liittyvät toisiinsa? Kun tälla palstalla (luonnollisestikin) keskitytään puimaan nimenomaan homeiden aiheuttamia sairauksia, ja ongelmaa kutsutaan sisäilmaongelmaksi. Kuitenkin olen lukenut aina silloin tällöin eri paikoista, että myös rakennusmateriaaleista tulevat kaasumaiset päästöt voivat aiheuttaa samanlaista oireilua (siis muistan nyt ainakin sen astman mainituksi, ja jotain muitakin mutten muista mitä). Ja kuvaan liittyvät vielä mielenkiintoisesti nämä hajustekemikaalit (kaasumaisia nekin), joille olen huomannut monen homeille herkistyneen olevan yliherkkä. Eikö kokonaiskuvan saamiseksi pitäisi puhua myös näistä rakennusmateriaalipäästöistä?
Onko mitään tietoa näiden asioiden keskinäisistä suhteista? Siis, jos kerran homeista herkistyneet ovat usein yliherkkiä myös hajustekemikaaleille ja sisustus- ja rakennusmateriaalipäästöille, toimiiko sama toisin päin: esim. uudessa runsaspäästöisessä rakennuksessa altistunut herkistyy myös hajustekemikaaleille ja homeille? Ja hajustekemikaaleille herkistynyt kampaaja herkistyy myös rakennusmatskupäästöille sekä homeille? Onko olemassa mitään tutkittua tai kokemuksesta havaittua yhteyttä?
Tässä linkki yhteen juttuun, joka käsittelee sekä materiaalipäästö-että kosteusvaurio-ongelmaa - tosin hyvin yleisluontoisesti vain.
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/11.elokuu/ilma3200.htm
Onko kenelläkään lisätietoa asiasta? Googlella ei heti kättelyssä ainakaan suomeksi kovin kummoisia tietoja löytynyt..
Miten homealtistus ja
10
861
Vastaukset
- yksinkertainen!
Jos olet herkistynyt kosteusvauriomikrobien itiöille, olet myös herkistynyt mahdollisesti niiden haihtuville aineenvaihduntatuotteille, kuten aldehydeille, ketoneille, alkoholeille jne.
Esim. näitä samoja alkoholeja saattaa olla pesuaineissa ja parfyymeissä. Niitä saattaa tulla myös uusista rakennusmateriaaleista.
Kyllähän asiantuntijat tämän tietävät, mutta he vaikenevat asiasta, koska kosteusvaurio-ongelma on räjähtänyt kansakuntamme käsiin. Nyt ei tehdä mitään muuta kuin peitellään sitä ja aiheutetaan sekaannusta mm. väittämällä, että kosteusvauriomikrobipöly aiheuttaa astmaa.
Loppujen lopuksi asia on hyvin yksinkertainen ja ne asiat on käsitelty kyllä tällä palstalla jo moneenkin kertaan. Pitää hallita n. 10 perusasiaa, niin sitten ymmärtää kaiken.- jotkut pesuaineet
kuten Tolu on myrkkyä keuhkoilleni. Kiitos tiedosta.
- Lääkäri 2
Kyllä pitää olla erikoisia itse keksittyjä "totuuksia" näissä teidän jutuissanne. Aiheutatte näillä jutuilla vastareaktiona koko homeiden aiheuttamien oireiden kieltämisen, vaikka onkin osoitettu että riittävät määrät joitakin haitallisia homelajeja altistavat jossakin määrin astmalle (n. 3krt riski, siis paljon vähempi homeista haittaa tässä suhteessa kuin esim. tupakasta!), nenän tukkoisuudelle ja krooniselle ärsytykselle hengitysteissä, sitä kautta jotkut sinuiitille alttiit henkilöt saattavat kehittää sinuiitteja jne. mutta jotain rajaa näihin juttuihin, esim:
"Jos olet herkistynyt kosteusvauriomikrobien itiöille, olet myös herkistynyt mahdollisesti niiden haihtuville aineenvaihduntatuotteille, kuten aldehydeille, ketoneille, alkoholeille jne."
Mitä tuo tarkoittaa tuo herkistyminen kosteusvauriohomeiden itiöille? Allergiaa? Allergiaa mille, kaikille eri kosteusvauriohomeiden proteiineille? Miten niiden homeiden proteiineja menee juurikaan elimistöön, jos se home on seinän sisässä, ellei erikseen pöllytetä niitä itiöitä ilmaan, esim. remontissa ilman suojausta? Ja sitten, kaikkein älyttömin juttu: miten hemmetissä voi tulla allergiseksi eli herkistyä ketoneille, aldehydeille, alkoholeille? Toimiiko aldehydi hapteenina muka vai mitä ihmettä? Aldehydit ovat yhdisteitä, jotka ärsyttävät ihan kaikkien ihmisten hengitysteitä suurina määrinä, mutta ei se nyt mitään erityistä hermistymistä ole, että suuresta määrästä jotakin kemikaalia saa ärsytysoireita. Jonkun homeen erittämä aldehydimäärä ilmaan on varmaan miljoonasosa siitä, mitä on tavallisessa kangaskaupassa ilmassa tai uuden auton sisällä, aldehydiähän on kankaissa ja verhoiluissa. Siinä jonkun homeen erittämä aldehydimäärä on aivan olematon rinnalla. Miten sitten ei "herkisty" aldehydeille ilman hometta, jos niille voi jotenkin erikseen herkistyä? Tästä jutustasihan sai sen kuvan, että jos aldehydi ei ole homeesta peräisin, ei sille herkisty, mutta jos se on homeesta peräisin, herkistyy sille ja sitten sen jälkeen on herkistynyt kaikille aldehydeille ylipäätään. Tai että homeitiön proteiinit aiheuttaisivat herkistymisen alkoholeille ja aldehydeille. miten muka? Mistä tämä juttu on keksitty, ajateltui vain, että voisihan se noinkin olla? Miten ihmeessä homeproteiini voi aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, tai siis ainakin niille kemikaaleille, joita home itse erittää? Kaikki on joo erittäin yksinkertaista: kosteusvauriohome aiheuttaa homepölykeuhkoa, ihan varmaan joo, sellaisia määriä sitä pölyä pöliseekin homerakennusten ilmassa, ihan varmaan, ja sitten sen lisäksi home aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, etenkin rakennusmateriaalikemikaaleille, juu, juu. Oikeastaan homeet aiheuttavat melkein mitä vain sairauksia, helpompi kertoa oikeastaan mitä ne eivät aiheuta kuin mitä aiheuttavat. Siis yksinkertaistetaanpa kunnolla: homeet aiheuttavat kaikkea, niistä voidaan syyttää kaikkia sairauksia ja 90-100% Suomen rakennuksista on sen verta homeessa että missään rakennuksessa ei kannattaisi kenenkään ikinä olla ja näin pääsemme ongelmasta. Niinkö? - ihmiselle
kaikki on yksinkertaista. Näin se on aina ollut.
Mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän tiedät tietäväsi.
Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän tiedät asioita, joista et tiedä.
Koomisinta on se, että joku väittää näiden asioiden olevan yksinkertaisia. - ainakaan
Lääkäri 2 kirjoitti:
Kyllä pitää olla erikoisia itse keksittyjä "totuuksia" näissä teidän jutuissanne. Aiheutatte näillä jutuilla vastareaktiona koko homeiden aiheuttamien oireiden kieltämisen, vaikka onkin osoitettu että riittävät määrät joitakin haitallisia homelajeja altistavat jossakin määrin astmalle (n. 3krt riski, siis paljon vähempi homeista haittaa tässä suhteessa kuin esim. tupakasta!), nenän tukkoisuudelle ja krooniselle ärsytykselle hengitysteissä, sitä kautta jotkut sinuiitille alttiit henkilöt saattavat kehittää sinuiitteja jne. mutta jotain rajaa näihin juttuihin, esim:
"Jos olet herkistynyt kosteusvauriomikrobien itiöille, olet myös herkistynyt mahdollisesti niiden haihtuville aineenvaihduntatuotteille, kuten aldehydeille, ketoneille, alkoholeille jne."
Mitä tuo tarkoittaa tuo herkistyminen kosteusvauriohomeiden itiöille? Allergiaa? Allergiaa mille, kaikille eri kosteusvauriohomeiden proteiineille? Miten niiden homeiden proteiineja menee juurikaan elimistöön, jos se home on seinän sisässä, ellei erikseen pöllytetä niitä itiöitä ilmaan, esim. remontissa ilman suojausta? Ja sitten, kaikkein älyttömin juttu: miten hemmetissä voi tulla allergiseksi eli herkistyä ketoneille, aldehydeille, alkoholeille? Toimiiko aldehydi hapteenina muka vai mitä ihmettä? Aldehydit ovat yhdisteitä, jotka ärsyttävät ihan kaikkien ihmisten hengitysteitä suurina määrinä, mutta ei se nyt mitään erityistä hermistymistä ole, että suuresta määrästä jotakin kemikaalia saa ärsytysoireita. Jonkun homeen erittämä aldehydimäärä ilmaan on varmaan miljoonasosa siitä, mitä on tavallisessa kangaskaupassa ilmassa tai uuden auton sisällä, aldehydiähän on kankaissa ja verhoiluissa. Siinä jonkun homeen erittämä aldehydimäärä on aivan olematon rinnalla. Miten sitten ei "herkisty" aldehydeille ilman hometta, jos niille voi jotenkin erikseen herkistyä? Tästä jutustasihan sai sen kuvan, että jos aldehydi ei ole homeesta peräisin, ei sille herkisty, mutta jos se on homeesta peräisin, herkistyy sille ja sitten sen jälkeen on herkistynyt kaikille aldehydeille ylipäätään. Tai että homeitiön proteiinit aiheuttaisivat herkistymisen alkoholeille ja aldehydeille. miten muka? Mistä tämä juttu on keksitty, ajateltui vain, että voisihan se noinkin olla? Miten ihmeessä homeproteiini voi aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, tai siis ainakin niille kemikaaleille, joita home itse erittää? Kaikki on joo erittäin yksinkertaista: kosteusvauriohome aiheuttaa homepölykeuhkoa, ihan varmaan joo, sellaisia määriä sitä pölyä pöliseekin homerakennusten ilmassa, ihan varmaan, ja sitten sen lisäksi home aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, etenkin rakennusmateriaalikemikaaleille, juu, juu. Oikeastaan homeet aiheuttavat melkein mitä vain sairauksia, helpompi kertoa oikeastaan mitä ne eivät aiheuta kuin mitä aiheuttavat. Siis yksinkertaistetaanpa kunnolla: homeet aiheuttavat kaikkea, niistä voidaan syyttää kaikkia sairauksia ja 90-100% Suomen rakennuksista on sen verta homeessa että missään rakennuksessa ei kannattaisi kenenkään ikinä olla ja näin pääsemme ongelmasta. Niinkö?väitä että ensin olisin herkistynyt homeille ja sitten niiden kautta rakennus- ja sisustusmateriaalipäästöille. Käytännössä vain olen huomannus suurin piirtein yhtä aikaa, että olen alkanut reagoida sekä kosteusvauriotaloissa (saanut tämän tietää jälkikäteen kysymällä asiaa, oireet siis tulleet ensin), että monissa uudehkoissa rakennuksissa (joissa ei tietojeni mukaan ole homeita) ja vielä tavallisille hajusteille missä tahansa ympäristössä. Hajusteita kestän nykyisin pikkuisen paremmin, kun on vahvat astmalääkkeet käytössä, mutta rakennusongelmiin ei astmalääkkeistä juuri ole apua. Nimitä sinä sitä miksi haluat, luulosairaus sopii hyvin jos itse niin luulet, mutta minun on poistuttava näistä ongelmarakennuksista pikavauhtia astmakohtauksen kourissa.
- lääkäri, jolla
Lääkäri 2 kirjoitti:
Kyllä pitää olla erikoisia itse keksittyjä "totuuksia" näissä teidän jutuissanne. Aiheutatte näillä jutuilla vastareaktiona koko homeiden aiheuttamien oireiden kieltämisen, vaikka onkin osoitettu että riittävät määrät joitakin haitallisia homelajeja altistavat jossakin määrin astmalle (n. 3krt riski, siis paljon vähempi homeista haittaa tässä suhteessa kuin esim. tupakasta!), nenän tukkoisuudelle ja krooniselle ärsytykselle hengitysteissä, sitä kautta jotkut sinuiitille alttiit henkilöt saattavat kehittää sinuiitteja jne. mutta jotain rajaa näihin juttuihin, esim:
"Jos olet herkistynyt kosteusvauriomikrobien itiöille, olet myös herkistynyt mahdollisesti niiden haihtuville aineenvaihduntatuotteille, kuten aldehydeille, ketoneille, alkoholeille jne."
Mitä tuo tarkoittaa tuo herkistyminen kosteusvauriohomeiden itiöille? Allergiaa? Allergiaa mille, kaikille eri kosteusvauriohomeiden proteiineille? Miten niiden homeiden proteiineja menee juurikaan elimistöön, jos se home on seinän sisässä, ellei erikseen pöllytetä niitä itiöitä ilmaan, esim. remontissa ilman suojausta? Ja sitten, kaikkein älyttömin juttu: miten hemmetissä voi tulla allergiseksi eli herkistyä ketoneille, aldehydeille, alkoholeille? Toimiiko aldehydi hapteenina muka vai mitä ihmettä? Aldehydit ovat yhdisteitä, jotka ärsyttävät ihan kaikkien ihmisten hengitysteitä suurina määrinä, mutta ei se nyt mitään erityistä hermistymistä ole, että suuresta määrästä jotakin kemikaalia saa ärsytysoireita. Jonkun homeen erittämä aldehydimäärä ilmaan on varmaan miljoonasosa siitä, mitä on tavallisessa kangaskaupassa ilmassa tai uuden auton sisällä, aldehydiähän on kankaissa ja verhoiluissa. Siinä jonkun homeen erittämä aldehydimäärä on aivan olematon rinnalla. Miten sitten ei "herkisty" aldehydeille ilman hometta, jos niille voi jotenkin erikseen herkistyä? Tästä jutustasihan sai sen kuvan, että jos aldehydi ei ole homeesta peräisin, ei sille herkisty, mutta jos se on homeesta peräisin, herkistyy sille ja sitten sen jälkeen on herkistynyt kaikille aldehydeille ylipäätään. Tai että homeitiön proteiinit aiheuttaisivat herkistymisen alkoholeille ja aldehydeille. miten muka? Mistä tämä juttu on keksitty, ajateltui vain, että voisihan se noinkin olla? Miten ihmeessä homeproteiini voi aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, tai siis ainakin niille kemikaaleille, joita home itse erittää? Kaikki on joo erittäin yksinkertaista: kosteusvauriohome aiheuttaa homepölykeuhkoa, ihan varmaan joo, sellaisia määriä sitä pölyä pöliseekin homerakennusten ilmassa, ihan varmaan, ja sitten sen lisäksi home aiheuttaa herkistymistä kaikille kemikaaleille, etenkin rakennusmateriaalikemikaaleille, juu, juu. Oikeastaan homeet aiheuttavat melkein mitä vain sairauksia, helpompi kertoa oikeastaan mitä ne eivät aiheuta kuin mitä aiheuttavat. Siis yksinkertaistetaanpa kunnolla: homeet aiheuttavat kaikkea, niistä voidaan syyttää kaikkia sairauksia ja 90-100% Suomen rakennuksista on sen verta homeessa että missään rakennuksessa ei kannattaisi kenenkään ikinä olla ja näin pääsemme ongelmasta. Niinkö?on luppoaikaa vastata homesairaiden palstalla virka-aikana. Ei voi olla muuta mahdollisuutta kuin se, että sinä olet ttl:n lääkäri sieltä 5. kerroksesta, jolla ei ole koskaan potilaita. Saatat olla jopa se, joka oli keksimässä vuonna 1995 A. fumigatus-altistuskokeita. Saatat olla myös 2. kerroksen lääkäri. Siis se toisinajattelija, joka sanoo, että kyseessä on psyykkinen häiriö. No jokatapauksessa työterveyslaitokselta. Tuo tupakka-kommentisi paljasti, että olet työterveyslaitokselta. Ttl on juuri kriminalisoimassa tupakkaa, mutta samanaikaisesti kusettaa ja kaasuttaa täysin viattomia ihmisiä ammattitautitutkimuksissaan.
Tietysti se, että lopulta herkistyy myös homeiden m-voceille kestää tovin. Herkistyminen tulee paljon myöhemmin niille kuin varsinaisille homeiden tai aktinobakteereiden allergeeneille (proteiineille).
Kyllä aivan varmasti kosteusvauriomikrobeista pahoin tulehtuneet keuhkot alkavat myös reagoida kaasuille, jotka normaalissa terveessä kudoksessa eivät aiheuta mitään. Kyseessä ei tietysti ole varsinainen allergia. Ei sitä ole kukaan muu väittänytkään, itse otit sen esille.
Opetukseksi sinulle: Tähän mennessä tiedetään aivan varmasti vain se, että homeista A. fumigatus ja bakteereista aktinobakteerit (sädesienet) aiheuttavat allergian. Mutta tämä tieto riittääkin, koska jokaisessa pitkäaikaisessa kosteusvauriorakennuksessa niitä esiintyy.
Taidat olla muuten se 2. kerroksen lääkäri. Se paljastui, kun luki älyttömän vuodatuksesi loppuun. Eikö sinulla todellakaan ole potilaita? Joka lääkärillä niitä on nykyään jonoksi asti. Miksei sinulla?
- pikku Myy
Helin kotisivuilla on vähän perustietoa. Valitse punaisesta palkista ylhäältä "ilma" ja mene sieltä eteenpäin. Sieltä löytyy muita kuin homeeseen liittyviä sisäilmaongelmia. Sen lisäksi niillä on pieniä lehtisiä/oppaita.
Muista sisäilmaongelmistakin voi saada ärsytysoireita kuten silmien kirvely, päänsärkyä, yskää j.n.e., mutta kuume/lämpöily on se joka kuuluu nimenomaan homealtistukseen.
Jaa, voihan kosteusvauriotuneessa talossa olla sekä hometta että muita "päästöjä". Se siellä oleva kosteus voi vaikuttaa rakennusmateriaaleihin, jotka sitten erittävät erilaisia keholle pahoja aineita.- vinkistä
Helin kautta pääsin Sisäilmayhdistyksen ja monen muun kiinnostavan paikan sivuille. Kas kun en ollut itse tullut ajatelleeksi Helin sivujen selaamista tässä tarkoituksesssa ;)
- faktaa:
http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/julkaisusarja_b/2002b14.pdf
Lue sivulta 22 eteenpäin.- tämäkin vielä--
Toimistossa piilee uusi terveysriski
6.8.2007 15:55
Laserprintteri näyttää päällepäin vaarattomalta, mutta varokaa vain, toimistotyöläiset.
Nyt kun tupakointi on saatu työpaikoilla kuriin, henkilökunnan keuhkoja uhkaakin lasertulostin.
Australialaistutkijat ovat huomanneet, että printteri voi vaurioittaa keuhkoja paljolti samalla tavalla kuin tupakansavu.
Tutkimuksessa havaittiin, että tutkitusta 60 printterimallista kolmannes päästää ilmaan vaarallisia määriä väriainetta.
Queenslandin teknologiayliopiston tutkijat ovat kehottaneet ministereitä asettamaan väriainepäästöille rajoitukset. Tutkijoiden mielestä joissakin printtereissä tulisi olla varoitus niiden vaikutuksista terveyteen.
Riskiryhmän printterit syöksevät ilmoille ultrapieniä hiukkasia, jotka voivat aiheuttaa keuhkoissa monenlaisia ongelmia ärsytyksestä pitkäaikaisiin sairauksiin.
Avokonttorissa suoritettu tutkimus paljasti, että hiukkaspitoisuus kasvaa päivän mittaan työtuntien kuluessa. Ongelma oli isompi käytettäessä uusia värikasetteja ja tulostettaessa grafiikkaa sekä kuvia, joihin tarvitaan paljon väriainetta.
JAAKKO KILPELÄINEN
jaakko.kilpelainen@iltalehti.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708066434596_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827