pitäisikö oksentaa?

urpo...

Minulla ei ole varsinaista bulimiaa, mutta joskus yksin ollessani sorrun silti syömään liikaa. Eilen kävi taas niin ja mutustin illan aikana 300g suolapähkinöitä. Tänään olo on ollut aika huono ja sellaisia ällöttäviä oksennukselta haisevia röyhtäyksiä on tullut paljon pitkin päivää. Näin on tapahtunut myös joskus aikaisemminkin. Mietin vain, että yrittääkö keho saada minut oksentamaan, jotta liika rasva ja suola poistuisi? En kuitenkaan osaa oksentaa kuin sairaana, ja hyvä näin. Jos osaisin, tekisin sitä liian usein.

2

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pläski

      Eiliset ruuat ei enää ole vatsassa, joten myöhäistä olisi enää oksennella. Typerää touhua muutenkin, ei kannata aloittaa ja opetella. Tuhoaisit vain kehosi.

    • minulla ei pitänyt olla bul...

      ahmimishäiriö (binge eating disorder BED) on syömishäiriö, vaikkei oksentaisikaan (bulimia). jos koet olevasi taipuvainen, ole varovainen!!! kaikkein tärkeintä on ahmimisen estäminen ajoissa siten, että oksentamisen tarvetta ei tule. oma viisivuotinen taival bulimian kanssa alkoi juuri tahdottomasta oman elimistön reaktiosta syömisen jälkeen. tosin siihen liittyi raju stressi yms. en edelleenkään "osaa oksentaa", vaan riittää, että kurkkaan pyttyyn ahmimisen jälkeen...

      kuvailemasi närästys on yksi oireistani.

      oksentaminen ei ole avain taivaaseen, jossa voi syödä kaikkea ihanaa. ahmimiskierteen aloitettuaan ruosta ei saa enää hyvää oloa kuin silloin, kun sitä pääsee syömään nopeasti, paljon ja taukoamatta. hyvä olo lakkaa välittömästi kun lopettaa syömisen.

      miten kontrolloida ahmimista? kysymys johon en ole saanut hyvää vastausta. pari tekniikka, joita käytän kun tunnen kohtauksen tulevan:

      1. vaihtoehtoinen hyvänolon lähde (itse tykkään kuumasta suihkusta tai kylvystä, hyvästä musiikista)
      2. vaihtoehtoinen tekeminen (kävely ulkona, kitara, piirtäminen)
      3. hankkiudun ihmisten ilmoille tai soitan kaverille (muiden seurassa ei voi ahmia)

      jos olen jo aloittanut nopean syömisen, yritän pysähtyä ja arvioida mitä olen oikeasti vailla. onnistuu ehkä vaihtamalla huonetta ja tekemällä rentoutumisharjoituksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe