No niin Maalaisliittolaiset

Uusi-Ukki

Jutellaampa hiukan maatiloista ja niitten koosta, nythän on maasamme vielä hikan paälle 80.000-tuhatta maatilaa, huh, huh se on valtava määrä palkansaajien ja veronmaksajien elätettäviä. Suunitelmahan on, että näitä tiloja pitäisi vielä puolella vähentää, siis 40.000 tuhanteen. Alle 200 hehtaarin tilakokoja ei silloin olisi. Tässä suhteessa olemme menossa täysin "Amerikan" aikaan.

Me vanhemmat ihmiset muistamme, kun koulukirjoissa jo ennen sotaa, oli kuvia leikkuupuimurista, joita jo silloin Amerikkalaisfatmeilla oli, se tuntui silloin käsittämättömältä, täällä Suomessa kun elettiin sirppiaikaa, kuten Neuvostoliitossakin(siitä varmaan tuo sirppi joka oli neuvostoliiton lipussa), no melkein heti sodan jälkeen ne leikkuupuimurit pörräsivät Suomenkin pelloilla. silloin ihmeteltiin kehityksen nopeutta.

Kehityksen jouduttamiseksi pitäisi ensi tlassa tuo tilakoko, vaikkapa hiukan väkisinkin suurentaa, seo olisi kansakunnan etu. Kehitys on jo pitkälle mennyt siihen suuntaan, että talon isäntä on Agronoomi joka käy työssä sanotaanko vaikkapa maatalousministeriössä, maasturi Mitsubitsillään, ja Vaimo Kauppatieteen maisteri, käy Nokian firmassa, missä hän on jonkin osaston osastosihteeri.

Vanhemmilta perityllä kotitilalla työsketelee yksi renki tai nykyisin maatilatyömies, ja yksi piika nykyisin taloudenhoitaja. Tällä työvoimalla tänäpäivänä jo hoidewtaan Suomessa tuhansia tiloja. ja tämä suuntaus tulee tilojen suurentuessa jatkumaan. Tietenkin Isäntä ja Rouva osallistuvat innolla loma ja vapaaikoinaan tilansa töihin sehän on selvä.

Vai väitätkö sinä Mvv-taas Uusi-Ukkia valehtelevaksi ja kateelliseksi satuilijaksi. minulla sattuu olemaan jopa täältä Oulunseudultakin tällaisia esimerkkejä, vaikka tilakoot ovatkin täällä puolta pienempiä, eteläsuomen tilakokoihin verrattuna.

Enkä ole tippaakaan kateellinen, on hyvä kun ihmiset ymmärtävät kouluttautua, eivätkä jää sinne peräkamariinsa makoilemaan ja tukiaisilla täysin elämään. Tuolla aikaisemmassa jutussani jossa jouduin pakostakin tuota Mvv-tä vähän ojentamaan kun kerroin vaimosta joka lähtee joka aamu sillä uudenkarhealla volvollaan toimipaikkaansa, piti sanoa myöskin, että Isännällä itsellä on siellä autotallissaan myöskin uudenkarhea Mitsbitsi- Maasturi, jolla isäntä käy parikertaa lapissa olevalla kelokämpällään rentoutumassa ja kalastamassa.

On muuten esimerkkejä jopa monin kappalein kuten sanoin täällä Oulunseudullakin, joten älä enää puhu Maanviljelijöiden vaikeuksista. Ja kateellinen en ole pätkänkään vertaa pane se mieleesi.

24

1487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koko ajan...

      tilakoot isonee ja tilojen määrä vähenee edelleenkin.

      Tarkoitatko että, kehitys on liian hidasta vai liian nopeaa?
      Toiset, (ehkä sinäkin) ikäänkuin valittavat että, nykyään maatilan pihalla on 5 valmettia, mutta sittenhän niitä pitää olla 10 kun tilakokoa vielä isonnetaan.

      • Uusi-Ukki

        Kun tilakoot ovat tarpeeksi isoja Isännän ei enää tarvitse veroteknillisten syiden takia tarktoreita ostella, ajetaan ne käytössäolevat visusti loppuun ja ostetaan sitten vasta uusi. Käsititkö.??

      • Tilakokoon sijasta pitäisi puhua tuotantosuunnista ja kannattavuudesta. On selvää, ettei Suomessa pärjätä bulkkituotannon aloilla, minkä vuoksi olisi pitänyt erikoistua sellaisille tuotantosektoreille, missä voisi olla myös kansainvälistä kysyntää. Hyvänä esimerkkinä on sieniala, missä tarvittiin italialainen yrittäjä tiennäyttäjäksi. Kun tuet ohjaavat tuotantoa kannattavuuden sijasta, on jouduttu ojasta allikkoon.

        Suomeen olisi sopinut paljon luontevammin pientilayrittäminen, missä olisi ollut mahdollista yhdistää erilaisia toimintoja. Näin maatalousyrittäjä ei olisi ollut vain kansan hyväntahtoisuuden varassa, vaan olisi voinut saada varmemmin tuloja. Kepu on kuitenkin antanut meillä katteettoman toiveikkaan kuvan maatalousyrittäjille vuosikymmenet eikä ole nyt sitten kyennyt lunastamaan lupauksiaan. Pettämisensä se panee tietysti muiden syyksi, niin kuin tapana on.

      • ihannevaltiossa...
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        Kun tilakoot ovat tarpeeksi isoja Isännän ei enää tarvitse veroteknillisten syiden takia tarktoreita ostella, ajetaan ne käytössäolevat visusti loppuun ja ostetaan sitten vasta uusi. Käsititkö.??

        oli tilakoot niin isoja, että siellä oli 50 belarusta yhtä aikaa kyntämässä.

        Mutta tehokkuus oli kuitenkin sitä luokkaa, että eläkeläis-kapiaisetkin joutuivat kasvattamaan porkkanaa kerrostaloluukkunsa parvekkeella!

        Xanadun harakka

        jk. helppo oli vastata KÄKÄKÄHÄHÄää!

      • toista mieltä...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tilakokoon sijasta pitäisi puhua tuotantosuunnista ja kannattavuudesta. On selvää, ettei Suomessa pärjätä bulkkituotannon aloilla, minkä vuoksi olisi pitänyt erikoistua sellaisille tuotantosektoreille, missä voisi olla myös kansainvälistä kysyntää. Hyvänä esimerkkinä on sieniala, missä tarvittiin italialainen yrittäjä tiennäyttäjäksi. Kun tuet ohjaavat tuotantoa kannattavuuden sijasta, on jouduttu ojasta allikkoon.

        Suomeen olisi sopinut paljon luontevammin pientilayrittäminen, missä olisi ollut mahdollista yhdistää erilaisia toimintoja. Näin maatalousyrittäjä ei olisi ollut vain kansan hyväntahtoisuuden varassa, vaan olisi voinut saada varmemmin tuloja. Kepu on kuitenkin antanut meillä katteettoman toiveikkaan kuvan maatalousyrittäjille vuosikymmenet eikä ole nyt sitten kyennyt lunastamaan lupauksiaan. Pettämisensä se panee tietysti muiden syyksi, niin kuin tapana on.

        kuin puoluetoverisi Uusi-ukki?

        Ehkä tuossa on yksi demarien pienpuolueeksi kutistumisen syy, kun siellä ollaan aivan mitä mieltä milloinkin sattuu.
        Ei äänestäjä osta sikaa säkissä.

      • ihan oma...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tilakokoon sijasta pitäisi puhua tuotantosuunnista ja kannattavuudesta. On selvää, ettei Suomessa pärjätä bulkkituotannon aloilla, minkä vuoksi olisi pitänyt erikoistua sellaisille tuotantosektoreille, missä voisi olla myös kansainvälistä kysyntää. Hyvänä esimerkkinä on sieniala, missä tarvittiin italialainen yrittäjä tiennäyttäjäksi. Kun tuet ohjaavat tuotantoa kannattavuuden sijasta, on jouduttu ojasta allikkoon.

        Suomeen olisi sopinut paljon luontevammin pientilayrittäminen, missä olisi ollut mahdollista yhdistää erilaisia toimintoja. Näin maatalousyrittäjä ei olisi ollut vain kansan hyväntahtoisuuden varassa, vaan olisi voinut saada varmemmin tuloja. Kepu on kuitenkin antanut meillä katteettoman toiveikkaan kuvan maatalousyrittäjille vuosikymmenet eikä ole nyt sitten kyennyt lunastamaan lupauksiaan. Pettämisensä se panee tietysti muiden syyksi, niin kuin tapana on.

        puolueensakin. Nykyään sen pulueen nimi on perussuomalaiset ja siellä on yksi riskin näköinen mieskin, miksei se ala kuokkimaan suota?

      • että...

        jos se sienien ja marjojen poiminta jätettäisiin sosialistien kontolle niin ne jäisivät metsään!

      • Sinä olet hyvä !!!!!!!!!!!!!!!

        Kukahan saisi keskustapuolueen maatalouspoliittisen sihteerin lukemaan kirjoituksesi?

        Se on täyttä asiaa.

      • kunnolle!
        ihan oma... kirjoitti:

        puolueensakin. Nykyään sen pulueen nimi on perussuomalaiset ja siellä on yksi riskin näköinen mieskin, miksei se ala kuokkimaan suota?

        Vähän aikaa kun maataloustöissä rehkisi, niin kilot karisisi!

        Kerrostalonpoika ei ole talonpoika.

      • Uusi-Ukki
        että... kirjoitti:

        jos se sienien ja marjojen poiminta jätettäisiin sosialistien kontolle niin ne jäisivät metsään!

        Jumakauta, kun nyt marjanpoimijat kaikki tuodaan Virosta tai Venäjältä, koska Suomalaiset Sosiaaliviljelijät ovat niin lihottaneet itsensä, ettei toivoakaan päästä kumara asentoon. Miten sellaiset ihmiset voivat marjoja poimia, mitä sinä poikaparka oikein höpötöt.

      • pikku-ukki

        on mies, eikä marjanpoimija.

        Sosialistit ja muut luuserit on luotu marjoja poimimaan.

    • huanool

      Autoilla enää kunnon farmari kehtaa ajella.Auto ainakin toisen täytyy olla vähintään 5,5m pitkä ilmajousitus nahkapenkit ja muuta kivaa.
      Hyvin on Ukkeli asoista perillä,asiahan on juuri näin,tilakokoa täytyis suurentaa.Vielä kun Ukkkkeli sanoos millä konstilla Sais maat pois nualta kaupukilais perikunnilta.Pakkolunastua vai käänteinen lex Kallio.

      • Uusi-Ukki

        kaikessa ankaruudessaankin, jos perikunnat tai muut yhteisöt eivät luovu maistaan muun yhteiskunnan hyväksi ne olisi ensi tilassa pakkolunastettava käypään kulloiseenkin markkinahintaan.

        Onhan esimerkkejä pilvin pimein miten maasta ei luovuta vaikka se olisi yhteiskunnan toimintojen kannalta tärkeää. siinä ei muuta keinoa ole, mutta Kepulit vastustavat tätä pakkolunastuspykälää kynnsin hampain, arvaatte varmaankin miksi.??

      • luovuttaa

        maitaan pilkkahintaan demarikähmijöiden rahastettavaksi.
        Demupellet ovat edelleenkin yksityisomistuksesta luopumisen kannalla.
        Aivan niinkuin ukkikin.
        Kun ne haluais perustaa niitä opistojaan ja ammattiyhdistysliikkeen majoja parhaille paikoille.

        Nytkin tämän "suuren valtiomiehen"piti saada propakandakoneistoaan varten yhteiskunnan rahoilla työhuone.
        Kyllä yleensä normaali ihminen ,joka ei ole demupummi ,niin rakentaa oman kirjastonsa omilla rahoillaan.Ja Lipposellahan sitä on.
        Mutta kun on tottunut loisimaan ,niin mihinkäs sitä tavoistaan pääsee.
        Demarit on syöpä yhteiskunnan kyljessä.

    • Dolga

      .. tuskanpunainen sossu sieltä Ukin kuoren alta aina pyrkii esiin. Ukin mielessä ei kajasta lainkaan suurtilat vaan oikeat pesunkestävät kolhoosit ja sovhoosit, jossa kaikki duunarit laulavat desanttilauluja aamunkoittoon. Töitä ei tartte paljoa tehdä, sen verran, että jäsenet pysyy liikuntakykyisinä, valtio kyllä hoitaa alamaisensa. Ukin järjestelmässä on vielä sekin hyvä puoli, että hän sallii sossueliitille korkeakulttuuriharrastukset (M.Ahde --> ooppera).
      Niin ja tietysti Lipposelle pitää sallia oma työhuone ilmaiseksi eduskuntaan kun se on niin saatanan köyhä.

      Ukki on vissiin unohtanut kuinka sota-aikana kaikki kynnelle kykenevät kaupunkilaiset, niín porvarit kuin sossutkin kilvan haki kaikki mahdolliset sukulaiset maalta, että sai vähän munia, voita ja sianpintaa. Ei ollut tilakoolla väliä. Nyt jos tulis sellainen aika, olis sossuilla paljon vähemmän paikkoja mistä sukua hakis. Nälkä näet onkin sellainen kenraali, että sitä tottelee, vaikka olis kuinka jumalattoman punainen. Miettii siinä tilakokoja sitten saatana.

      • Uusi-Ukki

        Mistä tuo sinun Demarivihasi oikein kumpuaa, Demarit eivät ole missään historiamme vaiheessa olleet punikkimyönteisiä. Tannerhan lopullisesti pelasti Suomen joutumasta mainitsemasi punikkivaltion kainaloiseksi Balttian maiden kanssa. Sinä vaan huudat kuin palosireeni tuota Kepulimaista Mantraasi joka on aivan Demarien ohjelman ja toiminnan vastainen.

        Kyllä kai Kepulit ovat tälläkin hetkellä Punikkien lähempiä ystäviä, niittenkanssahan te marjailette, heitä pois tuo paskanjauhanta.

      • Sonnimies

        Demarit olivat vielä 70-kuvulla pahempia "tovereita" Sorsa nokkamiehenään, mitä kommunistit.

    • Sonnimies

      Ukkelin uhoon. Sen vain, että eise noin mene. Pitää kiirehtiä vielä kullan kainaloon. Ou jee!

      • Länsman

        Taisi mennä käsirysyksi partyt eilen :)? Yksinkertaisen puoleisten maalaissetien pippaloissa tuppaa niin käymään.

      • Sonnimies
        Länsman kirjoitti:

        Taisi mennä käsirysyksi partyt eilen :)? Yksinkertaisen puoleisten maalaissetien pippaloissa tuppaa niin käymään.

        Juhlat onnistui yli odotusten. Sisäfileet vain loppuivat kesken, niin hyviä olivat Sonnimiehen tekeleet.

        Yhdelle naiselle soitin taksin puolenyön maissa, koska hän päihtyi liikaa ja pyrki "omimaan" Sonnimiehen.

        Soittelin aina välillä hempeitä kappaleita, ja tauolla tanssittelin daameja levyjen tahtiin.

        Yksi jäi yöksi, utta sehan on jo toinen juttu se. Tosin joka Sonnimiehen viereen jää, ei tarvitse pelätä, että "tyhjää" tarjotaan.

    • mvv

      Onko tämä esimerkkisi perhe, jossa isäntä on virkamies maatalousministeriössä ja emäntä Nokialla töissä maanviljelijöitä. Voiko täysipäiväisesti toimivaa maanviljelijää verrata heihin. Mielestäni ei voi. Kyllä on tietysti totta ettei kaikki viljelijät ole taloudellisissa vaikeuksissa. Toisilla pyyhkii hyvinkin. Mutta suurella osalla on vaikeuksia. Velka painaa tilaansa suurentaneita tiloja, jaksamisen kanssa on ongelmia.

      Tilakoko on kasvanut nopeasti, velkaa on tullut maanostoista ja rakentamisesta. Kilpailu maasta on kuitenkin kova. Ketä tilanteesta pitäisi syyttää. Ei tietysti ketään. Tilakoon kasvattamiseen on kannustettu, lainat ja avustukset annetaan nykyisin vain suurille tiloille, joilla on elinkelpoisuutta.

      Uuden-Ukin mielestä maanviljelijät on verorahoilla eläviä loisia. Hyvin Sosialidemokraattinen mielipide. Itsehän he juuri ovat joka paikkaan verorahoja jakamassa. Liittyminen EU:hun merkitsi ruuan -raakaaineen hinnan pudotusta maailmanmarkkinahinan tasolle. Eri tukitoimenpitein sitten lähdettiin tätä aukkoa viljelijöille korvaamaan. Täysimääräiseen korvaukseen ei tietysti ole koskaan päästykään.

      Maanviljelijät ei ole se ryhmä joka maataloustuista eniten hyötyy. Siitä hyötyy eniten Enintarvikkeita valmistava työntekijä. Ovatko hekin Uuden-Ukin mielestä näitä verorahoilla eläviä loisia. Heissä on vähän SDP:tä äänestäviä ihmisiä, vaikka he muuten siihen ryhmään kuuluisivat. Varmasti jokainen tajuaa, miksi ei intoa ole punaisen lipun alle. Sitten vain ihmetellään , niin Korhoset, Mpp:t, kuin Ukit miksi Keskusta on niin suuri. Kyllä se kuulkaa johtuu vain ja ainostaan SDP:n omasta politiikasta.

      Uusi -Ukki on kertonut olevansa Kurikasta kotoisin. Mikähän on siellä mennyt vikaan. Eikö pahanapoikana ole kropsua saanut tarpeeksi naapurin emännältä. Jotenkin vain on outoja mielipiteitä Kurikasta lähteneeltä. Mutta jokainen pitäköön mielipiteensä, kyllä tänne mahtuu.

      • Uusi-Ukki

        Kyllä Mvv on ihan "Tolokun Mulukku", kuten eteläpohjanmaalla mukavasta kaverista sanotaan. Yritin vain tuode esiin sen, kun maatilat suurenevat , varakkaat valtaavat vaikeuksissa olevat tilat. Silloin nämä Agronoomiviljelijät, ja heidän Kirjastonhoitaja/Maisterivaimonsa ovat vahvoilla. Johtuu tienkin lähtökohdista esimerkiksi Metsärikkaasta talosta tai muista sivutuloista.

        Tuolla toisaala kerroin kahdesta veljeksestä, joita toinen emenestynyt vaikka yötä päivää teki työtä, toinen tääa pärjäsi hyvin, koska osasi hoitaa talonsa kannattavasti. Varmasti Mvv-lläkin on tiedossaan tästä esimerkkejä. Luulen kyllä tuntevani tämänpäivän maatalousyrittäjän arjen ja huolet. Minun Isäni noin 60-ntä vuotta sitten opetti miten pellonsyrjä piti kuokkia, kuokos piti olla niin suora,että kun pellonpäästä Kiväärillä ampuisi niin luodin pitäisi vähän hipaista sitä kuokantekemää reunaa, niin piti olla suoraa jo naapurinkin takia.

        Ei nämä nykykepulit taida edes ymmärtää mitä minä tarkoitin. Kun raktorit tulivat käyttöön syrjänkuokinta jäi kokonaan pois, se oli senaikaista kehitystä.

      • oot aika höpelö

        ja yrität olla tietäväinen, mutta aika on ajanut ohitsesi, usko vaan.

        Vielä yleistietoa, jossakin tuolla ylhäällä vertasit Nokialla maisterinaista, joka oliko nyt toimistositeeri. Eiköhän ne osasto- ja toimistosihteerit yleensä ole niitä alipalkattuja merkonoominaisia, mutta miehethän, no heitä oli ennen vanhaan pilvin pimein pankijohtajina, ei kun ne olikin merkantteja eli kauppakoulun käyneitä, tutkailin erästä allakkaa ja miten koulutustaso esiitnyy pankin konttoreissa. Sillain.

      • Nokialla
        oot aika höpelö kirjoitti:

        työskentelee esimerkiksi vientisihterinä yo-merkonomi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe