Kertokaa kokemuksia opinto-ohjaajan työstä

Valmistun tässä vuoden sisään luokanopettajaksi ja mietin, että vois sen jälkeen suorittaa Jyväskylässä opinto-ohjaajan koulutuksen. Kertoisitteko omia kokemuksianne työstä. Millainen palkkaus muuten työssä on verrattuna luokanopettajan työhön? Olisi myös kiva tietää työtilanteesta ja miten sinä hakeudut juuri opinto-ohjaajaksi.
88955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Opon työ on monialaista ja hajottavaa. Montaa asiaa ollaan työntämässä opolle, koko ajan on mietittävä mitä kerkiää ja tulee hoitaa ja mikä kuuluu luokanvalvojille tai ryhmänohjaajille. Silti pidän työstäni. Palkka jää tosin yleensä hieman ainakin aineenopettajien palkasta, rippuu miten saa neuvoteltua liksaansa. Oma palkkani yläasteella on suunnilleen aineenopettajan liksa plus kolme ylituntia.
En usko, että pääset suoraan opettajan tutkinnon jälkeen pätevöitymään opoksi. Minun kurssillani Jyväskylässä tuossa vuosituhannen vaihteen tietämillä meillä kaikilla oli ainakin 5 vuotta työkokemusta opettajan töistä. Työkokemus myös pisteytetään. Noin joka viides hakija pääsi sisään. Ainakin maaseudun kouluissa on tarvetta päteville opoille, suuret kaupungit on saaneet yleensä pätevät opot kouluihinsa.

Äänestä
  • on myös on paljon epäpäteviä töissä. Se on tosi sääli, koska oppilaiden kannalta opon työ on erityisen tärkeää.

    Kun katselen asiaa äidin näkökulmasta, niin olen tosi harmistunut siitä, että lasteni opoina on ollut epäpäteviä ja epäjohdonmukaisia hössöttäjiä, joilla ei ole minkäänlaista järjestelmällisyyttä toimissaan. Tässä on jouduttu kotona paikkaamaan heidän tekemättäjättämisiään.

    Opettajan näkökulmasta olen harmistunut samasta asiasta eli epäpätevä opo kollegana on aika kelju, kun töissäkin joutuu hoitamaan hänen hommiaan.

    Toivottavasti opoja koulutettaisiin lisää ja tuohon sisäänpääsyyn panostettaisiin, niin että valitut olisivat järjestelmällisiä ja avarakatseisia toimijoita työssään opiskelijoiden luotsaajina kohti uusia haasteita.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    on myös on paljon epäpäteviä töissä. Se on tosi sääli, koska oppilaiden kannalta opon työ on erityisen tärkeää.

    No joo. Opot on opettajista edelleen pätevöityneitä ja sitä myöten logiikkasi mukaan opettajissa on runsaasti epäjohdonmukaisia hössöttäjiä tai sitten nykyinen valintasysteemi noukkii sellaiset opet koulutettaviksi opoiksi. Opona olen sitä mieltä kirjoittelet epäjohdonmukaisesti ja suorastaan typerästi. Opot koulutetaan näkemään oppilaassa se hyvä ja ajamaan oppilaan etua. Se ei vaan aina ole riviopettajan kannalta mukavaa ja vaivatonta eikä välttämättä systeemin kannalta johdonmukaista. Yksilön kannalta kyllä. Poikkeavia koulutusratkaisuja tulee jatkossakin ja siinä opot ja erkat yhdessä muun oppilashuollon kanssa joutuvat moneen kertaan syntipukiksi. Toivotan sinulle avarakatseisuutta työssäsi.

    Äänestä

  • Kuka lie kirjoitti:

    MOT

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    MOT

    Elämä on laajempi kuin yksi oppiaine.
    Avarakatseisutta ja sydämensivistystä.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    on myös on paljon epäpäteviä töissä. Se on tosi sääli, koska oppilaiden kannalta opon työ on erityisen tärkeää.

    Kun katselen asiaa äidin näkökulmasta, niin olen tosi harmistunut siitä, että lasteni opoina on ollut epäpäteviä ja epäjohdonmukaisia hössöttäjiä, joilla ei ole minkäänlaista järjestelmällisyyttä toimissaan. Tässä on jouduttu kotona paikkaamaan heidän tekemättäjättämisiään.

    Opettajan näkökulmasta olen harmistunut samasta asiasta eli epäpätevä opo kollegana on aika kelju, kun töissäkin joutuu hoitamaan hänen hommiaan.

    Toivottavasti opoja koulutettaisiin lisää ja tuohon sisäänpääsyyn panostettaisiin, niin että valitut olisivat järjestelmällisiä ja avarakatseisia toimijoita työssään opiskelijoiden luotsaajina kohti uusia haasteita.

    sinne opokoulutukseen. Ei kannata masentua jos ei pääse ekalla kertaa, seula on tiukkaa. Katkeroitua ei kannata! Tsemppiä sulle.

    Äänestä

  • United we stand kirjoitti:

    sinne opokoulutukseen. Ei kannata masentua jos ei pääse ekalla kertaa, seula on tiukkaa. Katkeroitua ei kannata! Tsemppiä sulle.

    halua tiputtaa! Opon hommasta maksetaan paljon vähemmän kuin mitä saan nykyisessä opettajan työssäni.

    Koulujen nimiä en halua tietenkään mainita, mutta voisin luetella heti kättelyssä viisi koulua, joissa on joko erittäin epäpätevä (kouluttamaton) tai sitten pätevä, mutta erittäin epälooginen opo. Valitettavasti tämä on todellisuutta - ilman sen suurempia sarvia ja hampaita.

    Äänestä

  • nyt palkkaani kirjoitti:

    Upeaa. Minäkin tiedän monta matikanopettajaa joilla ei ole juurikaan sosiaalisia taitoja. Ja logiikkakin toimii lähinnä omaa palkkaa laskiessa. Mitä tehdään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

opoksiko kirjoitti:

Valmistun tässä vuoden sisään luokanopettajaksi ja mietin, että vois sen jälkeen suorittaa Jyväskylässä opinto-ohjaajan koulutuksen. Kertoisitteko omia kokemuksianne työstä. Millainen palkkaus muuten työssä on verrattuna luokanopettajan työhön? Olisi myös kiva tietää työtilanteesta ja miten sinä hakeudut juuri opinto-ohjaajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu