Viitaten Jyväskyläläisessä Siwassa suklaata pöllivään voro-oravaan niin osaavat ne kurret täälläkin vohkia vaikka mitä. Ja röyhkeitäkin ovat kuin peevelit. Tänä kesänä erityisen paksuja ja hyvinvoivan näköisiä. Varokaa ryöstäjiä ja pitäkää ikkunat ja ovet kiinni, mieluusti lukossa vielä. Niiden oveluudella ei ole mitään rajaa.
Paatuneet voro-oravat
13
855
Vastaukset
- multa
varastivat polkupyörän sinisen tunturin miesten pyörä onko kukaan oravaa nähnyt
- kyllä
tänä vuonna. Ruokaa on riitänyt ja pesueita riittää. Siilit ovat aika aktiivisia myöskin.
- on nykyisin
paljon verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen aikaan. Muistan kun kansakoulusta tehtiin oikein luontoretki erääseen taloon missä oli siili häkkiin pyydystetty. Kylla siili on mukava lyllertäjä. Orava on kanssa viehättävä, kissatalon ympärillä vaan tahtoo tulla syödyksi.Kissalla kun on se pyytäjän luonto, mutta eipä sitten ole, kissan ansiosta, rottiakaan täällä maalaisympäristössä.
- Nähnyt
on nykyisin kirjoitti:

Kissat jahtaavat oravia ja fasaaneita. Fasaanit ovat niille oikein mielikiusattavaa. Meillä oli pihapiirissä komea urosfasaani jonka kimppuun nuo laittomasti irti kuljeksivat kissat kävivät. Komeat pyrstösulat vietiin ja muutenkin raadeltiin. Eipä tullut enää tänä kesänä pihalle, se varmaan kuoli vammoihinsa. Kissojen irtipito on LAITONTA. Pitäkää ne kissanne kiinni!
- tänä kesänä
Nähnyt kirjoitti:

Eiköhän eläikantaa hävitä myös tänä vuonna lukuisat jänisrutto tapaukset.Kuolleita jäniksiä on löytynyt useita jo omakotitalojenkin pihoilta.Tulevat sinne ruuan toivossa kun ovat liian heikossa kunnossa saadakseen sitä muualta ja tarttuuhan tämä tauti ihmisiinkin,joskaan ei niin kohtalokkaasti,mutta on kiusallinen aivan tarpeeksi asti hänelle,joka siihen sairastuu.
- Mutta on
ne hauskoja rosvoja. Kyllä niitä täällä on.
- Autoa vailla
JOO NE VARASTI MEILTÄKIN KOTIPIHALTA PAKETTIAUTON
- se vasta
paatunut rikollisorava onkin ollut!
- Jopa on
Olit sitten jättänyt avaimet sellaiseen paikkaan mistä oravat ne pölli. Sen verran nokkelia ne kurret on.
- Minultakin viety
Kannattaa pitää auto lukossa omallakin pihalla. Kaikenlaisia rosvoja kuljeskelee jopa meidän ihanalla Puttaalla. Meiltä ei oravat ole vieneet mitään vaan mukavina kumppanina tuossa pihalla vipeltäneet.
- tänä
aamuna tuossa terassilla kun oltiin aamukahvilla. Katteli meidän voileipiä ja alkoi tsikittämään sekä häntää heiluttamaan. Minä sanoin sille että mene kuule muualle meuhkaamaan. Olisipa ollut kamera hollilla. Siitä se sitten meni pois ja hyppeli vielä pitkään pihalla.
- antanut Kurrellekkin
Voileipää etkä hätistänyt pois,saattaapi käydä omin nokkinensa ottamassa sun leivät jos heität pöydälle;)Istuu sitten puun oksalla jyrsimässä sun hyvää makkaraleipää ja virnuilee salakavalasti;D
- kun nuo
pähkinät oli viety pihasta. Voro-oravat asialla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760