tilasimme taannoin hääsviitin aamiaisella ja palvelu ei ollut sitä mitä tilattiin. aamupala sviittiin joka ei tullut ja piti käydä noutopöydässä syömässä .omistaja uusi naama punaisena ettei ole aikaa tuoda, ja kaiken huipuksi näimme erään pariskunnan jotka olivat viettämässä vuosi juhlaa ja heille ei kuulemma olisi vaihdettu edes lakanoita joten ei palvelu oikein toimi ja tuli käytyä tässä paikassa kaksi kertaa eli ensimmäisen ja viimeisen kerran.
ps: ,maksoimme huoneen etukäteen ja kuitti löytyy mutta emme tiedä mihin valittaa koska kuluttajasuojaasiamies ei voi asille mitään.
mutta toivon että muut asiakkaat ottavat meidän tapauksesta opiksi.
pps: kävimme tämän tapauksen jälkeen kylpylä hotelli vesileppiksessä jossa palvelelu oli tosi mahtavaa ja 2hh huone 2vrk.ta maksoi 160eur/2vrk
kun maksoimme karhussa 150. eur/vrk huom vesileppiksessä hintaan sisältyi uimahalli osaston vapaa käyttö ja aamiainen johon emme olleet tottuneet oli kaiken maailman kylmäsavulohesta lähtien karjalanpiirakoihin yms. joten jos saisin uudelleen valita niin ajaisin vaikka taksilla vesileppikseen ja saisin sitä mitä haluisin enkä vittuilua hääpäivänä hotellin johtajalta. siis olen todella närkästynyt hotelli karhun toimintaan ja juttu kiertää ei ihme jos ei ole asiakkaita mutta leppis kukoistaa joten jatkakaa samaan tapaan... huom ei vuoden päästä karhuun vaan esim leppävirralle vaikka matkaa on noin 250 km enemmän. terveisin hääpari 07.07.07
hotelli karhu karhula
10
4080
Vastaukset
- voisit...
Sinäkin voisit kunnioittaa palstan lukijoita kirjoittamalla suomea.
- BiiSt
hahah selkeest kyseisen läävän omistaja tuli kertomaa miten pitäs kirjotella.
- maketheoriginal
BiiSt kirjoitti:
hahah selkeest kyseisen läävän omistaja tuli kertomaa miten pitäs kirjotella.
älähtää johon kalikka kalahtaa.
- dothefake
maketheoriginal kirjoitti:
älähtää johon kalikka kalahtaa.
Täysi kymppi tahattoman huumorin saralla. kiitos!!!!
- Ei ikinä Karhu hotelliin .
Juu varasin hotellihuoneen vanhemmilleni,kun oli hääpäivä.No he saivat niin paskan palvelun,vaikka olivat olleet 50 v naimississa.Ei mitää kunnioitusta heitä kohtaan.Ruoa oli ihan kylmää eikä ollenkaa sitä mitää oli tilattu jälkiruuista puhumattakaan :(
OMaa hääpäivää ei mennä sinne ainakaa pilaamaan.Mennää vaikka Nokian Edeniin,jossa ihminen saa hyvän ja niin aurinkoisen huonepalvelun.Ja lapsiakin kohdellaan ihmisinä ei minään ns.kauheina asiakkaina.Kuten Karhu hotellissa tehdään.Koettu yhtenä Äitoenpäivänä kun käytiin syömässä vanhempieni kanssa,ennen heidän 50 v hääpäivää.
Älkää menkö Karhu hotellii,jos haluatte hyvää kohtelua !- kokenut
uskon Hotelli Karhun palvelun olevan ihan normaalitasoista seuraavin perusteluin:
Palvelu yleensä riippuu palvelijan ammattitaidosta ja halusta palvella. Omistajalta varmaan riittää "palvelualttiutta", mutta....
Suomalaisten keskustelijapalstakirjoittajien asennevika (ainakin näillä sivustoilla) tuntuu olevan: "paskapalkka ja duuni" , "työnantaja on perseestä", "persettä penkkiin" jne.
Myös asiakkaan asenne vaikuttaa palvelunlaatuun, ainakin minulla. Yleensä sitä saa mitä tilaa, jopa kylmää ruokaa tai hymytöntä ja hidasta "palvelua". Vitosella saa vain vitosella, kympillä kympin, mutta viiden euron riksalla voi jo saada hymynkin. - hääpari 07.07.07
kokenut kirjoitti:
uskon Hotelli Karhun palvelun olevan ihan normaalitasoista seuraavin perusteluin:
Palvelu yleensä riippuu palvelijan ammattitaidosta ja halusta palvella. Omistajalta varmaan riittää "palvelualttiutta", mutta....
Suomalaisten keskustelijapalstakirjoittajien asennevika (ainakin näillä sivustoilla) tuntuu olevan: "paskapalkka ja duuni" , "työnantaja on perseestä", "persettä penkkiin" jne.
Myös asiakkaan asenne vaikuttaa palvelunlaatuun, ainakin minulla. Yleensä sitä saa mitä tilaa, jopa kylmää ruokaa tai hymytöntä ja hidasta "palvelua". Vitosella saa vain vitosella, kympillä kympin, mutta viiden euron riksalla voi jo saada hymynkin.niin mistä moiselle paikalle tai työntekijöille maksettaisi edes vitonen riksoja koska palvelu alttius ei edes kouluarvosainoilla ole sitä ja tarkoitan peruskoulu.
joten olisi varmaan koulutuksen paikka omistajalla ja henkilökunnalla jotta osaisivat palvella asiakasta itse olen myös asiakaspalvelu työssä ja olen sitä mieltä että asiakas on aina "oikeassa" vaikka ei sitä aina ehkä olekkaan mutta huutamalla ja asioiden hoitamattajättämisellä ei ainakaan saa asiakkaita lisää ja entisetkin häipyvät joten tollainen liiketoiminta ei ainakaan ole kovin kauaskantoista eli asiakkaat pois ja firma konkkaan niin hyvä tulee. ei millään pahalla.
mutta meillä ei tulla ikinä ainakaan kehumaan tätä paikkaa vaan huonomaine leviää.
ps: paras mainoskanavahan on puskaradio...
- Entinen Karhulainen
Onko kenelläkään ajankohtaista tietoa kyseisestä paikasta? Millainen nykyään? Kannattaako tulla yöpymään/viihtymään?
- Tarjajamarkus
Omat vieraani ovat siellä yöpuneet useinkin, ja koskaan eivät ole valittaneet. Appivanhemmat olivat kolme yötä eivätkä valittaneet, vaikka anoppi yleensä marmatta kaikesta.
Pieni asunto on palatsimme, tarpeeksi tilaa meille kahdelle, joten vieraat yöpyvät muualla. Eikä tässäkään asiassa ole koskaan tullut riitoja.
- vitsivitsi
Paskainen paikka, likaise vessat, nuhruinen..mitä oikein luulit saavasi? Mene kunnolliseen paikkaan älä läävään. Niin ei tarvitse valittaa.. HOTELLI Karhu,,,vitsi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626087Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813636Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212239
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402185Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281185