Voisiko joku palstan tietomies muistella ja palauttaa mieliin tuota Demarien hajaannusta, oliko se silloin 60-luvun lopulla, syitä siihen ja myöskin seuraamuksia mitä tuo hajannus aiheutti.
Kiinnostaa sikäli kun nyt on selvästi nähtävissä, että Kepussa tulee aivan lähiaikoina tapahtumaan samanlainen linjaristiriita.
Jos Jommppe satut tätä lukemaan, tämänpäivän kalevassa on mielenkiintoinen hekiökuvaus,jostakin kirjoittajavirtuoosista tuolta Kainuusta, Korhonen nimeltään,muistaakseni mainitsit jossain sinunkin sukua siellä olevan, tuli vain mieleeni kun onsama nimi kuin sinulla. Et taida sitä kirjoitusta netistä löytää, käy siinä lähikioskilla ostamassa Kaleva siitä voit asiaan perehtyä.
Tietodemareilta selvityspyyntö
17
1046
Vastaukset
- ON TÄYNNÄ
KORHOSIA.
Niitä on enemmän kun oikeita ihmisiä.Ja melkein kaikki uskovaisia. - oivahärkönen
... Korhosiin. Kun hän oikein JKK:n tapasi Oulussa. Kaksi ukkia.
Mutta tuosta sossujen hajaanuksesta voin kertoa:
Se oli perua Tannerista, jonka ns. asevelisosialistit (mm. Leskinen, Linblom, Varjonen, Pitsinki)nostivat 50-luvun loppupuolella SDP:n puheenjohtajaksi. Niin Tanner kuin aseveljet eivät vielä silloinkaan tajunneet, että sota oli jo loppunut ajat sitten. He olivat jääneet II maailmansodan juoksuhautoihin ja jatkoivat taisteluaan.
Heidän vanha vihollisensa oli N-liitto ja uusi Kekkonen. Paasikivi ja Kekkonen olivat näet tajunneet, että hävityn sodan jälkeen joutuessamme voittajavaltojen sopimana N-liiton etupiiriin meidän tuli ottaa se tosiasia kaikessa huomioon ja toimia niin että neukku pysyy rauhallisena.
Kaikki sosialistit eivät lähteneet tuon joukkion matkaan, vaan puolueesta erosi pienempi ryhmä, skogilaiset eli TPSL. Myös SAK hajosi tannerilaisiin ja muihin. Jopa TUL hajosi samoja linjoja pitkin.
Koska tuolloin Suomen hallituksessa ei voinut olla avoimesti neuvostovihamielisiä piirejä Kekkonen joutui pitämään tuon tannerilaisen joukkion hallituksen ulkopuolella. Joukkio ryhmittyi äärioikeistolaisten, junnilalaisten, vennamolalaisten ja ehrnrootilaisten kanssa yhteiseen hyökkäykseen Kekkosta vastaan muodostamalla Kekkosen kaatamiseksi vuoden 62 presidentinvaalissa Honka-liiton. Homma ei onnistunut.
Vähitellen demarit ottivat lusikan kauniiseen käteen ja irtaantuivat tannerilaisuudesta ja alkoivat Paasion ja Sorsan johdolla luoda suhteita Kekkoseen ja hyväksyivät hänen idänpolitiikkansa. 60- ja 70-luvuilla puolue ja nuo järjestöt palasivat yhtenäisiksi ja SDP:stä tuli Kekkosen voimakkain tukija. Myöhemmin myös Kokoomus palasi ruotuun Rihtniemen ja Holkerin johdolla. Myös Suomen kansa tuki entistä yhtenäisemmin Kekkosta; vuoden -87-vaaleissa hän sai 86 % valitsijamiehistä.
Nykyistä Keskustan "hajaannusta" ei mitenkään voida verrata tuohon tapahtumaan. Keskustassa ei ole minkäänlaista perustavaa linjaerimielisyyttä. Normaalia keskustelua pienistä asioista, jota isossa puolueessa pitääkin käydä. Puolueen kiistaton johtaja on erittäin suosittu pääministeri Vanhanen. Hän vain joutuu enemmänkin pitäytymään hallituskoalition sopimassa hallitusohjelmassa linjauksissa, eikä voi julkisuudessa korostaa erityisemmin kepun omia tavotteita. Mutta puoluesihteeri Korhonen, joka ei ole edes hallituksen jäsen, pitää julkisuudessa kepun tavotteita, vaikka ne olisivat hallituksen toiminnasta poikkeaviakin. Minä jopa luulen, että Vanhanen ja Korhonen ovat sopineetkin tuommoisesta työnjaosta.- Uusi-Ukki
Mutta jotenkin noin muistelen sen hajaannuksen tapahtuneet, syyt tietenkin voivat olla paljon monimutkaisemmatkin. Tuohon aikaan en ollut pätkääkään kiinostunut politiikasta enkä sen koukeroista, nytkin kiinnostukseni on virinnyt kun luen eri kannanottoja näitten historiaatuntevien miesten kuten Mielipidepankin ja Korhosjorkan esilletuomina.
Minä kyllä pikkuisen epäilen Oivan puolueettomuutta, hänen keronnassaan, mutta menikö Demareista osa todella Honkaliittoon, se tuntuu vähän oudolta, lisätietoa, lisätietoa, pojat ja miksei tytötkin. - oivahärkönen
Uusi-Ukki kirjoitti:
Mutta jotenkin noin muistelen sen hajaannuksen tapahtuneet, syyt tietenkin voivat olla paljon monimutkaisemmatkin. Tuohon aikaan en ollut pätkääkään kiinostunut politiikasta enkä sen koukeroista, nytkin kiinnostukseni on virinnyt kun luen eri kannanottoja näitten historiaatuntevien miesten kuten Mielipidepankin ja Korhosjorkan esilletuomina.
Minä kyllä pikkuisen epäilen Oivan puolueettomuutta, hänen keronnassaan, mutta menikö Demareista osa todella Honkaliittoon, se tuntuu vähän oudolta, lisätietoa, lisätietoa, pojat ja miksei tytötkin.... niinkin tuoreesta historiasta. Menikö osa demareista Honka-liittoon, kysyt. Kaikki demarit menivät ja koko Honka-liiton isänä toimi silloinen tannerilainen SDP.
Turha sinun on epäillä minun puolueettomuuttani. En ole puolueeton lainkaan, olen kepulainen. Mutta suoraan väärän tiedon antamiseen en tietoisesti syyylisty. Mutta puoleellisuus esiintymisessä tulee esiin siten, että puhuu vain niistä asioista, jotka itse haluaa ja jotka palvelevat puolueellisuutta ja että painottaa sanomansa kannalta sopivia tosiasioita. - historiaa...
Aika oiva vastaus, kovin värittynyt vain. Faktaa kun voi esittää monella tapaa.
SDP:n hajaannuksen yksi selittäjä on suhtautuminen Neuvostoliittoon ja Kekkosen Moskovaa myötäilevään idänpolitiikkaan. Otetaan se tähän kun se liippaa sinun kepulaista jumalhahmoasi, Kekkosta.
Kekkonen järkeili, KGB:n agenttina ja siltä suunnalta saamaansa tietoon nojaten, ettei länsivallat tukisi Suomea Neuvostoliiton ankaraa painetta vastaan, minkä vuoksi Suomen on välttämätöntä myötäillä Moskovaa. Kekkonen uskoi, että mikäli Suomi haluaa säilyttää muodollisen itsenäisyyden, sen on toteutettava sellaista ulko- ja sisäpolitiikkaa, joka ylläpitää ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon.
Kekkonen oli selvillä suomalaisten enemmistön, kuten demarien ja myös oman puolueensa, neuvostovastaisista asenteista, joten hän katsoi, että Suomen poliittisesta johdosta ainoastaan hän on kykeneväinen toteuttamaan suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita tavalla, joka vakuuttaa neuvostoliittolaiset mutta ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä.
Tämän vakaumuksen mukaisesti Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan voimakkaasti saadakseen suomalaiset pidättäytymään neuvostovastaisten tuntemusten ilmaisemisesta. Kekkonen alisti Suomen sisäpolitiikan tietyt alueet ulkopolitiikan vaatimuksille siinä määrin, että se aiheutti poliittisia jännitteitä mm. demareiden sisällä.
Kekkonen pelkäsi mitä tapahtuu hänen omalle asemalleen, jos kansan mielipidettä myötäilleet demarit tai maalaisliittolaiset olisivat päässeet hallitukseen ja merkittäviin asemiin, joten hänelle oli edullista ylläpitää hajaannusta demarileirissä tukemalla sitä osaa joka auttoi häntä luomaan omaa poliittisen vallan henkilökohtaista monopoliaan. Maalaisliittossa oli K-linja jo hänen takanaan takaamassa puolueen tuen. - Uusi-Ukki
historiaa... kirjoitti:
Aika oiva vastaus, kovin värittynyt vain. Faktaa kun voi esittää monella tapaa.
SDP:n hajaannuksen yksi selittäjä on suhtautuminen Neuvostoliittoon ja Kekkosen Moskovaa myötäilevään idänpolitiikkaan. Otetaan se tähän kun se liippaa sinun kepulaista jumalhahmoasi, Kekkosta.
Kekkonen järkeili, KGB:n agenttina ja siltä suunnalta saamaansa tietoon nojaten, ettei länsivallat tukisi Suomea Neuvostoliiton ankaraa painetta vastaan, minkä vuoksi Suomen on välttämätöntä myötäillä Moskovaa. Kekkonen uskoi, että mikäli Suomi haluaa säilyttää muodollisen itsenäisyyden, sen on toteutettava sellaista ulko- ja sisäpolitiikkaa, joka ylläpitää ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon.
Kekkonen oli selvillä suomalaisten enemmistön, kuten demarien ja myös oman puolueensa, neuvostovastaisista asenteista, joten hän katsoi, että Suomen poliittisesta johdosta ainoastaan hän on kykeneväinen toteuttamaan suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita tavalla, joka vakuuttaa neuvostoliittolaiset mutta ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä.
Tämän vakaumuksen mukaisesti Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan voimakkaasti saadakseen suomalaiset pidättäytymään neuvostovastaisten tuntemusten ilmaisemisesta. Kekkonen alisti Suomen sisäpolitiikan tietyt alueet ulkopolitiikan vaatimuksille siinä määrin, että se aiheutti poliittisia jännitteitä mm. demareiden sisällä.
Kekkonen pelkäsi mitä tapahtuu hänen omalle asemalleen, jos kansan mielipidettä myötäilleet demarit tai maalaisliittolaiset olisivat päässeet hallitukseen ja merkittäviin asemiin, joten hänelle oli edullista ylläpitää hajaannusta demarileirissä tukemalla sitä osaa joka auttoi häntä luomaan omaa poliittisen vallan henkilökohtaista monopoliaan. Maalaisliittossa oli K-linja jo hänen takanaan takaamassa puolueen tuen.lyödään totuudet nenän alle Oiva vaikenee, juuri Kuten Jomppe tuolla toisaalla on todistanut. Koettappa Oiva edes yrittää tuota historianopettajaa neuvoa omilla argumenteilläsi, taitaapa jäädä Oivan oikaisut oikaisematta, näinhän se on aina kun tosiasiat lyödään pöytään.
- Oulusta,
oivahärkönen kirjoitti:
... niinkin tuoreesta historiasta. Menikö osa demareista Honka-liittoon, kysyt. Kaikki demarit menivät ja koko Honka-liiton isänä toimi silloinen tannerilainen SDP.
Turha sinun on epäillä minun puolueettomuuttani. En ole puolueeton lainkaan, olen kepulainen. Mutta suoraan väärän tiedon antamiseen en tietoisesti syyylisty. Mutta puoleellisuus esiintymisessä tulee esiin siten, että puhuu vain niistä asioista, jotka itse haluaa ja jotka palvelevat puolueellisuutta ja että painottaa sanomansa kannalta sopivia tosiasioita.ei tiedä mitään elämän koulusta. Politiikan saralla, ei ole tietoa ukko paralla. Korhosesta uneksii ja housuihinsa töpeksii.
- Lauri Leskenlehti
Uusi-Ukki kirjoitti:
Mutta jotenkin noin muistelen sen hajaannuksen tapahtuneet, syyt tietenkin voivat olla paljon monimutkaisemmatkin. Tuohon aikaan en ollut pätkääkään kiinostunut politiikasta enkä sen koukeroista, nytkin kiinnostukseni on virinnyt kun luen eri kannanottoja näitten historiaatuntevien miesten kuten Mielipidepankin ja Korhosjorkan esilletuomina.
Minä kyllä pikkuisen epäilen Oivan puolueettomuutta, hänen keronnassaan, mutta menikö Demareista osa todella Honkaliittoon, se tuntuu vähän oudolta, lisätietoa, lisätietoa, pojat ja miksei tytötkin.Sinun tulee ymmärtää, että Reenpään suvun tavoitteena on pitää Suomen Kuvalehden levikki 100 000 lehden tasolla, koska se on Kivenlahden syväpainoille sopiva painos.
Sinun tulee myös ymmärtää, SYP-pappi Tapani Ruokasen historia kirkon Kotimaa-lehden päätoimittajana.
Näin ymmärrät myös sen, miksi Suomen Kuvalehden siinä, missä Seiskan ja Hymynkin pitää tehdä "kiinnostavaa journalismia", missä historialliset perspektiivit vääristyvät henkilökysymysten vuoksi.
Ei Keskusta ole mihinkään hajoamassa, mutta Matti Vanhanen ei vain uskalla politiikata, koska on rakastunut itsensä lisäksi pääministerin arvoonsa ja pelkää Kokoomusta niin kuin oikean keskustalaisen tulisi tai olisi tullut pelätä SDP:ä.
Koko Keskustan hajoamiskysymystä ei olisi, mikäli Suomessa olisi riittävästi arvokonservatiiveja, jotka tilaisivat vanhanmallista Suomen Kuvalehteä ilman journalistisia revityksiä. - Lauri Leskenlehti
historiaa... kirjoitti:
Aika oiva vastaus, kovin värittynyt vain. Faktaa kun voi esittää monella tapaa.
SDP:n hajaannuksen yksi selittäjä on suhtautuminen Neuvostoliittoon ja Kekkosen Moskovaa myötäilevään idänpolitiikkaan. Otetaan se tähän kun se liippaa sinun kepulaista jumalhahmoasi, Kekkosta.
Kekkonen järkeili, KGB:n agenttina ja siltä suunnalta saamaansa tietoon nojaten, ettei länsivallat tukisi Suomea Neuvostoliiton ankaraa painetta vastaan, minkä vuoksi Suomen on välttämätöntä myötäillä Moskovaa. Kekkonen uskoi, että mikäli Suomi haluaa säilyttää muodollisen itsenäisyyden, sen on toteutettava sellaista ulko- ja sisäpolitiikkaa, joka ylläpitää ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon.
Kekkonen oli selvillä suomalaisten enemmistön, kuten demarien ja myös oman puolueensa, neuvostovastaisista asenteista, joten hän katsoi, että Suomen poliittisesta johdosta ainoastaan hän on kykeneväinen toteuttamaan suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita tavalla, joka vakuuttaa neuvostoliittolaiset mutta ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä.
Tämän vakaumuksen mukaisesti Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan voimakkaasti saadakseen suomalaiset pidättäytymään neuvostovastaisten tuntemusten ilmaisemisesta. Kekkonen alisti Suomen sisäpolitiikan tietyt alueet ulkopolitiikan vaatimuksille siinä määrin, että se aiheutti poliittisia jännitteitä mm. demareiden sisällä.
Kekkonen pelkäsi mitä tapahtuu hänen omalle asemalleen, jos kansan mielipidettä myötäilleet demarit tai maalaisliittolaiset olisivat päässeet hallitukseen ja merkittäviin asemiin, joten hänelle oli edullista ylläpitää hajaannusta demarileirissä tukemalla sitä osaa joka auttoi häntä luomaan omaa poliittisen vallan henkilökohtaista monopoliaan. Maalaisliittossa oli K-linja jo hänen takanaan takaamassa puolueen tuen.SDP:n hajaannuksen yksi selittäjä on suhtautuminen Neuvostoliittoon ja Kekkosen Moskovaa myötäilevään idänpolitiikkaan.
* Juuri niin. YYA-henkinen politiikka kävi SDP:lle, kun sitä toteutti J. K. Paasikivi. Kun toteuttajaksi tuli Urho Kekkonen, alkoi Väinö Tanner vikuroida, ja Tanner jätti sotarikollisena toisen maailmansodan tuloksen huomioimatta. Tannerilla oli kartano ja OTK:n johtajuus. Hänen ei olisi tarvinnut ruveta kostamaan Kekkoselle Paasikiven seuraajana sitä, että Neuvostoliitto otti kannaksen.
Otetaan se tähän kun se liippaa sinun kepulaista jumalhahmoasi, Kekkosta.
* Amen.
Kekkonen järkeili, KGB:n agenttina ja siltä suunnalta saamaansa tietoon nojaten, ettei länsivallat tukisi Suomea Neuvostoliiton ankaraa painetta vastaan, minkä vuoksi Suomen on välttämätöntä myötäillä Moskovaa.
* Juuri näin länsi olisi toiminut 1940, mikäli rauhaa Neuvostoliiton kanssa ei olisi tehty viime hetkellä.
Kekkonen uskoi, että mikäli Suomi haluaa säilyttää muodollisen itsenäisyyden, sen on toteutettava sellaista ulko- ja sisäpolitiikkaa, joka ylläpitää ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon.
* Tämä ei ollut totta. Suomi olisi ollut itsenäinen NATO-maanakin. Suomi olisi vain menettänyt paremman naapurin sekä edullisen bilateraalikaupan.
Kekkonen oli selvillä suomalaisten enemmistön, kuten demarien ja myös oman puolueensa, neuvostovastaisista asenteista, joten hän katsoi, että Suomen poliittisesta johdosta ainoastaan hän on kykeneväinen toteuttamaan suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita tavalla, joka vakuuttaa neuvostoliittolaiset mutta ei vaaranna Suomen itsenäisyyttä.
* Kekkonen tiesi, että vain hän voi hoitaa länsi-integraation bilateraalikauppaa menettämättä. Tunareista ei olisi ollut samaan.
Tämän vakaumuksen mukaisesti Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan voimakkaasti saadakseen suomalaiset pidättäytymään neuvostovastaisten tuntemusten ilmaisemisesta. Kekkonen alisti Suomen sisäpolitiikan tietyt alueet ulkopolitiikan vaatimuksille siinä määrin, että se aiheutti poliittisia jännitteitä mm. demareiden sisällä.
* Politiikka tuotti teollistumista, bilateraalikauppaa ja työllisyyttä. Vähitellen kommunistitkin kesyyntyivät.
Kekkonen pelkäsi mitä tapahtuu hänen omalle asemalleen, jos kansan mielipidettä myötäilleet demarit tai maalaisliittolaiset olisivat päässeet hallitukseen ja merkittäviin asemiin, joten hänelle oli edullista ylläpitää hajaannusta demarileirissä tukemalla sitä osaa joka auttoi häntä luomaan omaa poliittisen vallan henkilökohtaista monopoliaan.
* Ja SDP:kö olisi totellut suurena puolueena Kekkosta? Entäs SAK?
Maalaisliittossa oli K-linja jo hänen takanaan takaamassa puolueen tuen.
* Niinpä.
- JormaKKorhonen
…oli yksi viime vuosisadan korkeimmalle arvostettavista suomalaisista, mies, joka ansaitsee kaikkien isänmaallisten suomalaisten mitä suurimman kunnioituksen.
Oiva Härkösen laadusta suomalaisena kertoo hänen sokea Kekkos-ihailunsa ja silmitön Tanner-vihansa.
Tannerin nousu käytännössä lukutaidottoman jarrumiehen pojasta, rutiköyhästä lapsuudesta, kansainvälisesti arvostetuksi talousmieheksi ja saavutuksiltaan ehkä kaikkien aikojen merkittävimmäksi suomalaispoliitikoksi (paino sanalla suomalainen) on sankaritarina vailla vertaa. Kekkosen vertaaminen häneen olisi herjaus Tanneria kohtaan.
Kohta kolme vuotta sitten kirjoitin Väinö Tannerista historian palstalle 8-osaisen esityksen, jonka perustin paljolti prof. Jaakko Paavolainen ansiokkaaseen Tanner-elämäkertaan. Laitan loppuun linkin tuohon tutkielmaani, mutta alkuun pari palaa siitä.
- - -
Osasta 7, sotasyyllisoikeudenkäyntien ajalta:
Tannerin puolustusasianajaja Mikko Erichin, kulttuurifilosofin, lakimiehen ja poliitikon puheesta on paljon siteeratuksi tullut lause: ”Jos Väinö Tanner tuomitaan, rikoksen todellinen nimi on isänmaanrakkaus. Väinö Tannerista on sanottu, että hän on pelastanut suomalaisen työmiehen sielun isänmaalle. Valitettavasti tässä on paljon liioittelua. Mutta sen todellisen parhaimmiston hän varmasti on Suomelle pelastanut. Tämä parhaimmisto on Suomen kansankin parhaimmistoa, joka on tälle maalle paremman tulevaisuuden rakentava”.
- - -
Osasta 8, nyt puheena olleen Honka-liiton ajalta:
Maalaisliitto avasi presidentinvaalitaistelun jo kesäkuussa 1960 asettaessaan Kekkosen uudelleen ehdokkaakseen. Sosialidemokraatit päätyivät vuoden lopulla ajatukseen Kekkosta vastustavien puolueiden yhteisestä ehdokkaasta. Honka-liitoksi muodostuneen hankkeen syntysanojen lausujasta ei ole toistaiseksi tietoa, mutta Tannerin keskeinen osuus on selviö. Neuvotteluihin Tanner tuli kuitenkin mukaan vasta kun yhteisymmärrys menettelytavasta ja henkilöstä oli saavutettu.
Paavolainen puhuu pitkään eri vaiheista, joiden kautta päädyttiin Olavi Honkaan. Minä totean vain, että sosialidemokraattien ensimmäinen ehdokas oli Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris, jonka ehdokkuus kilpistyi Vennamon ja ruotsalaisten vastustukseen. Sen jälkeen kaavailtuina ehdokkaina esiintyivät professori L.A.Puntila, maaherrat K.G.R Ahlbäck ja Sigurd Mattsson, mutta yksimielisyys syntyi vasta Helsingin piispan Martti Simojoen kohdalla. Tannerin johtama neuvottelukunta kävi pyytämässä Simojokea ehdokkaaksi.
Simojoki oli Tannerin perheen vanha tuttu, heidän lastensa opettaja Kallion yhteiskoulusta, ja hän oli pitänyt sotasyyllisvankeudessa jumalanpalveluksen, johon Tannerkin osallistui. Simojoki suhtautui Tanneriin ja nyt tehtyyn pyyntöön arvostavan kunnioittavasti, mutta piti siihen myöntymistä mahdottomana. Vielä eräiden muiden ehdokkaiden jälkeen päädyttiin lopulta oikeuskansleri Olavi Honkaan. Tanner ei tuntenut Honkaa entuudestaan, ja oli hänen suhteensa varsin varautunut, mutta ei halunnut enää tässä vaiheessa ehdokasetsinnän jatkuvan. Honka oli nimittäin jo antanut suostumuksen ehdokkuudelleen. SDP:n puoluetoimikunnassa vain Paasio oli selvästi vastahakoinen Hongan suhteen, mutta alistui Hongan kutsumiseen presidenttiehdokkaaksi.
Vappuna Mäntymäellä Tanner vaati presidentin vaihdosta, koska Kekkosella ei ole kykyä toimia kansaa kokoavasti. Hänestä olisi parasta, jos Kekkonen kieltäytyisi ehdokkuudesta.
Maailman tapahtumat vaikuttivat osaltaan Honka-liiton syntyyn ja tavoitteisiin. Hruštšev oli uhannut jo 6.1.61 ”poistaa Euroopan sydämestä sirpaleen” tarkoittaen Berliinin tilannetta. NL uhkasi myös tekevänsä erillisen rauhan DDR:n kanssa, mikäli Länsi-Berliiniä ei muuteta vapaakaupungiksi. Kennedy sanoi lännen pysyvän Berliinissä ydinsodan uhallakin. Sekä NL että USA lisäsivät sotilaallista valmiuttaan ja Geneven aseriisuntaneuvottelut keskeytyivät.
Oman lisänsä tilanteeseen toi Sukselaisen maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen ero. Seuraavaksi muodostettiin uusi maalaisliittolainen vähemmistöhallitus Martti Miettusen johdolla.
Honka-liittoon kuuluivat siis sosialidemokraatit ja kaikki ei-sosialistiset puolueet maalaisliittoa lukuun ottamatta. Lähes jokaisessa vaalipiirissä liitossa oli mukana myös joku maalaisliiton Kekkos-opposition edustaja. Liiton mahdollisuudet Kekkosen syrjäyttämiseksi näyttivät siis paremmilta kuin hyviltä, itse asiassa täysin varmoilta.
Mutta 30.10.61 tuli tuo tunnettu Neuvostoliiton nootti. Kekkonen ei sen johdosta keskeyttänyt Yhdysvaltain matkaansa, ei edes lomailuaan Havaijilla, joten kovin vakavana hän ei sitä pitänyt. Nootissahan puhuttiinkin kriisistä NL:n ja lännen välillä ja Suomesta vain sivumennen. SDP:n puoluetoimikunta myös oli käsitellyt noottia ja Tanner puhunut siitä 6.11. Riihimäellä, eikä nootin nähty mitenkään uhkaavan Suomea saati vaikuttavan presidentinvaaleihimme.
Kekkonen lähetti kuitenkin Karjalaisen keskustelemaan nootista NL:n ulkoministeri Gromykon kanssa. Karjalainen tapasi Gromykon Moskovassa 11.11. Gromyko sanoi, että ”Suomessa on muodostunut tietty poliittinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena on estää ulkopoliittisen suuntauksemme jatkuminen”. Siksi NL halusi pikaista varmuutta siitä, että näin ei tapahtuisi ja ettei mikään estäisi maiden suhteiden kehitystä.
Karjalaisen palattua Kekkonen päätti hajottaa eduskunnan ja määrätä uudet vaalit 4.-5.2.62. Kekkonen itse lähti Novosibirskiin tapaamaan Hruštševia, jonka kanssa keskusteli 24.11.
Nyt tapahtumat etenivät nopeasti. RKP ilmoitti jo samana päivänä klo 21.30 luopuvansa Hongan ehdokkuudesta. Tuntia myöhemmin Honka sai saman tiedon KP:lta. Välittömästi tämän jälkeen Honka ilmoitti julkisuuteen luopuvansa ehdokkuudestaan. Vasta sen jälkeen saatiin täällä tietää, että Kekkonen ja Hruštšev olivat jo useita tunteja tätä ennen päässeet yhteisymmärrykseen konsultaatioiden siirtämisestä. Mutta ”Novosibirskin lavastus” oli täyttänyt tarkoituksensa presidentinvaaliemme osalta.
Tannerille Hongan luopuminen oli pettymys. Hänestä Hongan olisi tullut jäädä paikalleen niiden ehdokkaana, jotka eivät hänestä luopuneet. Honka olisi ilman muuta päässyt toiselle äänestyskierrokselle sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten äänten avulla ja hänen mahdollisuutensa syrjäyttää Kekkonen lopullisessa äänestyksessä olisivat edelleen olleet erinomaiset. Tanner antoi tv:lle 25.11. lausunnon, jossa hän totesi Neuvostoliiton nootin hermostuttaneen luopuneita ja niiden turhaan alistuneen NL:n painostukseen. Oli valitettavaa, että ei edes odotettu Novosibirskista tietoja, jotka olisivat olleet rauhoittavia.
SDP asetti yksimielisesti Rafael Paasion presidenttiehdokkaakseen. Tannerkin kampanjoi voimakkaasti Paasion puolesta, vaikka hän ei tätä kovin korkealle arvostanut eikä uskonut hänen mahdollisuuksiinsa. Kun Kekkonen oli sanonut ”punastuvansa hämmästyksestä”, jos hänen sanottaisiin olevan ulkopolitiikasta samaa mieltä kuin Honka-liittolaiset, Tanner sanoi ”kalpenevansa kauhusta, jos joku väittäisi, että hän harjoittaa ja hyväksyy samanlaisen politiikan kuin presidentti Kekkonen”.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000006154102- ???????
Ukki kysyi demarien puoluehajaannuksesta, ei kaivannut Tannerin sen enenpää kuin Honkaliitonkaan historikkia.
Voisitko ystävällisesti vastata avauksen kysymykseen niin päästään keskustelemaan - kun jarrumies
olisi kastanut Wäinön kermassa ja syöttänyt kissalle.
- Horna- liittoon
??????? kirjoitti:
Ukki kysyi demarien puoluehajaannuksesta, ei kaivannut Tannerin sen enenpää kuin Honkaliitonkaan historikkia.
Voisitko ystävällisesti vastata avauksen kysymykseen niin päästään keskustelemaanPäämääränä on päästä tietysti Hornan-tuuttiin.
- JormaKKorhonen
??????? kirjoitti:
Ukki kysyi demarien puoluehajaannuksesta, ei kaivannut Tannerin sen enenpää kuin Honkaliitonkaan historikkia.
Voisitko ystävällisesti vastata avauksen kysymykseen niin päästään keskustelemaan...oli osa Kekkosen hajota ja hallitse -politiikkaa, jossa hänen suurena tukijanaan oli sama kuin muussakin Kekkosella: Néuvostoliitto.
Mutta oli demareissa itsessäänkin siihen paöjon syytä. Olen käsitellyt asiaa täällä mm. Kekkos-tutkielmassani, ja puhunhan siitä vähän myös tuossa Tanner-tutkielmani 8. osassa, josta erään toisen pätkän jo tänne laitoin. Tässä siitä puoluehajaannuksesta:
- - -
Jo ensi kuukaudet Tannerin puheenjohtajakaudella (1957 jälleen alkaneella) osoittivat, ettei hänen persoonansa voinut estää puolueen hajoamista. Skogilaisten asenteet tekivät puoluejohdon yhteistyöpyrkimykset heidän kanssaan mahdottomiksi. Maalaisliitto käytti hajaannusta hyväkseen ja rupesi keskustelemaan skogilaisten kanssa puoluejohdon ohi. Sukselainen laajensi hallituksensa pohjaa viidellä skogilaisella, eli ns. ”ottopojalla”. Eduskunnan epäluottamuslause tosin pian kaatoi hallituksen.
SDP halusi muodostettavaksi viiden puolueen hallituksen ja Tannerin hallituksen muodostajaksi. Kekkonen antoikin tehtävän Tannerille, vaikka oli Tannerin mukaan hyvin skeptinen viitaten Tannerin arkaan ulkopoliittiseen asemaan. Kun Tanner sanoi, että ”hallituksen muodostaminen on maan sisäinen asia”, Kekkonen sanoi, että ”itänaapurin kanta on otettava huomioon”. Kun maalaisliittokin asettui heti määrätietoisesti Tanneria vastaan, tämä pyysi vapautusta tehtävästä.
Hallituspula kesti ennätykselliset 42 vuorokautta. Maalaisliitto antoi 30.10.57 oman ohjelmaehdotuksensa, jossa ensimmäisenä oli ulkopolitiikkaa koskeva kohta. SDP:n ohjelmaehdotuksessa vastaavaa kohtaa ei ollut. Osallistumisesta hallitukseen Tanner totesi puoluetoimikunnassa, että ”taktilliset näkökohdat kieltämättä vaatisivat olemaan syrjässä, mutta maan etu vaatii olemaan hallituksessa”. Mutta kaikki suunnitelmat kariutuivat niin SDP:ssa kuin maalaisliitossakin ja syntyi v. Fieandtin virkamieshallitus 29.11.57 – 26.4.58.
Lähestyvät vaalit herättivät taas pyrkimystä puoluesovintoon, mutta sitä ei tullut, vaikka apuna käytettiin SDP:n ja SAK:n johtoelinten neuvotteluja Ruotsin LO:n puheenjohtajaa Arne Geijerin välityksellä. Vaaleissa SDP kärsi tappion. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen syntyi Fagerholmin johdolla viiden puolueen hallitus, minkä presidentti nimitti hyvin vastahakoisesti. Takana oli Neuvostoliiton jo ennakkoon ilmaisema epäluottamus. Hruštšev oli sanonut: ”Kyllä me herra Fagerholmiin luottaisimme, mutta vaikka hänellä on leveä selkä, hänen olkapäänsä yli kurkistelee Väinö Tanner”.
Erityisesti Leskisestä tuli ongelma. Virolainen ilmoitti jäävänsä pois hallituksesta, jos Leskisestä tulisi kauppa- ja teollisuusministeri. Fagerholm muutti salkkujakoa niin, että Leskinen ryhtyisi sosiaaliministeriksi. Mutta Virolainen oli edelleen Leskistä vastaan ja sanoi Tannerille, että ”hallitus joutuu vaikeuksiin, jos siinä on mukana henkilöitä, joiden ulkopoliittista luotettavuutta epäillään”. Tanner vastasi tiukasti: ”Mitä te puhutte, nuori mies; nythän muodostetaan Suomen eikä Neuvostoliiton hallitusta”. Virolainen joutui peräytymään kannastaan.
Hallituksen taival oli vaivalloinen koko ajan, kun siltä puuttui Kekkosen (ja Neuvostoliiton) luottamus. Syntyivät ns. ”yöpakkaset”. Ulkoministeri Virolainen totesi 20.11., että yhteistyö hallituksen sisällä on hyvä, mutta ulkopoliittisesti tilanne on kestämätön, ja piti parhaana esittää eronpyyntönsä. (Nythän tiedetään, että sen takana oli Kekkonen, joka oli jo hallitusta muodostettaessa sanonut Virolaiselle, että ”olet hullu, jos siihen menet”. Oli ne aikoja, kun sentään muodollisesti itsenäisen maan hallituksen muodostamisesta määräsi Neuvostoliitto, joka myös ohjeisti tuon ”itsenäisen maan” presidentin! Huomautukset K.K.K.).
Kekkonen totesi hallituksen erottua maan olevan hätätilassa ja ehdotti avoimella kirjeellä muodostettavan toimitushallituksen muodostamista Kauno Kleemolan johdolla. Tanner oli sitä vastaan, ja sanoi, että ”nyt ei ole maan, vaan Kekkosen hätätila”. Kekkonen painoi päälle ja Kleemolalla oli valmiina ministerilista, josta SDP ja SKDL olivat poissa, mutta mukana oli viisi skogilaista. Tanner sanoi, että ”nyt on kyse hermosodasta, jossa ei ole syytä antaa periksi”.
Hallituskriisi laukesi 12.1.59, kun nimitettiin Sukselaisen vähemmistöhallitus, joka istui 2 ½ vuotta. ”Yöpakkaset” päättyivät Kekkosen Leningradin vierailuun 21.-24.1.59. Palattuaan Kekkonen sanoi radiopuheessaan, että ulkopoliittinen kriisi oli ollut syvempi kuin oli ymmärretty. Tähän SDP:n puoluetoimikunta vastasi julkilausumalla, että kriisi aiheutui kotimaisten piirien Fagerholmin hallituksen ulkopolitiikkaa vastaan lietsomasta epäluulosta. Samalla arvosteltiin sitä, että presidentti kävi neuvotteluja Neuvostoliiton pääministerin kanssa ilman ulkoministeriä.
Puoluekokouksen lähestyessä helmikuussa 1960 Tanner ilmoitti toivovansa, että häntä ei valittaisi enää uudelleen. Hän vetosi korkeaan ikäänsä. Puoluekokouksessa menettelytapavaliokunta kuitenkin esitti yksimielisesti Tannerin valintaa, johon Tanner sitten antoi suostumuksensa. Paasion kannattajat veivät kuitenkin asian äänestykseen, minkä Tanner voitti äänin 107 – 48.
Heti vuoden 1960 alussa Tanner otti yhteyden Skogiin, jonka kanssa aloitti neuvottelut puoluesovinnosta. Neuvotteluihin liittyi pian kolmas ”vanha mies”, Arvo ”Poika” Tuominen, Tannerin huonetoveri eduskunnasta. Neuvottelijoiden vilpittömästä yrityksestä huolimatta neuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Skog väitti, että Tannerin ote puoluejohtajana on alkanut herpaantua, mistä on seurauksena asevelisosialistien täydellinen herruus puolueen johtoportaissa.
Vuoden 1960 puoluekokouksen julkilausumassa arvosteltiin hallituksen ulkopolitiikkaa. Väitettiin kansanvaltaisten puolueiden joutuneen ulkopoliittisen diskriminoinnin kohteeksi; hallituksen toiminta ei vastannut kansan enemmistön odotuksia eikä valitsijain tahtoa. Edellytettiin entistä määrätietoisempaa valmistautumista presidentinvaaleihin ja vaadittiin oppositiopolitiikan tiukentamista myös presidenttiä vastaan. Tehtiin myös esitys presidentin vaalitavan muuttamisesta niin, että presidentti valittaisiin suoralla kansanvaalilla.
Maalaisliitto päätti kesällä 1960 puolestaan, että se ei osallistuisi hallitukseen SDP:n kanssa niin kauan kuin SDP:n tämän puoluekokouksen päätökset (siis myös henkilövalinnat) olisivat voimassa. Maalaisliitto yritti saada aikaan enemmistöhallituksen neljän ei-sosialistisen puolueen ja TPSL:n (sosialidemokraattien oppositio oli tuolloin jo muodostanut oman puolueen) pohjalta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vastoin ryhmän puheenjohtaja Päiviö Hetemäen suositusta päätti olla menemättä suunniteltuun hallitukseen. Eduskuntaryhmän päätökseen vaikutti halu auttaa SDP:tta sen taistelussa Kekkosta vastaan. Päätöksen johdosta Hetemäki erosi tehtävästään. - Sonnimies
JormaKKorhonen kirjoitti:
...oli osa Kekkosen hajota ja hallitse -politiikkaa, jossa hänen suurena tukijanaan oli sama kuin muussakin Kekkosella: Néuvostoliitto.
Mutta oli demareissa itsessäänkin siihen paöjon syytä. Olen käsitellyt asiaa täällä mm. Kekkos-tutkielmassani, ja puhunhan siitä vähän myös tuossa Tanner-tutkielmani 8. osassa, josta erään toisen pätkän jo tänne laitoin. Tässä siitä puoluehajaannuksesta:
- - -
Jo ensi kuukaudet Tannerin puheenjohtajakaudella (1957 jälleen alkaneella) osoittivat, ettei hänen persoonansa voinut estää puolueen hajoamista. Skogilaisten asenteet tekivät puoluejohdon yhteistyöpyrkimykset heidän kanssaan mahdottomiksi. Maalaisliitto käytti hajaannusta hyväkseen ja rupesi keskustelemaan skogilaisten kanssa puoluejohdon ohi. Sukselainen laajensi hallituksensa pohjaa viidellä skogilaisella, eli ns. ”ottopojalla”. Eduskunnan epäluottamuslause tosin pian kaatoi hallituksen.
SDP halusi muodostettavaksi viiden puolueen hallituksen ja Tannerin hallituksen muodostajaksi. Kekkonen antoikin tehtävän Tannerille, vaikka oli Tannerin mukaan hyvin skeptinen viitaten Tannerin arkaan ulkopoliittiseen asemaan. Kun Tanner sanoi, että ”hallituksen muodostaminen on maan sisäinen asia”, Kekkonen sanoi, että ”itänaapurin kanta on otettava huomioon”. Kun maalaisliittokin asettui heti määrätietoisesti Tanneria vastaan, tämä pyysi vapautusta tehtävästä.
Hallituspula kesti ennätykselliset 42 vuorokautta. Maalaisliitto antoi 30.10.57 oman ohjelmaehdotuksensa, jossa ensimmäisenä oli ulkopolitiikkaa koskeva kohta. SDP:n ohjelmaehdotuksessa vastaavaa kohtaa ei ollut. Osallistumisesta hallitukseen Tanner totesi puoluetoimikunnassa, että ”taktilliset näkökohdat kieltämättä vaatisivat olemaan syrjässä, mutta maan etu vaatii olemaan hallituksessa”. Mutta kaikki suunnitelmat kariutuivat niin SDP:ssa kuin maalaisliitossakin ja syntyi v. Fieandtin virkamieshallitus 29.11.57 – 26.4.58.
Lähestyvät vaalit herättivät taas pyrkimystä puoluesovintoon, mutta sitä ei tullut, vaikka apuna käytettiin SDP:n ja SAK:n johtoelinten neuvotteluja Ruotsin LO:n puheenjohtajaa Arne Geijerin välityksellä. Vaaleissa SDP kärsi tappion. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen syntyi Fagerholmin johdolla viiden puolueen hallitus, minkä presidentti nimitti hyvin vastahakoisesti. Takana oli Neuvostoliiton jo ennakkoon ilmaisema epäluottamus. Hruštšev oli sanonut: ”Kyllä me herra Fagerholmiin luottaisimme, mutta vaikka hänellä on leveä selkä, hänen olkapäänsä yli kurkistelee Väinö Tanner”.
Erityisesti Leskisestä tuli ongelma. Virolainen ilmoitti jäävänsä pois hallituksesta, jos Leskisestä tulisi kauppa- ja teollisuusministeri. Fagerholm muutti salkkujakoa niin, että Leskinen ryhtyisi sosiaaliministeriksi. Mutta Virolainen oli edelleen Leskistä vastaan ja sanoi Tannerille, että ”hallitus joutuu vaikeuksiin, jos siinä on mukana henkilöitä, joiden ulkopoliittista luotettavuutta epäillään”. Tanner vastasi tiukasti: ”Mitä te puhutte, nuori mies; nythän muodostetaan Suomen eikä Neuvostoliiton hallitusta”. Virolainen joutui peräytymään kannastaan.
Hallituksen taival oli vaivalloinen koko ajan, kun siltä puuttui Kekkosen (ja Neuvostoliiton) luottamus. Syntyivät ns. ”yöpakkaset”. Ulkoministeri Virolainen totesi 20.11., että yhteistyö hallituksen sisällä on hyvä, mutta ulkopoliittisesti tilanne on kestämätön, ja piti parhaana esittää eronpyyntönsä. (Nythän tiedetään, että sen takana oli Kekkonen, joka oli jo hallitusta muodostettaessa sanonut Virolaiselle, että ”olet hullu, jos siihen menet”. Oli ne aikoja, kun sentään muodollisesti itsenäisen maan hallituksen muodostamisesta määräsi Neuvostoliitto, joka myös ohjeisti tuon ”itsenäisen maan” presidentin! Huomautukset K.K.K.).
Kekkonen totesi hallituksen erottua maan olevan hätätilassa ja ehdotti avoimella kirjeellä muodostettavan toimitushallituksen muodostamista Kauno Kleemolan johdolla. Tanner oli sitä vastaan, ja sanoi, että ”nyt ei ole maan, vaan Kekkosen hätätila”. Kekkonen painoi päälle ja Kleemolalla oli valmiina ministerilista, josta SDP ja SKDL olivat poissa, mutta mukana oli viisi skogilaista. Tanner sanoi, että ”nyt on kyse hermosodasta, jossa ei ole syytä antaa periksi”.
Hallituskriisi laukesi 12.1.59, kun nimitettiin Sukselaisen vähemmistöhallitus, joka istui 2 ½ vuotta. ”Yöpakkaset” päättyivät Kekkosen Leningradin vierailuun 21.-24.1.59. Palattuaan Kekkonen sanoi radiopuheessaan, että ulkopoliittinen kriisi oli ollut syvempi kuin oli ymmärretty. Tähän SDP:n puoluetoimikunta vastasi julkilausumalla, että kriisi aiheutui kotimaisten piirien Fagerholmin hallituksen ulkopolitiikkaa vastaan lietsomasta epäluulosta. Samalla arvosteltiin sitä, että presidentti kävi neuvotteluja Neuvostoliiton pääministerin kanssa ilman ulkoministeriä.
Puoluekokouksen lähestyessä helmikuussa 1960 Tanner ilmoitti toivovansa, että häntä ei valittaisi enää uudelleen. Hän vetosi korkeaan ikäänsä. Puoluekokouksessa menettelytapavaliokunta kuitenkin esitti yksimielisesti Tannerin valintaa, johon Tanner sitten antoi suostumuksensa. Paasion kannattajat veivät kuitenkin asian äänestykseen, minkä Tanner voitti äänin 107 – 48.
Heti vuoden 1960 alussa Tanner otti yhteyden Skogiin, jonka kanssa aloitti neuvottelut puoluesovinnosta. Neuvotteluihin liittyi pian kolmas ”vanha mies”, Arvo ”Poika” Tuominen, Tannerin huonetoveri eduskunnasta. Neuvottelijoiden vilpittömästä yrityksestä huolimatta neuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Skog väitti, että Tannerin ote puoluejohtajana on alkanut herpaantua, mistä on seurauksena asevelisosialistien täydellinen herruus puolueen johtoportaissa.
Vuoden 1960 puoluekokouksen julkilausumassa arvosteltiin hallituksen ulkopolitiikkaa. Väitettiin kansanvaltaisten puolueiden joutuneen ulkopoliittisen diskriminoinnin kohteeksi; hallituksen toiminta ei vastannut kansan enemmistön odotuksia eikä valitsijain tahtoa. Edellytettiin entistä määrätietoisempaa valmistautumista presidentinvaaleihin ja vaadittiin oppositiopolitiikan tiukentamista myös presidenttiä vastaan. Tehtiin myös esitys presidentin vaalitavan muuttamisesta niin, että presidentti valittaisiin suoralla kansanvaalilla.
Maalaisliitto päätti kesällä 1960 puolestaan, että se ei osallistuisi hallitukseen SDP:n kanssa niin kauan kuin SDP:n tämän puoluekokouksen päätökset (siis myös henkilövalinnat) olisivat voimassa. Maalaisliitto yritti saada aikaan enemmistöhallituksen neljän ei-sosialistisen puolueen ja TPSL:n (sosialidemokraattien oppositio oli tuolloin jo muodostanut oman puolueen) pohjalta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vastoin ryhmän puheenjohtaja Päiviö Hetemäen suositusta päätti olla menemättä suunniteltuun hallitukseen. Eduskuntaryhmän päätökseen vaikutti halu auttaa SDP:tta sen taistelussa Kekkosta vastaan. Päätöksen johdosta Hetemäki erosi tehtävästään.Kaikenlaisia "tutkijoita" sitä maa päällään kantaa, mitä sinäkin olet.
Saman veikkanen "tutkija" asusteli ennen vanhaan kotimaisemissani. Hän "tuki" mm:ssa, kumpi pää edellä kananmuna tulee ja tutkimus myös valmistui. Muna tuli pyöreäpää edellä. Naurua.
- tietoa
Tässä muistin virkistämiseksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue
- Lauri Leskenlehti
Mene kirjastoon ja tutustu, miten monta kertaa punamustat ovat erehtyneet Maalaisliitto-Keskustapuolue-Suomen Keskustan jakautumisesta tai kuihtumisesta.
Maalaisliitto on jakautunut vain yhden kerran ja se oli 1959.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855