Kokoomus ehdottaa työllisyystakuuta

Kokoomus toimii

Yle Teksti-TV Sivu 105/1
KOTIMAA YLE LAUANTAI

Kokoomus ehdottaa työllisyystakuuta

Kokoomus ehdottaa työllisyystakuuta
ratkaisuksi kannustinloukkuun
joutuneille.

Kannustinloukulla tarkoitetaan
tilannetta, jossa työnhakijan on
rahallisesti järkevämpää olla ottamatta
vastaan tarjottua työtä.

Kokoomuksen ehdotuksen mukaan
työnhakijan ei tarvitsisi heti luopua
sosiaalietuuksista, kun hän työllistyy.

Nykyisin työttömän tulot saattavat
pahimmillaan tippua, kun hän ottaa
vastaan työpaikan.

6

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YYAinen

      On naurettavaa, että ensiksi säädetään sosiaalisia oikeuksia ja sitten valehdellaan, että ne toteutuvat säätämällä takuulakeja, joilla väitetään, että valtio pyrkii toteuttamaan jo aikaisemmin luvatut oikeudet.

    • Lauri Leskenlehti

      Nyt monet entiset kansanedustajat eivät voi vastaanottaa työtä, koska heistä on tehty sopeutumiseläkeläisiä.

      Sopeutumiseläkeläiseksi pääsee, vaikka olisi 22-vuotias entinen kansanedustaja.

    • Tukea ja palkkaa

      palkkaa, tukea, tukea, palkkaa...älkää enää paisuttako tätä tukipelleilyä yhtään...apua!

      Työhallinto järjestykseen ja mittava tukisektori pois joka haittaa jo normaalien yritysten toimintaa.

      Työttömyysturva tasasuuruiseksi, ansiosidonnaiset pois!

      • Hessu maalta

        työllistämistuet pois kaikilta loispummiyrityksiltä.
        Eiköhän palkanmaksupula hellitä!


    • niin silloinhan

      on vaara että syntyy jonkinlainen työllistämistakuun päättymisloukku jota varten olisikin syytä alkaa pikimmiten valmistelmaan työllistämistakuun päättymisen jatkotukea.

    • jatkuvasti

      Kokoomus suoltaa jatkuvasti ehdotuksia eri asioista vähän väliä.Kokoomuksen mediatemppuilu on laitettu merkille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4206
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3435
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1792
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1657
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1424
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      925
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      856
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      828
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      797
    Aihe