en haluaisi olla tälläinen

sitä oikeaa. Itse olen nimittäin aivan samanlainen sitoutumiskammoinen, mutta nyt kohtasin sellaisen leijonamiehen, että menen mukana miten vain. Haluankin sitoutua.

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta sitoutuminen tuo tullessaan tuon tunteen - uskallanko ???

Parisuhde ylipäätään on uskallusta koko ajan , antaa ja ottaa ja varautua myös menettämään.

Ei muuta kuin uskallusta sinulle !

Mä myöskin vesimies nainen.. Musta on sanottu monesti et elän tunteella ja järki tulee välil jäljes.. Mutta kun tapaan mielenkiintoisen ihmisen ja sitoudumme sekä alan tuntee toista paremmin ja olen varma tunteistani ja meillä synkkaa hyvin.. Ja jutut menee niin hyvin yhteen kuin voi mennä niin välist tuntuu jotta en ole oma itseni että puhuisin tuntemattoman kanssa ja olen varautunut jollakinlailla.. en tiedä mistä tuo johtuu??.. Vesimiehen luonneesta johtuen kai?.. Pelkään kuitenkin jollain tasolla sitoutumista ja että jutusta tulisi jotain vakavaakin.. On tullut muitkin asioit joista olen ruvennut miettiin jotta olenkohan sittenkin valmis kunnolla sitoutumaankaan vaikka kumppaniani rakastan yli kaiken.. Kumppanini äiti osti meille kihlalahjan vaikkei olla kihloiskaan ja rakkaani vitsaili jotta missä voitas viettää tulevaisuuden häämatka, vaikka kihloista saati naimisiin menosta ei olla puhuttu ei kertaakaan..huh alkaa jokseenkin pelottaa tuommonen.. Kun yhtäkkii kuulee.. Luulisin jotta kun löydät sen oikean niin sitä ei voi olla huomaamatta ja nuo tunteet ahdistuksesta kaikkoavat jollain tasolla.. Ja antaa tunteitten viedä tosin meille on ominaista tuo pelko jostain pysyvämmästäkin, mutta mitä elämä olisi ilman riskejä.. Sydän on särkynyt monet kerrat mutta siitä on selvitty, ja joka kerta parantunut.. Aina pelkään aloittaa jotain uutta jotta satutan taas itseni.. Oon kuitenkin aika tunteellinen ihminen ja näytän tunteeni selvästi ja musta on tullut herkkä.. joillekin asioille kokemusten myötä.. En tiiä onko se hyvä vai huono asia.. Mutta elämä kasvattaa.. Sen oon tullu huomaanaan ja kokemusten myötä vahvistuu entisestään.. Elämä on luotu elettäväksi.. hyvien ja huonojen asioiden kanssa..Kyl se siitä uomautuu johonkin suuntaan.. Täytyy jaksaa uskoo ja toivoo.. Ilman niit ei oo mitään ja ennen kaikkea ajatella positiivisesti.. Voin sanoo jotta sillä ajatuksella pääsee aika pitkälle.. niin itse elänyt=).. Meen päivä kerrallaan ja otan jokaisen päivän vastaan juuri sellaisena kuin se on ja se on kannattanut koska se on tuottanut jo hedelmää=).. Näin tosiaan mulla=)..=)..

Aivan samanlainen olet kuin minä, mutta minä tehnyt saman virheen jo 4kertaa enkä ikinä opi. Nyt taas siltä tuntuu ja kauhulla odota tulevaa.

Ette todellakaan ole mitään älyn jättiläisiä, vaan pään pensaasen piilottavia pupuja. Ette pysty edes ottamaan vastuuta asioista, joista pitäisi...täysiä vässyköitä

Ite oon vesimiehen kans, hän ei osaa näyttää eikä puhua tunteistaan. Ei ole tunne ihminen ajattelee asioita enemmänkin järjellä ja siksipä ero onkin tulossa.Itse olen tunneihminen herkkä ja lämmin. Ajattelen ensin tunteella ja sit järjellä. SORRY vaan kaikki veskarit...

minä olen vapaudenhaluinen ja omaa tietäni kulkeva .en siedä että joku yrittäisi määräillä tai rajoittaa ajatuksiani,harrastuksiani tai mitään josta pidän.miesten suhteen olen avoin,pidän että kumppani olisi myös itseriittoinen vapaasieluinen kulkija,tykkää mutta ei sido itseensä.sallin itselleni vaputta ihmissuhteissa sekä kumppanille,jos itse tykkää asioita-sallii toisellekin! en ole koskaa rakastunut kehenkään,ihastuksia piisaa aikaajoin,tuskin kykenisinkään rakkaussuhteeseen puhumattakaan avioliittoon.ehkei mua ole saellaiseen luotukaan,saman katon alle jonkun miehen kanssa.kaipaan omaa tilaa elää.hellapoliisia minusta ei tule.äitinä se olikin rankaa rutiinia kaipaaville lapsille.selvisin ok jopa äitinä.tiukkaa teki joskus kotona pällistellä lapsen ehdoilla.rajoitukset salpaavat hengitykseni.vapaus on valttia.

niin...ikuisuus kysymys. itse myös vesimies nainen,,ja elämä ei aina ole helppoa etenkään ihmissuhteet. Sen voin ainoastaan kertoa että olen sitä sorttia joka ihastuu todella harvoin,,ja sitten ei osaa olla mitenkään päin, ja pelkotilat valtaa.Se on kummallista mutta jotenkin kun sen vain hyväksyy ja yrittää antaa elämän ottaa mukanaan myös tällä tunne saralla voi joskus jotain hyvää tulla eteenkin ja itsekkin voi jopa yllättyää oman itsensä. Minulla on paha tapa ollut/on edelleenkin joskus niin sanotusti tuulettaa ihmisiä elämässä..eli pistää ihmisiä lähtemään/siirtymään syrjään minun elämästä.Varmaan sekin johtuu jatkuvasta uudistamis tarpeesta ja vimmasta mikä ei vain ota koskaan laantuakseen. Sen verran itseäni tiedän että sitoutuminen ja sana seurustelu aiheuttaa jopa fyysisiä pahoinvoimis reaktioita, hyvänä esimerkkinä muutoman kuukauden vakavan sortin ihastus kysyi rupeaisinko tyttöystäväksi ja niin sitä taas mentiin,,pää on sekaisin ja kauhia paniikki iskee,,happi ei kulje kun pelkään että oma vapaus menee.en tiedä teidän kokoemuksista mutta uskon että me vesimies´naiset ollaan aina sekaisin:=) pärjätäänhän me tuolla ihmisuhderintamalla,,,mutta varmaankin ihan vahingossa:=))))joskus.

Tunnistan itseni vuosien takaa. Jos alkaa ahdistaan niin silloin ei auta mikään enää.

Lohdutukseksi sinulle, että oikeanlainen ihminen ei ahdista. Vaikka taas sinkku olenkin, tällä kertaa miehen välinpitämättömyyden takia, niin olen huomannut että toiset ahdistaa ja toiset taas ei. Niin se vaan menee. Valtaosa ahdistaa, mutta kun on valmis niin sitten palaset vaan loksahtaa kohdalleen.

Itse olen tapaillut kaikenlaisia ja toiset alkaa ahdistaa jo ensimmäisessä puhelinkeskustelussa ja toiset vasta parin päivän, tai parin viikon/kuukauden kuluttua. Mutta kun tunne alkaa vallata mielen, kannattaa seisahtua ajattelemaan miksi niin on. Oikeasta ihmisestä tunnetta ei tule.

Nyt taas erottuani pelkkä ajatuskin ahdistaa. Että pitäisi olla tilivelvollinen jollekin uudelle jota ei edes tunne. Brrrr...

Menee taas aikaa ennen kuin ahdistus kaikkoaa. Mutta ei mulla kyllä kiire olekaan ;p

joskus kun olen nuorempana lukenut vesimiehen luennehoroskooppeja en ole koskaan ymmärtänyt sitä kun puhutaan ettei vesimiestä voi kukaan koskaan "omistaa", mut nyt hiukan vanhempana olen huomannu sen että parisuhteessa olessa välillä menee hyvin ja kaikki kukoistaa, mut sit tulee just niitä ahdistuskohtauksia että tässä sitä nyt ollaan koko loppuelämä ja ei oikein tiedä enää et miten päinsitä olisi... eikä vika ole millään tavalla siinä kumppanissa... olen useaan otteeseen miettinyt että mistä tämä johtuu, enkä vielä ole siihen vastausta löytänyt...?????