Kamalin, rehellinen runo 70-luvulta

öuna

Tämä runo oli hyvin suosittu Tämän runon haluaisin kuulla -radio-ohjelmassa, joka alkoi 1967.

Niilo Rauhalan runo siis mistä? Lasten saamisen kauheudesta. Väestökadosta. Oppilaiden määrän vähenemisestä. Työvoimapulasta. Siirtotyöläisistä. Varsin ajankohtainen siis.

Mutta siis haluanko kasvaa äitini paikalle?


"Onnittelen teitä, lapset,
tästä päivästä ja kaikista kirpeistä, huuruisista talviaamuista.
Onnittelen teitä siksi, ettei teitä
aikanaan kaavittu ulos äitinne kohdusta
sätkyttelevänä lihana ja upotettu
vesialtaan syvyyteen.
Onnittelen, että äitinne jaksoi uudelleen
ja taas uudelleen
etsiä vaatekaapistaan äitiyspukunsa,
jaksoi masentua, itkeä sitä, ettei saa olla kuin toiset,
jaksoi katkerana kertoa häpeävänsä jälleen
mutta aamuisin portaiden narahdellessa pakkasessa
jaksoi lähteä ihmisten eteen taakseen katsomatta.

Onnittelen teitä, lapset,
kun kotianne nauretaan tovereittenne kotona.
Kasvakaa vähän, niin isät ja äidit
kerjäävät teitä lastensa leikkitovereiksi
ja maksavat teille siitä palkkaa;
kasvakaa vähän, niin opettajien päivät ovat tuskaiset,
te olette heidän elintasonsa,
muuten he joutuvat johonkin ympärivuotiseen työhön,
kuten suurten vanhustentalojen askarteluohjaajiksi
tai sitojiksi maakunta-arkistoihin.

Onnittelen teitä, lapset!
Kun kasvatte vielä tästä,
hädin tuskin tiedätte, mistä ovesta menisitte sisään.
Teidän edestänne kaatuvat numerus clausukset,
rehtorit eivät odota teitä enää kuin veistokset
korkeaselkäisissä tuoleissaan virkahuoneissaan
ojentaakseen raskaan kätensä;
he ryntäävät puunatuille käytäville
ja kumartavat teille.

Tai kun vieraat, kiireiset laivat tyhjinä ja kärsimättöminä
odottavat satamissa
ja ministerit epätoivoisina mittaavat tuontivoittoisuutta,
teitä rukoillaan massatehtaisiin
ja höyryävien paperikoneitten ääreen -
totisesti, totisesti
te ette ole pinkka
ahdistuneita kortteja työnvälitystoimistossa,
onnittelen teitä siitä.

Onnittelen teitä, lapset,
että saatte lukutoveriksenne sisaren Intiasta,
työtoveriksenne veljen Bangla Deshista,
Egyptistä, Nigeriasta.
Tuokaa heidät kotiini, puhumme yhdessä siitä,
mikä on iloista ja vaikeaa tässä maailmassa ja kaikkien sydämessä.

Ja lopuksi onnittelen,
että olette päivä päivältä mekastaneet rajusti,
lyöneet toisianne, itkeneet ja pyytäneet anteeksi.
Aamun tähti nousee huoneenne kohdalle kuin hyvän Jumalan katse,
ja te näette unta niin kuin lapset."

Niilo Rauhala, 1977 (Valossa näkyy kirjoitus)

12

3144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja hyvä runo

      Tuon voisi lukea rauhanyhdistyksen seuroissa.

      Miltähän tuntuisi kuunnella tuota runoa äidin, joka nuoruudessaan on päätynyt aborttiin ja saanut myöhemmin uskon ja uskonut syntinsä anteeksi.

    • kauhistus,

      en edes kehdannut lukea loppuun! Kaikesta sitä runo kirjoitetaankin.

    • Teija1

      Ajankohtainen ja täyttä totta. Oppilasennusteet laskevat, opettajilla on huoli työn jatkuvuudesta tai ainakin viran saamisesta, kyläkoulut lakkaavat ja ammatilliset oppilaitokset siirtyvät yhä suurempiin yksiköihin, koska haja-asutusalueella ei riitä oppilaita. Tulevaisuuden työvoimapula kolkuttelee edessä. Olen kiitollinen äidilleni, joka on minutkin perheen kuopuksen ja seitsemännen lapsen jaksanut ottaa vastaan ja kasvattaa rakkaudella. Sen rakkauden voimasta olen itsekin saanut voimia kasvaa suuren perheen äitiyteen. Ja elämä on ollut rikasta... päivääkään en vaihtaisi pois.

    • öönä

      Runo kirjoitettu 1977, kyllä runontekijä on nähnyt tänne asti, tähänpäivään.

      öuna, ei muuten ole minun nimimerkki vaikka on aika samanlainen
      t. öönä

    • vielä tiedetty,

      tai ei ainakaan kunnolla ymmärretty, mitä maapallon liikakansoitus todella merkitsee. Jos se saa jatkua holtittomasti, se vie elämisen mahdollisuudet koko ihmiskunnalta, tai ainakin johtaa suuriin kärsimyksiin. Silloin vielä luultiin, että Suomi on oma saarekkeensa, johon ei vaikuta muun maailman tilanne.

      Olisipa mielenkiintoista tietää, kirjoittaisiko Rauhala, ainakin periaatteessa fiksu ja tietävä ihminen, vielä tänään tuollaista runoa. Silloin täällä Suomessa elettiin kuin tynnyrissä, asiat nähtiin vain oman maan kannalta.

    • öönä

      Hyvä kun laitoit tämän runon tänne, se on hieno ja liikuttava.

      • valitettavasti

        hölynpölyä


      • öönä
        valitettavasti kirjoitti:

        hölynpölyä

        Minusta se kertoo tästä ajasta.


      • koko runo.
        öönä kirjoitti:

        Minusta se kertoo tästä ajasta.

        MOT.


      • 70-luvulla,
        öönä kirjoitti:

        Minusta se kertoo tästä ajasta.

        ja mikä on nyt silloin syntyneiden tilanne? Ei heille olla levittelemässä punaista mattoa ja suorastaan repimässä oppilaitoksiin ja työelämään, "kun heitä on niin vähän".
        Verissäpäin he saavat taistella pätkätöistään ja mahdollisista opiskelupaikoistaan velkojensa alla. Juuri tuo sukupolvi on kovilla. Taisi mennä silloin profetia vähän pieleen?


    • saastaa radiossa

      näköjään luetaan.

    • kamala ja

      mauton runo.

      Ahdistaa ajatella, että oma äitini on hävennyt minua ja sisaruksiani ja meidän syntymäämme ja omaa perhettään ja seksuaalielämäänsä. Kukapa sitä ei haluaisi syntyä toivottuna?

      Itse tulen olemaan pyöristyvästä vatsastani ja lapsistani ylpeä. Enkä aio pakkosynnyttää yhtään lasta, jos olen masentunut ja uupunut.

      Aborttia en hyväksy, mutta on muistettava, että Jumalalla on kyllä valta ja voima antaa ihan kaikki anteeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe