SITEN MITEN KOHTELET

LÄHIMÄISTÄSI

KOHTELET JEESUSTA. Jeesus aikoo kysyä jokaiselta, että missä tämä oli Hänen ollessa janoinen, väsynyt, kylmissään nälkäinen.

Niin, miksi Hän noin kysyy?

Siksi, että hedelmätön ei näe lähimäisen tarpeita, eikä edes hätää, mutta oksa, joka tekee hyvää hedelmää ei voi ohittaa kärsivää lähimäistä.

2

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähimmäiset

      heitetään saatanalle, siinä on SRK:n lähimmäisenrakkautta kerrakseen. Eikös se Jeesus näin opettanutkin?

      • noin opettanut

        vaan Hän opetti meidät rakastamaan lähimäistä, kuin itseämme ja huonoimpien uskoa Hän käski meidän vahvistaa.

        Synnistä Hän kyllä käski meidän varoittaa ja nuhdella, mutta mikä on syntiä, joka ansaitsee nuhteen.
        Sellainen teko on syntiä, joka loukkaa Jumalaa, meitä itseämme tai lähimäistämme, eli juuri se, että emme välitä lähimäisen tarpeista tai hädästä, ansaitsee nuhtelun.

        He, jotka eivät nuhdetta ota vastaan, vaikka se nuhde tehdään aivan Raamatun mukaisesti, eli kärsivällisesti ja rakkaudellisesti ja useammankin luotetun henkilön kanssa, on hyljättävä saatanalle.

        Se tarkoittaa, että tälläinen ihminen on jätettävä elämään lihantadossa, esim. olemaan välinpitämätön lähimäisen hädälle ja on uskottava ja toivottava, että tämä hyljätty tekee parannuksen ja panee asiat Jumalan järjestykseen, eli alkaa rakastaa lähimäistään, kuin itseään.

        Maailma on murhetta täynnä, mutta maailman keskellä on pieni lauma, joka tuo valoa ja lohtua murheellisille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe