"Ilmasto seuraa annetuista lähtöehdoista yhtä vääjäämättä kuin sellunkeiton kulku tai hiilivoimalan polttoprosessi."
Ilmastonmuutos ei ole mielipideasia
[Raili Leino 23.3.2006]
http://www.tekniikkatalous.fi/printview.te?f_id=875148
Ilmastonmuutos ei ole mielipideasia
25
1672
Vastaukset
- fmiles
On mielenkiintoista seurata, miten vasemmisto tieten tahtoen sotkee nämä kaksi asiaa keskenään. Jos saadaan todistettua, että ilmastonmuutos on totta ja että ihminen on siihen syypää, voidaan mielivaltaisia radikaaleja muutoksia ja syyllistämisiä joka suuntaan pitää oikeutettuina. Vaikka niissä ei olisi mitään pohjaa tai järkeä.
Se, että ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta on tieteellisesti pitävä tosiasia. Tästä faktasta innostuneet vasemmistolaiset ajattelijat vetävät sen johtopäätöksen, että ilmastonmuutoksen ”pysäyttämisen” tulee olla kritiikiltä suojeltu ja pyhä poliittinen tavoite, jota vain suomalainen punaniskajuntti hidastelee. Tämän tulee tietysti tapahtua tieteestä välittämättä, samoja tyhjiä iskulauseita mediassa toistaen ja syyllistäen rahvas kansa elintavoiltaan valtavien maailmanlaajuisten ympäristöongelmien aiheuttajaksi.
”Ilmastonmuutos on pysäytettävä” oli tärkeä teema viime vaalien alla. Kuka sen pysäyttää ja miten? Ilmasto tulee lämpenemään joka tapauksessa, ja vaikka länsimainen teollisuus lakkautettaisiin samantien, tulisi se silti olemaan katastrofi kehitysmaille. Ei ole mitenkään uutta, että vasemmistolaiselle eliitille ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on poliittinen lottovoitto, sillä siinä pystytään tehokkaasti syyllistämään koko länsimainen sivistys ja mustamaalaamaan sivistyneissä länsimaissa asuva ihminen kaikkien kehitysmaissa esiintyvien ongelmien pääaiheuttajaksi. On aivan sama, onnistummeko pysäyttämään ilmaston lämpenemisen, sillä länsimaiden syntitaakka on jo valmis ja syyttävä sormi osoittaa jäkiteollisesta vauraudesta nauttivaa tavallista kansalaista.
Suosittelen lukemaan eduskuntavaalien alla eräälle nettifoorumille kirjoitetun tekstin ”Poliittista narsismia 2007”. http://www.nakokulma.net/index.php?topic=13350.0
On selvää, ettei vasemmisto ole ilmastonmuutosasiassa ainakaan tavallisen kansan asialla. Henkilökohtaisesti en enää usko, että se on edes kehitysmaiden ihmisten asialla, vaan ilmastonmuutoksesta on tullut uudenlaisen vasemmistolaisen radikalismin keino, jolla tietty itsensä paremmaksi tunteva ryhmä voi ostaa itselleen hyvää omaatuntoa syyttämällä omaa kansaansa ja sitä sivistystä, jonka hedelmiä se itse runsaasti nauttii. Ainoa ero on vain siinä, että tällä oman edun tavoittelijalla on ollut varaa ostaa itsensä ulos siitä arjesta, jota hän kritisoi — kiitos tietysti länsimaisen sivistyksen ja vaurauden.
Elitisti syyllistää tavallista kansaa esimerkiksi siitä, että nämä juntit ajavat yhä vanhoilla autoilla — kasvattaen sitten omaa ekologista jalanjälkeään — eivätkä vaikkapa käytä julkista liikennettä eettisesti valistuneen, paremman yhteiskuntaluokan tapaan. Jos juntti ei tätä tajua, näytetään TV-dokumentissa afrikkalaisia suurisilmäisiä lapsia, jotka kärsivät kuivuudesta ja nälästä, jonka jälkeen tehdään rinnastus nykypäivän länsimaiseen vaurauteen. Syyllistäjät itse tietysti ostavat kalliita ja huippumuodikkaita hybridiautoja, koska haluavat elää kuten opettavat (heillä on varaa siihen), mutta vaativat enemmän saastuttavien autojen käytöstä sakkoveroa. Tätä sakkoveroa maksaisivat tietysti ne autonkäyttäjät, joilla itsellään on hädin tuskin varaa pitää edes vanhaa ja halpaa autoa, koska esimerkiksi työssäkäyminen heiltä sitä vaatii.
Ilmastonmuutos ei ole mielipideasia, mutta sen torjunta paremman maailman puolesta on. Ja tarkoitus pyhittää keinot.- xcvxcvcxvcvxc
"Se, että ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta on tieteellisesti pitävä tosiasia"
Ei todellakaan ole... - kos
tässä on vasemmistolla sen paremmin kuin oikeistollakaan. Taidat olla vähän yksisilmäinen...
- OsQ
Saastumista aiheuttaa ihminen, saastuminen itsessään on jo ilmastomuutos. Lämpöasteiden muutos joko johtuu tai ei johdu saasteista. Jokainen voi tehdä omia johtopäätöksiä. Poliitikot on poliitikkoja ja virkamiehet on virkamiehiä. Virkamiehet ja poliitikot ovat korruptoituneet kaikkialla maailmassa, joten on itsensä huijausta odottaa heiltä päätöksiä yhteisen edun puolesta.
Poliitikot ja virkamiehet ovat saattaneet maailmamme tähän jamaan, joten muutos parempaan tulee kansalaisten päivittäisistä valinnoista.
Onko sinulla metsää? Säästä sitä. Onko sinulla piha-alueita? Istuta puita. Energian säästöön löytyy monia keinoja. Käytä niitä. Syö terveellistä ruokaa niin vältät lääkäriä. Käytä luomutuotteita niin itsesi lisäksi säästät itämerta.
Hyvistä teoista tulee hyvä mieli. Hyvä mieli kasvattaa onnellisuutta. Poliittiset fanaatikot on aina sentin päässä sodasta.
SOTA EI RATKAISE MITÄÄN. - 71JP
Niin, takavuosina kun ei tiedetty ilmastosta(?) niin auto oli sikaporvarien hauskanpitoväline ja sitä piti vastustaa sen vuoksi että se ( auto) on jotenkin "pois" kaikkien muiden taskusta.
Suomalainen luonteenlaatu ( luterilaisia) sopii hyvin itsensä syyllistämiseen ja kaikenlaiseen itseruoskintaan...jos mä kärsin eniten niin varmaan ilmasto pelastuu? Jos mä vielä lisään kärsimistäni niin mulle tulee vielä parempi mieli?
Ajatellaan että äänetön auto poistaisi puhdasta ilmaa pakoputkesta ja kulkisi tankkiin kus...lla.
Ensimmäinen kiinnostunut olisi tämän viherkommunismin verottaja, koska olisin tehnyt veropetoksen. Tulisi isot mätkyt, autosta kilvet pois ja käräjäoikeuden haastepaperit. Sitten alettaisiin jeesustella sitä onko oikein että joku ei kärsi tarpeeksi kun muut joutuu maksamaan anyway. Tällainen revisionistinen keksintö lisää liikennettä ja sitä tulee rajoittaa erilaisilla sanktioilla, mitä siitäkin tulisi jos kaikki alkaisivat näin ajella???
Ei valtiovaltaa kiinnosta p..kan vertaa muu kuin verotulot joiden "oikeudenmukaisuutta" valvoo pohjaton kateus.
Jotenkin tuntuu siltä että liikenteen rokottaminen ja kaikenlaisen kollektivisimin pakkosynnyttäminen tähtää individualismin ja varsinkin yksilöiden vapaan liikkumisen rajoittamiseen. Onhan sellainen yksilö vaarallinen kylä ( ja kaupunki) poliitikoille joka voi sanoa että tää on hoidettu päin p..tä, mä muutan naapurikuntaan jossa on fiksummat johtajat...ja vien verotulot mennessäni - Gaasuttaja
71JP kirjoitti:
Niin, takavuosina kun ei tiedetty ilmastosta(?) niin auto oli sikaporvarien hauskanpitoväline ja sitä piti vastustaa sen vuoksi että se ( auto) on jotenkin "pois" kaikkien muiden taskusta.
Suomalainen luonteenlaatu ( luterilaisia) sopii hyvin itsensä syyllistämiseen ja kaikenlaiseen itseruoskintaan...jos mä kärsin eniten niin varmaan ilmasto pelastuu? Jos mä vielä lisään kärsimistäni niin mulle tulee vielä parempi mieli?
Ajatellaan että äänetön auto poistaisi puhdasta ilmaa pakoputkesta ja kulkisi tankkiin kus...lla.
Ensimmäinen kiinnostunut olisi tämän viherkommunismin verottaja, koska olisin tehnyt veropetoksen. Tulisi isot mätkyt, autosta kilvet pois ja käräjäoikeuden haastepaperit. Sitten alettaisiin jeesustella sitä onko oikein että joku ei kärsi tarpeeksi kun muut joutuu maksamaan anyway. Tällainen revisionistinen keksintö lisää liikennettä ja sitä tulee rajoittaa erilaisilla sanktioilla, mitä siitäkin tulisi jos kaikki alkaisivat näin ajella???
Ei valtiovaltaa kiinnosta p..kan vertaa muu kuin verotulot joiden "oikeudenmukaisuutta" valvoo pohjaton kateus.
Jotenkin tuntuu siltä että liikenteen rokottaminen ja kaikenlaisen kollektivisimin pakkosynnyttäminen tähtää individualismin ja varsinkin yksilöiden vapaan liikkumisen rajoittamiseen. Onhan sellainen yksilö vaarallinen kylä ( ja kaupunki) poliitikoille joka voi sanoa että tää on hoidettu päin p..tä, mä muutan naapurikuntaan jossa on fiksummat johtajat...ja vien verotulot mennessäniMinä tankkaan metaania tankkiin. Käy maakaasu, joka maksaa bensalitraan verrattuna 63 centtiä, tai biokaasua joka maksaa sen mitä tuottajan kanssa sovitaan. Pääasia että se on vieläkin halvempaa ja luontoystävällisin ajopolttoaine mitä markkinoilta löytyy. Ei tämä ole vaikeaa. Ihan on muuten porvari auto.
- Tommi B
xcvxcvcxvcvxc kirjoitti:
"Se, että ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta on tieteellisesti pitävä tosiasia"
Ei todellakaan ole...Onpas
- Tommi B
71JP kirjoitti:
Niin, takavuosina kun ei tiedetty ilmastosta(?) niin auto oli sikaporvarien hauskanpitoväline ja sitä piti vastustaa sen vuoksi että se ( auto) on jotenkin "pois" kaikkien muiden taskusta.
Suomalainen luonteenlaatu ( luterilaisia) sopii hyvin itsensä syyllistämiseen ja kaikenlaiseen itseruoskintaan...jos mä kärsin eniten niin varmaan ilmasto pelastuu? Jos mä vielä lisään kärsimistäni niin mulle tulee vielä parempi mieli?
Ajatellaan että äänetön auto poistaisi puhdasta ilmaa pakoputkesta ja kulkisi tankkiin kus...lla.
Ensimmäinen kiinnostunut olisi tämän viherkommunismin verottaja, koska olisin tehnyt veropetoksen. Tulisi isot mätkyt, autosta kilvet pois ja käräjäoikeuden haastepaperit. Sitten alettaisiin jeesustella sitä onko oikein että joku ei kärsi tarpeeksi kun muut joutuu maksamaan anyway. Tällainen revisionistinen keksintö lisää liikennettä ja sitä tulee rajoittaa erilaisilla sanktioilla, mitä siitäkin tulisi jos kaikki alkaisivat näin ajella???
Ei valtiovaltaa kiinnosta p..kan vertaa muu kuin verotulot joiden "oikeudenmukaisuutta" valvoo pohjaton kateus.
Jotenkin tuntuu siltä että liikenteen rokottaminen ja kaikenlaisen kollektivisimin pakkosynnyttäminen tähtää individualismin ja varsinkin yksilöiden vapaan liikkumisen rajoittamiseen. Onhan sellainen yksilö vaarallinen kylä ( ja kaupunki) poliitikoille joka voi sanoa että tää on hoidettu päin p..tä, mä muutan naapurikuntaan jossa on fiksummat johtajat...ja vien verotulot mennessäniHehhhee!
On mukavaa olla "sikaporvari" ja ajaa kulkupelillä, joka on tehty samoista tai paremmista materiaaleista kuin parhaat Formula 1 autot. Voi rauhassa kiitää "rahvaskasauman" ohi omalla yksityisellä ohituskaistalla ja nauraa mennessään hikoileville ja omissa rasvoissaan marinoituville sohvaperunoille, joka haluavat päivästä toiseen jumittaa omissa liikenneruuhkissaan omissa yksityisissä liikkuvissa sohvissaan.
Kulkuvälineeni painaa vajaan 15% omasta painostani ja bensaa, sähköä tai diisseliä ei sen liikuttamiseen tarvita. Ainoastaan lihasvoimaa. Hiilidioksidia tulee tasan 0g/kilometri eikä verottaja tai katsastusmies vaivaa, IKINÄ.
Pyöräily on todellista vapautta ja vanhan käytetyn autonromun hinnalla saa kovimman raaserin, mitä kaupasta löytyy. Titaanista tinkimättä, hiilikuitua säästämättä.
Vaihtakaa nyt hyvät ihmiset (etenkin kaupungissa) vanhat kulkupelinne kunnollisiin polkupyöriin, niin ei tarvitse aina valittaa.
Huollot ja kaikkein parhaatkin varaosat ovat autojen vastaaviin verrettuina lähes ilmaisia. - wileni
Tommi B kirjoitti:
Hehhhee!
On mukavaa olla "sikaporvari" ja ajaa kulkupelillä, joka on tehty samoista tai paremmista materiaaleista kuin parhaat Formula 1 autot. Voi rauhassa kiitää "rahvaskasauman" ohi omalla yksityisellä ohituskaistalla ja nauraa mennessään hikoileville ja omissa rasvoissaan marinoituville sohvaperunoille, joka haluavat päivästä toiseen jumittaa omissa liikenneruuhkissaan omissa yksityisissä liikkuvissa sohvissaan.
Kulkuvälineeni painaa vajaan 15% omasta painostani ja bensaa, sähköä tai diisseliä ei sen liikuttamiseen tarvita. Ainoastaan lihasvoimaa. Hiilidioksidia tulee tasan 0g/kilometri eikä verottaja tai katsastusmies vaivaa, IKINÄ.
Pyöräily on todellista vapautta ja vanhan käytetyn autonromun hinnalla saa kovimman raaserin, mitä kaupasta löytyy. Titaanista tinkimättä, hiilikuitua säästämättä.
Vaihtakaa nyt hyvät ihmiset (etenkin kaupungissa) vanhat kulkupelinne kunnollisiin polkupyöriin, niin ei tarvitse aina valittaa.
Huollot ja kaikkein parhaatkin varaosat ovat autojen vastaaviin verrettuina lähes ilmaisia.Aina joku jaksaa provoilla. Niin olihan tuo provo? Jos nimittäin olit tosissasi niin nyt äkkiä simmut auki, saatat vaikka oppia jotakin...
- fmiles
kos kirjoitti:
tässä on vasemmistolla sen paremmin kuin oikeistollakaan. Taidat olla vähän yksisilmäinen...
Suurin osa eurooppalaisistahan elää vielä siinä määrin Ranskan vallankumouksen aikaa, että näkee politiikassa aina selkeän ja yksiselitteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Tätä jakoa esimerkiksi media käyttää, ja siihen suurelta osin perustuu myös nykyinen puoluejärjestelmä.
Joissain tapauksissa se tosin onkin osuva määritelmä. Esimerkiksi vasemmiston voidaan yleisesti olettaa tarkoittavan merkittäviä muutoksia ajavaa ”parempaa maailmaa” kohti pyrkiviä sosialisteja ja oikeistoa konservatiivisina kapitalisteina, jotka ajavat etupäässä kansallista etua.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee, Suomessa asiaa on ajanut etupäässä tämä niin sanottu vihreä vasemmisto. Vihreät, monikansalliset järjestöt, nuorisojärjestöt, akateemikot ja media ovat noudattaneet Suomessa tähän mennessä kritiikittömintä linjaa ilmastonmuutoksen puolesta, kun taas poliittinen oikeisto, taloudellinen eliitti ja kansa ovat olleet maltillisempia ja kriittisempiä.
Tästä johtuu se jakoni oikeistoon ja vasemmistoon, joka tässä tapauksessa on ehkä enemmänkin käsitteellinen kuin puoluekohtainen. - fmiles
OsQ kirjoitti:
Saastumista aiheuttaa ihminen, saastuminen itsessään on jo ilmastomuutos. Lämpöasteiden muutos joko johtuu tai ei johdu saasteista. Jokainen voi tehdä omia johtopäätöksiä. Poliitikot on poliitikkoja ja virkamiehet on virkamiehiä. Virkamiehet ja poliitikot ovat korruptoituneet kaikkialla maailmassa, joten on itsensä huijausta odottaa heiltä päätöksiä yhteisen edun puolesta.
Poliitikot ja virkamiehet ovat saattaneet maailmamme tähän jamaan, joten muutos parempaan tulee kansalaisten päivittäisistä valinnoista.
Onko sinulla metsää? Säästä sitä. Onko sinulla piha-alueita? Istuta puita. Energian säästöön löytyy monia keinoja. Käytä niitä. Syö terveellistä ruokaa niin vältät lääkäriä. Käytä luomutuotteita niin itsesi lisäksi säästät itämerta.
Hyvistä teoista tulee hyvä mieli. Hyvä mieli kasvattaa onnellisuutta. Poliittiset fanaatikot on aina sentin päässä sodasta.
SOTA EI RATKAISE MITÄÄN.> Hyvistä teoista tulee hyvä mieli.
> Hyvä mieli kasvattaa onnellisuutta.
> Poliittiset fanaatikot on aina sentin
> päässä sodasta.
Hyvä mieli ja onnellisuus kumpuaa etupäässä siitä, että lähipiirin asiat ovat kunnossa. Lapset kasvatetaan vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi, suvun vanhukset ovat hyvässä hoidossa, ystäviä autetaan arjen ongelmissa, ihmissuhteet ovat kaikin puolin kunnossa jne. On melko irrationaalista olla näiden sijaan onnellinen esimerkiksi siitä, että on tehnyt oman henkilökohtaisen kontribuutionsa maapallon tulevaisuuden hyväksi, että koko maailma olisi astetta parempi paikka vielä kymmenien sukupolvien jälkeen.
Valitettavasti monien maailmanparantajien suurimmaksi kompastuskiveksi paljastuu se, etteivät arjen käytännön asiat ole kunnossa, vaan että satsataan yleismaailmallisiin asioihin, kestävään kehitykseen, maailmanrauhaan jne. Tämä on lähinnä se pääsyy, miksi kansa yleensä nauraa niille mediakasvoille, poliitikoille ja akateemikoille, jotka tieteen nimissä muka paremmin tietävinä valistavat kansaa eri medioissa esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, monikulttuurisuudesta, Euroopan unionista, feminismistä, eläinoikeuksista...
Tämä johtuu tietysti siitä, että maailmanparantaminen on paljon muodikkaampaa ja että arjen pienillä hyvillä teoilla ei ole samanlaista media-arvoa. On houkuttelevaa rakentaa akateeminen ura eettisten koko maailmaa koskevien arvovalintojen varaan jo pelkästään sosiaalisista syistä. Onhan se myös kaikin puolin helpompaa. - Tommi B
wileni kirjoitti:
Aina joku jaksaa provoilla. Niin olihan tuo provo? Jos nimittäin olit tosissasi niin nyt äkkiä simmut auki, saatat vaikka oppia jotakin...
No joo, en oikeasti pidä itseäni sikaporvarina, vaan keskinkertaisena perustallaajana. Ja autoissa saattaa istua ihan ok porukkaa olosuhteiden pakosta tai sen vuoksi, että he ovat vaan tottuneet ajamaan 5 km työmatkansa autolla.
Jos kuitenkin kaikki pitäisimme silmiämme auki ja kysyisimme itseltämme: "Onko yhden ihmisen kuljettaminen järkevämpää 10 kg massaisella polkupyörällä ihmisvoimin, vai dinosaurusta polttavalla 1500kg massaisella "turvallisella volvolla" (yksi painavampi kulkine vastaa siis 150kpl kevyempää kulkinetta)?"
Onko sillä väliä?
Saattaisiko tälläisiä ajattelemalla oppia jotakin, vai pitäiskö ottaa jokin toinen näkökanta?
p.s. Kun autoilijalla on kiire, niin sillä kasvaa stressi ja mahan ympärys. Kun pyöräilijällä on kiire, niin sillä kasvaa kunto ja reiden ympärys. - 71JP
Tommi B kirjoitti:
No joo, en oikeasti pidä itseäni sikaporvarina, vaan keskinkertaisena perustallaajana. Ja autoissa saattaa istua ihan ok porukkaa olosuhteiden pakosta tai sen vuoksi, että he ovat vaan tottuneet ajamaan 5 km työmatkansa autolla.
Jos kuitenkin kaikki pitäisimme silmiämme auki ja kysyisimme itseltämme: "Onko yhden ihmisen kuljettaminen järkevämpää 10 kg massaisella polkupyörällä ihmisvoimin, vai dinosaurusta polttavalla 1500kg massaisella "turvallisella volvolla" (yksi painavampi kulkine vastaa siis 150kpl kevyempää kulkinetta)?"
Onko sillä väliä?
Saattaisiko tälläisiä ajattelemalla oppia jotakin, vai pitäiskö ottaa jokin toinen näkökanta?
p.s. Kun autoilijalla on kiire, niin sillä kasvaa stressi ja mahan ympärys. Kun pyöräilijällä on kiire, niin sillä kasvaa kunto ja reiden ympärys.Mites kun se fillari on valmistettu metallista ja komposiitista joiden tekeminen kuluttaa luonnoonvaroja?
Ja se käyttö... ajeleminen ei maksa mitään = polkupyöräililjä ei osallistu viherkommunismin veronkantoon samanlaisella panoksella kuin vakuutuksia, käyttömaksuja ja sikahintaista bensaa ostava yksilö...co2:ta tulee varsinkin ylämäessä puuskuttaessa.
Lisäksi kun ei ole pakollista liikennevakuutusta niin kulut esim fillarilla itselleen neliraajahalvauksen hankkineesta tulevat yhteiskunnalle--> vakuutuspakko, bonukset ja höheltäjältä bonuksia pois.
Fillaria hankkiessa maksettaisiin polkupyörävero, ~45% hinnasta plus alv. Jos vaihdat stongan ja vanteet niin pyöräsi ei ole enää Suomessa verotettu (Polkupyörärekisterikeskuksen tulkinta rakentelun prosenttirajoista), se määrätään käyttökieltoon JA maksettavaksi tulee sakot, verot ja käyttömaksu
Fillarit voitaisiin katsastaa vuosittain ja niissä pitäisi olla valot, äänimerkki ja jarrut ( jotka penkitettäisiin dynamossa), kaikki tää tottakai maksaisi sille omistajalle...eihän ilmaisia lounaita ole olemassa.
Iltiksessa olisi lööppejä että Crescentin omistaja ajoi mummon kumoon! Kuwahara-kerskamaasturit pilaavat kaupunkikuvan! Scott on m..kunjatke joita amis-Terot ja -Tertut ostaa!
Mitäs, jos se vasta on todellisen sikaporvarin merkki kun on varaa asua keskikaupungilla ja mennä kaikki kulkunsa fillarilla?
Mitä jos tää ei olisikaan provo? - todisteet
Tommi B kirjoitti:
Onpas
tulla...
- silkkaa fanaattisuutta
fmiles kirjoitti:
Suurin osa eurooppalaisistahan elää vielä siinä määrin Ranskan vallankumouksen aikaa, että näkee politiikassa aina selkeän ja yksiselitteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Tätä jakoa esimerkiksi media käyttää, ja siihen suurelta osin perustuu myös nykyinen puoluejärjestelmä.
Joissain tapauksissa se tosin onkin osuva määritelmä. Esimerkiksi vasemmiston voidaan yleisesti olettaa tarkoittavan merkittäviä muutoksia ajavaa ”parempaa maailmaa” kohti pyrkiviä sosialisteja ja oikeistoa konservatiivisina kapitalisteina, jotka ajavat etupäässä kansallista etua.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee, Suomessa asiaa on ajanut etupäässä tämä niin sanottu vihreä vasemmisto. Vihreät, monikansalliset järjestöt, nuorisojärjestöt, akateemikot ja media ovat noudattaneet Suomessa tähän mennessä kritiikittömintä linjaa ilmastonmuutoksen puolesta, kun taas poliittinen oikeisto, taloudellinen eliitti ja kansa ovat olleet maltillisempia ja kriittisempiä.
Tästä johtuu se jakoni oikeistoon ja vasemmistoon, joka tässä tapauksessa on ehkä enemmänkin käsitteellinen kuin puoluekohtainen.Kyllähän vasemmiston piireistä on kohonnut näitä maailmaa parantaneita suuntauksia, kuten esim kommunismi ja natsismi. Vasemmiston keskuudessahan tuetaan jopa islamilaisten pyhää sotaa.
Tyypillisesti vasemmiston piireistä löytyy kyllä niitä, jotka aidosti haluavat parantaa jotakin oikeaa tai kuviteltua epäkohtaa. Mutta kun toimintaa yleisesti leimaa totaalisen suvaitsematon fanatismi, niin tuloksena on juuri sitä mitä sieltä on tullutkin. Eli lähinnä pienen ihmisen sortoa.
Ihmeekseni olen saanut vähitellen huomata, ettei vasemmiston ja vihreiden riveistä juurikaan löydy kunnioitusta erilaisuudelle tai vapaudelle.
-aatteeseen pettynyt - OsQ
fmiles kirjoitti:
> Hyvistä teoista tulee hyvä mieli.
> Hyvä mieli kasvattaa onnellisuutta.
> Poliittiset fanaatikot on aina sentin
> päässä sodasta.
Hyvä mieli ja onnellisuus kumpuaa etupäässä siitä, että lähipiirin asiat ovat kunnossa. Lapset kasvatetaan vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi, suvun vanhukset ovat hyvässä hoidossa, ystäviä autetaan arjen ongelmissa, ihmissuhteet ovat kaikin puolin kunnossa jne. On melko irrationaalista olla näiden sijaan onnellinen esimerkiksi siitä, että on tehnyt oman henkilökohtaisen kontribuutionsa maapallon tulevaisuuden hyväksi, että koko maailma olisi astetta parempi paikka vielä kymmenien sukupolvien jälkeen.
Valitettavasti monien maailmanparantajien suurimmaksi kompastuskiveksi paljastuu se, etteivät arjen käytännön asiat ole kunnossa, vaan että satsataan yleismaailmallisiin asioihin, kestävään kehitykseen, maailmanrauhaan jne. Tämä on lähinnä se pääsyy, miksi kansa yleensä nauraa niille mediakasvoille, poliitikoille ja akateemikoille, jotka tieteen nimissä muka paremmin tietävinä valistavat kansaa eri medioissa esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, monikulttuurisuudesta, Euroopan unionista, feminismistä, eläinoikeuksista...
Tämä johtuu tietysti siitä, että maailmanparantaminen on paljon muodikkaampaa ja että arjen pienillä hyvillä teoilla ei ole samanlaista media-arvoa. On houkuttelevaa rakentaa akateeminen ura eettisten koko maailmaa koskevien arvovalintojen varaan jo pelkästään sosiaalisista syistä. Onhan se myös kaikin puolin helpompaa.> Hyvä mieli ja onnellisuus kumpuaa etupäässä siitä, että lähipiirin asiat ovat kunnossa.
Lähipiiri alkaa omista teoista. Ympäristön huomioiminen on muutakin kuin ihmiset ympärillämme.
Hengitämme samaa ilmaa, juomme samaa vettä, jne.
Kaikki taitavat teot tuottavat onnellisuutta. Ei pistetä vaakakuppiin järkevän käytöksen tekoja.
Muodikkuus on jo ajatuksenakin kestämätön, koska se edustaa jatkuvaa tarvetta hankkia uutta, tai muuttaa ulkoista olemustaan ryhmässä toisten kaltaisiksi. Toisaalta jos kokee ympäristösuojelun muodikkaana niin siitä vaan, huonompiakin tapoja itsensä korostamiseen on riittävästi.
Saastuttaminen tai saastuttavien tekojen/tuotteiden valitseminen on jokapäiväinen valinnan mahdollisuus ja tapa vaikuttaa.
Kun omat valinnat on kunnossa ja kestävällä pohjalla, on tehnyt voitavansa. Toisen tekoihin ei voi väkisin vaikuttaa. - Tommi B
todisteet kirjoitti:
tulla...
Miksi pitäisi todistella mitään kun edellinenkään kaveri (cvxvxvxc) ei esittänyt mitään mielipiteensä tueksi? Minullakin on oikeus olla todistelematta.
Tämä on rehellinen juupa-eipäs tilanne, eikä siihen kuulu todistelu vaan omien henkiökohtaisten mielipiteiden esilletuonti. Liity toki seuraan sanomalla "juupas" tai "eipäs"; sitä harrastaa jo moni muukin. :-) - Global Warming is real
xcvxcvcxvcvxc kirjoitti:
"Se, että ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta on tieteellisesti pitävä tosiasia"
Ei todellakaan ole...Säälisit lapsia.
- diku
"Laskelma osoittaa, että teimme mitä tahansa, maapallon keskilämpötila nousee nykyisestä noin asteen verran vuoteen 2040 mennessä."
Eli mitään ei ole tehtävissä, eli eletäänpä
siis kuten viimeistä päivää ja painetaanpa
sitä kaasua lisää...
T.S.- kustannukset
Tämähän tarkoittaa sitä, että vääjäämätöntä ilmastonmuutosta yritetään turhaan torjua varoilla, joilla voitaisiin yhtä hyvin tehdä jotain todellista.
- tuc
kustannukset kirjoitti:
Tämähän tarkoittaa sitä, että vääjäämätöntä ilmastonmuutosta yritetään turhaan torjua varoilla, joilla voitaisiin yhtä hyvin tehdä jotain todellista.
Jos mitään ei tehdä, lämpötila nousee paljon enemmän ja aiheuttaa hemmetinmoisia ongelmia.
Jos taas tehdään paljon ja hidastetaan lämpenemistä, lämpeneminen ei aiheuta ihan hirveitä seurauksia esim. globaalille kansantaloudelle.
Sinun logiikalla voisi polttaa vaikka 2 askia päivässä tupakkaa, kun "kuitenkin kuolee". - OsQ
4500 biokaasureaktoria ja tuulimyllyjä joka nurkalla. Aurinkopaneelikattoja jne. Jos Saksalaiset tekevät turhaa työtä niin Suomalaiset vaan lässyttää voi kun ei voi mitään tehdä nyyh, tai, ei se kuitenkaan kannata blääh, tai " niiden pitäis tehdä jotain ". Itse ei oikeen haluais tehdä muuta kun marmattaa.
- ymmärsitköhän väärin
tuc kirjoitti:
Jos mitään ei tehdä, lämpötila nousee paljon enemmän ja aiheuttaa hemmetinmoisia ongelmia.
Jos taas tehdään paljon ja hidastetaan lämpenemistä, lämpeneminen ei aiheuta ihan hirveitä seurauksia esim. globaalille kansantaloudelle.
Sinun logiikalla voisi polttaa vaikka 2 askia päivässä tupakkaa, kun "kuitenkin kuolee".Siis mielestäsi on parempi koittaa muuttaa ilmaston lämpötilaa (joka on itseasiassa lähes mahdotonta), kuin tehdä jotain konkreettista lämpenemisestä mahdollisesti koituvien vaikutusten korjaamiseksi?
Voisi jopa karrikoiden sanoa, että omalla logiikallasi voisit polttaa ne 2 askia päivässä tupakkaa ja torjua vaikutukset rukoilemalla päivän päätteeksi. - tuc
ymmärsitköhän väärin kirjoitti:
Siis mielestäsi on parempi koittaa muuttaa ilmaston lämpötilaa (joka on itseasiassa lähes mahdotonta), kuin tehdä jotain konkreettista lämpenemisestä mahdollisesti koituvien vaikutusten korjaamiseksi?
Voisi jopa karrikoiden sanoa, että omalla logiikallasi voisit polttaa ne 2 askia päivässä tupakkaa ja torjua vaikutukset rukoilemalla päivän päätteeksi.Ilmastonmuutoksen hidastaminen ON mahdollista. Ja tulet vielä elinaikanasi näkemään, kuinka ihmiskunta tulee vähentämään CO2-päästöjään.
Ihminen on lähes kiistattomasti syypää suurimpaan osaan ilmaston lämpenemisestä. Samaa mieltä ovat kaikki maailman arvostetuimmat ilmastotutkimuskeskukset. Ihan joka ikinen.
Yleensä on halvempaa ennaltaehkäistä ongelmat kuin hoitaa seuraukset. Ja niin on myös tässä tapauksessa.
Otapa yhteyttä mihin tahansa maailman johtavista yliopistoista tai ilmastontutkimuskeskuksista ja kysy asiaa. Saat samantyyppisen vastauksen joka ikisestä. Ihminen syypää. Kasvihuonekaasuja vähennettävä. - Action Now!
tuc kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen hidastaminen ON mahdollista. Ja tulet vielä elinaikanasi näkemään, kuinka ihmiskunta tulee vähentämään CO2-päästöjään.
Ihminen on lähes kiistattomasti syypää suurimpaan osaan ilmaston lämpenemisestä. Samaa mieltä ovat kaikki maailman arvostetuimmat ilmastotutkimuskeskukset. Ihan joka ikinen.
Yleensä on halvempaa ennaltaehkäistä ongelmat kuin hoitaa seuraukset. Ja niin on myös tässä tapauksessa.
Otapa yhteyttä mihin tahansa maailman johtavista yliopistoista tai ilmastontutkimuskeskuksista ja kysy asiaa. Saat samantyyppisen vastauksen joka ikisestä. Ihminen syypää. Kasvihuonekaasuja vähennettävä.Kun ilmasto kerran joka tapauksessa tulee lämpenemään, niin tottakai haittavaikutuksia pitää torjua.
Kasvihuonekaasujen päästöt tottakai tulee minimoida, mutta kuten itsekin myönnät, se ei ratkaise mitään vaan ainoastaan hidastaa kehitystä.
Se on juuri tuo tuollainen hälläväliä asenne ja vastuun pakoilu, joka aiheuttaa ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827