Turmiolan tommi?

ei meillä

Sama ikiaikainen ongelma kuin varmasti monella muulla. Mies juo liikaa. Vertaistuen tarpeessa..

Meillä on mieheni kanssa täysin erilaiset käsitykset alkoholin käytöstä. Itse juon vain 2-3 kertaa vuodessa, nykyään. Nuorena kävin baareissa paljonkin ja tiedän mitä se meno on. Äidiksi tultuani aikuistuin alkoholin käytön suhteen. Puolisoni ei ole lapseni biologinen isä, eikä hänellä ole omia lapsia.

Olen sitä mieltä että hänen alkoholinkäyttö tottumuksensa häiritsevät perheemme elämää. Oletteko samaa mieltä? vai vouhotanko turhasta? Hän pystyy tekemään työnsä, sitä alkoholi ei häiritse, jos on aamulla tarve auton rattiin, juo vain sen verran että pystyy ajamaan, mutta juo kuitenkin, joka päivä. Enimmäkseen vain keskiolutta. Viikonloppuisin juo yleensä sekä perjantaina että lauantaina. Vähintään toisena päivänä. Kovat kännit ja makaa seuraavan päivän iltapäivään asti krapulaansa. Häntä ei saa häiritä tuolloin,pitäisi vain rapsutella ja paijata, seksikin maistuisi krapulassa. Itseäni seksi haisevan krapulaisen miehen kanssa lähinnä oksettaa, vaikka selvinpäin ollessaan tarjoaakin taivaallista seksiä. Hänen mielestään olutta voi ottaa missä vain, kaikissa perheen yhteisissä tekemissä hänellä on mukanaan se ruskea pullo. Tehtiin sitten puutarhatöitä tai käydään vaikka lapsen iloksi huvipuistossa, niin kaljaa pitää olla. Tunnen että kaikki tapahtuu "sillä ehdolla että voin ottaa kaljaa". Minulta hän odottaa että hoidan täysin kodin, ruoanlaitto siivoaminen tai pyykit eivät kuulu miesten hommiin mutta nainen voi ihan hyvin vaikka porata hyllyjä seinälle jos kerran niitä tahtoo. Tuntuu että elän kakkosena, kalja ensin ja minä sitten jos hänellä sattuu huvittamaan.

Asiasta on monesti riidelty ja usein hän on myöntänyt "tiedän että juon liikaa" ja luvannut parantaa tapansa, mutta aina on palattu samaan..

Häneltä jää laskut maksamatta ja tarpeelliset hankinnat hankkimatta, mutta kaljabaariin voi rahaa laittaa.

Mitenköhän tässä toimisin.. olen yrittänyt kiristää että jätän hänet jos ei siisti tapojaan, mutta... Tiedän että näin en voi elää, enkä antaa lapseni oppia sairasta mallia, mutta kuitenkin haluaisin että hän saisi jonkun taikaiskun ja alkaisi elää terveemmin... Toivotontako?

5

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oolofi

      Jos kerran pystyy hoitamaan asiansa, niin onko tuolla niin väliä, hoitaako se ne kaljan kanssa vai ilman?

      • strömström

        Lueppas nyt oikein ajatuksen kanssa tuo lause aloitusviestistä uudestaan.

        "Viikonloppuisin juo yleensä sekä perjantaina että lauantaina. Vähintään toisena päivänä. Kovat kännit ja makaa seuraavan päivän iltapäivään asti krapulaansa. Häntä ei saa häiritä tuolloin,pitäisi vain rapsutella ja paijata, seksikin maistuisi krapulassa. Itseäni seksi haisevan krapulaisen miehen kanssa lähinnä oksettaa"

        Onko se tosiaan ihan sama juoko vai ei?

        Kun talossa ei tarvita kalenteria, miehen kännääminen kertoo aivan tarkasti milloin on perjantai, lauantai ja sunnuntai. Se tulee tarkasti kuin postiauto, joka ainoa viikonloppu, ja sen ehdoilla eletään.
        Kännäämisen avulla voi viikonloppuisin tarkistaa jopa kellon, se etenee just prikuulleen samassa aikataulussa joka helvetin viikonloppu.

        Kyllä kuule silloin on väliä juoko kaveri vaiko ei.


      • ymmärtämään

        viestistä vain kohdan, että mies hoitaa työnsä. Mitään muuta et sinä alkoholistina tajunnutkaan. Se on niin tyypillistä teille juopoille, että riittää että edes yksi asia pysyy hanskassa, vaikka muuten perheen elämä olisi yhtä helvettiä juomisen vuoksi. Sinä et taida pystyä hoitamaan muuta kuin juomisen.


    • aina sama

      miehesi liikaa suhteenne alku alkoina ja olivatko käsityksenne erilaiset alkoholista jo silloin? Jos olivat, niin miksi menitte yhteen?

    • kokemusta löytyy

      Taidat itse syvällä sisälläsi jo tietääkin, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Jos jäät, joudut toistuvasti pettymään miehen lupauksiin raitistumisesta. Sitä päivää ei nimittäin tule, ja jäämällä annat miehelle luvan jatkaa juomista.

      Jos lähdet, vältyt vuosien katkeruudelta ja itsesyytöksiltä. Mies vastaa omasta valinnastaan juoda, eikä siihen ole kukaan muu syyllinen kuin mies itse. Sinä itse olet vastuussa omasta ja vielä nyt lastesikin elämästä. Mieti, onko nykyinen elämäsi sellainen, millaisena sen halua elää. Elämä on kuitenkin lyhyt ja liian arvokas asia haaskattavaksi ja juopon häirittäväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe