KEPUn jäsenkato 12000 viime vuonna

KEPUn jäsenyyden jätti viime vuonna 12,000 ihmistä. Viime eduskuntavaaleissa KEPUa äänesti 50,000 ihmistä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa.

Pressanvaaleissa KEPUn kannatus jäi alle 20 %:n ja mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen johdolla KEPU on jo hävinnyt neljät vaalit peräkkäin.

KEPUn jäsenkato on mahtava ja tahti kiihtyy. Vanhasen toilailut ovat yksi syy ja tyytymättömyys Vanhaseen kasvaa päivä päivältä.
Puoluesihteeri ylioppilas Jarmo Korhonen on jo moneen kertaan pannut Vanhasen ruotuun.

Ensi kesänä puoluekokouksessa Vanhanen saa useita vastaehdokkaita, mikäli puolue ei erota häntä jo ennen sitä.

7

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös Keskusta

      Keskustalla on silti eniten jäseniä ja nuoria jäseniä etenkin. Enemmän kuin muilla puolueilla yhteensä.

      SDP:llä on enää n. 15 000 ITSE jäsenmaksunsa maksaavaa jäsentä. Kokoomuksella lienee saman verran mittavasta jäsenhankinnasta huolimatta.

      Känä. Oletko hermostunut kun oma "joukkueesi" ei pärjää suomalaisten suosituimmalle puolueelle?

      • Kokoomus on jo useana vuonna peräkkäin onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä.

        Kokoomus on tulevaisuuden puolue toisin kuin SDP tai erityisesti KEPU.


      • uusi SDP
        Känä kirjoitti:

        Kokoomus on jo useana vuonna peräkkäin onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä.

        Kokoomus on tulevaisuuden puolue toisin kuin SDP tai erityisesti KEPU.

        Duunari menee duunaripuolueeseen. Porvari ei Kokoomukseen liity.

        Kokoomustyöläiset loikoilevat julkisissa viroissa ja työvälineistä lähtien aina eläkkeisiin kustannetaan veronmaksajien taskuista.

        On se helppoa olla kokkari. Kokkarit ovat todellisia tukiaispummeja kun ryhdytään summia laskemaan. Siksi Känäkin yrittää haukkua kepulaisia, jottei omat likaiset jauhot paljastuisi.


      • Hienona kesäpäivänä
        Känä kirjoitti:

        Kokoomus on jo useana vuonna peräkkäin onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä.

        Kokoomus on tulevaisuuden puolue toisin kuin SDP tai erityisesti KEPU.

        Alentunut tai ei, keskustan jäsenmäärä on kuitenkin suurempi kuin kaikkien muiden puolueiden yhteensä.

        Ja mitä tuohon vaalimenestykseen tulee, seisoihan se keskusta kumminkin kultapallilla keväällisten ek-vaalien jälkeen.

        Uusi kultamitalinsa pääministeripuolueen asemista - se on aika harvinaista.

        Joten - koettakaapas nyt ryhdistäytyä siellä.

        Kyllä se siitä!


      • kepuloinen

        kotona lapset pakotetaan kepun jäseniksi mafiamaisin ottein. nyt nämä 12000 ihmistä ovat ruvenneet ajattelemaan omilla aivoillaan ja tajunneet kuinka mielipuolinen puolue kepu on. hintana tästä on maalla asuvien sukulaisten viha. muuten mikä on sellainen jäsen joka ei maksa itse jäsenmaksuaan


    • on enemmän

      jäseniä suomessa, keskustalla vielä paljon enemmän kuin kokoomuksella, äikkistä känä, tämä oli varmaan taas sadas kerta tämä sama kirjoitus, onko kukaan laskenut nyt tätä.

    • taasen

      massapostittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe