Vanhan Muuli peräkärryn "uudistaminen"

Muuli

Minulla on vanha 80-luvun Muuli peräkärryn "raato", joka on rekisterissä. Ajattelin sitä hieman korjailla ja samalla pidentää kärryn lavaa.

Mitä laki sanoo muutostyöstä, paljonko voin kärryä muuttaa esimerkiksi mittojen osalta. Ilmeisesti se on sitten muutoskatsastettava.

Kannattaako hankkeeseen ryhtyä, vain onko minun tyydyttävä vain korjaamaan vanhaa ja olla muuttamatta ja pidentämättä.

Löytyykö tällaiseen operaatioon jostain ohjeita, eli mitä voi tehdä ja millä ehdoilla.

24

18298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei79

      Ei! Ei! EI!
      Poista vain raatosi rekisteristä ja osta suosiolla uusi vaunu. Vanhojen romujen paikkailulla ei synny kuin sutta ja hengenvaarallisia viritelmiä. Ei vanhan vaunun "kunnostamisella" ole mitään itseisarvoa. Uusia saa edullisesti, eikä alusta alkaen oman vaunun rakentaminen enää nykyvaatimuksilla kannata - katsastuksen vaatimat osat maksavat saman kuin valmiiksi kasattu vaunu. Ja todella hyvä niin. Uudella voit sitten viedä komeasti vanhan raatosi metallinkierrätykseen, niin saat muutaman euron painon mukaan.

    • vain korjailla

      mittoja ei saa muuttaa, jos joutuu katsastamaan tulee sitten voimaan nämä uudet aisa- ja akselimääräykset.

      • Muuli

        Osaatko antaa linkin.

      • lcwkleel
        Muuli kirjoitti:

        Osaatko antaa linkin.

        Tällä palstalla liikkuu kärry kauppiaita jotka yrittävät saada myytyä kalliita kärryjään syöttämällä ihmisille virheellistä tietoa. Vanhasta kärrrystä saa uuden veroisen pienellä vaivalla ja rahalla. Totta on että mittojen muuttaminen on kiellettyä mutta esim vanhoissa suositun kumivääntö jousituksen vaihtaminen lehtijousiin on täysin sallittua. todennäköisesti nämä uudet kärryt on niin heppoisesti rakennettuja että kunnostettuna tuo sinun vanha muuli palvelee paljon pidempään.

      • Sääntöjä kunnioittava kärristi
        lcwkleel kirjoitti:

        Tällä palstalla liikkuu kärry kauppiaita jotka yrittävät saada myytyä kalliita kärryjään syöttämällä ihmisille virheellistä tietoa. Vanhasta kärrrystä saa uuden veroisen pienellä vaivalla ja rahalla. Totta on että mittojen muuttaminen on kiellettyä mutta esim vanhoissa suositun kumivääntö jousituksen vaihtaminen lehtijousiin on täysin sallittua. todennäköisesti nämä uudet kärryt on niin heppoisesti rakennettuja että kunnostettuna tuo sinun vanha muuli palvelee paljon pidempään.

        Tällä palstalla liikkuu paljon ihmisiä joiden elämän päätarkoitus on sääntöjen kiertäminen. Sillä asenteella sitten saadaan aikaan juur mitä vaan. Niitä "juur mitä vaan" kärriä sitten on joka bussipysäki turvollaan, kun on aksilat poikki, aisat poikki, pyörät lintallaan ja niin edelleen.

      • Muuli
        Sääntöjä kunnioittava kärristi kirjoitti:

        Tällä palstalla liikkuu paljon ihmisiä joiden elämän päätarkoitus on sääntöjen kiertäminen. Sillä asenteella sitten saadaan aikaan juur mitä vaan. Niitä "juur mitä vaan" kärriä sitten on joka bussipysäki turvollaan, kun on aksilat poikki, aisat poikki, pyörät lintallaan ja niin edelleen.

        Aisa ja akseli ovat hyvänkuntoiset, mutta se muu rakenne on hepponen ja jonku tuntemattoman parkkialueella törmäämisen johdosta vähän mutkalla.

        Kun sitä rakennetta katsoo, kun vaneri on poistettu, niin ihmetyttää miten niille kärrylle kantavuudet on saatu laskettua. Lavan reunoja kiertää noin 20x35 mm suorakaideputki ja takana on jäykisteenä mutkalle väännetty pelti, jossa on perävalot kiinni. Taitaa se vaneeri olla jäykistäjänä tosi tärkeässä osassa. Tämän tiedon perusteella varon visusti ylikuormaa.

        Kokonaispaino 700 kg, kantavuus 590 kg. Huh huh.

      • Matematiikkaa se vaan on
        Muuli kirjoitti:

        Aisa ja akseli ovat hyvänkuntoiset, mutta se muu rakenne on hepponen ja jonku tuntemattoman parkkialueella törmäämisen johdosta vähän mutkalla.

        Kun sitä rakennetta katsoo, kun vaneri on poistettu, niin ihmetyttää miten niille kärrylle kantavuudet on saatu laskettua. Lavan reunoja kiertää noin 20x35 mm suorakaideputki ja takana on jäykisteenä mutkalle väännetty pelti, jossa on perävalot kiinni. Taitaa se vaneeri olla jäykistäjänä tosi tärkeässä osassa. Tämän tiedon perusteella varon visusti ylikuormaa.

        Ei yksikään viranomainen tai tutkimuslaitos Suomessa ole ollut kiinnostunut perävaunun rakenteiden kestävyydestä eikä siten kantavuudesta.

        Vasta EU:n pakottamana, ja silloinkin aikamoisella viiveellä, vetoaisoille saatiin joku standardi.

        Muta muuten kärrin on saanut, ja saa yhä, rakentaa vaikka kuinka heppoisista tarpeista.

        Kantavuus lasketaan matemaattisen erona omamassan ja kokonaismassan välillä. Eli mitä kevyempi kärry, sen suurempi kantavuus. Rakenteiden lujuudella ei ole mitään tekoa asian kanssa.

        Ja nykkun itserakentajat rupee huutaan, niin kannattaa sekin muistaa ettei raudan paksuus ole sama asia kuin sen kestävyys.

        Mualla maailmassa kärreiltä edellytetään melkoisia lujuuslaskelmia.

        Vaneri sinänsä on monesti jäykempi ja jäykistävämpi kun hepponen pelti. Eikä puu itte asiassa ole ollenkaan huono materiaali, hehheh, ennen muinoin kaikki traktorin perävaunut oli puurunkoisia, ja kuorma-autojen puoliperävaunuissa oli puurunkoisia.

        Se vaan tuppaa oleen niin että kun joku ukko on saanu vanhan puikkokoneen käsiinsä niin se on heti varsinainen metallurgi ja lujuuslaskennan erikoismiäs.

      • Muuli
        Matematiikkaa se vaan on kirjoitti:

        Vetoaisa ja akselisto mielestäni ok, muu tosi hepposta. Senverran rautaa, että saa vanerin kiinitettyä.

      • ei79
        Muuli kirjoitti:

        Aisa ja akseli ovat hyvänkuntoiset, mutta se muu rakenne on hepponen ja jonku tuntemattoman parkkialueella törmäämisen johdosta vähän mutkalla.

        Kun sitä rakennetta katsoo, kun vaneri on poistettu, niin ihmetyttää miten niille kärrylle kantavuudet on saatu laskettua. Lavan reunoja kiertää noin 20x35 mm suorakaideputki ja takana on jäykisteenä mutkalle väännetty pelti, jossa on perävalot kiinni. Taitaa se vaneeri olla jäykistäjänä tosi tärkeässä osassa. Tämän tiedon perusteella varon visusti ylikuormaa.

        No jos itsekin toteat, että vaneri on laho, muut metallirakenteet jo uutenakin olleet surkeita ja vaunu vieläpä kolaroitu.

        Kokemuksesta voin vielä sanoa päälle, että vaikka vanha vetoaisa "näyttäisi vielä hyvältä", ei se ikimaailmassa täyttäisi nykyisiä standardeja ja vanhat aisalukot ovat vaarallisia kun eivät pysy kiinni. Renkaat ovat varmasti vaihtokamaa ja sähköt kun purat - näet itse.

        Mikä on se itseisarvo alkaa väkisin parsimaan rekisterikilpien ympärille kärryä?

        En voi käsittää. Uusissa kärreissä on huonoja ja hyviä, mutta varmasti jktp turvallisempia kuin harrastajien omat viritykset.

        Niin, harrastelijoitahan meistä ei ole kukaan...

      • Muuli
        ei79 kirjoitti:

        Ei ihan niin surkea. Renkaat vuoden vanhat ja valot toimii. Aisalukko kunnossa.

        Nykykärryissäkin näyttää materiaalivahvuudet olevan 1,5 mm. Ainakin Muulin esitteen mukaan. Joten yhtä hepposia nyt kuin aiemminkin.

        Itseisarvo siinä, että vaneria vaihtaessani olisin vähän vahvistanut ja pidentänyt kärryä. No, vaneri vaihdettu ja kärry kunnostettu entisin mitoin.
        Ja minä olen todellakin harrastelija.

      • jopasjookk

        Vau, että on sun kärryssä sentään vielä aisalukko kunnossa! Ei vaikuta kovin vakuuttavalta - aisalukkohan on irrallinen tarvike, jolla hintaa 15e ja se koostuu kahdesta metallipalasta. Kuinka voi edes mennä epäkuntoon??

      • Muuli
        jopasjookk kirjoitti:

        Minusta aisalukko on laite, jolla peräkärry kiinnitetään auton vetokoukkuun. Se maksaa noin 50 €.

      • oikealta nimeltä
        Muuli kirjoitti:

        Minusta aisalukko on laite, jolla peräkärry kiinnitetään auton vetokoukkuun. Se maksaa noin 50 €.

        kiinnittää perävaunun autoon, maksaa jarruttomaan kärriin 10-15 eur, jarrulliseen parisataa, aisalukko on se jolla se kuulakytkin lukitaan siten että varkailla on hankalampi viedä kärriä.

      • Muuli
        oikealta nimeltä kirjoitti:

        kiinnittää perävaunun autoon, maksaa jarruttomaan kärriin 10-15 eur, jarrulliseen parisataa, aisalukko on se jolla se kuulakytkin lukitaan siten että varkailla on hankalampi viedä kärriä.

        Tarkoitin siis kuulakytkintä. Kiitos tiedosta.

      • rampet
        Muuli kirjoitti:

        Tarkoitin siis kuulakytkintä. Kiitos tiedosta.

        Itse tässä laitellut kuntoon yli 20 vuotta vanhaa kärryä. Rahaa on mennyt n. 100 euroa ja nyt kaikin puolin kunnossa. Toinen mokoma menee vielä uudelleenrekisteröintiin. Ja taas pärjäilee vähintään sen 10 vuotta.

        Miksi ihmeessä pitäisi ostaa uusi kärry? Varsinkin jos käyttö on suhteellisen vähäistä.

        Hintaeroa uuteen kuitenkin useita satoja.

      • koyirribioyhrbyh
        rampet kirjoitti:

        Itse tässä laitellut kuntoon yli 20 vuotta vanhaa kärryä. Rahaa on mennyt n. 100 euroa ja nyt kaikin puolin kunnossa. Toinen mokoma menee vielä uudelleenrekisteröintiin. Ja taas pärjäilee vähintään sen 10 vuotta.

        Miksi ihmeessä pitäisi ostaa uusi kärry? Varsinkin jos käyttö on suhteellisen vähäistä.

        Hintaeroa uuteen kuitenkin useita satoja.

        melkonen kärry kun yli 20v oot laitellut kuntoon :))

      • Kierrätekärry

        Itse kunnostin vanhan -89 peräkärryn.Vaihdoin uudet vääntökumit ja hitsasin ruostuneet telit vahvoiksi.Uudet ledivalaisimet,uusi kuulakytkin,uudet iskunvaimentimet ja pohjalevy.Näin päivitin vanhan Muulin .

    • Anonyymi

      minkälainen jousitus on sellainen,että siinä on kumivääntöjouset iskunvaimentimilla?

      • Anonyymi

        Etkö ole nähnyt sellaista? Minäpä olen, koska rakensin velipojalle vanhasta ruotsalaisesta matkailuvaunun rungosta lavettimallisen kevytperävaunun vuonna 2003. Siinä oli alkuperäiset sähköjarrut rakenteineen, jotka poistin ja sain tällä tavalla painoa pois tasan 70 kg. Jäljelle jäi tukeva runko, jossa suht pitkäaisainen V-aisa lisättynä yhdellä suoralla väliputkella. Rungon pohjamaalasin Ferrexillä, lisäsin tarvittavat profiilipalkit, jotta sain sovitettua siihen 150 cm x 300 cm kokoisen 15 mm paksun pohjavanerin ja lokasuojien kiinnikkeet. Asensin uudet peltiset lokasuojat ja reunoihin matalat kaiteet, ei muuta. Sähköt uusin, valaisimet myös. Tämän vaunun akselissa on tosiaan kumivääntövarsijousitus ja iskunvaimentimet. Liekö kaikissa matkailuvaunuissa vielä nykyäänkin, en tiedä. Ja eräille omavalmistevaunujen vihaajille tiedoksi, että tämä vaunu on edelleen huippukunnossa ja aktiivikäytössä mönkijän, kelkan, rekien ja rakennustarvikkeiden kuljettamisessa. Ja takaan, että on taatusti tukevampi kuin jotkut heppoiset halpisvaunut ja kestää kovaakin käyttöä vielä vähintään 10 vuotta eteenpäin.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi mulla on Muuli1000KS jossa akselin päässä kynkät eli vääntövarret kumeilla ja telin keijujen etupäässä iskunvaimentimet joka ottaa keinutelin heilahtelut vastaan. Kunnostuksen jälkeen jopa tyhjänä loistava vetää,alkuperäiset kumin olivat litistyneitä koppuroita eli ei ihme ettei joustanut!

    • Anonyymi

      Pitää muistaa, Jos kärry on kokoajan ollut rekisterissä, on sillä oltava kokoajan siltä ajalta vakuutus. jos kunnostat kärryä kannattaa tarkistaa onko Velkataakkaa kärryn päällä. on muuten kallis kunnostus kun vakuutuksen otat, myyt kärryn tai poliisi pysäyttää vakuutamattomalla kärryllä ajelusta.

    • Anonyymi

      Itse just kunnostin romuttamolle tuomitun vm. 1987 muuli 590-kärryn. Vähän korjaushitsausta, uusi "kumijousi" akseli, pohjavaneri, vetokytkin, sähköt uusiksi. Kärry maksoi pullakahvit, omistajamuutos 10 €, akseli 160 €, vaneri 50 €, sähköt 20 € ja omaa työtä kymmenkunta tuntia... palvelee vielä vuosikymmeniä ja maksoi murto-osan uudesta.

      • Anonyymi

        Tein aikanaan peräkärryjä myyntiin ja kärryt oli ALKO-KOBER vääntövarsijousitetulla akselilla.
        Edelleen oma kärryni on vahvassa kunnossa. Vaikka rekisteriotteen kantavuus jääkin noin 550 kiloon 750 kilon kokonaispainolla, kärryyn voi turvallisesti laittaa 1500-2000 kilon kuorman.
        Mikään nykyään valmistettu ns tehdaskärry ei moista kuormaa kestä. Rimpuloita ovat.
        Jarruttomista kärryistä kysymys.
        Vanhan kärryn kunnostus kannattaa kyllä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2230
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1741
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1596
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      292
      1233
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1099
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      928
    Aihe