kuopiossa pupu pöksyyn?

VaasanMaila

Ns. liigajoukkue kalpa kävi harjoittelemassa Mikkelissä perjantaina ja pystyi lähes uskomattomaan 1-4 tappioon Jukureita vastaan. Lähes uskomattomalla viittaan siihen että ottelun nähneiden (ja erään siinä mukana olleen) mukaan useampi jugurtti pystyi laittamaan kiekon tyhjän maalin ohi. Insinööri Jormakka jopa kahdesti. Ei mennyt kymppi rikki vaikka pelitapahtumiin nähden olisi pitänyt. Kuriositeettina mainittakoon että Toveri Virran toisen ja kolmannen erän välisellä tauolla harjoittama pelaajien kannustus oli kuulunut myös sellaisiin paikkoihin joihin sitä todennäköisesti ei ollut tarkoitettu kuuluvan.

HTT Sorsasalon saamien tietojen mukaan tappiosta oli kaksi seurausta:

1. Toveri Virta näki hyväksi peruuttaa VLV:n. Ja laittaa tilalle parit harjoitukset. Pojat on sitten treenanneet lauantaina ja sunnuntaina. Ja kotijoukot oli tyytyväisiä.

2. kalpa näki hyväksi peruuttaa osallistumisensa Hiijensoutuun. Ja ennenkaikkea soudun jälkeiseen jääkiekko-otteluun Vaasan Sporttia vastaan. Sunnuntainen kirkkoonsoutu olisi kuulemma kelvannut. Järjestäjät saivat onneksi oikean jääkiekkojoukkueen tilalle. Joensuun Jokipojat on tulossa Sporttia vastaan.
http://www.hiisiheimo.fi/hiisi//index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=29&Itemid=131

HTT Sorsasalon Vaasan toimituksella juolahti mieleen edellä uutisoidusta seuraava kommentti ja kysymys.

1. Tämä se on sitä oikeata motivointia.

2. Pelottiko?

7

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j,l,l,ll,l

      joku kyläkauppiaan puulakijoukkue vai?

      kalpa tavoittelee jumbopaikkaa ensi kaudella.

    • ruukkunen

      Ei totuuden siementä.

      • kysymässä

        niiltä niiralanmontun mustilta kääpiöiltä oliko vapaa viikonloppu vai pitikö reenata


    • dgvdsg

      Tänään Saipa - KalPa 1 - 4

    • Vai ei?

      On todella typerää alkaa spekuloimaan harjoitusotteluiden tuloksilla. Kalpa on tällä kaudella pelannut 5 harjoitusmatsia joista 4 liiga joukkueita vastaan. Eli lukko kaatui ja saipaa vastaan tasan ja voitto, tapparalle viimehetkien maaleilla tappio. Näiden perusteella Kalpa on hyvässä iskussa. Jos kyseisessä jukuri pelissä olisi ollut panoksena jotain muutakin kuin ottelun voittajalle jaettu kalakukko, olisi tulos ollut toisenlainen. Jos et arvon sporttilainen ymmärrä, että harjoitus otteluissa harjoitellaan niin olet pahasti metsässä.

      Runkosarjan käynnistyttyä voit jälleen kertoa näkemyksiäsi.

      • hk,k,l

        Koittakaa vaan ymmärtää se että treenimatsit on treenimatseja ja näitä lukon,jne,jne muiden liigaseurojen kokeneita äijiä ei kiinnosta mitkään hiton höntsämatsit.

        no kalpa pärjää vain treenimatseissa mutta kun oikeat pelit alkaa niin turpiin tulee.


    • TheJohtaja

      Siltä varalta ettei kukaan luulisi tätä ketjua tyypiliseksi vaasalaisten valehteluksi niin voisiko joku kertoa miten se "jääkiekko-ottelu" päättyi.

      Hiijensoudun sivulla oli muuten vaasalaisiin hyvin sopiva lause "voiton tavoittelussa vain mielikuvitus on rajana". Järjellä ei ole niin väliä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe