Olen 40v. kaveri ja haluaisin kuulla muilta tumputtajilta ja naisilta kommentteja.
En omista minkäänlaisia seksivälineitä, mutta vetelen käteen neljästi päivässä. Illalla ja aamulla sekä päivällä sekä iltapäivällä. Olen huomannut että kullini on kasvanut pituutta 2 cm viimeisen vuoden aikana. Onko tämä normaalia, onko kellään käynyt samoin? Viime aikoina on tosin joutunut lypsämään paljon kovemmalla otteella kuin ennen, onko tämä mahdollisesti saanut kasvun aikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joo sun aivot valuu muniin.
Kyllä se kalu on lihakseen verrattavissa, vaikka vähän eri sorttia onkin. Itse olen ihan saman huomannut, tosin sitä on aikanaan "murjonut" suuntaan jos toiseenkin. Kyllä tietyt lihajutut pätee siihenkin.