Kekkonen on

Onhan suomalaiselle jo tosin pystytetty ainakin yksi patsas ulkomaan kamaralle. SDP:n suuri poika Otto Wille Kuusinen tähyää ikuisesti Ääniselle Petroskoin kaupungissa Venäjällä.

Nyt ollaan siis pystyttämässä patsasta Viroon keskustalaiselle suurmiehelle Kekkoselle.

Kumpaa suurmiestä Sinä arvostat enemmän?

http://www.postimees.ee/040807/esileht/kultuur/275444.php

Kekkoselle esitetään patsasta Viroon
4.8.2007

Viron pitäisi pystyttää patsas Suomen presidentille Urho Kekkoselle, esittää virolaisprofessori Postimees-sanomalehden lauantaina julkaisemassa artikkelissa.

Tallinnan yliopiston professori Rein Veidemann katsoo Kekkosen ja Viron suhteita käsittelevän kirjan arviossaan, että Kekkonen tunsi Viroa kohtaan kiinnostusta jo ennen presidentiksi tuloaan ja pyrki tukemaan naapurimaata myös silloin, kun se oli osa Neuvostoliittoa. Professorin mukaan Viron liittäminen Neuvostoliittoon vuonna 1940 oli Kekkoselle katastrofi.

Veidemannin mielestä Kekkonen onnistui valamaan virolaisiin uskoa.

- Ei näin ollen olisi liioiteltua Virolta ilmaista kiitollisuuttaan yhdelle suurimmista ystävistään pystyttämällä hänelle muistomerkki, hän sanoi.

Veidemann arvioi Postimees-lehdessä Pekka Liljan ja Kulle Raigin teoksen "Urho Kekkonen ja Eesti".

STT-BNS
5297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksi proffa esittää tuollaista.

Äänestä
  • oli suomalaisten pelastus pahasta.

    Äänestä

  • Erittäin merkittävä kirjoitti:

    Lennart meri lausui:

    "Olemme hänelle" (Kekkoselle) suuremman kiitoksen velkaa kuin monet virolaiset ja valitettavasti myös suomalaiset ovat valmiit tunnustamaan", sanoo Lennart Meri ja jatkaa: "Neuvosto-osapuoli ei osannut arvioida Kremlin ja Kekkosen välillä tehdyn sopimuksen seurannaisvaikutuksia".

    Näyttääkin siltä, että vain 50 vuotta neuvostoliiton ikeessä ollut kansa voi ymmärtää miten suunnattoman ovelasti Kekkonen toimi. Hän osasi antaa virolaisille toivoa ja kannustusta tavalla jonka ymmärtämiseen vain vuosituhantinen sukulaisuus antoi avaimet. Neuvostoliittolaiset olivat täysin pihalla ja toimivat juuri kuten Kekkonen oli suunnitellut. Suomalainen massaturismi Viroon ja suomalaisten tv-kanavien näkyminen avasivat ikkunan länteen joka mahdollisti virolaisten henkisen valmiuden ottamaan itsenäisyyden heti kun siihen avautui mahdollisuus.

    Mauno Koivisto oli siinä mielessä virolaisten petturi, että hän pisti "ystävyytensä" Gorbatsoviin Viron kansan edelle.

    Äänestä

  • virolaisten sankari kirjoitti:

    on opetellut suomea tv:n avulla. Tietoa on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

virolaisten sankari kirjoitti:

Onhan suomalaiselle jo tosin pystytetty ainakin yksi patsas ulkomaan kamaralle. SDP:n suuri poika Otto Wille Kuusinen tähyää ikuisesti Ääniselle Petroskoin kaupungissa Venäjällä.

Nyt ollaan siis pystyttämässä patsasta Viroon keskustalaiselle suurmiehelle Kekkoselle.

Kumpaa suurmiestä Sinä arvostat enemmän?

http://www.postimees.ee/040807/esileht/kultuur/275444.php

Kekkoselle esitetään patsasta Viroon
4.8.2007

Viron pitäisi pystyttää patsas Suomen presidentille Urho Kekkoselle, esittää virolaisprofessori Postimees-sanomalehden lauantaina julkaisemassa artikkelissa.

Tallinnan yliopiston professori Rein Veidemann katsoo Kekkosen ja Viron suhteita käsittelevän kirjan arviossaan, että Kekkonen tunsi Viroa kohtaan kiinnostusta jo ennen presidentiksi tuloaan ja pyrki tukemaan naapurimaata myös silloin, kun se oli osa Neuvostoliittoa. Professorin mukaan Viron liittäminen Neuvostoliittoon vuonna 1940 oli Kekkoselle katastrofi.

Veidemannin mielestä Kekkonen onnistui valamaan virolaisiin uskoa.

- Ei näin ollen olisi liioiteltua Virolta ilmaista kiitollisuuttaan yhdelle suurimmista ystävistään pystyttämällä hänelle muistomerkki, hän sanoi.

Veidemann arvioi Postimees-lehdessä Pekka Liljan ja Kulle Raigin teoksen "Urho Kekkonen ja Eesti".

STT-BNS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu