Ensimmäistä ja viimeistä kertaa kyseisessä paikassa.
Terveystarkastajan kannattaa ehkä käydä tutkimassa välillä kalojen laatua, mitä siellä myydään.
Ostin 30.7 torilta lohifileen. Ajoin mökille, kala kylmälaukussa. Nälkäisiä kun olimme, aloin välittömästi tekemään ruokaa...avattuani kalapaketin, haju oli kamala, ja kala aivan pilaantunutta. File maksoi yli 8 euroa, arvaas vaan kauppias, oliko kiva heittää rahaa roskiin?
Seuraavana päivänä ajoimme Puumalasta Imatralle kalaostoksille.
Menimme paikalliseen euromarkettiin. Sieltä saimme aivan tuoretta kalaa. Joten jos kalaa tekee mieli, niin kannattaa ajaa suoraan Imatralle tai Mikkeliin.
Ihmiset, jotka aina valittavat, että kala haisee, eikä maistu hyvälle, asioivat juuri tällaisten kalakauppiaiden kanssa.
Tuore kala ei haise, ja olenkin aivan varma, että suurin osa ihmisistä pitää kalasta, jos vain saavat sitä tuoreeltaan.
Puumalan torin kalakoju
3
1205
Vastaukset
- sitä mieltä,
että kala pitää saada juuri pyydystettynä. Muunlaista kalaa en suostu vamistamaan ruoaksi. Ja kyllähän Puumalassa on niin hyvät kalavedet, että jos vain on tilaisuus pyytää kalaa - niin todennäköisesti sitä myöskin Saimaasta saa.
- tuukka
Puumalasta saa kyllä tuorettakin kalaa,myös lohta.
Käyhän ensi kerralla ostamassa kalasi Puumalan lohesta Hagmanin Timolta. Yleensä puumalasta saa myös tuoretta muikkua esim Nestepisteeltä tai Laineen Antilta. Puupposen kalakaupassakin tavara lienee kohdallaan, joten turha sitä Imatralta saakka on hakea. Mistä luulet sen kalan Imatralla olevan kotoisin ??? - joka ei asioi enää
tuukka kirjoitti:
Puumalasta saa kyllä tuorettakin kalaa,myös lohta.
Käyhän ensi kerralla ostamassa kalasi Puumalan lohesta Hagmanin Timolta. Yleensä puumalasta saa myös tuoretta muikkua esim Nestepisteeltä tai Laineen Antilta. Puupposen kalakaupassakin tavara lienee kohdallaan, joten turha sitä Imatralta saakka on hakea. Mistä luulet sen kalan Imatralla olevan kotoisin ???En tiedä mistä Imatran kalat olivat kotoisin, pääasia että olivat tuoreita.
Ja Puumalaa en tunne yhtään, paikallisesta Sale-kaupasta kysyin, mistä Puumalasta saa tuoretta kalaa, ja he neuvoivat tuon torin.
Taitaa olla toreilla aika yleisesti huonolaatuista kalaa, niin myös täällä Länsi-Suomessa, esim. kerran ostin Laitilan torilta 2 haukea. Kalat olivat hyvän näköisiä ulkoapäin (jäämurskassa), mutta kalojen sisälmykset oli jätetty paikalleen, ja voitte vain kuvitella mikä löyhkä vatsasta tuli peratessani ne, sisälmykset olivat meinaan läpimädäntyneitä
Roskiin menivät nekin kalat.
Terveystarkastajille vaan pitäisi kiikuttaa kaikki pilaantuneet tuotteet, joita torimyyjät kaupittelee.
No kiva kuitenkin tietää, jos ensi kesänäkin sinne päin tulen, että paikkakunnalta saa tuorettakin kalaa, torin tosin kierrän kaukaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872