Tänään on ollut aihetta olla ylpeä itsestä. Onnistuin voittamaan viinapirun kädenväännössä kun taas alkoi kovasti mieli mennä ostamaan se sikspäkki. Mietin jo mielessäni kaikenlaista että huomenna on viikon ensimmäinen päivä, mikä mahdollisuus silloin aloittaa parempi elämä ym. Kuitenkin onnistuin olemaan menemättä ostamaan sitä kaljanpaskaa. Siinä olisi käynyt taas niin että olisin juonut sen sikspäkin ja sitten mennyt ostamaan toisenkin jos kaupat vielä olisivat olleet auki. Sitten olisin mennyt kapakkaan.
Tuosta kaljoittelusta on varsinkin kesälomalla tullut jokapäiväistä. Upeat ja kauniit kesäillat menevät hukkaan kun on kuuppa sekaisin. Minulle tuo juominen on kuitenkin riistäytynyt käsistä ja olenkin tosiaankin harkinnut jotain AA-kerhoa tai vastaavaa. Onko se sitten ainoa vaihtoehto lopettaa juominen kokonaan sillä kyllä mielestäni perjantaina ja/tai lauantaina voi juoda muttei oikein muuten. Silloin kun minä juon niin minulla ei nykyään ole edes hauskaa mutta siitä on vaan tullut sellainen paha tapa.
Miksi minä sitten juon niin paljon ja itsetuhoisesti? Juodessa tulee taloudellisten haittojen lisäksi muita asioita sivussa kuten meinasin polttaa kämppäni pari viikkoa sitten, kerran vetäisin rullaportaissa sellaisen kuperkeikan että oli todellista juopon tuuria ettei niskat mennyt nurin. Minä juon masennukseeni vaikka itsekin tiedän, että ei se kalja nyt kovin hyvää masennuslääkettä ole. Minä olen masentunut koska koen oloni niin totaalisen yksinäiseksi enkä näe minkäänlaista mahdollisuutta mihinkään muutokseen sillä saralla. Tämä sama juttu: Minä olen aivan 100% vakuuttunut siitä, että olen loppuelämäni aivan yksin ilman suhdetta kenenkään kanssa koko jäljelläolevan loppuelämäni aikana. Kyllähän tietoisuus tuollaisesta masentaa.
Tiedän kuitenkin sen että vaikka tuota yksinäisyyttä en tule koskaan saamaan pois, se ei ole minun vallassani oleva asia muuttaa, niin minun vallassani oleva asia muuttaa on minun juomiseni. Itsellänikin on tänä iltana selvin päin ihan kiva olo, paljon mukavempi kuin useimpina känni-iltoina. Juomisen tilalle pitäisi kehittää jokin muu aktiviteetti.
Lisäksi minun pitäisi lopettaa koko ajan ajattelemasta kuinka minä olen loppuikäni yksin. Minä olen loppuikäni yksin mutta jos minäen ajattele sitä koko ajan niin en tunne oloani niin kurjaksi koko ajan.
Moni on sanonut että jonkinlainen ammattiapu olisi kenties paikallaan. Eräs henkilö sanoi, että koska minulla on masennus, alkoholiongelma, ei ole suhdetta, negatiivisia ajatuksia itsestäni niin useimmat ihmiset hakisivat apua yhteenkin noista ongelmista puhumattakaan siitä, että minulla on nuo kaikki.
No, vielä viikko lomaa jäljellä. Todella omituinen asia mutta minä kaipaan töihin, jossa kuitenkin on se tietty päivärytmi ja ne työkaverit. Tämä on niin omituista sillä vapaa-ajallani olen syrjäänvetäytyvä mutta töissä tulen kuitenkin kavereiden kanssa toimeen ja juttelen ja vitsailen heidän kanssaan kuin kenen tahansa muunkin.
Juominen ja masennus
28
1876
Vastaukset
- crocoodiile
Pidä vaikka aluksi tipaton kuukausi ja katso tilannetta sitten. Tekeekö enää mieli?
- raitis
Kaikki tunteet, masennus, ei suhdetta, negatiivisia ajatuksia itsestäsi saattaa johtua alkoholista, eli kyseessä voi olla henkinen krapula. pitkähkö kausi ilman alkoholia vois tehdä hyvää ja varmasti tekisikin.
- saanut lievitystä
harkitsemastasi AA:sta. Ja myös raittiin elämän. Sinne vaan rohkeasti ja selvin päin.
- ylivoimaisesti paras
keino ylläpitää masennusta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä vuodesta toiseen.
- crocoodiile
en olisi voinut sanoa :D
- juominen siihen
lääkkeeksi. No oletpa hyvässä noidankehässä.
Jos juot, no löydät tietenkin jotain huonoa seuraa, jota ei jaksa selvinpäin katella.
Sama ongelma yleensä seuraa toisinkin päin.
Joku kiva tyyppi kännissä erehtyy sun pokaamiseen. Huomaa, että oho toi juokin ehkä.
Voi olla että jonkun tapaat uudelleen ja tietysti saman juomis viihteen merkeissä.
Sitten yhdessä eteneminen siihen arkitodellisuuteen onkin aika rankkaa.
Yleensä viimeistään sitten ne suhteet kariutuu.
Olen käynyt samaa läpi. Itselle juominen ei ole muuten ongelma kuin sosiaalisesti. Ihmiskontaktien luominen selvinpäin, varsinkin naisiin on ollut äärimmäisen hankalaa. Samaten sen kipinän sytyttäminen ilman alkoholin buustausta on ollut vaikeaa.
No toimiva taktiikka on ollut se, etten ole juonut ollenkaan viikolla. Tai missään kaveriporukassa. Olen suunnilleen selvinpäin liikkunut. Ennen baariin lähtöä, ei pohjia ollenkaan. Baarissa "muodon" vuoksi olut tai korkeintaan kolme. siihen väliin vettä tai jotain muuta.
Ao. toiminnan edut. Pysyy ulkonäkö kuosissa kun ei juo. Järki säilyy myös.
Sitten baarissa vain katselemaan niitä naisia, jotka ottavat hieman. Tai no itse jo ulkonäön perusteella karsin pois niitä naisia joista näkyy, että juovat liikaa. Sitten kun on ne kiinnostavat tyypit kartoitettu, aloitan silmäpelin. Se ei vaadi sen kummempaa aloitusta, kuin että katsoo jotain naista pidempään. Jos tulee yhtä "pitkä" katsevastaus, niin tietää, että saumaa on.
Sitten vain rohkeasti juttelemaan, ei ne ole purreet ennenkään. Toki monen kanssa ei ne jutut kulje, mutta jos 1 kymmenestä nappaa niin että on edes juttuseuraa illaksi tai saa numeron vaihdettua, niin eikun kiinni vain.
Naiset haluavat olla tavoiteltuja.
Näin olen saanut somlmittua niitä naissuhteita, vaikken mikään adonis olekaan.- Tozkem
Minun kohdallani mistään suhteesta ei ole toivoakaan. Sen asian olen todennut, minun kohdallani se on mahdotonta. Yritän olla ajattelematta koko asiaa.
Liiasta juomisesta täytyy kuitenkin päästä eroon.
- ei-ZZZzzzZZZ
Alkoholi on kaikissa muodoissaan erinomainen valvottaja. Itse kärsin yhden illan ankarasta dokaamisesta noin kolme yötä.
Silleen... - sAAmari
pahentaa masennusta, eli jo sen takia kannattaisi lopettaa.
"Masennus" sinänsä on aika laaja ja monin tavoin tulkittava termi. Ihminen voi olla kliinisesti masentunut ilman, että hänen mielialansa laskee (masennus oireilee silloin somaattisesti). Toisaalta moni sanoo olevansa masentunut, vaikka he itse asiassa ovat pettyneitä, surullisia, väsyneitä, apaattisia tai v*ttuuntuneita. DEPS-seula voi antaa vähän viitettä siitä, minkä asteista masennuksesi on: http://www.tohtori.fi/?page=3459083
Jos on tarvetta, niin ota rohkeasti yhteyttä omalääkäriisi, hän on se henkilö joka kirjoittaa tarvittaessa lähetteen eteenpäin (mutta voi myös kirjoittaa mielialalääkityksen, jos kokee sen tarpeelliseksi, eli siihen ei tarvita psykiatria).
Noista yksinäisyyteen liittyvistä fiiliksistä olisi hyvä keskustella jonkun kanssa. Epäilen kuitenkin, että et pohjimmiltaan juo niiden takia vaan juot siksi, että sinulla on alkoholiriippuvuus. Ajattelin itse vuosikausia, että sitten minun ei enää tarvitse juoda, kunhan on parisuhde (ja vakituinen työ ja turvattu talous). Tulihan niitä parisuhteita, mutta aina löytyi silti syitä juoda. Jos ei muuten saanut "oikeutusta" juomiselleen, niin saattoi ruveta haastamaan riitaa tai kaivelemaan jotain menneitä katkeruuksia. Siitä sai taas hyvän itsesäälin päälle, ja itsesääli ja "kosto" olivat aina päteviä perusteluita juomiselle.
Itse sain avun AA:sta, mutta en AA-palavereista vaan AA-ohjelmasta. En tänä päivänäkään käy AA-palavereissa vuodattamassa ongelmiani vaan opettelen soveltamaan ohjelmaa elämässäni niin, etteivät itsesääli, katkeruus ja pelot pääsisi enää juotattamaan. (Siis käyn kyllä kokouksissakin, mutta en "terapoimassa" itseäni puhumalla ongelmistani saati muistelemassa juomisiani; tällä palstalla valitettavan monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että AA on jotain, missä KÄYDÄÄN ja puhutaan menneistä.)
Jos haluat kuulla lisää siitä, miten AA on minua auttanut, kerron mielelläni, mutta en halua tyrkyttää mielipiteitäni.- Tozkem
Niin, kumpi oli ennen: Muna vai kana? Kyllähän minä aika reippaasti ryyppäsin jo aikoinaan kun en vielä ollut masentunut ja kuvittelin, että minulla on edessä onnelinen ja merkityksellinen elämä.
Kyllä minä silti luulen, että raskas ryyppääminen on seuraus enemmän kuin syy. Kyllä se tämä jatkuva yksinäisyys on minusta onnettoman tehnyt ja ajatus siitä, että asia ei koskaan paremmaksi muutu.
Aion nyt tiistaina mennä terveyskeskukseen ja sanoa, että luulen kärsiväni masennuksesta. Katsotaan mitä tapahtuu kun rattaat lähtevät pyörimään.
- samat läpikäynyt
Kirjoituksestasi päätellen olet aika hyvin hahmottanut ongelmasi. Juot paljon masennukseen, kärsit juomisesta ja masennut lisää. Tällä tavalla noidankehäsi vain pahenee. Olet näemmä asennoitunut vääränlaisesti:
"Tiedän kuitenkin sen että vaikka tuota yksinäisyyttä en tule koskaan saamaan pois, se ei ole minun vallassani oleva asia muuttaa, niin minun vallassani oleva asia muuttaa on minun juomiseni."
Kaikki on sinun vallassasi. Usein pelkkä juomisen kaikkinainen lopettaminen on alkusysäys parempaan elämään. Muistan aikoinani raitistuttuani, otin raittiuden elämän ykkösasiaksi. Mikään ei mennyt raittiuden edelle. Olinhan juodessani onnistunut karkoittamaan luotani kaikki sukulaiset, läheiset ja paremmat kaverini. Vaimokin lähti, olin siis totaalisen yksin.
Tai no, olihan mulla vielä ne kaverit jotka olivat kavereita silloin kun juotavaa piisasi.
Aloin käynään AA:n kokouksissa ja pikkuhiljaa se raittiuskin alkoi tulla. Sain AA:sta itselleni todellisen ja kunnon ystäväpiirin, olihan meillä kaikilla yhteinen vihollinen - alkoholi.
Olin ollut raittiina jonkun kuukautta kun tapasin aivan ihanan naisen. Mitään salaamatta kerroin hänelle itsestäni KAIKEN! Raittius eteni ja suhde syveni.
Mikset sinäkin kokeilisi AA:ta? Varmastikkaan se ei ehkä kaikille sovi, vaan eipähän tuo ota jos ei annakkaan. Sittenpähän tiedät jos kokeilet. AA:ssa on tietysti mahdollista menettää jotain. Kurjuutensa.
Minulle AA oli ainoa oikea vaihtoehto. Elän ja toimin AA ohjelman mukaisesti, se auttaa minua raittuden lisäksi elämän ongelmissa. Masennuslääkkeenikin heitin roskikseen runsaan vuoden raittiuden jälkeen, pärjään nykyisin paremmin ilman minkäänlaista lääkitystä.
No mitä tapahtui sille naiselle jonka tapasin?
Olemme olleet onnellisesti avioliitossa jo 12 vuotta.- Tozkem
Tänään kävin terveyskeskuksessa puhumassa tilanteestani ja siellä kiinnitettiin nimenomaan huomiota minun rajuun viinanjuontiin. Sanoivat että nimenomaan siitä pitäisi ensin päästä eroon että voidaan arvioida kuinka paljon se juominen vaikuttaa masennukseen.
En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu.
Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta. - varten, että
Tozkem kirjoitti:
Tänään kävin terveyskeskuksessa puhumassa tilanteestani ja siellä kiinnitettiin nimenomaan huomiota minun rajuun viinanjuontiin. Sanoivat että nimenomaan siitä pitäisi ensin päästä eroon että voidaan arvioida kuinka paljon se juominen vaikuttaa masennukseen.
En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu.
Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta.siellä on mahdollisuus päästä eroon viinanjuonnista. Päivä kerrallaan se on ollut mahdollista minulle ja tuhansille ja on siis sinullekin. Raittiina minun on helpompi hyväksyä yksinäisyyteni ja muut epämiellyttävät tosiasiat. Terveyskeskuksesi on osoittanut sinulle päämäärän, AA:sta saat siihen keinon.
- saman läpikäynyt
Tozkem kirjoitti:
Tänään kävin terveyskeskuksessa puhumassa tilanteestani ja siellä kiinnitettiin nimenomaan huomiota minun rajuun viinanjuontiin. Sanoivat että nimenomaan siitä pitäisi ensin päästä eroon että voidaan arvioida kuinka paljon se juominen vaikuttaa masennukseen.
En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu.
Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta."En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu."
Miten voit tietää, etteikö tämä kaikki voisi sattua myös sinulle? Samanlaiset tuntemukset minullakin oli juodessani. Vaan raittiuspa mahdollistaa melkeinpä mitä vaan! Olen siitä elävä esimerkki!
Toisaalta, nyt on tärkeämpää se että raitistut, annat elämän viedä eteenpäin päivä kerrallaan. Kun pidät nyt elämäsi tärkeimpänä asiana raittiuttasi, tulee kaikki muu sitten aikanaan.
http://www.suomenaa.fi
"Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta."
Huomaatko, jo lyhytkin raittius tervehdyttää? - ikinä ei!
Tozkem kirjoitti:
Tänään kävin terveyskeskuksessa puhumassa tilanteestani ja siellä kiinnitettiin nimenomaan huomiota minun rajuun viinanjuontiin. Sanoivat että nimenomaan siitä pitäisi ensin päästä eroon että voidaan arvioida kuinka paljon se juominen vaikuttaa masennukseen.
En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu.
Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta."En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan."
Oletko varma? Mistä tiedät? Oletko "poikkeava"? Kun kerran tiedät jo itse etukäteen, mikä ei ikinä toteudu niin miksi sitten kirjoittelet tänne? Apua tarjotaan vaan et halua ottaa vastaan?!
Tiedätkö edes mitä haluat? - Tozkem
ikinä ei! kirjoitti:
"En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan."
Oletko varma? Mistä tiedät? Oletko "poikkeava"? Kun kerran tiedät jo itse etukäteen, mikä ei ikinä toteudu niin miksi sitten kirjoittelet tänne? Apua tarjotaan vaan et halua ottaa vastaan?!
Tiedätkö edes mitä haluat?Haluan saada juomisen kontrolliin. Siihen minulla on mahdollisuuksia. Sen sijaan yksinäisyys ei todellakaan juomisen loputtua lopu joten sen suhteen on turha herättää toiveita.
- juomisesi kontrollilla?
Tozkem kirjoitti:
Haluan saada juomisen kontrolliin. Siihen minulla on mahdollisuuksia. Sen sijaan yksinäisyys ei todellakaan juomisen loputtua lopu joten sen suhteen on turha herättää toiveita.
Tarkoitatko kohtuukäyttöä, esim lasi viiniä ruuan kanssa sunnuntaisin? 5 pulloa keskaria joka ilta, vai miten kontrolloisit juomistasi?
- samaa kokenut
Tozkem kirjoitti:
Haluan saada juomisen kontrolliin. Siihen minulla on mahdollisuuksia. Sen sijaan yksinäisyys ei todellakaan juomisen loputtua lopu joten sen suhteen on turha herättää toiveita.
Kuinka voit varmasti tietää mitä huomenna tapahtuu? Elämme tätä päivää, eikä huomista ole vielä tullutkaan!
Pitämällä itsesi raittiina "tänään", olet tehnyt tärkeimmän työn.
Älä mieti huomista vaan elä vain tätä päivää.
Tätä yhtä ainukaista meneillään olevaa päivää... - ykkösenä
Tozkem kirjoitti:
Tänään kävin terveyskeskuksessa puhumassa tilanteestani ja siellä kiinnitettiin nimenomaan huomiota minun rajuun viinanjuontiin. Sanoivat että nimenomaan siitä pitäisi ensin päästä eroon että voidaan arvioida kuinka paljon se juominen vaikuttaa masennukseen.
En halua olla töykeä mutta minä en todellakaan halua kuulla mitään juttuja "kuinka tapasin ihanan naisen ja ollaan oltu naimisissa 12 vuotta" sillä minun kohdallani noin ei ikinä, siis ei ikinä, tule tapahtumaan. Se minun pitää hyväksyä. Se on minun kohtaloni. Noi onnelliset tarinat saavat minut entistä masentuneemmaksi koska minä tiedän että niin ei minulle tapahdu.
Kuitenkin, minun pitää osata elää sen asian kanssa ilman että läträän kaljan kanssa jatkuvasti. Tänään on ollut paras päivä moneen viikkoon. Ei ole kertaakaan tuntunut todella ahdistuneelta.Jos olet sitä mieltä 100% varmuudella ettet tapaakaan ketään kumppania koskaan, niin so what? Sinun pitääkin koettaa pysyä raittiina itsesi ja vain ITSESI vuoksi, jos tunnet olevasi alkoholisti. Muut asiat tulevat perässä. Jos ei ole alkoholistilla raittiutta, ei ole pian mitään muutakaan. Itse tunnen aa-laisia jotka ovat raittiina ollessaan menettäneet paljon: perheenjäseniä kuoleman kautta, avioeroja, konkursseja ja vakavia fyysisiä sairauksia, mutta ovat säilyttäneet tärkeimmän eli raittiuden kaikesta huolimatta ja ajan kanssa selvinneet henkisesti myös näistä muista jutuista.
- hopetihop.
Kipase hakeen katko ennen töihin menoa. Paree katkoa kun on lomaa jäljellä. Ei dokaaminen auta masikseen kuin hetkellisesti. Kokemusta on. Pysy erossa noista uskovaisista, ne sekottaa sun pään pahemmin kuin viinalla itse saat.
- Tozkem
Niin, normaali lauantai on että nklo17 aletaan tinttaamaan ja tulee sitä illan mittaan 5-6l kaljaa otettua ja sen jälkeen kapakkaan ja siellä 3-4 tuoppia.
Ihme että on vielä sisuskalut tallella. - miten viina vaikuttaa
Tozkem kirjoitti:
Niin, normaali lauantai on että nklo17 aletaan tinttaamaan ja tulee sitä illan mittaan 5-6l kaljaa otettua ja sen jälkeen kapakkaan ja siellä 3-4 tuoppia.
Ihme että on vielä sisuskalut tallella.moo vedin vuodenaikana joka ehtoo vähintään kossupullon. Viikonloppuisin......*täytyy muistella*
Se ISO leijona(1l)laatikko viiniä(3l), mäyris ja 12 lonkeroa. Tämä välillä pe-su ja h-e-l-p-o-s-t-i. Voi helkkari kun noita määriä miettii jälkeen päin...
perjantaina vedettiin nopeet terävät kännit ja sammuttiin. Lauantaina yleensä touhusin jotain tallissa tai pihalla ja siinä meni uskomaton määrä. Sunnnúntain sitten makasin vaan ja join loptu mitä oli...
arvaa maanantain oloja....aivan..
- dokumän65
-masennus: persnoonallisuusden piirteet, masennustaipumus jne lisäävät alttiutta alkoholisoitua, ja taas toisinpäin alkoholinkäyttö synnyttää ja pahentaa masennusta ja ahdistusta, jos pysyy raittiina niin ajan myötä masennus alkaa helpottamaan, sen olen todennut
-yksinäisyys: älä ajattele tuolla tavoin! Itsekin jäin yksin avovaimoni jätettyä minut silloin kun dokasin, kun pääsin AA:han ja raitistuin, löysin selvin päin tanssipaikasta nykyisen vaimoni --->ei muuta kuin raittiutta kehiin ja ajan kanssa tapaamaan ihmisiä raittiina, kyllä se oikea löytyy jos on löytyäkseen, turhaan ainakin kiskot kaljaa tälle ajatukselle!
-kesäillat hukkaan juomalla: kyllä, mulla meni koko 90-luku siten että en ehtinyt huomaamaan vuodenaikoja, en nauttimaan mistään pikkujutuista (linnunlaulu, kevään tuoksut, säänvaihtelut, raikas aamuilma jne), elin kuin pimeässä putkessa, vain hämyisiä savuisia ravintoloita ja humalaa, nyt kaikki nauttiminen mahdollista eli toisin sanoen uusi elämä nro 2 menossa
Tsemppiä. Onneksi itse olet miettinyt noita juttuja. Ota rohkeasti vaan askel AA-palaveriin, ja käy niissä useissa eri ryhmissä rauhassa, ja katso ajan mittaan sopiiko se sinulle, älä anna periksi heti, etenkään puheet Jumalasta aa-teksteissä (se ei ole uskonto, ja sillä käsitetään vain korkeampi voima sellaisena kuin jokainen sen itse käsittää eli se korkeami voima voi olla vaikka aa-ryhmä raittiusvoimana tai jopa tuoli!)- dokumän65
Jos tuntee että alkoholi on vskava uhka itselleen, ja kyse alkoholismista omalla kohdalla, on silloin kyse myös elämästä ja kuolemasta. Itse jouduin juoma-aikana usein vaarallisiin tilanteisiin, poliisin kanssa tekemisiin, lompakot varastettiin ja tapaturmaisia loukkaantumisia. Jos en olisi saanut raittiutta aa.sta olisin todennäköisesti joko kuollut, mielisairaalassa tai vankilassa. Nyt on joka aamu valittava seuraavat 24 tuntia; haluanko elää normaalisti vai tuhota itseni.
- Tozkem
Siis, minun kohdallani on aivan 100% varma että olin minäsitten alkoholisti tai raitis niin tulen olemaan yksinäinen. Minulla ei koskaan tule olemaan yhtään ketään, se on aivan varma asia. Minä vaan tiedän sen. Sen takia nuo jutut kuinka "Minäkin ajattelin kuin sinä kunnes tapasin vaimoni ja nyt olemme onnelisia" saa minut raivon ja amsennuksen partaalle koska minulle ei koskaan noin tule tapahtumaan. Se on vittu aivan 100% varma asia. Sen takia minä niin masentunut olenkin.
Sitä paitsi, tuo on aivan väärä ajatuskuvio, että kun vaan lopettaa juomisen niin ne asiat jotka masentavat korjaantuvat kuin itsestään. Tuohan jättää takaoven auki aloittaa uudestaan ryyppäämään kun pettymys iskeekin kehään.
Kyllä se juomisen lopettamisen motiivi pitää olla jossain ihan muussa kuin luulossa että sitä myöten elämästä tulee pelkkää hunajaa. - raitistuneen alkoholistin
Tozkem kirjoitti:
Siis, minun kohdallani on aivan 100% varma että olin minäsitten alkoholisti tai raitis niin tulen olemaan yksinäinen. Minulla ei koskaan tule olemaan yhtään ketään, se on aivan varma asia. Minä vaan tiedän sen. Sen takia nuo jutut kuinka "Minäkin ajattelin kuin sinä kunnes tapasin vaimoni ja nyt olemme onnelisia" saa minut raivon ja amsennuksen partaalle koska minulle ei koskaan noin tule tapahtumaan. Se on vittu aivan 100% varma asia. Sen takia minä niin masentunut olenkin.
Sitä paitsi, tuo on aivan väärä ajatuskuvio, että kun vaan lopettaa juomisen niin ne asiat jotka masentavat korjaantuvat kuin itsestään. Tuohan jättää takaoven auki aloittaa uudestaan ryyppäämään kun pettymys iskeekin kehään.
Kyllä se juomisen lopettamisen motiivi pitää olla jossain ihan muussa kuin luulossa että sitä myöten elämästä tulee pelkkää hunajaa.elämä paranee, mutta ei kukaan voi välttyä elämän mukanaan tuomilta kolhuilta murheilta. Silti raittius kannattaa.
- on sulla
Tozkem kirjoitti:
Siis, minun kohdallani on aivan 100% varma että olin minäsitten alkoholisti tai raitis niin tulen olemaan yksinäinen. Minulla ei koskaan tule olemaan yhtään ketään, se on aivan varma asia. Minä vaan tiedän sen. Sen takia nuo jutut kuinka "Minäkin ajattelin kuin sinä kunnes tapasin vaimoni ja nyt olemme onnelisia" saa minut raivon ja amsennuksen partaalle koska minulle ei koskaan noin tule tapahtumaan. Se on vittu aivan 100% varma asia. Sen takia minä niin masentunut olenkin.
Sitä paitsi, tuo on aivan väärä ajatuskuvio, että kun vaan lopettaa juomisen niin ne asiat jotka masentavat korjaantuvat kuin itsestään. Tuohan jättää takaoven auki aloittaa uudestaan ryyppäämään kun pettymys iskeekin kehään.
Kyllä se juomisen lopettamisen motiivi pitää olla jossain ihan muussa kuin luulossa että sitä myöten elämästä tulee pelkkää hunajaa."Se on vittu aivan 100% varma asia. Sen takia minä niin masentunut olenkin."
Pakkomielle!
"Tuohan jättää takaoven auki aloittaa uudestaan ryyppäämään kun pettymys iskeekin kehään."
Alkoholistinen ajattelutapa. "Jättää takaoven auki..."
"Kyllä se juomisen lopettamisen motiivi pitää olla jossain ihan muussa kuin luulossa että sitä myöten elämästä tulee pelkkää hunajaa."
Mikähän oma motiivisi mahtaa olla? - Kummin parempi
Tozkem kirjoitti:
Siis, minun kohdallani on aivan 100% varma että olin minäsitten alkoholisti tai raitis niin tulen olemaan yksinäinen. Minulla ei koskaan tule olemaan yhtään ketään, se on aivan varma asia. Minä vaan tiedän sen. Sen takia nuo jutut kuinka "Minäkin ajattelin kuin sinä kunnes tapasin vaimoni ja nyt olemme onnelisia" saa minut raivon ja amsennuksen partaalle koska minulle ei koskaan noin tule tapahtumaan. Se on vittu aivan 100% varma asia. Sen takia minä niin masentunut olenkin.
Sitä paitsi, tuo on aivan väärä ajatuskuvio, että kun vaan lopettaa juomisen niin ne asiat jotka masentavat korjaantuvat kuin itsestään. Tuohan jättää takaoven auki aloittaa uudestaan ryyppäämään kun pettymys iskeekin kehään.
Kyllä se juomisen lopettamisen motiivi pitää olla jossain ihan muussa kuin luulossa että sitä myöten elämästä tulee pelkkää hunajaa.Itse oon hakannut päätä seinään alkoholin ja väliin väkivallankin värittämässä suhteessa yli 20vuotta!! Olin alle 18v, kun siihen kuvioon lähdin.
Nyt kun kaikkea kriittistä on tapahatunut ja oon tällänen epäluuloinen ja pettynyt rupsahtava yksilö, alkaa vituttaa toden teolla.Ottajia ois vuosien varrella ollut paljonkin,mutta ei,uppiniskaisena toivoin tän jutun kuitenkin muuttuvan parempaan.Mutta paskat...hukkaan meni tääkin aika...arvaa milt tuntuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804