ole vastuussa terapeutin toimeentulosta - ja sitäpaitsi aina on uusia tulossa tilalle.

      Mutta sinun kyllä kannattaa käyttää ne KELA:n tukemat terapiakäynnit, ehdottomasti. Hae vain itsellesi uusi terapeutti sinulle sopivammasta paikasta.

      • ongelma on...

        Se, mikä tässä on suurin ongelma, on maksukyvyttömyyteni. Minulla ei yksikertaisesti ole laittaa yhtään rahaa terapiaan. Tälläkin hetkellä tilini saldo on 0.60 € ja tili tulee vasta 31.8 :-C. Ja kyseinen tili on jo mennyt tiedossa oleville laskuille.

        Terapia maksaa siis minulle Kela korvausten jälkeen n. 120 € kuussa ja siihen minulla ei ole varaa. Vaikka siis vaihtaisin terapeutin (tuskin heitä kokonaan ilmaiseksi saa).

        Kiitos kuitenkin tiedosta, että voin lopettaa (!!!!! helpotus!!!!!)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe