Kysymys kaikille teille, joilla on jokin fetissi. Pidättekö tuota ominaisuuttanne pelkästään positiivisena asiana, vai aiheuttaako se myös ongelmia?
Itselleni tuo on alkanut tuntua jo enemmänkin rasitteelta. Vaikka se tuottaakin valtavasti mielihyvää, siitä seuraa myös hankalia tilanteita ja jonkinlaista henkistä väsymystä. Siihen on alkanut tulla voimakas riippuvuus, aikaa kuluu tämän "harrasteen" parissa aivan liikaa ja ajatukset alkavat yhä enemmän pyöriä saman asian ympärillä haitaten keskittymistä muihin asioihin. Joskus todella toivon, ettei moista piirrettä olisi lainkaan. Toisaalta, jos tähän olisi jokin "parannuskeino", jolla koko homman voisi vain poistaa, en tiedä sittenkään haluaisinko.
Kertokaa ajatuksianne.
Itselleni tuo on alkanut tuntua jo enemmänkin rasitteelta. Vaikka se tuottaakin valtavasti mielihyvää, siitä seuraa myös hankalia tilanteita ja jonkinlaista henkistä väsymystä. Siihen on alkanut tulla voimakas riippuvuus, aikaa kuluu tämän "harrasteen" parissa aivan liikaa ja ajatukset alkavat yhä enemmän pyöriä saman asian ympärillä haitaten keskittymistä muihin asioihin. Joskus todella toivon, ettei moista piirrettä olisi lainkaan. Toisaalta, jos tähän olisi jokin "parannuskeino", jolla koko homman voisi vain poistaa, en tiedä sittenkään haluaisinko.
Kertokaa ajatuksianne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
olen kyllä huomannut samankaltaista fiilistä omien fettarieni kanssa, paha kysymys.. vai onko vain ehkä vastuas paha..
Yleisin fetisismi liene pillupano. Aika
harva siitäkään haluaa eroon.
Toi sun juttu ei fetismiä nähnytkään. Se luonnon laki.
Mutta jos puhutaan asiasta, niin itselläkin on ja sen kanssa tulee toimeen kun sitä on rajattu määrä. Jos fetissi on koko ajan mielesä niin onkuin sokerihumala. Fetissin kanssa pitää oppia elämään ja sillin siitä voi nauttia.
Vittu ne on luonnon lakeja kaikki. Pilluunpaneminen on mahdollinen fetissi. Piste.
Kyllä, jaan samantyyppisiä tuntemuksia kanssasi. Olen kuitenkin pohtinut omaa fetissiäni melko paljon ja päätynyt siihen, että siinäpä vasta on asia, josta vain täytyy oppia nauttimaan! Aivan kuten elämästä yleensäkin. Aina se ei ole helppoa. Ja kyllä, jos vedät homman överiksi (omassa päässäsi), se väsyttää. Mutta otapa fetissisi eräänlaisena sisäänrakennettuna nautinnonlähteenä. Se nyt vain on jotakin paljon voimakkaampaa, syvempää ja kokonaisvaltaisempaa nautintoa kuin esim. järvisauna ja pullo kylmää. Tai mikä tahansa muu ns. tavanomainen nautinto joita kaikilla on. SE ON SUN JUTTUSI.
Itse olen huomannut, että kun hoitaa omat velvollisuutensa ja vastuunsa, on mukavampi olla. Sitten tietenkin haluan viettää aikaa vaimoni kanssa. Mutta sitten.. tiedän, mitä mä sitten haluan! Se on se MUN JUTTU (josta olen jo joskus teini-iässä yrittäny eroon, mutta ei ole onnistunu). Se vaan on niin mun juttu! Ja mikä parasta, se ei ole mitään laitonta, eikä edes sellaista, mitä oma vaimo ei voisi ymmärtää. Se vaan on vähän erikoista, että tykkää suunnattomasti naisten jaloista. Ja niin kauan kun mulla on muistikuvia, olen jollakin tavalla niistä diggaillu; nyt jo yli 30 vuotta.
Mutta silloin kun täytyy tehdä muuta, teen muuta. Silloin (joskus harvoin), kun ei ole fiilistä ajatella mun juttuani, niin en ajattele.
Mutta tiedän: se on aina siellä, on aina ollut ja seuraa mua hautaani asti. Ei se sieltä mihinkään karkaa. Kysymys on vain siitä, osaanko itse nauttia siitä. Ja miksikäs en osaisi? Kysehän on loppujen lopuksi erittäin positiivisesta, joskin henkilökohtaisesta asiasta, josta minä ainakin olen oppinut sekä nauttimaan, että saamaan jopa uutta draivia kaikkeen muuhunkin elämääni; se on ikään kuin moottori sisälläni!!
Ja niihin hankaliin tilanteisiin auttaa usein sekä huumori, että kunnon pokerinaama (niin kauan, kun et tee mitään laitonta).
Että kiitos vaan, ja anteeksi.
Näköjään pitää vielä tehdä pirusti töitä oman fetissini kanssa. Tuossa sitä on tavoittelemista eli päästä sopuun asian kanssa ja pystyä tekemään siitä voimavara. Itsellä kun asia tuntuu olevan vielä jonkin sortin rasite ja yritän törkätä sitä pois mielestä... aika huonolla menestyksellä tähän saakka. Mielessäni olen asiaa työstänyt ja yrittänyt olla ajattelematta... ja samalla huomannut, että on lakannut kiinnostamasta kaikki muukin.
mies.
Itsellä on saman tapaisia kokemuksia: nuorena kipuilin ja ahdistuin fetisseistäni, yrittelin terapioita ja olin hädässä. Ei ne siitä mihinkään kadonneet.
Vuosien mittaan olen oppinut hyväksymään itse itseni. Mun fetissit eivät koskaan ole yrittäneet hallita elämää pahasti, ovatpahan vain aiheuttaneet jonkunlaista yksinäisyyttä, kun ei ole ollut, kenen kanssa jakaa niitä. Mutta ihmiselo on rajallinen: kaikkea ei voi saavuttaa. Olisin halunnut ruveta myös biologiksi, puusepäksi ja maanviljelijäksi, mutta ei musta tullut mitään niistä. En nykyään käytä aikaa sen pohtimiseen, miten asiat voisivat olla, vaan miten näillä eväillä saan parhaan elämän...
...pikkasen siinä auttaa nykyään se, että olen löytänyt naisen, joka ilolla jakaa mun kanssa samat oudot seksuaaliset nautinnot - NYT elämä hymyilee :-D
Noin viikko sitten kirjoitin yhdessä aiemmassa keskustelussa seuraavan mielipiteeni. Kyselijä oli huolissaan kun mies rakasti naisen jalkoja enemmän (?) kuin häntä itseään.
Miehelläsi on jalkafetissi ja se on kiistaton fakta. Nyt sun täytyy ruveta miettimään, pystytkö elämään sen ihmisen kanssa kummajaisineen. Jollet - ota loparit ja lähde etiäpäin. Jos uskot pystyväsi rakstamaan tuota miestä tarpeeksi (myös huolimatta hänen poikkeavuudestaan), niin varmasti puhumalla voit viestittää ettet halveksi hänen mieltymystään etkä vaadi sitä pois näkyvistä, vaan haluat yksinkertaisesti tietää enemmän siitä. Näin yhteisistä leikeistä tulisi parempia ja löytyisi varmasti myös paljonki vaihtelua. Tuon fetissinhän voi yhdistää muuhun hauskutteluun - oli se sitten mikä tahansa (SM / roolileiki/ välineet...). Voit myös piinata häntä sillä, että ellei hän tyydytä myös sun tarpeitasi niin jalat pysyy piilossa. Ja siten tietenkin - ajattele mikä mahtava päänsekoittamismahdollisuus (valta!) sinulla on, kun voit kesäkvelyllä, muiden tietämättä hieman kiusata miestäsi kaunissa sandaleissasi... :b)
Mutta fetisistiä et siis pystyne "parantamaan" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tuo juttu on eräiden tidostamattomien kokemusten kautta ohjelmoitu ko. henkilön "aivokovalevylle" jo lapsuusvuosina, eikä sitä noin vain pääsekään editoimaan uuteen uskoon. But if you can't beat them - join them (mutta juuri niin paljon kun sulle tietenkin sopii). Itse olen kumifetisisti, perheellinen ja päälle neljänkymmenen. Mutta tiedän varsin hyvin (joidenkin terapuettirundienkin jälkeen) että on aivan turha toivo yrittää "päästä eroon" tuosta mieltymykestä. Sen verran vahva niskaote sillä on meikläisestä. Se on elinikäinen kumppani hyvästä ja pahasta jonka kanssa vain vain on pakko tulla toimeen. Mutta kumppanin roolissa Sinä voit tietenkin edelleen vapaasti valita mitä haluat tehdä seksielämässäsi.
mun fetissi on puukengät naisten jaloissa.se on ollut ihan lapsuudesta lähtien.olen myös kerännyt useita kertoja kymmeniä puukenkiä,ostamalla niitä kirppareilta,kaupasta,ja naisilta suoraan jalasta.sitten kun olen päättänyt"lopettaa"tuon jutun heitin ne kaikki aina kirpparille tai roskiin.
ja aloitin "normaalin elämän"puhtaalta pöydältä.
mutta kohta taas löysin tosi ihanat puukengät,ja ostin ne.no taas niitä alkoi kertyyn....
ja kesäisin en muuta teekkään kun bongailen naisia puukengissään.
olen hyväksynyt asian,että tämän kanssa eletään,ja vaimoni hyväksyy asian täysin.ei tarvi peitellä.tällä hetkellä omistan 26paria puukkareita.just tänään löysin yhdet lehmännahkapuukkarit torikirppikseltä hintaan 1euro.ei paha.koko oli 39.meni munkin jalkaan.
uusin juttu mulla on kuvata puhelimen kameralla kaikki puukengät naisten jalasta.tän kesän kuvamäärä on lähes 200.pääkaupunkiseudulla niitä puukkareita näkee onneksi vielä.mutta näin täällä.
Kiitos paljon kaikille fiksuista kommenteista. Itsekin olen pyrkinyt hyväksymään asian omana pikku erityispiirteenäni, joka olisi mieluummin rikkaus ja pieni "ylimääräinen" virike, jollaista ei kaikilla ole. Mutta välillä se vaan meinaa saada vallan ja viedä kaiken huomion itseensä. Ja kuten itsekin tuossa lopussa totesin, niin en tiedä poistaisinko itsestäni tuon ominaisuuden jos voisin. On se toisinaan niin upeaa kuitenkin.
Täytyy varmaan yrittää opetella keskittämään ajatuksensa paremmin, ettei ainakaan tulisi jäätyä pyörittelemään mielessään asioita liian pitkäksi aikaa ihan turhaan. Silloin ne tuppaavat viemään huomion liiaksi ja tulee jotenkin ihan toivoton olo, kun ei mitään muuta päässä liikukaan.
...kun ei ole sitä kauniimpaa puoliskoa jonka kanssa toteuttaa itseään. Sitä alkaa turhautua kun ei saa mieleistään stimulusta keneltäkään, sillä yksinään runkkaamalla pääsee vain niin pitkälle. Lähinnä siltä kantilta fetissini tuntuu rasitteelta, kun haluaisi löytää naisen jonka kanssa voisi harrastella muttei löydä. Eli, fetissini rajoittaa mahdollisten kumppanien määrää, kun haluaisi löytää sen fetissistänikin kiinnostuneen.