Sairastin masennuksen n. vuosi sitten ja parannuttuani olo oli mahtava. Hyväksyin itseni ja muut ja kohtaamani vaikeudet selvitin positiivisella asenteella. Olin onnellinen.
Nyt olen taas masentunut enkä tiedä mitä tehdä. Kaikki alkoi maaliskuussa, aivan kuin kevään tulo olisi masentanut minut. En tiedä mitä tehdä. Terapiaan en halua mennä enää, koska en ole saanut siitä oikeastaan ollenkaan apua.
Tuntuu kauhealta, koska luulin että kaikki on ohi. Paranemisprosessin aikana menneisyyteni palat ikään kuin loksahtivat paikalleen, niinkuin nykyisyyskin ja kaikella tuntui olevan tarkoitus. Nyt missään ei ole enää mitään järkeä, mikään ei tunnu hyvältä enää...
Nyt olen taas masentunut enkä tiedä mitä tehdä. Kaikki alkoi maaliskuussa, aivan kuin kevään tulo olisi masentanut minut. En tiedä mitä tehdä. Terapiaan en halua mennä enää, koska en ole saanut siitä oikeastaan ollenkaan apua.
Tuntuu kauhealta, koska luulin että kaikki on ohi. Paranemisprosessin aikana menneisyyteni palat ikään kuin loksahtivat paikalleen, niinkuin nykyisyyskin ja kaikella tuntui olevan tarkoitus. Nyt missään ei ole enää mitään järkeä, mikään ei tunnu hyvältä enää...
Vastaukset 6
Vanhimmat
masennuksessa on justiinsa tuo uusiminen. Olen kokenut sen monta kertaa. Tällä hetkellä olen elämäni kunnossa, mutta tiedän jo, että jossain se kurjuus taas minua vaanii.
Ajattelen terapiasta päinvastoin kuin sinä: kävin neljä vuotta kaksi kertaa viikossa ja opin valtavasti syistä, joiden vuoksi olin masentunut.
Haluaisin nimenomaan nyt mennä terapiaan, jotta opposin "väistämään" kun se taas on tulossa, tunnistamaan ensimerkit, alottamaan heti lääkityksen, lepäämään...Mutta rahaa ei minulla ole, eikä terveyskeskun enää myönnä minulle mitään, eikä KELA, kaikki kiintiöt on käytetty.
Pääsitkö yhtään selville, miksi se nyt keväällä hyökkäs. Oliko joku pettymys tai menetys?
Kai se oli ero suhteesta. Erosimme kyllä minun aloitteestani ja välillä tuntuu ettei se tehnyt edes kovin kipeää.
On tämä vaan riesa. Entisenä sosiaalisena ilopillerinä on vaikea tottua siihen ettei ystäviä ole enää ja se ettei ikinä jaksa tehdä mitään on melkein pahempaa.
Yksi yllättävistä, pahoista "putoamisistani" tapahtui, kun löysin nykyisen ihanan mieheni, menimme naimisiin ja ostimme talon. Olisko niin, että pelkkä muutos rasittaa psyykeä niin että masennus uusiutuu.Silloin en jaksanut kunnolla
edes kävellä.
Yksi laji minun masennuksessani on vähitellen tuleva lamaannus. Tänä talvena oli sellainen.
En saa enää mitää apua, joten päättelin itse, että se on ahdistusta, joka on niin suuri, että mieli salpaantuu. Nukun silloin paljon, ja teen vain pakolliset hommat. Se olisi voinut alkaa sellaiseta säikähdyksestä, jossa pikku tyttöni olisi voinut kuolla. Tähän lamaannustilaan liittyy myös paniikkihäiriön tapainen kaiken pelkääminen.
Kokeilin seronilit, remeronit, efexorit, kaikki, mitkä ennen olivat auttaneet. Nyt sain niistä vain kauheita sivuvaikutuksia. Lopulta Serenase 1/2mg auttoi alle viikossa, vaikkei se ole edes masennuslääke.
Vielä enemmän kyllä auttoi kunnon kirpputorikierrokset. ostelin vain itselleni kaikkea ihanaa kauhean halvalla.
Onko kellään muulla tällasta vaihtelevaa masennusta vai onko tämä jotain muuta HULLUUTTA?
Oikeesti minäkin olen hauska seurallinen ihminen.
Hyvä, että kirjoitit tälle palstalle.
Masennuksen uusiutuminen koskee monia varsinkin keväisin, kun valo lisääntyy, ja kaiken pitäisi olla hyvin. Silloin tuleekin itselle paha olo.
Alitajuisesti haluaa paeta tunteitaan sinne turvalliseen, pimeään "talvipesään", missä sai olla piilossa ja turvassa omilta tunteiltaankin.
Se on sitä "karhunelämää".
Nyt on kuitenkin tärkeää, ettet jää yksin miettimään asioita. Puhu tunteistasi! Onko sinulla ystäviä? Oikea ystävä jaksaa kuunnella ja tukea. Entä perheeesi. Voitko puhua heille?
Perheen ja ystävien tuki ovat masentuneelle kultaakin kalliimpia. Toimiiko asuinalueellasi vapaaehtoisia vertaistukirenkaita? Niistä löydät tietoja esim. MTKL:n sivustoilta. Mene rohkeasti mukaan! Vertaistuki on minulle ollut parasta terapiaa, voin suositella.
Hyvää kevään jatkoa sinulle!
t. Kevätesikko
mulla kaikki alko n.14-vuotiaana,kun olin ysillä ja niin masentunut että olin koulusta 2 viikkaa jaksoa kokonaan pois..siitä se lähti..pääsin lopulta peruskoulusta huonoin numeroin,mut elämä onki sen jälkee polkenu paikallaan.välillä meni ihan hyvin hetken aikaa mutta nyt oon taas tosi pohjalla...reilut neljä vuotta on kestänyt tätä noidankehää..en jaksa enää.olen kotona aina,en käy mitään koulua enkä töissä,enkä voi mennä ulos,koska tulee ikäänkuin pakokauhu,en voi mennä ihmisten ilmoille ja olen miettinyt voisiko minulla ollu myös ahdistuneisuus häiriö..
voisiko joku lääke auttaa? en usko enää selviäväni ilman jotain lääkettä,vaikka vannoin että niitä en tarvitse..tosin en uskalla mennä edes tapaamaan psykiatria,jo ajatus ahdistaa kovasti. en selviä.asun avomieheni kanssa ja olen kertonut kaiken,mutta ei se ole muuttanut tilannetta miksikään.en tiedä mitä tehdä.
On tärkeää, että sinulla on miehesi, mutta masennus on sairaus, jonka hoitavat lääkärit, ihan terveyskeskuslääkäritkin osaa. Lääkkeet on tehokkaita, eikä sivuvaikutuksiakaan tule, kun kokeilemalla sopiva löydetään.
Ennen minäkään en erottanut, mikä oli minua itseäni ja mikä masennusta. Trapian jälkeen opin, että minä olen ihan hyvä, mutta tämä halvatun TAUTI saa tuntemaan pelkoa väsymystä ja ÄÄRETÖNTÄ HUONOUTTA, arvottomuutta. Siksihän sitä ei edes hae apua itselleen.
Sisko rakas: Ota nyt puhelimem luuri käteen ja soita heti päivystävälle lääkärille ja sano,että tarvitse lääkettä. Siitä se lähtee.
Meitä on kuule PALJON samassa veneessä.