riittävän kauan on jo sen "ihanan" valehtelija naisen erosta. En ymmärrä olin jo aikoja sitten kivusta päässyt.
miksi yhtäkkiä
2
577
Vastaukset
- se menee
niin, että nyt vasta sä alat todella työstämään niitä tunteitasi ja sitä eroa. Aluksi olit varmasti shokissa, raivon tunteissa, vihainen, vittuuntunut ynnä muuta kaikkea agressiivista tunnetta. Sitten luulit päässeesi nk. tolpillesi, mutta jokin on vihdoin laukaissut sen varsinaisen suruprosessin. Sitä sinä työstät nyt vielä kauan.
- asiallisesta vastauksesta
heti vastata toki tarkoitin, mutta järjen hitusta en olisi siihen saanut aikaiseksi.
Lähisukulaisten puolelta minua kohtaan on kuitenkin aina ollut asenna se että jos edes vihjaisen jostakin mikä voisi tuntua "pahalta" , niin heti suljetaan korvat ja ruvetaan saarnaamaan jostakin heidän tutustaan jolla on toki PALJON pahemmin asiat. Ja kun sitä saarnaa sitten kuuntelen , huomaan että kevyemmät murheet yleensä heidän esimerkeillään on ollut!!
Mutta hyvä tapaisena olen kuunnellut.
Sen takia olen sisäistänyt, että minulle jostain syystä ole oikeutta tuntea mitään.
Joten olen yrittänyt padota tuntemukset jonnekin sisälle. ( ja todellakaan ole valittanut, kuten he)
Miksi minulla ei ole oikeutta tunteisiin??????????????????????????????????????????????????????????????????
Kiitos, vaikka tuskin näin myöhäistä vastausta luekaan mutta ,ehkä kipinän paranemiseen, (harmi etten mikään nuori enää ole) (m)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719427- 756412
- 286056
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni965870Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435719Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995604- 625043
- 434727
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on574066- 493695