Kannabinoideja löytyy ainoastaan Hamppu-kasvista. Kannabinoidit tarttuvat kannabinoidireseptoreihin. Jos näin on, voimme tehdä pari päätelmää riippuen maailmankuvastamme:
1) Ihmisen evoluution jossakin vaiheessa Kannabis on ollut tärkeässä tai vähintäänkin hyödyllisessä osassa ihmisen kehitystä, koska on tarvittu reseptorit kannabinoideja varten. Jos näin ei olisi, meillä ei olisi reseptoreita kannabinoideja varten.
2) Jos Jumala on luonut ihmisen, maan ja kaikki kasvit ja eläimet maan päällä, hän on luonut sekä ihmisen kannabinoidireseptoreineen että Kannabis-kasvin. Jumala haluaa siis ihmisen käyttävän hyödykseen luomaansa kasvia. Jos Hän ei näin haluaisi, Hän ei olisi myöskään luonut kannabinoidireseptoreita.
Miksi Kannabis on siis kielletty? Tähän haluaisin kuulla etenkin kristittyjen vastauksen. Tieteellinenkin vastaus riittää. Onko kannabinoidireseptoreilla mitään muuta käyttöä kuin toimia kannabinoidien vastaanottajina?
Kannabinoidireseptoreista pohdintaa
17
1091
Vastaukset
- vastustajat ovat
perkeleestä, pimeitä voimia edustavaa sakkia.
- peruste sillä
1.) kannaboidireseptoreiden varsinainen tehtävä on reagoida elimistön omiin endorfiineihin ja sattumalta on olemassa eräs kasvin tuottama aine joka myös sitoutuu samaan reseptoriin. Nimi tulee siitä että kannabiksen huomattiin vuonna kivi ja sakset sitoutuvan kyseiseen reseptoriin ennenkuin hermoston omia välittäaineita tunnettiin. Siitä siis nimitys, yhtähyvin nimi voisi olla vaikka reseptoriproteiini XC-7. Ihmisen antama nimitys ei kerro alkuperäistä funktiota
2.) Onhan luoja luonut myös punaisen kärpässienen eikä sitä silti (toivottavasti)usein nautita :)
-Miksi kannabis sitten on kielletty? Ehkäpä liittyy ainoaan oikeaan haittavaikutukseen (jos ei käytetä polttamalla) joka on ihmisen tylsistyminen ja apaattisuus käytettyään pitkiä aikoja kannabista. Tämä ei silti tarkoita että olisi huonompi vaihtoehto kuin viina.- Sienimies
http://fi.wikipedia.org/wiki/Punakärpässieni#Punak.C3.A4rp.C3.A4ssieni_kansanperinteess.C3.A4
"Punakärpässientä on käytetty kansanlääketieteessä erityisesti reuman hoitoon. Esimerkiksi Venäjällä ja Suomessa reumaa on hoidettu hieromalla siihen viinaa, jossa on liotettu kärpässientä.
Lukuisat lähteet kertovat myös punakärpässienen shamanistisesta ja huumaavasta käytöstä. Ainakin Koillis-Siperian korjakit ja tšuktšit ovat käyttäneet sientä huumeena. Kärpässientä on myös käytetty kärpäs- ja ludemyrkkynä liottamalla sitä maitoon.
Intian muinaisissa pyhissä Rigveda-kirjoituksissa sientä kutsuttiin nimellä Soma.
Viikinkien on väitetty syöneen kärpässieniä saavuttaakseen taisteluissa niin sanotun berserkkitilan. Väite on kuitenkin kyseenalaistettu."
Hallucinogenic mushrooms and flying reindeer
http://www.joplinindependent.com/display_article.php/mambo1167330679
"Although most people see Christmas as a Christian holiday, most of the symbols and icons we associate with Christmas celebrations are actually derived from the shamanistic traditions of the tribal peoples of pre-Christian northern Europe.
The sacred mushroom of these people was the red and white Amanita muscaria, also known as "fly agaric." This mushroom commonly is seen in books of fairy tales and usually is associated with magic and fairies. It contains potent hallucinogenic compounds once used by ancient peoples for insight and transcendental experiences. Most of the major elements of the modern Christmas celebration, such as Santa Claus, Christmas trees, magical reindeer and the giving of gifts, are originally based upon the traditions surrounding the harvest and consumption of this most sacred mushroom. "
- Psykofarmakologian ABC
"1) Ihmisen evoluution jossakin vaiheessa Kannabis on ollut tärkeässä tai vähintäänkin hyödyllisessä osassa ihmisen kehitystä, koska on tarvittu reseptorit kannabinoideja varten. Jos näin ei olisi, meillä ei olisi reseptoreita kannabinoideja varten."
Kannabinolijärjestelmähän on aktiivinen aina, kehomme tuottaa PAIKALLISIA kannabinoleja (itseasiassa kyseessä ei ole kannabinoli vaan aine jolle THC on miimi) jotka aktivoivat kannabisreseptoreita kuten THC:kin tekee. Nämä kannabinolit eivät aiheuta päihtymystä koska niiden erittyminen tapahtuu hyvin lähellä itse reseptoria. Noiden kemikaalien perimmäistä tarkoitusta suhteessa aivojen toimintaan normaalissa tilanteessa ei vielä täysin ymmärretä.
Kannabisresptorihan on nimetty kannabinolien mukaan koska se tunnistettiin vasta juuri päihdevaikutuksen takia tutkittaessa THC:n vaikutusta aivoissa, siis kannabisreseptorin nimi ei viittaa sen reseptorin tarkoitukseen vaan löytöreittiin ja ensimmäiseen tunnistettuun reseptoriin vaikuttavaan kemikaaliin. Itseasiassa tuolla koululääketieteessä kannabinolireseptoreista ei puhuta kansanomaisella nimellä vaan niiden luokittelunimellä juuri siksi ettei tieteellisessä työssä tulisi biasia "luonnon tarkoittamaan päihdejärjestelmään".
Kannabiksen päihdekäyttö on luonnollisen aivotoiminnan häiritsemistä, siitä ei ole epäilystäkään. THC on erään/eräiden luonnollisten kemikaalien miimi ja se vaikuttaa sattumanvaraisesti kannabinoidireseptorijärjestelmään luonnollisen aivokemian kannalta ei-tarkoituksenmukaisella tavalla - aivan kuin oopium vaikuttaa opioidireseptoreihin (onko se tarkoituksenmukaista tai oikeutus olettaa että ulkoiset opioidit on tarkoitettu ihmiskäyttöön? Ei...) tai vaikkapa MDMA:n vaikutus serotoniini-takaisinottoon.. Jokaisessa päihteessä väärinkäytetään jotain luontaista järjestelmää jollain ulkoisella kemikaalilla - eikä THC ole mikään mystinen poikkeus tähän sääntöön.
"Miksi Kannabis on siis kielletty?"
No ainakaan sinun logiikkasi ei mitenkään yksiselitteisesti oikeuta sen laillisuutta, etenkään kun käytät argumentaatiossasi virheoletusta että kannabisreseptorit ovat kannabiksen päihdekäyttöä varten.
Voimme siis toistaiseksi sanoa vaikkapa että "Kannabis on kielletty koska se vaikuttaa aivokemian luonnolliseen tilaan väärällä tavalla" - joskin tämä nyt ei kestä filosofista katsantoa mutta on sentään edes tieteellisesti oikein.
Olen kyllä kannabiksen laillistamisen puolella (ennenkaikkea sosiaalis-tasa-arvois-terveydellis-moraalisista syistä) mutten silti siedä asia- ja tietovirheitä etenkään toisten myönteisten kommenteissa. Kielteisethän nyt tunnetusti eivät edes välitä tietopohjaisesta lähestymisestä aiheeseen.- TubeVision
Mutta siihen otan, miksi kannabis on kielletty. Kannabis on kielletty, niin kuin me kaikki tiedämme, aivan eri syistä kuin aineen farmakologia.
Kannabis kiellettiin Anslingerin ajaman rotuerottelupolitiikan takia. Kannabiksesta tuli hyvä työkalu hyökätessä vähemmistöjä kohtaan laman runtelemassa Amerikassa. Laman jyllätessä ihmiset kaipasivat syyllistä ja Anslinger valtaa. Anslinger tarjosi syylliseksi kaikki eriväriset ja erilaiset kulttuurit, kansa kiitti ja antoi vallan.
Suomessa kannabis tuli laittomaksi puhtaasti siitä syystä että Yhdysvallat halusi pitää mukavan aseen vähemmistöjä kohtaan ja samalla kuitenkin viestiä kansalaisille että ovat oikeassa. Tämähän ei olisi onnistunut ellei muut maat olisi kiltisti uskonut Yhdysvaltoja. Valtaa pitävät eivät halunneet että Yhdysvaltojen kansalaiset olisivat aiheellisesti kysyneet että miksi se on muualla laillista jos se kerta on niin vaarallista... muu maailma sai sopeutua. Jos loppu maailma olisi siinä kohtaan kieltäytynyt kumartamasta rahalle ja ajatellut itse, emme ehkä olisi tässä tänään.
Mutta emme ajatelleet.
Sen jälkeen olemme käyneet yhden maailmansodan ja kolmatta odotellaan.
Maailma on nykypäivänä periaatteessa valtava pyramidi huijaus. Me pohjalla kähisemme samojen shampoopullojen myynnistä ja murusista mitä isojen pöydistä tippuu. Voitot elämästämme ja varsinkin hyöty kuolemastamme valuu pyramidin huipulle. Toinen maailmansota tienasi triljoonittain rahaa vaikutusvaltaisille omistajasuvuille ja Irakin sekä Afganistanin konfliktit ovat jo nyt maksaneet Yhdysvaltalaisille yli puoli triljoonaa. Mekin tuemme sitä päivittäin. Ostamme tuotteita Amerikkalaisilta jotka tukevat veroina sotaa. Näiden sotien päämääränä ei ole saavuttaa yhtään mitään, vaan ylläpitää sotaa. Rikkaat omistajasuvut rahoittavat molempia osapuolia ja he saavat kyllä voittonsa, kävi miten kävi. Rauha on "tosi huono" businekselle.
Luottamus ja sinisilmäisyys ovat ironisesti niitä syitä miksi olemme tässä jamassa. Luotamme johtajiimme niin sokeasti että uskomme heidän tietävän mikä meille on paras. Uskomme että he näkevät kokonaiskuvan ja ajavat meitä kohti utopiaa. Tähän kohtaan kannabis on kaikista vaarallisin huume, mitä maa päällään kantaa. Samalla kun tämä ihmeellinen kasvi on energiataloudellinen se on turvallinen päihde, se symbolisoi kaikkia niitä valheita mitä meille on syötetty. Päihde joka on turvallinen, antaa uusia kuvakulmia asioihin, pistää ajattelemaan ja rauhoittaa, on kaikkea sitä mitä valtaa pitävät eivät halua meidän tekevän. He haluavat että me pyörimme paniikissa häkissämme ympyrää ja tuijotamme televisiosta muiden vapautta jotta voisimme huijata itseämme että olemme vapaita. 1/3 osan elämästämme käytämme töihin jonka hedelmät muut syövät. 1/3 elämästämme käytämme nukkumiseen. 1/3 elämästämme meillä on aikaa perheillemme ja itsellemme. Missä kohtaa mentiin vikaan, kun teknologian kehitys ei vapauttanutkaan meitä töistä vaan entistä enemmän olemme sidottuja siihen? Tällaisia asioita ei saisi kysyä... Onko siis ihme että he haluavat pitää meidät erossa päihteistä jotka antavat tällaisia ajatuksia?
Tähän päälle kun vielä laitetaan että mikäli kannabis laillistettaisiin se olisi sama kuin myöntäisi:"hei, kustiin teitä 100 vuotta linssiin. Hupsista. Sry. My bad. Jos voitot saadaan pitää niin annatteko anteeksi?" Aidosta hädästä syntyneet, mutta sitä nykyään enää polttoaineena käyttävät, "huumevalistus" organisaatiot pyörivät puhtaasti pelolla. Samoin kun poliisien budjetit näyttävät huomattavasti järkevimmiltä kuin siihen yhdistää 10 000 "huumerikosta".
Poliisihan aikoinaan perustettiin koska haluttiin siviileiden itse hoitavan oma rikollisuus. Jotta kansa itse hillitsisi itseään, jottei tarvitse armeijaa käyttää kansaa vastaan. Nyt poliisista on muodostunut lähinnä valtaa pitävien väkivaltakoneisto, jota voisi verrata siihen että sudet valvoisivat lammaslaumaa. Toivoa on että siellä joku havahtuisi että meidän puolellahan poliisien tulisi olla. Huonoja lakeja ei pitäisi valvoa. Poliisi auktoriteettina tulisi kantaa vastuunsa ja puolustaa meitä.
Uskon että se tunne mikä poliisilla on, kun auttavat oikeasti kansaa - eikä kohtele sitä vihollisena, on se millä on voima muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Totta kai yhteiskunta tarvitsee voimaa jotta olisimme uskottava alueemme auktoriteettina, mutta sitä varten meillä on armeija. Poliisin tulisi ensisijaisesti valvoa kansalaistensa etua ei eturyhmien.
Tähän soppaan kun heitetään mukaan työtön hippi, karhu toisessa kädessä ja bongi toisessa, alkaa laillistaminen näyttämään aika kaukaiselta haulta. Koska jos moinen törkykasa jotain haluaa, se on todennäköisesti pois itseltä. Ainakin tuntuu siltä - joten sakkoja vaan... Oppiihan olemaan. Mutta, samalla kaivamme vain omaa kuoppaamme. Olemme niin sokeita tämän kaiken hälyn keskellä ettemme pysty erottamaan tärkeää informaatiota turhasta. Elämämme täyttää 24/7 mediatulvassa ja olemme niin lähellä Orwell tyyppistä yhteiskuntaa kun me sitä voimme olla, olematta kuitenkaan sitä. Näennäinen vapaus, estää meitä näkemästä että Flexi loppuu jossain vaiheessa.
Kannabis ei ole enää ollut pelkkä päihde pitkään aikaan. Siitä on tullut symboli vapaudelle ja riippumattomuudelle. Herääkin kysymys kuka täällä ohjaa ja mitä? Jos sadat miljoonat ihmiset ovat valmiita menemään vankilaan pelkästään että saavat käyttää/kasvattaa kannabista, ohjaako kannabis meitä vai me kannabista? - TubeVision
TubeVision kirjoitti:

Kannabis ei ole enää ollut pelkkä päihde pitkään aikaan. Siitä on tullut symboli vapaudelle ja riippumattomuudelle. Herääkin kysymys kuka täällä ohjaa ja mitä? Jos sadat miljoonat ihmiset ovat valmiita menemään vankilaan pelkästään että saavat käyttää/kasvattaa kannabista, ohjaako kannabis meitä vai me kannabista?Eli se syy loppujen lopuksi, mikä estää kannabiksen laillistamisen?
Kansalaiset pitävät häkistään. Pelkäävät astua tuntemattomaan. Sama syy miksi orjia voitiin pitää pellolla ilman kahleita, ei ollut paikkaa minne mennä, ei ollut ketään joka heidät johdattaisi vapauteen. Valtaa pitävien näkökulmasta kannabiksesta ei ole kuin haittaa. Valtarakenteet ovat loppujen lopuksi hyvin heppoiset ja uusi elementti on pelkkä riskitekijä. Jos ihmiset saisivat päättää niin kuin he itse haluaisivat, olisiko sotia tai näkisikö 2/3 maailmasta nälkää?
Olemme antaneet tämänkin valtion johtamisen ihmisille jotka eivät ole pätevimpiä hoitamaan tehtäviänsä vaan jotka vetoavat isoimpaan massaan joilla on yhteinen nimittäjä. Jos ja kun seuraava lama taas yllättäen iskee, löytyy syylliset aina. Ihmiset kaipaavat ahdingolleen syytä ja jos joku niille sen osoittaa, hyväksymme sen pureksimatta. Epävarmuus tulevaisuudesta pitää meidät pelossa ja revimme murusia toistemme käsistä, kun meidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja antaa valta niille jotka edustavat meitä. Niille jotka ovat pätevimpiä alallansa - eikä antaa eturyhmien sanella lakejamme.
Mutta, poliittinenjärjestelmä on arvostelun yläpuolella. Minkään muu kuin edustuksellinen demokratia ei voi olla hyvä. Kuitenkin järjestelmä on jäännös ajalta kun kaikkien mielipidettä ei voitu kuulla. Nyt on tekniikka ja nyt on mahdollisuus kysyä joka asiaa kansalta, vaikka eduskunnan vessapaperimerkin valinnasta. Halutaanko sitä? Ei. Miksi ei?
Siksi koska sinä et ole muka tarpeeksi järkevä tekemään päätöksiä jotka sinua koskevat. Koska jos asia olisi näin, demokratia toteutuisi eikä pieni eturyhmä voisi sanella lakeja omien tarpeidensa mukaan. - Dow Bones
TubeVision kirjoitti:
Mutta siihen otan, miksi kannabis on kielletty. Kannabis on kielletty, niin kuin me kaikki tiedämme, aivan eri syistä kuin aineen farmakologia.
Kannabis kiellettiin Anslingerin ajaman rotuerottelupolitiikan takia. Kannabiksesta tuli hyvä työkalu hyökätessä vähemmistöjä kohtaan laman runtelemassa Amerikassa. Laman jyllätessä ihmiset kaipasivat syyllistä ja Anslinger valtaa. Anslinger tarjosi syylliseksi kaikki eriväriset ja erilaiset kulttuurit, kansa kiitti ja antoi vallan.
Suomessa kannabis tuli laittomaksi puhtaasti siitä syystä että Yhdysvallat halusi pitää mukavan aseen vähemmistöjä kohtaan ja samalla kuitenkin viestiä kansalaisille että ovat oikeassa. Tämähän ei olisi onnistunut ellei muut maat olisi kiltisti uskonut Yhdysvaltoja. Valtaa pitävät eivät halunneet että Yhdysvaltojen kansalaiset olisivat aiheellisesti kysyneet että miksi se on muualla laillista jos se kerta on niin vaarallista... muu maailma sai sopeutua. Jos loppu maailma olisi siinä kohtaan kieltäytynyt kumartamasta rahalle ja ajatellut itse, emme ehkä olisi tässä tänään.
Mutta emme ajatelleet.
Sen jälkeen olemme käyneet yhden maailmansodan ja kolmatta odotellaan.
Maailma on nykypäivänä periaatteessa valtava pyramidi huijaus. Me pohjalla kähisemme samojen shampoopullojen myynnistä ja murusista mitä isojen pöydistä tippuu. Voitot elämästämme ja varsinkin hyöty kuolemastamme valuu pyramidin huipulle. Toinen maailmansota tienasi triljoonittain rahaa vaikutusvaltaisille omistajasuvuille ja Irakin sekä Afganistanin konfliktit ovat jo nyt maksaneet Yhdysvaltalaisille yli puoli triljoonaa. Mekin tuemme sitä päivittäin. Ostamme tuotteita Amerikkalaisilta jotka tukevat veroina sotaa. Näiden sotien päämääränä ei ole saavuttaa yhtään mitään, vaan ylläpitää sotaa. Rikkaat omistajasuvut rahoittavat molempia osapuolia ja he saavat kyllä voittonsa, kävi miten kävi. Rauha on "tosi huono" businekselle.
Luottamus ja sinisilmäisyys ovat ironisesti niitä syitä miksi olemme tässä jamassa. Luotamme johtajiimme niin sokeasti että uskomme heidän tietävän mikä meille on paras. Uskomme että he näkevät kokonaiskuvan ja ajavat meitä kohti utopiaa. Tähän kohtaan kannabis on kaikista vaarallisin huume, mitä maa päällään kantaa. Samalla kun tämä ihmeellinen kasvi on energiataloudellinen se on turvallinen päihde, se symbolisoi kaikkia niitä valheita mitä meille on syötetty. Päihde joka on turvallinen, antaa uusia kuvakulmia asioihin, pistää ajattelemaan ja rauhoittaa, on kaikkea sitä mitä valtaa pitävät eivät halua meidän tekevän. He haluavat että me pyörimme paniikissa häkissämme ympyrää ja tuijotamme televisiosta muiden vapautta jotta voisimme huijata itseämme että olemme vapaita. 1/3 osan elämästämme käytämme töihin jonka hedelmät muut syövät. 1/3 elämästämme käytämme nukkumiseen. 1/3 elämästämme meillä on aikaa perheillemme ja itsellemme. Missä kohtaa mentiin vikaan, kun teknologian kehitys ei vapauttanutkaan meitä töistä vaan entistä enemmän olemme sidottuja siihen? Tällaisia asioita ei saisi kysyä... Onko siis ihme että he haluavat pitää meidät erossa päihteistä jotka antavat tällaisia ajatuksia?
Tähän päälle kun vielä laitetaan että mikäli kannabis laillistettaisiin se olisi sama kuin myöntäisi:"hei, kustiin teitä 100 vuotta linssiin. Hupsista. Sry. My bad. Jos voitot saadaan pitää niin annatteko anteeksi?" Aidosta hädästä syntyneet, mutta sitä nykyään enää polttoaineena käyttävät, "huumevalistus" organisaatiot pyörivät puhtaasti pelolla. Samoin kun poliisien budjetit näyttävät huomattavasti järkevimmiltä kuin siihen yhdistää 10 000 "huumerikosta".
Poliisihan aikoinaan perustettiin koska haluttiin siviileiden itse hoitavan oma rikollisuus. Jotta kansa itse hillitsisi itseään, jottei tarvitse armeijaa käyttää kansaa vastaan. Nyt poliisista on muodostunut lähinnä valtaa pitävien väkivaltakoneisto, jota voisi verrata siihen että sudet valvoisivat lammaslaumaa. Toivoa on että siellä joku havahtuisi että meidän puolellahan poliisien tulisi olla. Huonoja lakeja ei pitäisi valvoa. Poliisi auktoriteettina tulisi kantaa vastuunsa ja puolustaa meitä.
Uskon että se tunne mikä poliisilla on, kun auttavat oikeasti kansaa - eikä kohtele sitä vihollisena, on se millä on voima muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Totta kai yhteiskunta tarvitsee voimaa jotta olisimme uskottava alueemme auktoriteettina, mutta sitä varten meillä on armeija. Poliisin tulisi ensisijaisesti valvoa kansalaistensa etua ei eturyhmien.
Tähän soppaan kun heitetään mukaan työtön hippi, karhu toisessa kädessä ja bongi toisessa, alkaa laillistaminen näyttämään aika kaukaiselta haulta. Koska jos moinen törkykasa jotain haluaa, se on todennäköisesti pois itseltä. Ainakin tuntuu siltä - joten sakkoja vaan... Oppiihan olemaan. Mutta, samalla kaivamme vain omaa kuoppaamme. Olemme niin sokeita tämän kaiken hälyn keskellä ettemme pysty erottamaan tärkeää informaatiota turhasta. Elämämme täyttää 24/7 mediatulvassa ja olemme niin lähellä Orwell tyyppistä yhteiskuntaa kun me sitä voimme olla, olematta kuitenkaan sitä. Näennäinen vapaus, estää meitä näkemästä että Flexi loppuu jossain vaiheessa.
Kannabis ei ole enää ollut pelkkä päihde pitkään aikaan. Siitä on tullut symboli vapaudelle ja riippumattomuudelle. Herääkin kysymys kuka täällä ohjaa ja mitä? Jos sadat miljoonat ihmiset ovat valmiita menemään vankilaan pelkästään että saavat käyttää/kasvattaa kannabista, ohjaako kannabis meitä vai me kannabista?Tämmöiseen konsensukseen maailman tilasta olen itsekin päätynyt---lisäksi uskon, että kusetus/vapauden illuusion luonti on mennyt läpi siksi, kun se on toteutettu useammassa sukupolvessa...äärimmäisen harkiten ja tarkkaan suunnitellen. Kultinomaista toimintaa, sanoisin.
- Evo.lut
Dow Bones kirjoitti:
Tämmöiseen konsensukseen maailman tilasta olen itsekin päätynyt---lisäksi uskon, että kusetus/vapauden illuusion luonti on mennyt läpi siksi, kun se on toteutettu useammassa sukupolvessa...äärimmäisen harkiten ja tarkkaan suunnitellen. Kultinomaista toimintaa, sanoisin.
Jos siis koko historiamme on äärimmäisen tarkkaan harkiten suunniteltua, kultinomaista toimintaa, niin mihin se viime kädessä oikein pyrkii?
Maailman tuhoamiseen Belsebubin kunniaksi? - TubeVision
Evo.lut kirjoitti:
Jos siis koko historiamme on äärimmäisen tarkkaan harkiten suunniteltua, kultinomaista toimintaa, niin mihin se viime kädessä oikein pyrkii?
Maailman tuhoamiseen Belsebubin kunniaksi?näille.
Ei se nyt niin äärimmäisen tarkkaan harkittua ole. Lähinnä voisi kuvata asiaa siten että ahneet keskenänsä ryöstävät kilpaa ihmisiä. Kaikki on ok, niin kauan kun eivät toistensa jaloille astele.
Sota on aina kannattavaa. Mikään muu ei tuota niin paljoa rahaa näille omistajasuvuille kuin sota. He ovat niitä jotka nostivat Hitlerinkin valtaan. Nyanssina voisi mainita esim. Fantan. (siis se limsa). Ei yhdysvaltalainen coca-cola voinut myydä nimellänsä limua natsi-saksassa, niin se teki sinne oman merkin: Fanta. IBM toimitti tietokoneet millä saatiin juutalaiset tapettua tehokkaasti. Saksan Luftwaffe pysyi tasan ilmassa sen takia että Standard Oil antoi sille menovettä. jne. jne.
Samalla kuin sotivat osapuolet kilpaa lainaavat näiltä rahaa jotta saavata hankittua lisää pyssyjä , pankkiirit hierovat käsiään. Media keskittyy entistä enemmän, päivä päivältä ja jos sinulta kysyy esim. paljonko aseita, rahaa ja öljyä yhdysvaltain armeija on "hukannut" Irakissa et tietäisi siitä mitään. Koska se ei sinua kosketa ja koska sinua ei kiinnosta. Jos nyt alkoi kiinnostamaan niin voin sen ilmoittaa: 200 000 asetta kadonnut jäljettömiin (ei yhden yhtä sarjanumeroa kenelläkään tallessa), 12 mrd dollaria käteistä, 380 tonnia räjähteitä, 300 000 tynnyriä öljyä katosi per päivä - neljän vuoden ajan.
Tiesitkö näistä? Todennäköisesti et. Miksi et? Koska sitä ei sinulle ole haluttu kertoa. Kukaan ei enää mediassa vetele yhtäläisyysmerkkejä koska sitä ei haluta. Se riskeeraa turhaan näiden hyvät operaatiot. Sinulle syötetään iso-veljeä ja muuta sontaa 24/7 ja pysyt aivan tavan onnellisena laput silmillä kehdosta hautaan.
Mihin tämä päättyy?
Täydelliseen totalitarismiin.
Sinulla ei ole enää valtaa, ei ääntä, ei kotia, ei yksityisyyttä, ei omaisuutta - ellei valtakoneisto sinulle sitä laupeudessaan suo. Mikäli käyt nenille hyppimään sinulta lähtee kaikki. Valvotaan joka sekuntia mitä teet, tiedetään missä olet, mitä syöt, kenen kanssa, mitä sanot, mitä kuuntelet jne. Olet tasan tarkkaan niin kauan hyödyllinen kun orjana 8 - 16h päivässä teet töitä ja pari tuntia kulutat. Kun vanhenet, jos sinulla on omaisuutta jäljellä se ryöstetään pikavauhtia pois ettei jää kuleksimaan. Sitten sinut voidaan kuopata, hengitit tai et.
Tervetuloa tähän maailmaan. - TubeVision
TubeVision kirjoitti:
näille.

Tervetuloa tähän maailmaan.Joku tuon tekstin lukemisen jälkeen todennäköisesti ajattelee että taas joku höyrypää vaahtoaa. (ihan aiheellisesti)
Tänään vaan on sillä tavalla hyvä päivä ollut että se on lähes tulkoon todistanut joka kohdan...
Median sensurointi:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pearl Jamin kappaleesta sensuroitiin Bushia kritisoivat kohdat/1135229402762?ref=rss
Kriisi yhdysvalloissa:
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4529
http://www.arvopaperi.fi/article/id=23553
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4525
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=112590
http://www.kaleva.fi/plus/juttu673166_page0.htm
Normaalisti kun tulee taloudessa kriisi niin ihmiset hakevat jalometalleista turvaa = Kullan hinta nousee. Mutta nyt, taloudessa on valtava kriisi ja kullan hinta laskee? Miksi? Koska ihmiset tarvitsevat valuuttaa. Mihin se raha menee, vaikka parin päivän sisään on maailmalla yhteensä syötetty yli 600mrd rahaa. Yrityksiä ajetaan kriisiin puhtaasti käteispulan takia, pankit joutuvat lainaamaan pikavauhtia keskuspankilta lisää rahaa. Mitähän tapahtuu kun korkotaso nostetaan 10% tai yli? Pankit menevät konkurssiin. Mihin se omaisuus katoaa?
Tähän kun lisätään kaveriksi että metallilla menee pirun hyvin. Varsinkin ruostumaton teräs. Se varmaan johtuu siitä kun sitä upotetaan betoniin ;)
http://www.arvopaperi.fi/article/id=23541
Samalla kuin George W. Bush on saanut "mahdollisen" kriisitilanteen varalta diktaattorin oikeudet.
http://www.salon.com/opinion/greenwald/2007/04/12/weekly_standard/index.html?source=email
Halliburton rakentaa pidätyskeskuksia:
http://www.nytimes.com/2006/02/04/national/04halliburton.html?ex=1296709200&en=01728da2eba059e4&ei=5088&partner=rssn
(Halliburton on siis Cheneyn firma jonka kurssi sodan jälkeen on noussut vain muutamia tuhansia hassuja prosentteja)
Bush saa oikeuden valvoa ketä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa ja koska haluaa:
http://cbs2chicago.com/topstories/topstories_story_215120208.html
Eli, mitä koitan tällä sanoa? ...En tiedä, ehkä olen vain vainoharhainen, mutta jokin sanoo että nyt olisi ehkä hyvä hetki vaihtaa Big Brotheri uutisille ja kysyä: "MITÄ VITTUA, TE OLETTE TEKEMÄSSÄ?"... - TubeVision
TubeVision kirjoitti:
Joku tuon tekstin lukemisen jälkeen todennäköisesti ajattelee että taas joku höyrypää vaahtoaa. (ihan aiheellisesti)
Tänään vaan on sillä tavalla hyvä päivä ollut että se on lähes tulkoon todistanut joka kohdan...
Median sensurointi:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pearl Jamin kappaleesta sensuroitiin Bushia kritisoivat kohdat/1135229402762?ref=rss
Kriisi yhdysvalloissa:
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4529
http://www.arvopaperi.fi/article/id=23553
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4525
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=112590
http://www.kaleva.fi/plus/juttu673166_page0.htm
Normaalisti kun tulee taloudessa kriisi niin ihmiset hakevat jalometalleista turvaa = Kullan hinta nousee. Mutta nyt, taloudessa on valtava kriisi ja kullan hinta laskee? Miksi? Koska ihmiset tarvitsevat valuuttaa. Mihin se raha menee, vaikka parin päivän sisään on maailmalla yhteensä syötetty yli 600mrd rahaa. Yrityksiä ajetaan kriisiin puhtaasti käteispulan takia, pankit joutuvat lainaamaan pikavauhtia keskuspankilta lisää rahaa. Mitähän tapahtuu kun korkotaso nostetaan 10% tai yli? Pankit menevät konkurssiin. Mihin se omaisuus katoaa?
Tähän kun lisätään kaveriksi että metallilla menee pirun hyvin. Varsinkin ruostumaton teräs. Se varmaan johtuu siitä kun sitä upotetaan betoniin ;)
http://www.arvopaperi.fi/article/id=23541
Samalla kuin George W. Bush on saanut "mahdollisen" kriisitilanteen varalta diktaattorin oikeudet.
http://www.salon.com/opinion/greenwald/2007/04/12/weekly_standard/index.html?source=email
Halliburton rakentaa pidätyskeskuksia:
http://www.nytimes.com/2006/02/04/national/04halliburton.html?ex=1296709200&en=01728da2eba059e4&ei=5088&partner=rssn
(Halliburton on siis Cheneyn firma jonka kurssi sodan jälkeen on noussut vain muutamia tuhansia hassuja prosentteja)
Bush saa oikeuden valvoa ketä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa ja koska haluaa:
http://cbs2chicago.com/topstories/topstories_story_215120208.html
Eli, mitä koitan tällä sanoa? ...En tiedä, ehkä olen vain vainoharhainen, mutta jokin sanoo että nyt olisi ehkä hyvä hetki vaihtaa Big Brotheri uutisille ja kysyä: "MITÄ VITTUA, TE OLETTE TEKEMÄSSÄ?"...Sitten tähän kaveriksi Venäjän arktinen öljyvarojen valtaus ...ööö... yritys? Sattumalta Teppo editoinnista liukastui Titanic dvd-levyyn ja levy lensi koneeseen jonka jälkeen Teppo kaatui näppiksen päälle. Tämän seurauksena tuli 2 pätkää Titanikkiä valtion _virallisten_uutisten sekaan jonka loppuosa olisi voitu kuvata vaikka Saimaalla. Sattumalta jenkeissä ei asiasta tiedetä tuon taivaallista. Sinne asti kun ne uutiset ei kuulu. Koska jenkithän eivät ilkkuisi kovinkaan paljoa tuolle...? Sen ne kyllä kuulivat että Venäjä on lähettänyt pommikoneensa uudestaan kylmänsodan ajan reiteille.
Pommikoneet:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/6938856.stm
Titanic:
Ilta-Sanomat ovat täynnä sitä.
Tässä kohtaa kannattaa olla optimisti. Meinaan kukaanhan ei halua ajatella niin että, Venäjä tekisi nyt "pohjia" sotilaalliselle aluevaltaukselle mikäli maailmanlaajuinen kriisi puhkeaa... Koska siellähän ei paljon tuota öljyä ole. - Evo.lut
TubeVision kirjoitti:
näille.
Ei se nyt niin äärimmäisen tarkkaan harkittua ole. Lähinnä voisi kuvata asiaa siten että ahneet keskenänsä ryöstävät kilpaa ihmisiä. Kaikki on ok, niin kauan kun eivät toistensa jaloille astele.
Sota on aina kannattavaa. Mikään muu ei tuota niin paljoa rahaa näille omistajasuvuille kuin sota. He ovat niitä jotka nostivat Hitlerinkin valtaan. Nyanssina voisi mainita esim. Fantan. (siis se limsa). Ei yhdysvaltalainen coca-cola voinut myydä nimellänsä limua natsi-saksassa, niin se teki sinne oman merkin: Fanta. IBM toimitti tietokoneet millä saatiin juutalaiset tapettua tehokkaasti. Saksan Luftwaffe pysyi tasan ilmassa sen takia että Standard Oil antoi sille menovettä. jne. jne.
Samalla kuin sotivat osapuolet kilpaa lainaavat näiltä rahaa jotta saavata hankittua lisää pyssyjä , pankkiirit hierovat käsiään. Media keskittyy entistä enemmän, päivä päivältä ja jos sinulta kysyy esim. paljonko aseita, rahaa ja öljyä yhdysvaltain armeija on "hukannut" Irakissa et tietäisi siitä mitään. Koska se ei sinua kosketa ja koska sinua ei kiinnosta. Jos nyt alkoi kiinnostamaan niin voin sen ilmoittaa: 200 000 asetta kadonnut jäljettömiin (ei yhden yhtä sarjanumeroa kenelläkään tallessa), 12 mrd dollaria käteistä, 380 tonnia räjähteitä, 300 000 tynnyriä öljyä katosi per päivä - neljän vuoden ajan.
Tiesitkö näistä? Todennäköisesti et. Miksi et? Koska sitä ei sinulle ole haluttu kertoa. Kukaan ei enää mediassa vetele yhtäläisyysmerkkejä koska sitä ei haluta. Se riskeeraa turhaan näiden hyvät operaatiot. Sinulle syötetään iso-veljeä ja muuta sontaa 24/7 ja pysyt aivan tavan onnellisena laput silmillä kehdosta hautaan.
Mihin tämä päättyy?
Täydelliseen totalitarismiin.
Sinulla ei ole enää valtaa, ei ääntä, ei kotia, ei yksityisyyttä, ei omaisuutta - ellei valtakoneisto sinulle sitä laupeudessaan suo. Mikäli käyt nenille hyppimään sinulta lähtee kaikki. Valvotaan joka sekuntia mitä teet, tiedetään missä olet, mitä syöt, kenen kanssa, mitä sanot, mitä kuuntelet jne. Olet tasan tarkkaan niin kauan hyödyllinen kun orjana 8 - 16h päivässä teet töitä ja pari tuntia kulutat. Kun vanhenet, jos sinulla on omaisuutta jäljellä se ryöstetään pikavauhtia pois ettei jää kuleksimaan. Sitten sinut voidaan kuopata, hengitit tai et.
Tervetuloa tähän maailmaan.En tiedä oliko kirjoituksesi sinuttelusta huolimatta henkilökohtaisesti minulle. Minä ainakin esitin kysymykseni Dow Bonesille.
Ja nimimerkkini paljastaa "uskoni" asiain syihin. Evoluutio on sokea eikä vapaata tahtoa käytännössä ilmene reaalimaailmassa. Itsekkyys elää ja voi hyvin nykymaailmassa, koska se on mahdollista; koska sen ilmenemistä ei kahlehdita sosiaalisilla sanktioilla.
Mutta ei, tämä ei pääty täydelliseen totalitarismiin. Tämä päättyy täydelliseen ekokatastrofiin, kun luonnon kantokyky viimein ylittyy monimutkaisten ekologisten palautejärjestelmien romahtaessa kautta maan piirin.
Nähtäväksi jää, selviääkö ihminen siitä, tai ylipäätään mikään tarpeeksi monimutkainen. Varmaa on vain se, että syvällä maankuoren sisällä bakteeripopulaatiot jatkavat häiriytymättä ikuista elonkiertoaan.
Ei jää maailmankaikkeuskaan meitä tai katedraalejamme kaipaamaan. Aikansa kutakin ja aineen ja energian kiertokulunkin syö lopulta entropian ääretön kita.
Tervetuloa tähän maailmankaikkeuteen. ;)
- Seppo naapurista
Täyttäkää te niitä kannapisreseptoreita.
Minulla onkin omat viinareseptorit.
Mistäkö tiedän? Viinasta tulee nähkääs mukava olo. Kyllä viina meille suomalaisille soppii emmekä tarvitse kannapista tai heroiinia siihen sekaan.- TubeVision_orig
Alkoholi vaikuttaa niin että se imeytyy solujen läpi vahingoittaen solua. Kun solu vahingoittuu sen toiminta häiriintyy ja se vapauttaa ennen tuhoutumistaan välittäjä aineita. (Ilmeisesti vähän samanlainen kuin ihmiset käyvät lähellä kuolemaa kertovat että siinä on hyvä olo, mutta pullo kerrallaan)
Se hyvä olo tulee siis siitä kun tuhoat osan aivoja.
Onneksi olkoon. - kyllä
TubeVision_orig kirjoitti:

Onneksi olkoon.Ja siksi alkoholi maistuu aluksi pahalta. Ihminen, joka psyykisiä ongelmiaan paetakseen kuitenkin "tarvitsee" alkoholia, muuttuu. Psyyke, joka haluaa viinaa käyttää, kehittää valheellisen suhtautumisen tähän hermomyrkkyyn. Sama tapahtuu tietysi myös muiden aineiden väärinkäytössä.
Ganja on pyhänä luonnonyrttinä hyvän makuista ja tuoksuista alusta alkaen =) - tälläpuolellaruutua
Puhuhan sinä naapurin Seppo -vain omasta puolestasi. Sen verran tavallista ja yleistä on nykyisin yrttipuuhat että jo ilmiönä se puhuu puolestaan. Eri asia on tietenkin mitä juuri sinä haluat uskoa.
Rentouttavaa iltaa sinne perjantaipullon pariin! - kurz
TubeVision_orig kirjoitti:
Alkoholi vaikuttaa niin että se imeytyy solujen läpi vahingoittaen solua. Kun solu vahingoittuu sen toiminta häiriintyy ja se vapauttaa ennen tuhoutumistaan välittäjä aineita. (Ilmeisesti vähän samanlainen kuin ihmiset käyvät lähellä kuolemaa kertovat että siinä on hyvä olo, mutta pullo kerrallaan)
Se hyvä olo tulee siis siitä kun tuhoat osan aivoja.
Onneksi olkoon.ovat GABA(gamma-aminovoihappo) reseptoreita, joihin alkoholin uskotaan pääasiallisesti vaikuttavan. Toki se vaikuttaa melko kokonaisvaltaisesti hyvin moneen välittäjäainesysteemiin ym ym. On vähän yksinkertaistettua ja liioiteltua sanoa, että hyvä olo tulee siitä, kun tuhoaa osan aivoja. Aivosolujahan kuolee tuhansia päivässä ihan tekemättä mitään. Totta, alkoholi on yksi myrkyllisimmistä huumeista, mutta ei senkään hyvän olon tunne synny aivojen tuhoutumisesta, vaikka se niitä kroonisesti aika pahasti surkastaakin. GABA on pääasiallinen rauhoittava välittäjäaine aivoissa, ja kun sen reseptorien toimintaa potentioidaan, eli se aktivoituu helpommin, niin se lisää rauhallisuuden tunnetta, poistaa pelkoja ja estoja. Vaikutus heijastuu dopamiinireseptoreihin, joihin GABA-solut ovat kytköksissä hermoteiden välityksellä, ja ne alkavat vapauttaa enemmän dopamiinia, joka tuottaa mielihyvää ja altistaa addiktiolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797